Onko"einsteinin" teoria kumottu?

Busseman

3

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valon Taikaa

      Tätäkään et olisi tullut tietämään ilman tiedettä.
      Tiede on siis siunaukseksi meille kaikille.
      Päivä päivältä tulemme tuntemaan paremmin ympäröivää maailmaamme ja itseämme.

    • Valon Viesti

      Harmi, että Raamatun aikaan ihmiset olivat sivistymättömiä moukkia, jotka eivät tienneet tosiasioita, vaan olettivat ja kertoilivat satujaan.
      Samoin oli laita vielä aivan 1900 luvun alkuun asti, kunnes teollistuminen ja matkustamisen nopeutuminen lisäsi vuorovaikutusta ihmisten kesken.
      1800-luvulla ihmiset elivät kuin "pimeässä säkissä".
      Sen vuoksi nämä USA:sta 1800-luvulla lähteneet uususkonnotkin, kuten adventismikin saivat jalan sijaa mm. euroopassa.

    • Ei ole. Mutta voi olla, että sitä viilataan uusiksi, mikäli nämä kokeet toistetaan onnistuneesti jossain muualla.

      Mutta Pyh! oli jo aamulla nopeampi asian suhteen ja laajemmin kommentoin hänen alustukseensa:

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10138141

      Uutisia on tullut pitkin päivää, jotka kannattaa lukea huolella, ajatuksen kanssa, niin voi aueta jotakin tieteen tekemisestä:

      http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/09/1395936/neutriinoprofessori-valonnopeuden-ylittymiseen-vaikea-uskoa

      Ja hs:

      http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Valoa nopeampi hiukkanen ällistyttää tutkijoita/1135269535251

      Onpa joku vastaankin:

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011092314444074_uu.shtml

      Kuten Valtaoja sanoi, jos suhteellisuusteoria on pahasti pielessä, niin ei silloin GPS-navigaattoritkaan toimisi, sillä ne perustuvat suhteellisuusteoriaan.

      Joten ehkäpä hiukan viilataan, mutta ei kauheasti sahata.

      "Olisi vuosisadan paukku, jos osoittautuisi, että kvanttifysiikka tai suhteellisuusteoria eivät pidä paikkaansa. Meidän maailmamme ja kaikki elektroniikkateknologia rakentuu loppujen lopuksi näiden kahden teorian varaan. Sitten olisi kova selittäminen, että miten vaikkapa meidän kännykkämme toimivat, Valtaoja sanoo. "

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      516
      1568
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1166
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      845
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      837
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      766
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe