Salailua, selvittelyä ja sen tuomia yllätyksiä

Olen 23 vuotias ja mies muutaman vuoden vanhempi. Olemme seurustelleet hieman alle vuoden. Sain selville ihan vahingossa tietokoneelta viestihistoriaa selatessani että hänellä on lapsi. Siis ihan oikea ihmislapsipa hyvinkin josta EN TIENNYT yhtään mitään.
Lapsi oli syntynyt hieman ennen meidän tapaamistamme ja tämä "isukki" ei tiennyt lapsen äidin raskaudesta muutakuin silloin kun lapsi syntyi.
Heillä ei edes ole ollut kunnon suhdetta vaan vain tiukka fyysinen suhde kesän ajan. No siitähän tietää mitä siitä voi seurata ja näin nyt kävi.

Silti tämä tuntuu yhtä järkyttävältä pommilta kuin tämä olisi tapahtunut meidän aikanamme ja sitten vielä se että kun ei ole kertonut mitään! Syynä kuulemma se ettei uskonut naista ja että naisella ei ollut mitään vaatimuksia isyyden tunnustamisesta.No tietenkään varmuutta ei ole että lapsi on hänen ja lapsen äiti ei suostu minkäänlaiseen kommunikointiin "isän" kanssa. Saati testiin. Ei silti että tämä ns. isä edes haluaisi itsekkään. Itse en tiedä mitä ajatella. Minulla ei ole lapsia ja olen ajatellut että aina vanhempien, oli tilanne mikä hyvänsä tulee olla lapsensa elämässä. Se on vain minun ajatukseni.

Olimme kauhean rakastuneita ennen tätä juttua. Nyt tunteet ovat jotenkin siirtyneet, haluaisin löytää jonkun muun ihmisen jolle antaa rakkauteni. Tuntuu että minut on petetty ja jotenkin riistetty se koko tunne mitä oli ja imetty kuiviin. Olen vihainen että tilanne on noin kesken eikä siihen saada mitään tolkkua. Ahdistaa kamalasti koska tiedän että voisin saada parisuhteen jossa ei olisi tälläistä painolastia. Miehellä on tapana vähän muunnella totuutta joissain asioissa tai jättää kertomatta jotakin, enkä aina tiedä mihin uskoa. Katkeruutta, epäluuloisuutta minussa herää koko ajan.
Toisaalta mies on muuten kyllä minulle oikein sopiva, huomioonottavainen,hellä ja rakastuin alussa häneen tulisesti, niinkuin hän on vieläkin rakastunut minuun. Itse en enää oikein tiedä.. Minusta tuntuu että etsin koko ajan jotain muuta joka saisi ajatukseni muualle, ihastun helposti kehen vain ketä vastaan tulee. Hyväksyntää ilmeisesti etsin, tai mitä lie.

No tiedä tästä. Voi olla että vain olen sekoamassa.
2301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Teidän täytyy varmaan vaan koittaa jutella asiasta hieman lisää.
Sä voit lopulta päättää sitten mikä on sulle mikäkin raja ja kun ei tässä tiedä tosiaan, millainen se toinen on ja miten paljon se valehtelee, niin vaikea sanoa. Mutta valehtelijan kanssa ei kai suhdetta kannata rakentaa. Kuitenkin, sanon tässä nyt miksi sinun mielestäni pitäisi vielä jonkun aikaa asiaa selvittää ihan reilusti.

Siksi että sä etsit heti pakotietä. Tuo kuulostaa siltä, että eka kova kolaus "unelmaan" ja se särkyi, siis nyt se mies onkin tavallinen ihminen ja maailma ei ole idealistinen. Sulla voi olla ajatus siitä että sä aina huolehtisit lapsesta, mutta tähän ei aina ihminen pysty, halua pystyä, näin ei tässä maailmassa aina käy. Sulla on tuollainen melko idealistinen kuva, kuten sun ikäisillä on, että miten pitäisi olla, ja minä kyllä tekisin, ja kyllä sen näin tarttis... Ja totta, niin sen tarttiskin. Mutta maailma on kaikkea muuta. Asiat ei ole noin yksinkertaisia.

Nyt sä etsit jotain muuta kenelle antaa rakkkautesi... Siis pakenet paikalta kun hommat menee vaikeaksi. Sä et tee tota eroa siksi, että haluaisit vaan siksi, että nyt meni unelmamies ihan virheitä tekeväksi ihmiseksi. Nyt meni unelmasuhde semmoiseksi, missä on kaksi ihan vaan ihmistä ja toisella on vielä "painolastia": et sä kuule ihan painolastitonta ihmistä ehk koskaan saakaan. Sä etsit ja ihastut keneen vaan, koska kuka vaan on nyt sun unelma ja sä ihastut mielikuviin puhtaasta rakkaudesta ja siitä suhteesta, minkä kuva sulta on nyt rikottu.
Asiat onkin kesken, mies onkin virheellinen ja seksi toisten kanssa on tuonut konkreettisen tuloksen. Sinun haaveesi on rikottu, kuherruskuukausi sai tylyn lopun ja nyt sinun idealistiset kuvat vanhemmistakin on saaneet särön. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

Sinun pitäisi selvittää tuota siksi, että semmoista idealistista ihmistä ei tule vastaan. Siksi, että nyt ihastut vääriin ihmisiin, koska etsit vain pakoreittiä ahdistavasta asiasta. Siksi, että suhteenne ei ole selvä ja sinä et eroa, koska et enää rakasta tai suhteenne ei toimi, vaan koska sinun "vaaleanpunaiset unelmasi" ovat saaneet särön. Mies on nyt enemmän paha, koska maailmasi murenee, ehkä hieman liioitelllut dramaattiselta kuulostavaa, mutta tarkoitan sen niin että pinta räksähtää rikki. Te olitte kauhean ihastuneita, rakkaus kasvaa ajan myötä ja myös niitten epäonnistumisten, pettymysten ja vastoinkäymisten hyväksynnän kautta. Ihanaa tietä pelkästään ja "yksinoikeudella" siihen ei ole.

Et ole sekoamassa etkä sekoa. Nuo on vaikeita kysymyksiä, jotka joudut kohtaamaan nyt ensimmäistä kertaa. Nyt pitääkin määritellä asioita sen pohjalta, mitä tää maailma oikeasti on. No! Siis, jos ja kun saatte puhuttua, saat asiaa mietittyä ja keskityt ensin vain tähän suhteeseen. Mietit oikeasti mitä on nyt ja tässä ja unohdat ne muut. Mietit paljonko hän oikeasti valehtelee ja alat hyväksyä asioita. Näät muittenkin silmien kautta ja mieti erilaisia lähtökohtia, jne. niin sitten tiedät erota vai jäädä. Sitten voit jäädä niin ettet jää kiinni unelmiisi, vaan alat oikeasti rakastua tähän virheelliseen ihmiseen tai erota ilman katkeruutta. Yritä jaksaa, niin joko saat suhteen jatkumaan tai voit erota siitä, rauhallisemmalla mielellä ja ilman sitä semmoista unelmien pettymiskatkeruutta. Onnea matkaan!

Äänestä

En minä niinkään usko että vika on siinä että huomasin miehen olevan epätäydellinen vaan että minun tulevaisuuteni ei tule olemaan täydellinen kuvittelemana arki tämän toisen tuoman painolastin takia. En tiedä muista mutta itse vihaan epätietoisuutta se jos mikä ahdistaa. Ja pakoreittiä etsin, sen kyllä huomaan. Pahinta mitä voisin tehdä nyt olisi hypätä suhteesta toiseen. Myöhemmin kaduttaisi niin maan perusteellisesti. Olemme keskustelleet asiasta vaan nyt jo pidemmän aikaa asia on vain jotenkin jäänyt. Emme ole keskustelleet mitä teemme sen suhteen jos teemme mitään. Ei kuitenkaan ole niin että olisimme kuin sitä ei olisikaan, jotenkin vain olen saanut asian päässäni siihen uskoon että ehkä se nyt ei olekkaan niin paha ja mahdoton asia minkä kanssa elää.

Ja mielestäni olen ylirehellinen. Mutta täydellinen en ole edes pikkuvarpaan kärjestä. Siksi en ole missään vaiheessa edes etsinyt täydellistä, vaan ihmistä joka täydentää minua. Ehkä se nyt sitten on tässä, tai ehkä ei. Kai sen sitten aika näyttää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Avoliitossa elävä(n) kirjoitti:

Olen 23 vuotias ja mies muutaman vuoden vanhempi. Olemme seurustelleet hieman alle vuoden. Sain selville ihan vahingossa tietokoneelta viestihistoriaa selatessani että hänellä on lapsi. Siis ihan oikea ihmislapsipa hyvinkin josta EN TIENNYT yhtään mitään.
Lapsi oli syntynyt hieman ennen meidän tapaamistamme ja tämä "isukki" ei tiennyt lapsen äidin raskaudesta muutakuin silloin kun lapsi syntyi.
Heillä ei edes ole ollut kunnon suhdetta vaan vain tiukka fyysinen suhde kesän ajan. No siitähän tietää mitä siitä voi seurata ja näin nyt kävi.

Silti tämä tuntuu yhtä järkyttävältä pommilta kuin tämä olisi tapahtunut meidän aikanamme ja sitten vielä se että kun ei ole kertonut mitään! Syynä kuulemma se ettei uskonut naista ja että naisella ei ollut mitään vaatimuksia isyyden tunnustamisesta.No tietenkään varmuutta ei ole että lapsi on hänen ja lapsen äiti ei suostu minkäänlaiseen kommunikointiin "isän" kanssa. Saati testiin. Ei silti että tämä ns. isä edes haluaisi itsekkään. Itse en tiedä mitä ajatella. Minulla ei ole lapsia ja olen ajatellut että aina vanhempien, oli tilanne mikä hyvänsä tulee olla lapsensa elämässä. Se on vain minun ajatukseni.

Olimme kauhean rakastuneita ennen tätä juttua. Nyt tunteet ovat jotenkin siirtyneet, haluaisin löytää jonkun muun ihmisen jolle antaa rakkauteni. Tuntuu että minut on petetty ja jotenkin riistetty se koko tunne mitä oli ja imetty kuiviin. Olen vihainen että tilanne on noin kesken eikä siihen saada mitään tolkkua. Ahdistaa kamalasti koska tiedän että voisin saada parisuhteen jossa ei olisi tälläistä painolastia. Miehellä on tapana vähän muunnella totuutta joissain asioissa tai jättää kertomatta jotakin, enkä aina tiedä mihin uskoa. Katkeruutta, epäluuloisuutta minussa herää koko ajan.
Toisaalta mies on muuten kyllä minulle oikein sopiva, huomioonottavainen,hellä ja rakastuin alussa häneen tulisesti, niinkuin hän on vieläkin rakastunut minuun. Itse en enää oikein tiedä.. Minusta tuntuu että etsin koko ajan jotain muuta joka saisi ajatukseni muualle, ihastun helposti kehen vain ketä vastaan tulee. Hyväksyntää ilmeisesti etsin, tai mitä lie.

No tiedä tästä. Voi olla että vain olen sekoamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu