Erosin avovaimostani 1½kk sitten, ensin olin niin shokissa en voinut uskoa sitä meidän piti olla loppuelämämme yhdessä. Odotin vain että hän tulee sanomaan "koitetaan vielä" ei tullut silloinkaan eikä tule enään koskaan, päinvastoin minä menetin loputkin arvokkuuteni ja ruinasin häntä takaisin.. Turhaan!
Olihan meillä vaikeeta ennen eroa, mutta kumpikaan ei koskaan hylännyt toivoa yhteisestä tulevaisuudesta piti mennä parisuhde terapiaankin tehdä kaikki mahdollinen ettei vain koskaan päästettäisiin toisistamme irti. Loppupeleissä minä tein vein viimeisen toivon unelmistamme, rikoin monta kertaa lupauksen ja sen saan siitä maksaa sillä menetin naisen jota rakastan niin paljon, silti en voi ymmärtää miksi sitten rikoin niin monet lupaukset. Tämmöinen olen vain, pilaan aina kaiken. Tuhoan jokaisen mihin kosken.. Lupasin että haen apua, hainkin mutta mikään ei saanut häntä muuttaa mieltään. Hylkäsin ajatuksen terapiasta, koska miksi enään muuttua? minun rangaistus on elää tämmöisenä, viallisena. Kun me erottiin maailmani romahti, kaikki meni sirpaleiksi unelmilta katkesi siivet ja tuska pudotti tähän helvettiin.
Menetin myös asuntokin eron myötä, koska olen vain perus duunari ilman luottotietoja niin en saa asuntoa ellen maksa 2-3 vuokratakuuta 1 vuokraa kerralla, tuohon palkkani ei riitä. Olen erostä lähtien juonut joka ilta että saisin nukuttua, tuskaa lievitettyä ja pitääkseni painajaiset poissa. Nyt sekin on menettänyt tehonsa, juon tavan vuoksi enään. Minulla on psykostimulantti lääkitys mutta, ei sekään vie tätä surua pois. Kaikista helvetin naisista mitä on ollut, miksi tämänkin piti ryssii?
"..Mitä minusta on tullut
Minun suloisin ystäväni
Kaikki jotka tunnen
Menevät pois lopussa
Sinä voisit saada sen kaiken
Minun lian valtakuntani
Aion pettää sinut
Satutan sinua.."

Vastaukset 2
Vanhimmat
vittu runkkari
kyllä tuo on niin totta!!!!