Tätä on kyselty useaankin otteeseen. Tuntemassamme maailmassa on arviolta 200 miljardia galaksia, joissa keskimäärin 200 miljardia tähteä, joilla keskimäärin 10 planeettaa, joissa keskimäärin yhdessä on elämää. Elämää sikiäviä planeettoja lienee siis noin 4* 10 pot 22 planeetalla. Jospa joka tuhannennella olisi juuri nyt korkeampitasoista elämää kuin meillä, olisi näitä älykköplaneettoja "vain" 4*10 pot 19, eli saman verran kuin on millin seulasta laskettua hiekkaa kuution laatikossa, jonka särmä on 3,4 km Jokaisella älyköllä olisi niin valtava määrä tuttavuuksia, joihin voisi ottaa yhteyttä, että väkisinkin jää joitakin seuralaisia tapaamatta. Maapallomme vain nyt sattuu olemaan tämmöinen planeetta, jonne ei kukaan ole hoksannut ottaa yhteyttä. Kun opimme ottamaan yhteyttä maailmankaikkeuden laajuiseen internetiin, saamme varmasti jonkin verran lisätietoa älykkyyksien lukumääristä. Tämä taito voi edellyttää vielä vastaanottimiemme herkkyyden kehittämistä muutamamiljardi kertaa herkemmiksi ja kaukoputkien tarkkuuden lisäämistä niin ikään muutama miljardi kertaa tarkemmiksi. Kehitys on kuitenkin niin vauhdikasta, että voimme vallan hyvin siinä onnistus jopa tällä vuosisadalla.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Taitaa suurin osa olla noiden planeettajärjestelmien sijainnilla se huono puoli, etteivät ole ns. elämänvyöhykkeillä.
Planeetalla pitäisi olla ilmakehä, että nisäkkäiden olisi mahdollisuus jossain kehitysvaiheessa elää.
Ei voi muuta todeta kuin että kapt. köpelyksellä ei ole suhteellisuudentajua alkuunkaan.
Tässä "elämän vyöhykkeellä" tarkoitin etäisyyttä keskustähdestä. Oma planeettakuntamme on hyvä mallinnus tälle.
Merkuriuksella ei voi olla ilmakehää Auringon ollessa liian lähellä. Lisäksi sillä ei ole kuuta vaan se on sama puoli aurinkoon päin aina.
Venuksella on tiheä ilmakehä - ja lämpöä 300-400 astetta. Uloimmille planeetoille ei riitä keskustähtemme energiaa riittävästi.
Sama pätee muidenkin galaksien planeetoilla. Ellei ilmakehää ole, ei elämääkään kasvien tai nisäkkäiden tasolla.
Koska mistään muualta ei vielä olla elämää löydetty, on elämän todennäköisyyden laskeminen mahdotonta. Laskelmassasi ei siten ole mitään mieltä, kun lähtökohtia ei tunneta.
Linnunratamme voi kuhista elämää, tai sitten sitä on vain yhdellä planeetalla. Kaikki on vielä auki.
Olet oikeassa. Auki on.
Mutta, jos maapallo olisi ainoa planeetta, jolla elämä olisi syntynyt, voisimme puhua ainakin äärimäisen epätodennäköisestä tapahtumasta, jos ei ihan uskonnollisesta ihmeestä.
Ilman tämän parempaa perustelua, voin sanoa uskovani maan ulkoiseen elämään ja jonkinlaisella varauksella myös älykkyyteen. Uskolla tarkoitan tässä tapauksessa totena pitämistä ilman varsinaista näyttöä.
Toivossa eletään. ; )
Itseäni on hämmästyttänyt nämä uudet löydökset elämän synnystä Maassa, jotka viittaisivat abiogeneesiin käytännöllisesti katsoen heti kun se vain on käytännössä mahdollista: heti kun sen verran jäähtyy, että aminohapot pysyvät kasassa. Huimaa on myös se, kuinka elämän kerran synnyttyä sitä on melkein mahdotonta tuhota. Elämää on montasataa-asteisissa merenpohjan "savupiipuissa" ja syvähorroksessa syvällä Antarktiksen jäätiköissä ja jäänalaisissa järvissä.
Maan esimerkin pohjalta voisimme olettaa elämän olevan melkeinpä itsestäänselvyys, jos vain siihen pienikin tilaisuus ja jonkin verran aikaa annetaan. Kokonaan toinen asia sitten tietysti on löydetäänkö mistään koskaan älyllistä elämää, edes avaruuden syvyyksistä...
Niin elämää voi olla sellaisissa paikoissa joissa sitä ei meidän ajatuksemme mukaan voisi olla. Maapallon elämä perustuu aurinko,vesi ja hiili yhdistelmään.
Jossain muualla elämä voi lähteä käyntiin ihan muista aineista mistä meillä ei ole hajuakaan.
Voihan tietysti olla, että elämän synty on äärimmäinen sattuma. Tämä sattuma kuitenkin on jossain tapahtunut. Mikäli sattuma on todella äärimmäisen harvinainen, on uskottavaa, ettei se sattuma ole tapahtunut maapallolla, vaan jossain ihan muualla, josta elämä on levinnyt sitten muualle, ties kuinka laajalle. Aikaahan on ollut jo 13 miljardia vuotta tämän ihmeen levittämiseen.
Huomattavasti todennäköisempää siis on, että elämä ei ole syntynyt maapallolla, vaan meille muualta tullut.
Maan oma evoluutiohistoria ei tue tuota panspermiateoriaa ainakaan Maan itsensä kohdalla tapahtuneeksi, koska on todettu elämän Maassa syntyneen hyvin aikaisessa vaiheessa, ensimmäisten eliöiden ollessa vailla avaruusmatkustamiseen tarvittavaa suojakuorta. Suojattomien alkueliöiden joutuminen avaruuteen esimerkiksi tähtien välillä kulkevan asteroidin sisälle on peräti epäuskottavaa...
Ajattelenkin lähinnä suunnitelmallista levittäytymistä, jossa jo korkean ölykkyyden saavuttaneet sivilisaatiot laittelevat elämänsiemeniä liikkeelle riittävästi suojattuina eripuolille maailmankaikkeutta. Meille sattunut siemen on vain jäänyt elämään kuin pellossa lähettäjänsä unohtamana ja ilman tarkistuskäyntejä.
Eräässä Stanisław Lemin tieteisnovellissa erään vieraan sivilisaation tutkimusaluksen kaksi tolloa messipoikaa tyhjentää ankarasta hygieniasäännöstöstä piittaamatta aluksen kapyysin jätevedet tutkimuskohteena olleen, silloin vielä steriilin nuoren Maan mereen.
Tuli nuhteita, mutta minkäpä sille vahingolle siinä vaiheessa enää voi. Saastunut mikä saastunut. ; )
Jotain tämmöstä vois ajatella ja ehkä ihan tarkoituksellistakin. Juuri tuli uutisissa elinkelpoisten planeettojen löytymisestä. Jos ihminen kykenee totena suunnittelemaan matkaa Marsiin, ei ole suurtakaan harppausta siihen, että joku fiksumpi kävis muiden tähtien plabneetoilla pöpöjään levittelemässä. Tietoahan voi hankkia muualla olevista hyvin pienikokoisilla tutkimusaluksilla, joiden kulkuun ei tarvita kerrostalon kokoisia rakettijärjestelmiä.
Se harppaus ei ole pieni.
Näitä "pöpöjähän" on maan ihmisetkin jo lähetelly avaruuteen....nyt vaan odotellaan kun ne joskus miljoonien vuosien päästä törmää jonkin tähden kiertolaiseen.
...Lisää odotusta ja siä kiertolaisella on oikeesti älykästä elämää,
Älykkäänpää kuin maassa nyt.
Kollimaattorin esittämä teoria on tietenkin fiktiota. Elämä, joka on syntynyt kauan sitten maapallolle, pystyi selviytymään vain sen aikaisissa olosuhteissa. Elämä itsessään on muokannut maapallon olosuhteita koko ajan ja evoluutio on edennyt sen mukana.
Kaikki ovat varmaankin paskalla.
Mulla ei soi puhelin kuin kerran pari päivässä, mutta lähes aina se osaa soida juuri silloin kun olen paskalla.
Ota se lutun viiri mukaan sinne huussiin!
Jatkan ajatusta "kaikista"
Uskon korkean teknisen kulttuurin kykenevän rakentamaan todella pienikokoisia mikroluokan laitettita. Käsittääkseni jopa nanoluokan laitteet voivat olla mahdollisia. Saattaahan olla, että nanoluokan tutkimusaluksia on maapallolla käynyt jo vaikka kuinka paljon. Niitä on vain vaikea havaita, jos kokoluokka on alle millin. Tosi pikkunen alus kulkisikin tähtien välisiä matkoja pienellä energialla ja saisi mahdollisesti huiman vauhdin helpommin kuin tonnikaupalla painava alus.
Periaatteessa näin.
Mutta mitä eroa hypoteesillasi on sellaisen väitteen kanssa, että joku tieteelle havaitsematon henkiolento on havaintojen takana?
Voihan se tietysti olla niinkin kuin kerroit.
En jaksa uskoa henkiolentoihin, mutta fyysiset laitteet voisivat olla mahdollisia, vaikka niistä ei mitään havaintoa ole saatukaan.
Where is everybody?
-Apu
Elämän syntytavassa on vielä paljon hämärää. Yksisoluinen elämä syntyi varsin pian sen jälkeen kun olosuhteet maapallolla sen mahdollistivat. Kuitenkin elämää on syntynyt maassa vain kerran: kaikilla elollisilla on sama kantaemo eikä ole mitään merkkejä aiemmista tuhotuneista elämistä. Elämän syntyminen siis näyttäytyy yhtäältä helpolta ja toisaalta vaikealta. Myös elämän syntytapa on epävarma; esim. syntyikö ensin aineenvaihdunta ja sitten genetiikkaa, vai päinvastoin. Elämän syntyä ei ole pystytty simoloimaan laboratorioissa tai uskottavin tietokonesimuloinnen. Panspermia antaisi helpon osaselityksen mutta lopullinen selitys elämän syntytavasta jäisi tällöin avoimeksi.
Laboratoriokokein ei pystytä elämän syntyä todistamaan, koska elämä on syntynyt sattumanvaraisesti miljardien eri vaihtoehtojen kautta. Satojen miljoonien vuosien aikana syntyneiden "toimimattomien" vaihtoehtojen seasta on lopultakin syntynyt itse elämä.
Niin. On osoitettu jo olemassa olevan elämän ja etenkin sen aineenvaihduntatuotteiden olevan erittäin tappavaa myöhemmin toistuvasta abiogeneesistä syntyneille eliöille ja samoin elämä muuttaa ympäristön koko kemiallista koostumusta abiogeneesille epäedulliseksi.
Paradoksaalista kyllä vapaa happi tekee uuden elämän synnyn siten kun me tieteestä sen arvioimme mahdottomaksi. ; )
Aurinkuntamme laidalla on saamarin iso hirviaita ja varoituskyltit "varo agressiivisia ihmisiä".
Tänne kukaan uskalla tulla kun pallo kuhisee ihan älytöntä elämää. En minäkään tulisi, pelkäisin saavani jonkun tartunnan...
Jollain intergalaktisella "Avara luonto" -kanavalla ehkä näytetään vartin dokkareita "arvaamattomista ihmisistä".
Etäisyydet ja aika saattaa olla se suurin ongelma toisen sivilisaation löytymiselle.
Ihminen on tyhmin mahdollinen olento, joka pystyy luomaan sivilisaation. Vain hieman meitä tyhmempi eläin bonobo (kääpiösimpanssi) on kykenemätön edes pitkän ajan kuluessa saamaan aikaan varsinaista sivilisaatiota nykyisellä älykkyydellään.
Ihmiseltä kesti ehkä lähes kaksisataa tuhatta vuotta nykyisellä älyllisellä tasollaan luoda maanviljelyksen ja karjanhoidon kautta sivilisaatio. Tästä on kulunut nyt toistakymmentä tuhatta vuotta. Edes jotain signaaleja avaruuteen olemme saaneet lähetettyä vasta noin sata vuotta. Kauanko sivilisaatiomme on olemassa? Kuinka usein jokin luonnokatastrofi, vaikka meteori tai jättiläismäinen megatulivuoren purkaus tuhoaa lähes kaiken elämän maapallolta? Selviääkö ihminen suollaisesta suuresta katastofista, edes lajina, vaikka kaiken sivilisaationsa menettäneenä?
Parhaimmassa tapauksessa ihmiskunnan sivilisaatio voisi onnistua elämään muutaman kymmenen mijoonaa vuotta. Näin pitkän rauhallisen ajan kuluessa voisi lajimme muuttua jo hyvin toisenlaiseksi tai jakautua uusiksi lajeiksi, joko toisistamme ristäytymisen tai tieteoisen valintamme seurauksena. Tällaisen kehityslinjan voisi olettaa olevan älykkäällä sivilisaatiolla, jollakin muullakin maan kaltaisella planeetalla.
Jos ihminen tai jokin muu älykäs olento jollain toisella planeetalla, pääsee ennen tuhoutumistaan niin pitkälle teknologiassaan, että se kykenee selviämään pahimmistakin katastrofeista esimerkiksi vaihtamalla asuin planeettaansa, vois olettaa sen olevan hyvin pitkäikäisen. Ongelma on, ettemme ole ainakaan tässä vaiheessa lähelläkään tuollaista kykyä. Itseasiassa emme ole lähestyneet sitä lainkaan koko olemassaolomme aikana.
Sivilisaatiot saattavat olla maailmankaikkeudessa siis, maailmankaikkeuden ajallisen mittapuun mukaan hyvin lyhytikäisiä. Elämälle potentiaalisia planeettoja on universumissa lukemattomia määriä ja on oletettavaa, että myös elämää on syntynyt niistä lukemattomissa. Myös älyllistä, sivilisaation luovaa, elämää lienee syntynyt valtavan suurissa määrissä planeettoja. Miten monta niistä on tällä hetkellä olemassa? Jonkin planeetan sivilisaatio on saattanut syntyä ja elää vaikka miljoona vuotta, joka tuntuu meistä, joiden sivilisaatio on kestänyt vain prosentin tuosta ajasta, hyvin pitkältä. Tämä sivilisaatio on saattanut kuolla jo miljoona tai miljardi vuotta sitten tai sitten se syntyy vasta sadan miljoonan vuoden päästä. Sellaisia sivilisaatioita, jotka ovat tällä hetkellä olemassa saattaa siis ollakin hyvin vähän.
Toinen ongelma on etäisyys lähimmät potentiaaliset planeetat ovat kait noin 10 valovuoden päässä meistä. Olisi melkoinen onnenpotku, että juuri tässä aivan lähiavaruudessamme olisi juuri tällä hetkellä jokin sivilisaatio. Todennäköistä on että tällä hetkellä toimiva sivilisaatio olisi jossain satojen, tuhansien tai miljoonien valovuosien päässä meistä. Saavatko nämä hajallaan maailmankaikkeudessa olevat sivilisaatiot koskaan mitään vihiä toisistaan? Jos saavatkin, tuleeko kommunikoinnista yhtään mitään, jos viestistä siihen vastaamiseen menee aina vaikka sata tuhatta vuotta?
Maailmankaikkeuden ikä, sen etäisyydet ja sivilisaatioiden elinaika muuttavat kuvaa kahden älyllisen sivilisaation kohtaamisesta maailmankaikeudessa huomattavasti. Saattaa olla äärettömän harvinainen sattuma, että koskaan kaksi älyllistä sivilisaatiota kohtaa toisensa ja vielä oudompi sattuma olis, että me olisimme toinen niistä.
Elinkaari jäi nyt täysin huomiotta.
Ottaen siis huomioon, että kun sivilisaation kuin sivilisaation olemassa olo on rajattu, on melko epätodennäköistä, että satumme jonkin toisen älykkään elämänmuodon kanssa YHT'AIKAA oleskelemaan 14 miljardia vuotta vanhassa Maailmankaikkeudessamme.
Siihen kun vielä lisätään se seikka, että ihmiskunta on ollut olemassa todella lyhyen ajan, suhteutettuna itse Universumin aikaan.
Yksikään aikojen kuluessa olemassa ollut sivilisaatio ei ole kyennyt vielä kehittämään itsestään kopioituvia robottilaumoja, replikaattoreita, avaruutta valloittamaan ja tutkimaan.
Jos tämä olisi kerran tapahtunut, niitä olisi aikojen kuluessa levittäytynyt kaikkialle linnunradalle ja näitä replikaattoreita olisi jo käynyt maapallollakin luonnonvaroja tuhlaamassa kopioimalla itseään eksponentiaalisesti.
Jos ensimmäiset laumat ovat vasta matkalla tänne suuntaan.. tai ne ovat niin pieniä ettemme näe niitä, toteutettu nanotekniikalla.
Eikö ole käynyt ajatuksissa, että JUURI ME OLEMME NIITÄ.
Tulipa mielemkiintoista tarinaa.Kun ajattelemme kuinka elämä on levinnyt ja täyttänyt lähes joka kolon maapallollamme ei voida mielestäni välttyä ajatukselta, etteikö tämä tapahtuisi muuallakin.
Samanaikaisuus onkin jo toinen juttu, mutta onhan mahdollisia paikkoja todennäköisesti niin valtavasti, että samanaikaisuuteen törmättäisiin ennenpitkää väistämättä.
Tiedämme, että tiedon tallentaminen on jopa hyvinkin simppeliä hommaa jo meidän kehitystasolla. Ei kai lene edes epäilystä, etteikö tietoa ole talletettu jo valtavasti maailmankaikkeuden internet servereille, joita meidän on vain opittava löytämään ja hyödyntämään. Siellä ne maailmankaikkeuden salaisuudet odottavat ja ovat odottaneet uteliaita käyttäjiään jo miljardeja vuosia.
Luulisi näin olevan. Uinuvaa tietoa lienee valtavia määriä talletettuna tavalla, joka on vain osattava avata. Kun tämä maailmankaikkeuden tieto avautuu saatamme löytää selityksen sillekin missä kaikki ovat ja miksi " niitä " ei ole näkynyt keskuudessamme. Yksi selitys voi varsin hyvin kuulua näin: Kun elämä saavuttaa tason, joka kykenee selittämään kaiken maailmasta ja sen tapahtumista selviää myös se, että elämä sinänsä onkin jonkinlainen rikkakasvi maailmankaikkeuden harmoniassa. Valtavien laskentakapasiteettien tuloksena saadaankin aina sama lopputulos, joka ei olekaan "42" vaan, ettei tarkoitusta ole ja negatiiviset elämän piirteet voittavat sen positiivisen saldon ja elämä lopetetaan aina säännöllisesti kun asiat selviävät. Juuri siksi täällä ei ole ketään muuta!
Aika kolkko ajatuksenjoksu. Mitä mieltä itse olet? Onko elämän negatiiviset asiat, epäoikeudenmukaisuus, kärsimys ja kivut saldoltaan suurempia kuin positiiviset asiat; kuten ennenkaikkea rakkaus?