Käytiinpä entisessä kotikaupungissa.

Siellä entinen koulukaveri, nykyinen rakennesuunnittelija kertoi seuraavaa;

Kaupungin rakennusvalvonnan uusi johto-organisaatio oli pitänyt rakennusalalle yleisen infotilaisuuden johon oli kutsuttu "rakennusalan" väkeä. Johto oli ilmoittanut uusista tuulista ja tavoista ympäristön suunnitteluun ja rakentamiseen. Kukaan ei tiedä mitä siellä on kerrottu, koska kukaan ei tiedä. Kukaan ei tiedä ketä siellä on oikein ollut, joitakin urakoitsijoita kuulemma olisi ollut.
Mutta;
Infotilaisuuteen ei oltu kutsutta yhtäkään rakennussuunnitelun ammattilaista;
- ei yhtään arkkitehtiä
- ei yhtään rakennesuunnittelijaa
- ei yhtään lvi-suunnittelijaa
- ei yhtään sähkösuunnittelijaa
- ei yhtään vihersuunnittelijaa
- ei yhtään yhdyskuntatekniikan suunnittelijaa
Kukaann ei edes tiedä ketä sinne on kutsuttu.

SIIS EI YHTÄÄN HENKLÖÄ JOKA SUUNNITTELEE KAUPUNKIA JA KAUPUNGIN YMPÄRISTÖÄ.

Että näin avoin on uusi rakennusvalvontatoimisto.

Laitetaan tähän loppuun Uuden maankäyttö- ja rakennuslain 1§;

1 §

Lain yleinen tavoite

Tämän lain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä.

Tavoitteena on myös turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun laatu ja vuorovaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen käsiteltävinä olevissa asioissa.
----------

Jos ei muuta niin saamme ainakin täällä pks:lla nauraa susirajan virkamiesidiooteille, jotka kyllä ovat kohtalonsa kuihtuvassa Lapissa ansainneet. Surettaa vain yksityiset toimijat jotka vielä yrittävät ylläpitää Lapin elinvoimaisuutta. Mutta ilmeisesti tämä uusi virkamiesjohto tappaa elämän ainakin Rovaniemeltä.
0234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Entinen rollolainen. kirjoitti:

Siellä entinen koulukaveri, nykyinen rakennesuunnittelija kertoi seuraavaa;

Kaupungin rakennusvalvonnan uusi johto-organisaatio oli pitänyt rakennusalalle yleisen infotilaisuuden johon oli kutsuttu "rakennusalan" väkeä. Johto oli ilmoittanut uusista tuulista ja tavoista ympäristön suunnitteluun ja rakentamiseen. Kukaan ei tiedä mitä siellä on kerrottu, koska kukaan ei tiedä. Kukaan ei tiedä ketä siellä on oikein ollut, joitakin urakoitsijoita kuulemma olisi ollut.
Mutta;
Infotilaisuuteen ei oltu kutsutta yhtäkään rakennussuunnitelun ammattilaista;
- ei yhtään arkkitehtiä
- ei yhtään rakennesuunnittelijaa
- ei yhtään lvi-suunnittelijaa
- ei yhtään sähkösuunnittelijaa
- ei yhtään vihersuunnittelijaa
- ei yhtään yhdyskuntatekniikan suunnittelijaa
Kukaann ei edes tiedä ketä sinne on kutsuttu.

SIIS EI YHTÄÄN HENKLÖÄ JOKA SUUNNITTELEE KAUPUNKIA JA KAUPUNGIN YMPÄRISTÖÄ.

Että näin avoin on uusi rakennusvalvontatoimisto.

Laitetaan tähän loppuun Uuden maankäyttö- ja rakennuslain 1§;

1 §

Lain yleinen tavoite

Tämän lain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä.

Tavoitteena on myös turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun laatu ja vuorovaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen käsiteltävinä olevissa asioissa.
----------

Jos ei muuta niin saamme ainakin täällä pks:lla nauraa susirajan virkamiesidiooteille, jotka kyllä ovat kohtalonsa kuihtuvassa Lapissa ansainneet. Surettaa vain yksityiset toimijat jotka vielä yrittävät ylläpitää Lapin elinvoimaisuutta. Mutta ilmeisesti tämä uusi virkamiesjohto tappaa elämän ainakin Rovaniemeltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu