Ei minkäänlaista johtamista näissä laitoksissa!
Terveyskeskus hoitotyyli on hanurista
Monna ei toimi!
4142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen kaikkiin vaivoihini saanut hyvinkin siedettävässä ajassa hyvän hoidon.
Joudun ottamaan joka päivä yhden kilpirauhas pillerin, mutta herra jee... onko kaikkialla reseptin uusimisen mennyt yhtä kivikautiseksi.
Jo viisikymmentävuotta sitten lääkäri tuli ja komensi, että reseptit tänne, viisi minuuttia ja viimeinenkin resepti oli uusittu ja alkoi vastaanotto.
Ei ole ajanvaraajan syy että hän joutuu kysyjälle ilmoittamaan että uusinta vie viikon....VIIKON.
Kun näin valkopukuisen miehen kysäisin miksi tuo ei heti pistä tähän lappuun nimeään, kauhistunut ilme naamallaan hoilaja sanoi ettei hän sitä voi tehdä, hän on päivystävä lääkäri.
Miksi ei ja eikö juuri hän jos kerran potilaita ei ole, ihan vain palkkansa eteen.
Puhuvat vielä että toimintoja on tehostettu.
Eikö joku vielä tajua mitä se 'tehostaminen' tarkoittaa. No tietysti sitä, että koko palvelua kun ei ole, palvelu ei saa valituksia eli palvelu 'toimii'. Valituksistahan voi seurata sakkoja, huomautuksia, valituksia jne. Miten yksinkertainen väestö on.
että he saavat saman palkan tekivätpä asiat hyvin tai huonosti.
Lääkkeen uusiva lääkäri on aina myös vastuussa tämän lääkkeen oikeellisuudesta potilaalle. Näin ollen, jos joku vain työntää reseptin käteen ja lääkäri sen uusii tietämättä onko lääke todella potilaalla aiheenmukaisessa käytössä, ja siitä tuleekin esim. jokin haitallinen yhteisvaikutus toisen lääkkeen kanssa, on se lääkärin vika.
Lääkereseptin uusiminen: avataan potilastiedot. Katsotaan milloin viimeksi uusittu. Onko annos edelleen sama kuin reseptissä (voitu muuttaa esim. edellisen päivystyskäynnin yhteydessä ja useat etenkään iäkkäät ihmiset eivät muista omia lääkkeitään ja niiden annostuksia oikein). Onko määrätty joitain lääkkeitä joilla voi olla yhteisvaikutuksia. Kirjataan lääkkeen uusimisesta merkintä potilasasiakirjoihin. Laitetaan nimi ja leima alle tai, jos resepti on täynnä, pitää koneella kirjoittaa uusi. Päivittäin tulee iso nippu eri ihmisten reseptejä, joita lääkäri uusii toimistoajallaan. Tästä syystä tiettyä reseptiä ei voida luvata seuraavaksi päiväksi, vaan uusimisaikaa on oltava useampi päivä.
Jos päivystävä lääkäri, jota korvakipuisten lasten vanhemmat jo pahansuovasti tuijottavat kun oma vuoro alkoi puoli minuuttia sitten, jäisi uusimaan jokaisen käytävällä olijan "yhtä reseptiä" (tähän siis menee aikaa todellisuudessa se 1-5 min), olisi hän seuraavasta vastaanotosta myöhässä 20 min. Päivystävä lääkäri on siellä työpaikalla katsomassa päivystyspotilaita. Kuten siivooja on siivoamassa ja ajanvaraaja ottamassa ajanvarauksia.
Lääkereseptin uusiminen kuuluu potilaan omalääkärille, sillä se on ainoa tapa varmistaa lääkehoidon turvallisuus ja oikeanmukaisuus. Tähän myös valitettavasti menee aikaa.
Miettikää hieman aina ensin, voisiko tällaisiin asioihin olla aivan järkiperäiset käytännön syyt.
Terveisin sairaanhoitaja, lääkärityöparissa työskennellyt