Miten päästä yli vanhoista jutuista?

Kävipä täällä hyvin erikoinen sattuma. Mulla oli yläasteella yksi todella vakava ihastus jolta en silloin saanut vastakaikua. Edelleen maailman kaunein nainen minusta. Mutta hän särki sydämeni. No, se unohtui yli vuosikymmeneksi ja löysin itselleni todella ihanan ja rakastavan naisen ja menin naimisiin. Rakastan vaimoani edelleen. Mutta: taannoisessa tapahtumassa tapasin tämän vanhan ihastukseni. Tällä kertaa olimme sen verran aikuistuneet ettemme jännittäneet liikoja vaan asioista pystyy juttelemaan kuin aikuiset. Hän väittää että on ollut siitä asti ihastunut minuun ja oli liian ujo ilmaistakseen asiaa silloin. Ja on siis vapaa edelleen. Siis WTF? Muuten voisin jättää asian omaan arvoonsa, mutta vanhat tunteet heräsivät hyvin vahvasti. Tulen varmaan rakastamaan tätä naista lopun elämääni. Siis ilmeisesti on mahdollista rakastaa kahta ihmistä yhtaikaa? Kuitenkaan kahta naista ei voi pitää yhtaikaa.(ei kukaan kestä kahta anoppia) Uuteen suhteeseen heittäytyminen ei oikein kiinnostaisi, kun en tunne häntä kuin hieman pintapuolisesti. 12v kestänyttä suhdetta nykyisen vaimoni kanssa en haluaisi riskeerata. Nyt vain pitäisi työntää tämä vanha ihastus pois päästä. Vaan miten? Toinen puoli minusta haluaa tätä uutta vanhaa ja toinen puoli haluaa nykyistä vaimoa. Ahistaa ja kovasti.
5200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vastaahan itelles nyt aivan rehellisesti :
jos tämä kyseinen nainen olisi sinulle täysin ennalta tuntematon ja olisitte tavanneet nyt ensimmäistä kertaa, lähtisitkö edes puhumaan rakkaudesta tässä kirjoituksessasi?

Kirjoitit nimittäin "vanhat tunteet" , eli muistat kuinka ihastunut olit häneen ja haluaisit tuntea samoja jännittäviä ihastumisen tunteita taas uudelleen - sillä niinkuin itsekkin kirjoitit, ethän sinä kyseistä ihmistä enää edes tunne "kuin hieman pintapuolisesti" . Rakkauttako? Rohkenen epäillä.

Jos olisin sinä, koittaisin herätellä niitä "vanhoja tunteita" oman vaimoni kanssa - sillä jos parisuhteessa on kaikki hyvin, ei tule edes mieleen ruveta haihattelemaan jonkun puolituntemattoman perään johon on joskus peruskoulussa ollut ihastunut, korkeintaan vain hymyilisi muistoille ja jatkaisi eteenpäin.

Äänestä

Kyllä kahta voi rakastaa. Minuun ihastui sydänjuuriaan myöten kauan kauan sitten naimisissa oleva mies. Myös minä olen naimisissa. Olin joskus ihastunut häneen, mutta tunne on muuttunut lämpimäksi ystävyydeksi. Hän on vuosien ajan soittanut kerran-pari vuodessa ja kertonut tunteistaan ja toki ihan muutakin tavallista jutellaan. Tunteilleen ei voi mitään, mutta käytökselleen voi. Hän ei ehdottele suhteita, arvostaa vaimoaan ja varmaan rakastaakin, eli on todellinen vastuunsa tunteva perheenisä ja herrasmies. Hänen vaimonsa tiedostaa asian, ehkä häntä hieman karvastelee, mutta meidät molemmat tuntien luottaa mieheensä, enkä usko hänelle auheutuvan tästä päänvaivaa. Mies sanoo, että olen hänen ikuinen kaunis unelmansa.

Äänestä

Kylhä ny kaht voi rakastaa ja pitää yhtäaikaa,jotkut ukkomiehet rakastaa kerralla vaikka kolmeakin eikä ongelmia anopeista ku ei ne tiiä naisetkaan toisistaan mitään!

Äänestä

ei ihastumiset ole vakavia rakastumisia koskaan olleet, eikä ole nytkään.

Äänestä

Joo, ehkä kannattaa jättää pois keskustelusta tämä rakkaus/ihastus juttu. Se raja kun on vähän kuin veteen kustu viiva. Asia häiritsee sikäli todella paljon etten ole näin voimakkaasti tuntenut ketään muuta kohtaan. Tiedättekö sen tunteen kun hengitystä pitää säännöstellä ettei ala hyperventiloida ja pumppu ottaa kierroksia syke nousee 360:een? Koin tunteeen jälleen uudelleen kun tapasin tämän neidin. Pelottaa sellainenkin vaihtoehto että tästä tulee vielä pakkomielle. Ei hyvälle vaikuta. Tunteet kun ei järkipuhetta kuuntele. Naiset on aina ollu mun heikko kohtani. Eihän niille voi sanoa pahasti, kun ne tuijottaa suurilla silmillään kuin koiranpennut. Tuolle nyt pitäisi sanoa että kun ei silloin kelvannut niin mitä sitä nytkään. Vaan kun ei pysty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zetoristi kirjoitti:

Kävipä täällä hyvin erikoinen sattuma. Mulla oli yläasteella yksi todella vakava ihastus jolta en silloin saanut vastakaikua. Edelleen maailman kaunein nainen minusta. Mutta hän särki sydämeni. No, se unohtui yli vuosikymmeneksi ja löysin itselleni todella ihanan ja rakastavan naisen ja menin naimisiin. Rakastan vaimoani edelleen. Mutta: taannoisessa tapahtumassa tapasin tämän vanhan ihastukseni. Tällä kertaa olimme sen verran aikuistuneet ettemme jännittäneet liikoja vaan asioista pystyy juttelemaan kuin aikuiset. Hän väittää että on ollut siitä asti ihastunut minuun ja oli liian ujo ilmaistakseen asiaa silloin. Ja on siis vapaa edelleen. Siis WTF? Muuten voisin jättää asian omaan arvoonsa, mutta vanhat tunteet heräsivät hyvin vahvasti. Tulen varmaan rakastamaan tätä naista lopun elämääni. Siis ilmeisesti on mahdollista rakastaa kahta ihmistä yhtaikaa? Kuitenkaan kahta naista ei voi pitää yhtaikaa.(ei kukaan kestä kahta anoppia) Uuteen suhteeseen heittäytyminen ei oikein kiinnostaisi, kun en tunne häntä kuin hieman pintapuolisesti. 12v kestänyttä suhdetta nykyisen vaimoni kanssa en haluaisi riskeerata. Nyt vain pitäisi työntää tämä vanha ihastus pois päästä. Vaan miten? Toinen puoli minusta haluaa tätä uutta vanhaa ja toinen puoli haluaa nykyistä vaimoa. Ahistaa ja kovasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu