Meidän kohdallamme tapamme on toiminut hyvin.
Avioliitossa lienen ollut kuin kekkonen konsanaa valtiopäämiehenä.
Vaimoni ei ole koskaan, edes pahimman puutteen päivinä, vaatinut minulta mitään eikä moittinut aikaansaannoksistani tai saamattomuudestani.
Vastaavasti olen vaistonomaisesti pyrkinyt pitämään huolen hänen kaikinpuolisesta hyvinvoinnistaan, tietenkin resurssien puitteissa.
Tässä olen kuin Kekkonen neukkulan suuntaan, ennakoinut tarpeita.
Kyllä parisuhteessa aistii kumppanin haluja, tarpeita ja mielitekoja.
Vaimo on alusta alkaen aistinut asenteeni ja luottaa aikeisiini ja niiden toteutukseen.
Hänellä itsellään on oma reviisinsä ja täydellinen päätösvalta.
Kuitenkin, viime kädessä, parisuhteessa vastuu henkilöityy AINA!
Antaneekohan vaimolle turvallisuuden tunnetta hänen tietäessään että minä en välttele omaa vastuutani missään perhettämme koskevassa asiassa?
Ainakin meille tämä on sopinut!
Avioliitossa lienen ollut kuin kekkonen konsanaa valtiopäämiehenä.
Vaimoni ei ole koskaan, edes pahimman puutteen päivinä, vaatinut minulta mitään eikä moittinut aikaansaannoksistani tai saamattomuudestani.
Vastaavasti olen vaistonomaisesti pyrkinyt pitämään huolen hänen kaikinpuolisesta hyvinvoinnistaan, tietenkin resurssien puitteissa.
Tässä olen kuin Kekkonen neukkulan suuntaan, ennakoinut tarpeita.
Kyllä parisuhteessa aistii kumppanin haluja, tarpeita ja mielitekoja.
Vaimo on alusta alkaen aistinut asenteeni ja luottaa aikeisiini ja niiden toteutukseen.
Hänellä itsellään on oma reviisinsä ja täydellinen päätösvalta.
Kuitenkin, viime kädessä, parisuhteessa vastuu henkilöityy AINA!
Antaneekohan vaimolle turvallisuuden tunnetta hänen tietäessään että minä en välttele omaa vastuutani missään perhettämme koskevassa asiassa?
Ainakin meille tämä on sopinut!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sinun liittosi tuntuu olevan täydellinen, mitä oon juttujasi lukenut!
Kommenttina täydelliseen provoosi.
Luulisin olevamme ikäluokkamme tyypillisiä edustajia.
Emme ole koskaan halunneet loukata toista.
Emme ole menneet henkilökohtaisuuksiin.
Emme ole kyseenalaistaneet kummankaan itsenäisyyttä, omaa osaamisaluetta emmekä oikeuksia.
Emme ole vaatineet toisen käytöksen, saatika perusluonteen muutosta.
Vaimoni on erittäin joustava mukautuen nopeisiin muutoksiin eikä ryhdy risaamaan väliaikaisista hankaluuksista.
Olemme molemmat perusteettomista epäluuloista vapaita.
Asenteemme lasten kasvatukseen ja raha-asioihin on ehkä ollut tavanomaista yhdenmukaisempi.
Yksin elettyjen, kiertelevien poikamiesvuosien suhteen olen ehkä vähemmistönä.
Kuitenkin ne opettivat arvostamaan sellaisia asioita jotka mamman nurkista suoraan avioon meneville lienevät itsestään selviä vaatimuksia?
Kaikkinensa, lähestynemme ikäluokkamme tavisparia.
Esiintyykö ap. eli nimimerkki 67-v myös toisella nimimerkillä eli laiska-lassena samassa ketjussa?
Vai onko teitä vanhanajan perussovinisteja osunut samaan lyhyeen ketjuun kaksi?
Vai että "kekkoslainen liitto"? Ja "neukkulakin" saatu mukaan!
Millainen Kekkonen oli aviomiehenä?
Millainen Kekkonen oli valtion päämiehenä
Naurattaa tällaista kultahääpäiväänsä viettänyttä :-)
No, minä ainakin liityn tähän joukkoon, ehkä en ihan 67-v vielä, enkä aina ihan laiskakaaan, mutta vaimoni nauttii saadessaan elää täyttä elämää ilman että hänen täytyy tehdä tärkeitä päätöksiä.
Yleensä kun kysyn hänen mielipidettään hän vastaa minulle:
"Seuraan sinua, ihan mihin vain".
En itse kaipaa tällaista "valtaa", mutta saan olla onnellinen kun vaimoni on ymmärtänyt miten hän löytää oman onnensa. Se on siten, että teen kaikki päätökseni ajatellen hänen parastaan. Ja tällä tavalla hän ei voisi parempaa toivoakaan. Juuri siksi, ettei hän vaadi mitään, haluan antaa hänelle kaiken.
Hassua kyllä, olen onnellisin saadessani tehdä vaimoni onnelliseksi.
Mitä tähän vaimon *täyteen elämään* kuuluu vaimon mielestä? Mitä päätöksiä hän saa tehdä?
Kysymys kääntäen: Missä asioissa olen rajoittanut tai kontrolloinut vaimoni päätöksenteon tai toiminnan vapautta?
Vaimoni tämän aamuinen vastaus: Ei missään!
Tietenkin vaimo ei ole tehnyt älyttömyyksiä ja useimmista asioista keskustellaan tai minua informoidaan mutta, puolin ja toisin, kyse on etupäässä siitä että jos toisella on ollut jotain muita suunnitelmia niin mitään peruttamatonta ei ole tapahtunut.
Esimerkkeinä vaikkapa minun arkivaatetukseni.
T-paitani, alusvaatteeni ja vastaavat vaimo ostaa oman harkintansa mukaan (onneksi).
Muista vaatteista vaikkapa suorat housut.
Kolmet pöksyt ilmestyvät sängyn päälle terveisin että yhdet niistä jäävät. Minun täytyy päättää mitkä!
Tai naisporukan matkat.
Suunnitteluvaiheessa niiden ajankohdista ja kohdevaihtoehdoista keskustellaan.
Vaimo on kyllä selvillä molemmille sopivista ajankohdista joten se on pelkkää seurustelua joka antaa kuvan ettei kyse olisi jo päätetystä asiasta vaikka niin käytännössä onkin.
Vaimo touhuaa oman luottokorttinsa ( 5000€ ) kanssa harkintansa mukaan enkä koskaan ole katsonut hänen kulurakennettaan.
Mikään toimenpide ei ole kyseenalaistanut ehdottoman luottamuksen säilymistä.
Ei myöskään turhaa nipotusta!
Esimerkiksi ajoittain runsaaseen mutta ei häiriökäyttäytymiseen johtavaa alkoholin käyttöäni vaimo ei ole arvostellut kuin muutaman kerra mainitessaan jälkikäteen minun olleen joskus lauantaina iltana 22:n jälkeen vähemmän henkevää keskusteluseuraa täysraittiille ihmiselle.
Yms.
Myöskään minä en koe vaimoni rajoittaneen mitenkään omia toimiani.
Ei se toki merkitse itsekkyyttä.
Tietenkin kumppani on otettava huomioon.
"Esimerkkeinä vaikkapa minun arkivaatetukseni.
T-paitani, alusvaatteeni ja vastaavat vaimo ostaa oman harkintansa mukaan (onneksi).
Muista vaatteista vaikkapa suorat housut.
Kolmet pöksyt ilmestyvät sängyn päälle terveisin että yhdet niistä jäävät. Minun täytyy päättää mitkä!"
Eikö tosiaan aikuinen mies osaa itse ostaa vaatteitaan? Huh sentään!
Ei mitään huhhia!
Minusta yleensä kaiken muun kuin sapuskatarpeiden ostaminen on vastenmielistä.
Inhotuksen eturivissä ovat kaikki rätit.
Kyse ei ole osaamisesta vaan tapahtuman kokemisesta epämiellyttävänä.
Vaimon rättihuollon ulottumisen hankintatapahtumaan on minusta vastavuoroista pakvelua hyvälle huolenpidolleni.
Ps. Käytettyjen rättien romutuskin tapahtuu minulta salaa.
"Mitä tähän vaimon *täyteen elämään* kuuluu vaimon mielestä? Mitä päätöksiä hän saa tehdä?"
Et tainnut lukea kirjoitustani kunnolla, tai ehkä et haluakaan ymmärtää. Suomalainen nainen kokee jotenkin olevansa syrjitty tai alistettu, jos ei itse tee päätöksiä jossakin asiassa. Se on ihan normaalia täällä, tehköön jokainen kuten haluaa.
Mutta kuten sanoin, vaimoni haluaa minun päättävän asioista, ja koska teen ne päätökset ajatellen ensisijaisesti hänen etuaan, mitä hän voisi saavuttaa tekemällä itse saman päätöksen ???
Nyt minä saan päättää (eli hän antaa minulle sen ilon), ja kuitenkin asiat etenevät siten kun hän toivoo (annan hänelle sen ilon), on asiamme hienosti, molemmat ovat onnellisia. Lisäksi hän on kiitollinen minulle siitä että osoitan hänelle rakkauteni tekemällä päätökset hänen puolestaan.
Jos joskus teen väärän päätöksen, hän KUNNIOITTAA minua silti, koska tietää minun yrittävän parhaani.
En tiedä miten liitto voisi parantua sillä että molempien pitää yrittää tehdä päätöksiä samasta asiasta. Se tietysti toimii jos molemmilla on oma, selkeä vastuualue. On vaimollanikin omansa, ja hän hoitaa ne miten itse päättää, tosin kysyy minulta mielipidettä, mutta päätös on hänen.
On aivan järjetöntä, että yhteen asiaan pitäisi aina tehdä yhteinen päätös. Eihän yksikään firma voisi toimia, jos olisi kaksi samanarvoista pääjohtajaa päättämässä samoista asioista. Se olisi vain valtataistelua (mitä useat suomalaiset liitot ovatkin).
Eikö ole ihanaa työskennellä yrityksessä, jossa pomo ajattelee SINUN etuasi ? Ei tarvetta riidellä, kun tiedetään kuka päättää, ja että päätös yritetään aina tehdä yhteiseksi eduksi.
Niin, tämähän on kuin autolla ajoa.
Jos autolla ajo olisi turvallisempaa siten, että molemmilla etumatkustajilla olisi yhtäläinen "oikeus" tehdä liikenneturvallisuuteen liittyvät päätökset, kaipa autoissa olisi kaksi rattia ja kahdet polkimet.
On parempi, että sovitaan vastuualueet, yksi kantaa vastuun omasta vastuualueestaan, ja toinen sitten sitoutuu siihen, tekee sen mukaan, ja kunnioittaa toisen päätöstä (eli ei arvostele sitä ja nalkuta).
Minä menin naimisiin kultani kanssa ollessani 18-vuotias ja nyt siis olen myös 67v. Onnellisia vuosia on siis takana 50, eikä yhtään riitaa ole vielä ollut. Olen joka aunut päivä 50 v ajan ollut vaimolleni huomaavainen ja hän minulle, sekä taysin uskollinen. Koko aikana en kertaakaan ole edes vilkaissut vierasta katseellani.
Seksiäkin on riittänyt alusta saakka siten, että edelleen sitä on 7 krt viikossa: siis joka ainut päivä. Ja mikä parasta, se on aina ollut hyvää, eikä mitään kyllästymistä ole koskaan ollut. Vaimoni, joka nyt on 65 v on edelleen juuri yhtä halukas kuin minä. Tarpeemme ovat aina olleet samat.
Toivon että meillä olisi vielä paljon kultaisia yhdessäolonpäiviä jäljellä. Olen onnen mies että löysin joskus tällaisen vaimon. Samaa vaimo sanoo myös minusta.
Sama juttu täällä. Vaimoni on jo liki 80v ja edelleen juuri yhtä halukas, kuin oli 18v kun tavattiin. Seksiä on 10 krt viikossa, mikä on meille molemmille juuri sopiva määrä. Koskaan ei ole mulle motkottanu mistään, eikä olisi ollut tarvettakaan.
Yhteisymmärrys on aina ollut täydellinen ja liittomme mitä onnellisin. Mekään ei olle koskaan riidelty, enkä ole minäkään taksonut koskaan vierasta.
Raha on aina riittänyt, mistä ei siitäkään ole ollut riitaa.
Minä olen 72-vuotias nainen, aviovuosia on takana 53. Myös meillä harmonia on täydellinen. Mies on vuotta vanhempi eikä aina ihan jaksa viikkourakkaansa.
Mutta minulla on ollut sivusuhde 35 vuotta, toki sama koko ajan. Kakkosmiehenikin elää hyvässä ja sopuisassa liitossa.
Täydennämme kaikki toisiamme. Selvää on, että puolisoille ei kerrota tästä pikku salaisuudesta. Se, että säästää rakkaan puolison ikäviltä faktoilta, on hyvän ja toimivan parisuhteen kulmakiviä.
Vielä tuosta hankintapuolesta: Minä olen delegoinut vaatepuolen rakkaalle aviomiehelleni. Hän ostaa minulle pukimet (osan heitän kyllä välittömästi Uffin laatikkoon; älkää kertoko; se, mitä ei tiedä, ei vahingoita).
Kakkosmieheni puolestaan alan miehenä (kultaa import - export) pitää minut koruissa, eritoten kullissa.
Onko teillä "yöpakkasia" ja vastaavasti "liennytyksen kausia"?
Yöpakkaset ja vastaavat olivat Kekkosen sisäpoliittisiin tarpeisiin kehittämiä kriisejä.
Samaa periaattetta voi soveltaa yksityiselämässäkin.
Päästä kotikentällä tavoitteisiin kiinnittämällä huomio ulkoisiin tekijöihin.
Neukkulan odotusten ennakointi oli valintojen vapauden varaamista itselle ennen neukkulan mahdollisia vaatimuksia tai esityksiä.
Soveltuu myös yksityiselämään ja molemmilla on hyvä mieli.
Eikä taritse olla edes harkittua peliä vaan elämäntapa.
Onkohan osalta unohtunut palstan teema?
- Pitkän liiton salaisuus?
- Avioliiton arki?
- Kuinka saa liiton kestämään?
Vallitsevana vaikuttaa olevan selonteko päinvastaisista toimista!
Jotkut tähän aloitukseen vastaajista tuntuvat tyypillisiltä, elämään turhautuneilta ja tyytymättömiltä herjaajilta jotka eivät koe aiheen tälläistä käsittelyä lainkaan tavalliseen elämään liittyväksi.
Kekkonen on niin kaukainen asia ettei nuoremmilla voi olla käsitystä hänen hallintotavastaan.
Eivät kaikki ikäluokkanikaan edustajat nähneet "yöpakkasten" ja "Novosibirskien" taakse.
Höh, se oli vitsi. Olen 32 v.