siis, muistakin, kuin limaliisasta. Kiinnostais tietää, mitä kaikkea ootte kuullut, tai
joutuneet kokemaan, näiden sairaiden kakkosten taholta..
joutuneet kokemaan, näiden sairaiden kakkosten taholta..
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 84
Vanhimmat
Onneksi minun exän kakkonen oli kuitenkin ihminen jonka kanssa sain kunnon keskustelun aikaiseksi. Itse uskon noiden sairaiden kakkosten olevan murto-osa noista. Ja onhan niitä vissiin sairaita ykkösiäkin se on niin ihmisestä itsestä kiinni. Ehkä se pettävä puoliso on jotakuinkin samaa maata jos pitää olla suhteessa ihmiseen joka vainoaa katkerana muita.
Täysin samaa mieltä, usein juuripa se vaimo on se hirveä joka uhkailee jos mies jättää, kiristää lapsilla, ja sitten täällä palstoilla puolustaa karmeaa miestään, joka mitä törkeimmin pettänyt häntä. Juuri noita kauheita puolustussaarnoja täällä olen lukenut useita kuukausia. Itse olen luovuttanut entinen vaimo, en todella täällä puolustellut miestäni kun petti, valehteli ja salasauhteili. Ja huom. tuonut myös kotiimme toisen naisen, se oli piste iin päälle, niin törkeää ei kukaan minulle tule enää ikinä tekemään.
Usein, niinkuin en minäkään tajunnut, että xmieheni todella oli luvannut tuolle toiselle ummet ja lammet, ja kertonut huonosta liitostamme, ja tapailivathan he jälkeenpäin heti, vaikka minulle lupasi toisin. Näin näköjään aina tapahtuu, täältä palstoilta sen saa lukea.
Kyllä ymmärrän kakkosen tuskaa millaista on rakastaa ja antaa toisen mennä kotiin, ja varsinkin sitten toista kaipaa liikaa. Miten minä olisin ikinä voinut enää luottaa mieheeni, joka olisi kahta naista yhtäaikaa huijannut, minua ja toista lupauksilla? En mitenkään, se varmasti jää monelle kakkoselle kaivelemaan jos mies ensin kuukausia, vuosia seurustelee, ja sitten ilman suuria selityksiä (usein juuri vaimon uhkailujen, ei minkään rakkauden, vuoksi ei uskalla erota ja yrittää jatkaa avioliittoa , eikä edes itse kerro puolisolle että oli salasuhteessa. Kyllä minä haluaisin jopa jutella ja totta vie tietää tuolta kakkoselta, miten kuinka kauan ja mitä lupaillut mieheni hänelle? Olisi oikeuteni todella tietää, en halua että minua pidetään naurunalaisena. Kakkosta on kohdeltava myös kuin puolisoa jos on suuria luvattu, ei ketään naista kohdella huonosti, siksipä oli oikein minulle ottaa ero.
Kakkosta EI tarvitse kohdella muuta kuin peräpyyhkeenä - itsehän on osansa valinnut!
Nih, ja se petturi on ihan syytön tilanteeseen, se kakkonen on kaiken pahan alku ja juuri vai?
Eiköhän se kakkonen kuitenkin ala ihan tietoisesti olemaan mihen kanssa jolla on jo olemassa toinen nainen? Useimmiten vaimo ei tiedä miehensä toisista naisista eikä ainakaan alunperin tietoisesti mene naimisiin miehen kanssa jolla on jo olemassa toinen nainen? Kun vaimolle selviää että miehellä on ollut ja on suhteen ulkopuolinen suhde on mielestäni paljon inhimillisempää se että vaimo sekoaa kuin se että kakkonen alkaa sekoilemaan. Kakkosen tuska ei todellakaan ole ymmärettävää siinä määrin kuin ykkösen tuska. Kakkonen ottaa aina tietoisen riskin aloittaessaan suhteen varatun miehen kanssa. Yleensä näissä kolmiodraamoissa ei kukaan selviä kärsimyksittä lapset mukaan lukien. Vaimo, lapset eikä sukulaiset kärsivät tämän miehen ja tämän kakkosen tietoisesta valinnasta. Muut eivät ole osallisena tähän valintaan omasta tahdostaan. Jos kakkosen moraali antaa luvan mennä mihen ja tämän perheen kotiin saa kakkonen mielestäni kärsiä ihan huolella. Vaimo tuskin kutsui tätä naista omaan kotiinsa? Ei rakkaus mieheen kuitenkaan anna lupaa satuttaa tai loukata vaimoa vaikka vaimo olisi miehelleen minkälainen tahansa tuossa tilanteessa. Kakkosen tehtävä on olla nöyrä vaimolle ja jos miestä rakastaa ja mies tätä kakkosta niin kakkonen odottaa miehen päätöstä eikä tämän vaimon päätöstä. Vaimon ei tarvitse päättää yhtään mitään ja vaimo saa seoata ihan rauhassa, uhkailla ja kiristää. Mies olkoon mies ja mitä pikimmiten itse tajuaa lähteä sen parempi kaikille. Jos mies siinä kohtaa vielä pelkää erota kun kerran ei pelännyt tuoda kakkostaan kotiin niin se on selittelyä. Mies haluaakin jäädä vaimonsa luo. Surullista tietenkin vaimolle ja koko perheelle. Jahka vaimo palautuu sekoilustaan ja löytää itse uuden miehen uskoisin että mies saa lähtöpassit.
Lissuko se täällä taas sekoilee. Säälittävää.
Naurattaa jo nuo Lissun roolileikit, nyt vastaa taas vaimona. Hehehhheee!
On varmasti paljon sairaita kakkosia Suomenmaassa tällä hetkellä, kun se on tuo flunssa -kausikin jo alkanut.
.......niin.........ja ne kaikki muutkin taudit lisäksi.... Se tämä uskottomuustauti joka on kaikkien kulkutautien äiti...se vie vain tautien tielle.
Niin ne taudit näiden uskottomien miesten mukana leviävät. Minä olin kolmosena eräässä vaiheessa elämääni miehelle... Rakastuin häneen jne. ja siksi suostuin suhteeseen, mies lupasi maat ja taivaat, eli tämä "tavallinen tarina". Puolustuksekseni sanon, olin nuori ja viaton, ja se oli ensimmäinen ja viimeinen varattu mies minun elämässäni. On sen jälkeenkin ehdotuksia tullut jos vaikka kuinka paljon, ja viimeksi viime viikonloppuna, kun kävin ns. viihteellä, mutta nämä toimitan matkoihinsa hyvin tylyin sanankääntein, sillä opin läksyni.
Sain myöhemmin tietää olevani kolmonen, eli miehellä oli myös kakkosnainen, jonka kanssa oli ollut suhteessa jo ennen vaimoaankin. Mies oli ollut meidän tavatessamme naimisissa vasta vajaat kaksi vuotta, ja tämän kakkosen tuntenut teinivuosista lähtien. Rakastunut kun olin, minä hyväksyin tämän, että miehellä on monta naista -sanoihan hän itsekin, ettei häntä voi kukaan omistaa...
Aloin oirehtia eräässä vaiheessa, ja sukupuolitautihan sieltä löytyi... Myös mies, kakkonen ja vaimo menivät testeihin, ja kaikilla heilläkin oli sama tauti piilevänä. Tauti pistettiin joko minun tai tämän kakkosen syyksi, ja mies katkaisi välit kumpaankin. Itse omalta osaltani tiesin aivan ehdottoman varmasti, että minulta tauti ei ainakaan ollut peräisin, sillä olin seurustellut vain yhden pojan kanssa ennen tätä miestä ja me olimme toistemme ensimmäiset, eikä suhteessamme ollut pettämistä. Eihän mies toki minua uskonut, kun asian kerroin, vaan syytti pikemmin minua kuin kakkostaan -olinhan tullut kuvioon viimeisimpänä mukaan.
Myöhemmin mies otti yhteyttä minuun ja kertoi, että vaimonsa edellinen mies oli ollut yhteyksissä hänen vaimoonsa ja kertonut levittäneensä tietämättään tautia. Tämän miehen kanssa vaimo oli ollut suhteessa vain hetkeä ennen aviomiehensä "löytämistä" ja oli oikeastaan vaihtanut miestä lähes lennossa. Saman kaltaista hänen käytöksensä oli kuulemma ollut aiemminkin, ja oli ollut hieman "villi tyttö" ennen avioitumista. Naimisiin menon jälkeen hän muuttui kummasti neitsyt morsiameksi ja pyhäksi vaimoksi, jonka kaikki edelliset panot ja seksihurjastelut on pois pyyhitty sillä valkoisella hamosella ja hunnulla -neitsyyden ja viattomuuden symboleilla...
Onneksi tauti ei ollut sitä kuolemaksi olevaa laatua, ja nyt olemme kaikki terveitä. Tosin minua se vahingoitti siinä määrin, että luonnonmukaisin keinoin en enää lasta saa.
Mies kyseli minua myöhemmin suhteeseen kanssaan uudestaan, kun oli paljastunut etä tauti olikin alunperin lähtöisin hänen vaimoltaan. En suostunut, eikä kuulemma ollut suostunut se entinen kakkonenkaan.
Sairaita ovat pettävät miehet ja vain ne. On varmaan vaimoilla ja kakkosilla vaikea myöntää itselle että on niin huonoon ihmiseen ja valehtelijaan haksahtanut ja siksi etsitään syitä toisista eikä miehestä.
Ai, syy ei olekaan vaimoissa?
Tosi hyvä kirjoitus
Erererer oli tarkoitettu "järki käteen nyt" nimmarille.
Kyllä vika on pettävässä miehessä eikä vaimossa, eikä sen kummin kakkosessakaan.
Iste jouduin pettäjä miehen ansaan, mies vakuutti olevansa vapaa, kun pääsi sänkyyn, löytyi sitten vaimokin, huomasin olevani vaarassa saada herpeksen, jonka sainkin, seuraavaksi tuli hiv pelko mihinkä hän altistui thaimaassa. Sitten siunaantui kolmonen joka alkoi vainota minua, olisi soittanut itse vaimolle.
Mies etsi vapaana miehenä seuraa iskurista ja match comista, luultavasti kaikista mahdollisista seksi linjoilta, miehen kaveri valehteli jatkuvasti miehen puolesta, aina joka reissulla oli uusi nainen mukana. Käräytys operaatio on menossa ja siinä kärähtää myös miehen kaveri, sen verran matskua olen kerännyt.
Juu, pornoa katsovat nämä kiltit pettävät perheenisät varsin mielellään ja kun vaan mahis niin Norjassa ja Ruotsissa työmatkoilla kyllä aina luxushotelleissa jopa respassa naista tarjolla, mies kertoi itse.
Brasiliassakin saa hyvvää pfeffaa kuulemma, siellä oli ollut joka päivä Martilla eri nainen, uutta matkaa kuulemma suunnitteli sama kaveri hänen kanssaan jonka kanssa enennkin siellä. Vaimo varmasti taas rakastaa entiostä enemmän kun mies tulee kalu hellänä kotiin, naminami....tuliaisena klamydia, koska mieshän ei suostu kumeja käyttämään, on sentään paljaalla paremmi tunne brassipyllystä. Ja suomipyllystä myös,nami.
Eipä taita olla siu Martti, eikä maatkaan natsaa näille kalu hellänä palaaville äijille.
Onneksi sinulle ei hän!:)
Hänen Vaimo on varmasti miehellään testit teetättänyt..mutta siitä saa v ain kiksejä raukka
Ja vaimo odottaa kun tämä ihana rakas höpönassu herpeskikkeli saapuu lentoasemalle...
Mun mielestä se on kummankin kakkosen ja pettäjän (miehen tai naisen) vika. Tietty jos kakkonen ei tiedä asiasta mitään (siis että pettäjä on naimisissa/yhdessä jonkun kanssa) niin ei se silloin hänen vika ole.
Olen ollut pari-kolme vuotta eron jälkeen "markkinoilla" ja tuntuu, että pitäisi vähintään "papintodistus" kysyä jokaiselta tanssiin hakijalta! Kaikenlaista maailman - ja vaimon... - murjomaa miestä on liikenteessä. Klassisia lauseita: "elämä on yhtä kaaosta, vaimon kanssa ero vireillä ja oma kämppä haussa". No, tuo on sentään ehkä jossain määrin rehellistä puhetta - mutta sitten ovat vielä erikseen nämä, jotka ovat jo ajat sitten eronneita... Omasta mielestään, sillä hetkellä.
Että miten h-vetissä voi vielä löytää vapaan miehen kaikkien näiden paskanpuhujien seasta?! Eikä se "virallinen" vapauskaan aina riitä...
Tulee mieleen samasa elämäntilanteeessa olevan ystäväni tokaisu: helpompi on löytää vaimonsa lisäksi yhteen toiseen naiseen tyytyvä ukkomies kuin sinkkumies, joka ei pyöritä paria-kolmea muuta naista yhtaikaa...
Vai sairas kakkonen, kuule, ainut joka on haksahtanut ja sairas on se mies joka lähtee pettämään. Monen hienon ja kunnollisen naisenkin elämästä on voinut tulla yhtä paskaa kun mies on lupaillut ja valehdellut: siis kahdella jsokus jopa kolmelle yhtäaikaa. Pettävän miehen toiminta on syy kaikkeen, jos hän olisi ollut uskollinen ja rehti mies, ei kenenkään tartte kärsiä.
Nämä "kakkoset" jotka täällä keskustelevat, eivät todella ole olleet miehelle vain "panosuhteita". HEI´DÄN VÄLILLEEN ON KEHITTYNYT RAKKAUTTA, EIVÄT HE MUUTEN TÄÄLLÄ MIEHEN PETETTYJÄ JA VANNOTTUJA LUPAUKSIA USKONEENA KIRJOITTELISI. Jos kyseessä olisi vain panosuhde, mikä useimmiten ja normaalisti sovitaan jo suhteen alussa, ei kenenkään kakkosen tarvitsisi tulla tuntemuksiaan tänne kirjoittamaan. Miksi, sehän oli jo alusta alkaen niin sovittu, helpotusta molemmin puolin.
Kyllä siihen rakastettuun ja mieheen koskee ihan yhtä paljon erota toisistaan velvollisuuksien vuoksi. Ja voitte ollla varma vaimot:ellei teíllä olisi lapsia, olisi mies jättänyt teidät, 100 % varmasti. MUtta kun on ne lapset, ja on ehkä vaimo, joka tekee elämästä helvettiä jos mies haluaa erota. Silloin alkavat varsinaiset kiristyskeinot. Vaimot eivät vaan tajua, (olen itsekkin ollut pitkään vaimo), että rakkaus vain voi kuolla, ja sut voidaan jättää. MIksi te ette hyväksy, että jos mies lähtee salasuhteeseen, on teidän välillänne pahasti jo pidempään jotakin vialla, ja pettämisellä haetaan keinoa näyttää toiselle kun ei muuten uskalleta sanoa: HALUAN EROTA, KATSO, MINULLA ON TOINEN JOTA NU S S´I N JA RAKASTAN, VALEHTELEN SULLE, EN ARVOSTA SUN RAKKAUTTA MUA KOHTAAN, PLEASE, PYYDÄ JO EROA, NYT SULLA ON SYY SIIHEN , ITTE OLEN LIIAN HEIKKO SIIHEN SITÄ SANOMAAN. Ansaitset jonkun joka ei tee sulle näin.
HULLUT VAIMOT. ymmärtäkää, että miehenne on ehkä huijannut kahta yhtäaikaa, sua jolle vielä on vannottu USKOLLISUUTTA ja naimisissa, ja tuota toístakin, jonka kanssa ei kuitenkaan ole menty pyhään avioliittoon. Siksi: sinä olet se , jota eniten on huijattu ja loukattu, ei se rakastaja.
Kukahonan se HULLU ON? Tuonkin tekstin perusteella; TYHMÄ LIMALISSU JOKA OLI PELKKÄ REIKÄ MIEHELLE!!!
Sinä tiesit varatulle patjaksi alkaessasi, että mies on varattu. Tiesit, miten tulet jäämään yksin siinä vaiheessa, kun kerrot vaimolle. En ymmärrä sun ruikutustasi. Ei sua kukaan ole huijannut. Kirjoitat, että jos rakastaa niin ei petä. Miksi mies ei sitten ottanut sua vaimoksi, jos muka rakasti sinua?
Usko jo lopultakin: mies ei sua rakastanut niin paljon kuin vaimoaan rakastaa. Täyspäinen mies olisi eronnut siististi, jos niin olisi halunnut. Eipä vaan halunnut ja that's it. Katsoi vaimonsa ja lapsensa loppupeleissä tärkeämmäksi kuin sinä. Miten et voi sitä ymmärtää?
Kannattaa tosiaankin tehdä jo sivusuhteen alkaessa selväksi, mikä on pelin henki. Tiesitkö muuten, että taitava pettäjä näkee toisesta jo päällepäin vähän juteltuaan, mikä keneenkin tepsii, että pesää saisi? Suhun tepsi lirkutukset rakkaudesta. Sä vaan et tajunnut, mitä puheiden takana oli. Harmittaako?
Sulle kelpaa; sairas avioliitto, sairas vihitty vaimo, mutta sähän et oo se sairas kakkonen, vaikka sä kuinka huudat SUURILLA KIRJAIMILLA paskaa oloas täälä.
Ton aloituksen olikin tarkoitus saada sut HUUTAMAAN ja näyttämään kaikille KUINKA SAIRAS SÄ OIKEESTI OLETKAAN. Kaikki v.ttu nauraa sulle ja toivoo, että sun turpas sulkeutuis pikkuhiljaa.
Tajua nyt että jos sinä tiesit sen mihen olevan naimisissa kun aloit vehtaan sen kanssa niin tiesit ottavasi elämääsi myös sen vaimon ja lapsetkin!!! HEI HALOO!
Hieno ja kunnollinen nainen ei IKINÄ ala suhteileen varatun miehen kanssa! Tiedä vielä että ei teidän välillä ollut rakkautta vaan harhakuva siitä ja jos olet uskonut ukkomiehen lupailut niin et ilmeisesti muista vihkivalaa jossa tämä samainen mies on lupaillut myös vaimolleen erinäisiä asioita??? Sinä tiesit että hän ei ole lupaustensa mittainen mies koska sinun kanssasi petti vaimoaan. Vaimonsa kanssa oli mennyt naimisiin saakka hei!!! Ei sekään ollut vain panosuhde. Se suhde sisälsi enemmän lupauksia kuin teidän välinen suhteenne. Muista myös että sillä miehelläkin oli lapsia ei vain vaimolla. Hitto jos mies on rakastunut niin sen rakkauden voimalla luulisi kestävän hetken erohelvettiä!!
on tainnut LIssun reikä maistua varsin hyvälle miehestä, nami, paremmalle kuin sun konsanaan, siihen voi jäädä nalkkiin, js sun olisi parempi niin varmaan hankais sitä.
Siksihän Limalissun kimppuun käydään, kun hän on limainen, toisin sanoen kostea. Tietysti se käy kateeksi, että jollakin vielä pillu kostuu, ja sitä on miehen kiva nussia. Toisin kuin kuivaa ja venynyttä kumpparinvartta. :)
Lissu olisi hyvä ilotalotyöntekijä.
näin.
"HULLUT VAIMOT. ymmärtäkää, että miehenne on ehkä huijannut kahta yhtäaikaa, sua jolle vielä on vannottu USKOLLISUUTTA ja naimisissa, ja tuota toístakin, jonka kanssa ei kuitenkaan ole menty pyhään avioliittoon. Siksi: sinä olet se , jota eniten on huijattu ja loukattu, ei se rakastaja."
Veit sanat suustani. NImim. entinen vaimo
VOi, voi kun kerron kokemukseni kakkosesta niin järkytytte.
Täytty kuitenkin ensin sanoa että niinhän se on että mies on suurin sutki kun lähtee pettämään mutta kun kakkonen ei luovuta vaan alkaa kauhean vainon jota jatkaa vielä vaikka saikin miehen niin sitä en enää ymmärrä.
En kylläkään sure eroa enään koska syy on miehen hän meni vieraisiin ja hän kutsui tuon naisen liittoomme kolmanneksi pyöräksi, hän anoti tuolle naiselle avaimet pilata maineeni, hän auttoi tuossa asiassa kertomalla ihan samanlaisisa inhottavia juttuja minusta tuolle naiselle mitä kertoi tuosta naisesta minulle.
Lopullisesta erosta on jo neljä vuotta mutta vieläkin kuulen kuinka olen hullu, työpaikallani on yritetty aiheuttaa minulle ikävyyksiä.
En ymmärrä mikä tuon parin yhdisti koska haukkuiva ttoisiaan niin kauheasti jos kaiken kertoisin niin saisin kunnianloukkaussyytteen joten annan olla. Minulle riittä että tiedän heidän arvomaailmansa olevan tosi alhainen enkä missään tapauksessa halua olla siinä osallisena.
JAtkoa edelliseen....
Jos tietäisitte mitä tuo paholainen sai aikaan niin hämmästyisitte. En viitsi antaa pahalle ololle ja -muistoille enää valtaa kun olen niistä päässty.
Onneksi
niinpä, mutta voi käydä niinkin että vaimo alkaa tämän petturiukkonsa kanssa uhkailla rakastajaa, pitkäaikaista salasuhdetta jolle mies on luvannut eroavansa, jopa asuntokin on salaa yhdessä ostettu. Sitten kun tulee julki, kääntyy rakastajaa vastaan ja alkaa vaimon kanssa yhdessä uhata, koska vaimo sai vihiä tältä rakastajalta, että mitä mies tekee vaimon selän takana. Eikö tämä ole mielestäsi myös sairasta? Hullu puolustaa hullua ja kolmatta yrittää nyt mies katkeruuttaan uhkaamalla kostaa. niin naurettavaa. Vaimolle lähettää näistä uhakuskirjeistä aina CC:n, poliisilla uhkaavat. Mies kuitenkin sitten soittaa aina tuntemattomalla numerolla pitkiä puheluja tuolle kolmannelle, niin ristiriitaista ja sairasta. Onneksi kolmas selvisi tuosta sairaasta parista ja siellä nuo jatkavat -taas vaihteeksi- sairasta suhdettaan. Ukko on sika.Ensin lupailee ja lupailee, rakkauttaan vannoo, ja sitten kääntyykin vaimon kanssa vastaan-vaikka pitää itse yhteyttä.
Ja ajattele nimim.14576...Täällä palstalla tosiaankin jotkut peukuttavat peukalot alas sinulle ja minun tarinalle ja totuudelle myös _eka tapaus_.
Että voi olla niin sairaita naisia, jotk apetturiukkoa puolustaa, aivan sairasta.
Säälin teidän lapsia, kasvatatteko heistä yhtä moraalittomia.
Minä olen moraalini näyttänyt heille, en esitellyt ukkomiestä heille, ja lopetin suhteen. Isompi poika sanoikin, (hän huomasi että äidillä on muutakin kuin keskustelusuhde miehen kanssa), että hei, eiks toi Hanneksen isä ole naimisissa? sanoin, että kyllä, ja siksi en tapaakkaan häntä enää. Hän ei ole hyvä mies kun tapailee toisia naisia ja aikoo erota,, älä ota mallia. Kunon mies eroaa ensin ja nimenomaan jos niin aikoo pysyy sanassaan. Jos ei rakasta, ei tule olla liitossa puolella sydämellä, tai ainakaan ei saa mennä vieraisiin. Ensin puhdas pöytä edelliseen, sillä tunteille ei kukaan voi mitään, eroja tapahtuu päivittäin, ja jokaisella on oikeus olla kumppanin kanssa niin onnellinen, että ei tarvitse kodin ulkopuolelta onnea etsiä niinkuin tuo mies teki ja varmasti myös tulevaiduudessa tekee....itse myönsi näin.
Eikö poikas kysynyt että miksi sää äiti tapailet Hanneksen isää kun se on sen Hanneksen Äitin kanssa naimisissa?
Kyllä kysyi. Ja poika kysyi, että äiti miksi se Hanneksen isä ei rakasta sitä äitiä ja miksi se lähettää sulle koko ajan tekstiviestejä ja noin paljon kuvia itsestään? (poika oli mennyt salaa mun puhelimelle:))hitto.
Tekikö meijän iskä noin? Sanoin että ei, iskä rakastikin minua ja minä häntä. Jos olisi tehnyt, ei olisi rakastanut, eikä äiti antais sellaista anteeksi. Mutta jos menet poika naimisiin vaan muusta mun rakkaudesta ja et ole ole onnellinen, niin kyllä sinulla on tässä lyhyessä elämässä oikeus erota ja sitten etsiä itsellesi sellainen nainen että molemmat välitätte toisistanne niin paljon että ei tarvitse mennä toisen naisen tai miehen luokse. Ja jos teette lapsia, tai niitä tulee vahingossa, niin heistä voi pitää molemmat huolta myös eronneena, asua lähellä jne.
Monilta naisilta puuttuu usko omiin kykyihinsä selvitä ilman miestä, myös muissa asioissa kyky pärjätä, ei uskalletta ottaa riskejä elämässä. Luullan, että kun aina myönnytään ja ollaan valittamatta miellytetään toisia enemmän, ja selvitään elämässä paremmin. Luullaan että ollaan syyttömiä vaimoja koko pettämistilanteeseen tai miehen salasuhteeseen, esim. tällaisissa pettämisjutuissa kun ollaan koko paljastumisen jälkeen miehelle mielin kielin. Eli tehdään itsestä ns.pelipallo ihmiselle, jotka sitten häikäilemättä käyttävät tätä heikkoutta hyväkseen.
Ei osata itse päättää mikä on oikein sua kohtaan, mikä väärin,vaan kuunnnellaan toisia, tai sitten ne jotka neuvovat eroamaan heitä ei olla kuulevinaankaan.
Ei uskalleta ottaa riskejä elämässä pärjätä ilman huonointa mahdollista puolisoa, sillä sitähän tällainen mies on.
Sinä vaimo joka aina annat anteeksi ja muka rakastat eteenpäin: eikö ole näin, olet muutenkin arka ottamaan riskejä, esim. pelkäät lähteä pitkälle reissulle yksin, ulkomaille, pelkäät mennä vaikka laskettelemaan kun pelkäät että jalka katkeaa? Pelkäät pyytää lisää rahaa pomolta?KOSKA PELKÄÄT ETTÄ joku suuttuu sinulle.
Aivan niinkuin kun annat miehen rakastumisen toiseen , panot sun muut anteeksi. Varmasti antaisit anteeksi myös jos huijais sulta rahaa. Aina vaan selittäen, elämä ei ole mustavalkoista.
Lue alan kirjallisuutta, niin vahvistut.
Ei ole syntiä ja huonoa olla yksin ilman miestä, YH-äitinä tmv. kun tiedät mielessäsi että olet tehnyt moraalisesti oikein:olet antanut petturille ja ihmiselle kenkää joka yritti käyttää sinun hyvätahtoisuutta hyväksi. Se vahvistaa sinua ihmisenä. Jos sinua on petetty useammin kuin yhden kerran, niin tiedät kai että sinussa itsessäsi on jotakin pahasti vialla ja teet itsesi todella tyhmäksi , jopa sen miehesi mielestä, valitettavasti.
Ei kai se hullumaksi tee jota enemmän on huijattu ja petetty tämän tietämättä vaan se on hullumpi joka uskoo ja aloittaa suhteen mieheen jonka jo tietää pettävän vaimoaan! Takastaja valitsee ihan itse huijarin ja se jos joku on tyhmyyttä! Vaimo ei mennyt naimisiin tietoisesti huijarin kanssa.
Mutta tietoisesti jatkaa huijarin kanssa, vielä pahempaa hömppä!
Ei vaan jaksa lukea sun lapsellista keittiöpsykkaas. Sä et edes hajua kuinka ääliöhullu sä olet.
Pettäjän peli on niin selvää että ei pitäisi kelläään olla epäselvyyksiä. Ikävä vain että varsinkin naiset lankeavat miehiin joiden elämästä puuttuu oman arvon tunne ja itsekunnioitus jotka eivät osaa erottaa oikeaa väärästä, jotka eivät osaa elää arkea jotka hakevat jatkuvasti uusia tunteita. Heillä ei ole pitkäjännitteisyyttä selvittää ongelmia joita parisuhteessa on vaan he syöksyvät hakemaan uutta luullen että se on se uusi huimaava tosi rakkaus ja sääli vain niitä naisia jotka tuollaisiin miehiin lankeavat.
Sillä juuri kun uusi ykkönen luulee olevansa se ainut ja oikea niin mies vilkuilee jo toisaalle etsien taas uutta kohdetta.
Hän huumaa hän manipuloi, hän käyttää hyväkseen tunteita, luottamusta, kärsivällisyyttä ja toisen antautumusta suhteesee. Hän kiristää, hän valehtelee.
Hän lietsoo vihaa antaa vääriä lausuntoja lähimmäisitään, aiheutta eripuraa. Juuri tuollainen mies saa naiset riitelemään hänestä.
MIKSI???????
JOs tuon olisin ymmärtänyt ennen avioliittoani niin en olisi koskaan mennyt naimisiin miehen kanssa eikä silloin tuolla manipuloidulla kakkosella olisi ollut mahdollisuutta hyökätä ainakaan minun kimppuun niin kuin teki.
Oikeastaan me petetyt aviovaimot saammekin syyttä itesämme kun olemme tuollaisen miehen ottaneet aikoinaan. Saamme myöskin syyttä itseämme kun aloimme taistelemaan muka onnemme puolesta uskoen tuon valehtelijan kertomuksia kuinka tuon toinen nainen on paha ja haluaa vain erottaa meidät.
Sillä vain seinät tietää mitä kauhujuttuja tuo pettäjä kertoi minusta aikoinaan tuolle toiselle joka sattui olemaan tulta ja tappuraa, keinoja kaihtamaton amtson joka taisteli myös onnensa puolesta.
On aivan kauheaa mitä tuollainen mies saa aikaan varsinkin kun on tavannut samnkaltaisen kumppanin. Pelottava yhtälö.
Paras olis tietenkin jos ei enää uskalla vilkuilla niin sais kaikki normaalit naiset olla rauhassa tuollaiselta petturilta
Tuo pari on niin naurettavan näköinenkin mustissa vaatteissaan että hei ei pä siinä muuta kuin nauramaan.
Puhut asiaa. Ei kenellkään ole mukavaa kolmoisdraamoissa. On vaan jokaisen tehtävä nämä omat ratkaisunsa. Pettävästä ei kuitenkaan kananta taistella. Ja kunnon mies kyllä myös voi rakastua rätkähtää toiseen naiseen, sille ja tunteille ei voi mitään. JOS omasta liitosta puuttuu jotakin, näin voi käydä. Ei kenenkään ole pakko olla liitossa, jossa ei ole oikeesti onnellinen, näin se vaan on. Ihmisen on oltava rohkea etsimään onnea, ja jokaisella on oikeus siihen. Katkeruus on paskaa, ja tottakai on petettynä paha olo, mutta hei, vielä se sinullekkin mies löytyy kun annat siihen mahdollisuuden joka oikeesti sinua rakastaa ja kunnioittaa, jos ei, niin on elämässä niin palon ihania muita asioita kuin vai se mies, herranjumala, kyllä ilman miestäkin pärjää, ja hyvää kannattaa odottaa aikansa.
Kyllä, hyvää kannattaa odottaa aikansa ja niin minä teenkin. Odotan, että mieheni saa nykyisestä kakkosesta tarpeekseen.
jasmati Basmatilla on palanut kyllä nyt pahasti riisi pohjaan, ja samalla meni itsearvostus heh.Kaikenlaisia sitä onkin.
Noh, minulla ei sentään vielä päässä brakaa, toisin kuin eräillä ukkomiesten lemppaamilla kakkosilla. Ja pahastipa näyttää brakaavankin.
No ekaks mä luulin että se kakkonen on fiksu, mutta jälkeenpäin sain vaan huomata, että sehän puhui paskaa niin paljon kuin ehti. Todella kova valehtelemaan ja manipuloimaan, joten turha enää keskustella sen kanssa.
Sinulle "älä ole katkera" Ei keknenkään tosiaankaan tartte olla huonossa suhteessa vaan pitää erota ja vasta sitten hakea uutta suhdetta.
Ihminen joka syöksyy suhteesta toiseen ilman että antaa aikaa itselleen käsitellä ongelmia ei ole viisas. Eron jälkeen pitäisi jokaisen työstää eronsa niin että sitten voi täysin puhtain ja avoimin mielin hakea uutta suhdetta.
Että ei tarrvitse entisiä ongelmiaan viedä uuteen suhteeseen.
Suhde joka on alkanut pettämisellä on juuri tuollainen johon on viety kaikki kuvitellutkin ongelmat.
Vaimon on ollut mahdoton tietää että on ogelmia kun mies ei kerro mistään vaan vannoo raakstavansa ja tahtovansa yrittää uudestaan ja uudestaan. Lupaa muuttua paremmaksi. Mitkään terapiat ei kuitenkaankelpaa. Sitten toinen nainen heitti kaiken silmille kuinka huonossa suhteessa vaimo on. Siis mies ei ollut sitä vaan vaimo. Vaimolle lupasi apua että pääsisi eroon narsisti miehestään. VOi, voi kaikkea mitä se keksikin. En jaksa niitä enää vatvoa kun tulee vain paha mieli mutta sanon vain että kaiken takana on petturi. Petturi aiheuttaa kaiken, ilman hänen petollista käytöstä ei tuo kakkonen olisi saanut valtaa.
Miten kukaan voi sanoa että älä ole katkera kyllä se kumppani vielä löytyy sullekin. Aivankuin se kakkonen joka tuli avioliittoomme kolmanneksipyöräksi sillä juuri noin sano hänkin. Takasi miehelle lainankin ja kiristi tätä muuttmaan pois kotoaan. (hänen itsensä kertomaa) Mies teki niin mutta jo muutaman viikon kuluttua katui tekoaan polvillaan seisten, ruusukimppu käsisään, itki ja rukoili anteeksi. Tuo toinen ei ole mitään on vain niin mahdoton manipuloimaan että hän meni lankaan. Siinä sitten väännettiin kättä kolme vuotta ennekuin tuo toinen kuitenkin voitti.
Tuo toinen oli niin varma asiastaan että tosiaan niikuin olen jo aikasemmin kertonut laitteli sähköpostia kuinka miheni on narsu ja hän lupasi auttaa minut irti tuosta pedosta, eneriavarkaasta. Hänen keinonsa ei loppuneet siihen vaan kun olimme erillaan mihen kanssa niin jokakaerta kun nähtiin niin tuli kertoon minulle kuinka miestäni nauretaan työpaikallakin. PAljon, paljon muuta.
Silti sanon että eihän tuo kakkonen olisi käyttäytynyt niinkuin käyttäytyi jos mies ei olisi antanut siihen aihetta. Jos mies olisi tosissaan tullut takasisin ja katkaissut välinsä tuohon kakkoseen niin en usko että peli olisi jatkunut enää. Vaikka kysymyksessä onkin nainen joka on tosi häikäilemätön
Mitä uuteen ystävään tulee niin olen kyllä tavannut sellaisen, ihanan ihmisen johon voi luottaa vaikka sekään ei sopinut nyxän maailmaan koska varmaan säikähti että exäni tulee mustasukkaseksi minusta kun näkee minut toisen kanssa niin senvuoksi yritti kaikella tavalla pilata maineeni tuon mihen silmissä ja hänen sukulaisten silmissä. Onneksi ei onnistunut.
KEinot ovat monet ihmisellä joka tekee kaikkensa päämäärän saavuttamiseksi ja siinä pysyäkseen.
Nykyisin en mene kauppaankaan jos näen heidän auton ulkopuolella enkä varsinkaan mene yksin.
Mutta, mutta edelleen en ukso että tuo nainen olisi koskaan aiheuttanut mitään harmia minulle jos mies ei olisi antanut siihen aihetta.
kyllä se mies on kaiken pahan saanut aikaan, eli narrannut kakkostakin, kakkosenkin pää menny sekasin, kun ei tiedä mitä tekee valehtelijan kanssa
Nuo tuo kakkonenmeni meni naimisiin exäni kanssa kun hänet viimein sai.
Ihmettelen vain että miten ihmeessä pystyy luottamaan kun kolmen vuoden ajan oli itse mukana taistelussa nähden j akokoien kaiken.
Siinä ei taida kumpikaan uskaltaa olla kovin luottavaisisa toisaan kohtaan.
Kakkosen kohtalo:
1) Rauhoittavien lääkkeiden syönti sen pelossa, että ukko löytää uuden salasuhteen. Kakkosesta tulee ihmisraunio kun ei petturiukko ikinä tavoistaan eroon pääse.
2) Hermoromahdus ja hullujenhuone.
Kauaqnko menee ennen kuin nää oireet iskee päälle
Tulen aina tosi vihaiseksi tällaisesta...että vika on siis aina siinä kakkosnaisessa? Ei tosiaankaan.
Useinuusi nainen isketään juuri sillä, että uskotellaan, että ollaan eroamassa tms. Kakkostakin siis jymäytetään kunnolla. Ei kukaan itseään kunnioittava nainen jaksa elää kakkosena kovinkaa kauaa, ellei hänelle uskotella jotain eropuppua.
Kun vaimo sitten kuulee, hän alkaa sättiä uutta naista, vaikka se, jota hänen pitäisi ojentaa, on oma mies! Ketään ei isketä tai vietellä väkisin. Se on fakta!
Miksi sitten uskot kaikkiin eropuppuihin? Ota selvää äläkä sekoile mieheen joka EI OLE eronnut. Onko se niin vaikea ymmärtää ei ennen kuin on ERONNUT mitään suhdetta ukkomieheen. Jos sekoat ukkomieheen olet aivan yhtä syyllinen kuin pettäjä.
Miettikää vähän, juuri noin se menee. Voi sitä lupauksien ja rakkauslurituksien määrää, vaan minäpä testasin oliko mies tosissaan. Ensinnäklin vaadin (kun ensin iltse alkoi phua että haluaa nyt vihdoinkin erota) määräajan miin asti odotan, ei ole tosiaankaan kunniallista olla varatun miehen kanssa julkisesti. Joulunajan ja uudenvuoden olimme sopineet,l että viettää lastensa kanssa...muuten ok, muttakun se vaimokin on siinä mukana. Jouluna sitten matkustin itse ulkomaille, annoin rauhan, kun palasin, päätin, että nyt tämä on loputtava , joko hop tai TOP. Sanoin miehelle, joka itkeskeli, että hänen on kerrottava kyllä nyt eikä huijattava vaimoa, että mitä kaiken takana on, miksi hän on viikonloppuja pois, miksi torjuu vaimon, missä on iltaisin, kenen kanssa harrastaa ja miksi on niin hermo kotona. Sanoin, että jos et nyt itse kerro, tulen ovelle ja kerron itse, sitten saa mies päättää mitä tekee. No, arvatkaas mitä, mies kertoi, että meidän rakkautemme välillä oli nyt särkynyt jotkain kun painostin., mutta edelleen hän on pysyvä eropäätöksessään, mun tulee vaan odottaa vielä vähän aikaa tietyn asian vuoksi. Rakastelimme sen päälle, vietimme aikaa yhdessä ja tunne eikun tiivistyi. Mies sanoi, että ihanaa kun pian saamme olla yhdessä ilman huonoa omatuntoa. Annoin uuden määräajan. Määräaika läheni (kumpikin kärsimme sen vuoksi, että mies kärsi kun minä kärsin, sekä että aiheuttaa lapsilleen tietenkin ikävää, oli nimittäin keronut lapsille jo että isä eroaa koska ei rakasta äitiä...lapset tietenkin itki ja pelkäsi tulevaa ja pyysivät jo isä taas voisi rakastaa äitiä....se itketti miestä tietenkin, oli hänellä sydän sentään, mutta sanoi että se ei onnistu enää, eihän hän ollut enää vuosiin rakastanut ja pettänyt usein..).
Määräaiak mitä pyysin, sisi jonkinlaista ratkaisua läheni ja tajusin, että ei mies saa sitä sanottua, joten vihjasin vaimolle nimettömänä.
Vaimo oli itsekkin ollut jo suostuvainen eroon miehen sanojen mukaan.
Siitäkös se vaimon taistelu miehestä alkoi kun nyt tiesi että miehellä on toinen. voi peerklele. Mies oli ihan äimänkäkenä, oli varma että ei ikinä saa tätä suhdettamme anteeksi, eihän tämä ollut ensimmäinen, mutta vaimo antoikin taas anteeksi, naaerastiikeri alkoi puolustaa miestä. Aivan naurettavaa, miehestäkin, koska oli niin moraalittomasti ja julkisesti minun kanssani osoittanut, miten vähän vaimoaan arvostaa.
Tämähän ei miehen kunnialle käy, että nainen on päättäväisempi kuin hän, ja uskaltaa paljastaa valheet ennemmin kuin hän.
Sellaista ei mies anna anteeksi. Kostoksi tuo mies jokA vielä edellisenä viikolla oli vannonut syvintä rakkauttaan ikinä kehenkään KÄÄNTYIKIN MINUA VASTAAN.
Vaimo kirjoitti myös sellaista puolustussontaa miehestään, minubn syyksi yritettiin kaikki laittaa. Se vihastutti. Todistin toisin, en todella antanut miehen nyt valehdella vaimolleen asioita, jotka oli minulle toisin kertonut. Lähetin kaikki miehen rakkaudentunnustukset, erolupaukset, mitä vaimosta ajattelee, ja miehen tunnustusket muista naisista kenen kanssa vaimoa pettänyt vaimolle luettavaksi, jotta raukka tajuaa miten mies hänen naiviuttaan hyväkis käyttää, ja häpäisee.
Siellä se mies anteeksisaaneena, ei mitään menettäneenä elämää jatkaa. Kanssani oli yhteydessä (tätä vaimo ei taatusti tiedä) vielä kuukausia paljastumisen jälkeen, tunnin pituisia puheluja, ja hullua kyllä, vieläkin lupasi erota. Sanoin että rakastin kyllä häntä aivan selittämättömällä tavalla, en tiedä mitä meissä oli koska molemmillle oli tuo tunne aivan erikoista, mutta ilmoittelee sitten itsestään kun on muuttanut pois. Joo, asuntoa katsoimme hänelle jo yhdessä tuossa lopussa, täytimme yhdessä asuntohakemuksia. Mutta näin voi käydä tosiaan, mies tiesi tasan tarkkaan, että vaimo antaa kaiken anteeksi aikansa murpatettuaan....taas. En usko kuitenkaan , että tuo pari on oikeesti yhtään onnellinen, niin paljon on p as kaa tapahtunut, mutta kulissia pidetään yllä.
No, sehän ei ole minun asia, eläkööt mies valheessa ja huonossa omatunnossa, en ole ennen moiseen mieheen törmännyt, joka osaa noin paljon valehdella monelle ihmiselle yhtäaikaa. Millainen on tällaisen ihmisen omatunto? Uskon että kaikki saavat ansionsa mukaan.
Kesti pitkään että sain itseni kuntoon tuon jälkeen, aika yhdessä oli niin ihanaa, mutta sen jälkeen yhtä helvettiä. Vieläkin näen unia hänestä joskus.
Tällaista pahaa voivat miehet, ukkomiehet saada aikaan. Ei mene kauaa, kun tuo mies on taas rakkautta etsimässä, sen hän itsekkin myönsi. Ja jos en olisi itse ratkaisua vaatinut ja tehnyt, varmasti vieläkin rakastelisimme ja panisimme kaikissa mahdollisissa paikoissa. Vaimolle tuollainen meno kelpaa, mulle ei!
Ai et sait itsesi kuntoon? No et todellakaan ole saanut itseäsi kuntoon, ei tuosta enää hullummaksi tule.
Ole onnellinen, ettet häntä omaksesi saanut. Mitä hemmettiä olisit tehnyt pettävällä miehellä? Et kai tosissasi uskonut, ettei sinuakin pettäisi?
Tunnen myös tuollaisen miehen, enkä tiedä mikä hänessä on niin ihanaa, että naiset hänestä tappelevat kynsin hampain. Ei mitään itsekunnioitusta, oli vaimo tai kakkonen.
Ja nuo limalissusta huutelevat ovat yhtä sairaita kun tää lissukin, jos sellaista on. Eikö olisi viisasta vain ohittaa nuo kommentit jos ne on tunnistavinaan jonkun kirjoittamiksi. Pidettäis tää palsta asiallisena, kyllä ne huutelijat rauhoittuu, kun ei heihin joka keskusteluketjussa puututa.
Aivan, on typerää haukkua täällä yhtä kirjoittajista limalissuksi joka on kärttyisän huutelijan tekonimi yhdelle kirjoittajista. Lukiessani tätä ketjua aloin ajattelemaan tilannetta livenä. Mies tai syytetyt uskottomat miehet naispiirin keskellä ja naiset tukkanuottasilla ympärillä rähjäämässä, ehkä käsiksi käymiseltäkään ei vältyttäisi. Aika huvittavaa sinänsä vaikka vakavista asioista onkin kysymys. Osaatteko olla tappelematta?
Minusta on typerää, että yksi vähä-älyinen hylätty epätoivoinen kakkonen pilaa joka ketjun aina samalla marinalla ja voivottelulla, vaimon syyllistämisellä ja haukkumisella, huomaamatta ollenkaan, että tietoisesti vehtasii ukkomiehen kanssa! Kun ukkoa ei saanutkaan on sitä jankannut täällä miltei jo koiran roolissakin. Kuukaudesta toiseen sitä paskaa ei jaksa.
Luulen, että en ole ainoa. Säälipisteitä en todella jaa noin sairaalle kakkoselle. Pettäminen on todella vakava asia, mutta kun on ehdoin tahdoin kakkoseksi alkanut niin kestäköön idiootti seuraukset! Asiasta voisi keskustella todellakin asiallisesti, mutta tämän luuserin terrorismi kattaa joka ketjun.
Niin kauan kuin sitä paskaa täällä jatkuu, niin kauan todennäköisesti siihen vastataan, onhan tämä keskustelufoorumi;)
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Vaikka kuinka niihin olisi vastaamatta se jatkuu ja jatkuu. Joten miksi samaa lääkettä ei voi antaa takaisin? !!!
Ei siinä miehessä ole mitään sen kummempaa muuta kuin että elättää perhettä ja vaimot alkavat taistella , haluavat näyttää että ovat vahvoja muka. Lopussa huomaavat miten helvetin viisasta olisi ollut erota heti, varsinkin sitten kun miehellä paljastuu uusi suhde taas.
Ei tuollainen mies valitettavasti lopeta, vaikka vaimo niin haluaakin vahtaamalla uskoa, pettäminen on tapa. Tuo että lupaa toiselle no noin paljon ja rakkautta tunnustaa sanoo jo kaiken. Ja jos kerran myöntää että ei vaimoaan oikeasti rakasta (teothan tuon jo näyttää), niin mitähän tuo vaimo oikein luulee? Tyytyy olemaan siellä kotona aina varasuunnitelmana kun mies jälleen jossain seikkailee. Onko tosiaan näin hölmöjä olemassa?
Kai on, koska eivät tiedä että parempaa olisi saatavilla jos vain haluaa. Laiskuutta etsiä joku muu, sekin voi olla syynä, siksi kelpaa tuollainen epäluotettava moraaliton.
Mihin on ihmisten arvot muuten kadonneet? Eikö rehellisyyttä ja luottamusta enää avioliitossa arvosteta? Tuntuu aivan kamalalta, millaisia lapsia tuollaisista liitoista kasvaa, kun tajuavat mitä isät puuhaa, ja äti aina vaan kestää ja laittaa ittensä likoon?
Ei hyvä ero ole huono ratkaisu, huono liitto jossa petetään kyllä malliesimerkkinä.
Täällä on kovasti haukuttu pettäjää sairaaksi ja kakkosta puolusteltu. En ota asiaan suuremmin kantaa, mutta kerron typistetyn tarinan omasta elämästäni. Mieheni sairastui psyykkisesti(tuolloin ei sitä viellä tiedetty vaikka oireet oli selvät) ja jossakin välissä kuvioihin tuli kakkonen, tuo ihana nainen, joka nosti psyykkisesti sairaan ihmisen itsetunnon kattoon. Tuli asumusero (ei muuttanut kakkosen kanssa) ja puolen vuoden helvetti, minulle, lapsille ja miehelleni. Kakkonen hämmensi parhaansa mukaan soppaa ja minä yritin saada miestäni hakeutumaan hoitoon ja kakkonen hämmentää. Tulihan se romahdus sitten aikanaan ja mieheni hakeutui hoitoon. Nyt takana puoli vuotta sairauslomaa ja terapiaa jne.Herää kysymys kuka on vastuussa, psyykkisesti sairas ihminen vai kuka? Sellainen tarina.
Jokainen on vastuussa itse omasta elämästään ja tekee ratkaisut itse. Jos et huomannut miehesi sairautta, miten voit vaatia sitä muiltakaan, eikä se ole kenenkään puolustelua. Tosiasia on kuitenkin, että on mukavaa kun syyllinen löytyy jostain muualta, on helpompi elää jne.
En ollut etsimässä syyllistä, mutta se ihmetyttää miten moni tuntuu pitävän lähinnä normaalina sitä, että voi seurustella naimisissa olevan ihmisen kanssa.
Lapsille opetetaan mikä on oikein ja mikä väärin, aikuisiin se ei sitten pädekkään.
Siinä vaiheessa kun selvisi, että mieheni on sairas ei se hidastanut kakkosen tahtia.
Tottakai aikuiset ihmiset ovat omista tekemisistään vastuussa, mutta mielestäni sairaus on kuitenkin lieventävä tekijä.
Onhan valtaosa syöpään sairastuneistakin aiheuttaneet sairastumisensa ja siten vastuussa tekemisistään. Kirjoitukseni tarkoitus oli herättää ajatuksia siitä, ettei asiat aina ole niin mustavalkoisia.
Syyllisistä sen verran, etten niitä tarvitse, vaan haluan mieheni tervehtyvän ja samoin koko perheeni.
Tuntuu tapauksesi niin tutulta, liippaa niin läheltä meidän tarinaa. Aivan samoja asioita olen pyöritellyt, myös meillä miehen psykiatri ja psykologi sekä mieheni paras ystävä pyysivät kakkosnaista olemaan ottamatta yhteyttä mieheeni, mutta eihän hän sitä tehnyt vaan jatkoi.
Pyysimme aikaa miehelle hoitaa mielenterveyttään, mutta nainen jatkoi manipulointiaan ja pahensi näin ollen mieheni terveyden tilaa. Nille, jotka nyt älähtävät ,näistä on mustaa valkoisella. Olen mieheni pyynnöstä ollut hänen hoidossaan mukana.
Sinulle ja perheellesi toivon oikein hyvää syksyä, sateen jälkeen aina paistaa!
Olisi mukavaa, jos täällä voisi asiallisesti keskustella, mutta häiriköitä on niin paljon, että tämä foorumi on pilalla. Tuo arvoista keskustelu esimerkiksi olisi tärkeää. Naisena en koskaan ole ymmärtänyt, että joku alentuu tietoisesti kakkoseksi ja on osallisena perheitä rikkomassa, sillä sitä se on. Ei se kauniimmaksi muutu selitelyiillä.
Onko pettäminen mielestäsi anteeksiannettavampaa siksi, että toinen on sairas mieleltään? Mun mielestä aivan sama ja yhtä paha asia, olipa ihminen tasapainossa henkisesti tai sitten ei.
Millainen lääkäri tai kuka diagnoosin on tehnytkään, syyttää ketään potilaan mielenterveysongelmista? Jos mies olisi pettänyt "täyspäisenä" ollessaan, olisitko antanut anteeksi yhtä helposti? Kyllä sä mun mielestä vahvasti syytät kakkosta kaikesta. Oletko ajatellut, ettei hänkään tajunnut miehesi sairautta kun et itsekään tajunnut? Halunnut vilpittömästi auttaa.
Kakkonen kertoi minulle mieheni voivan tosi huonosti. Hänen mielestään ogelmat johtuivat minusta.
Koska heidän suhde on mitä ihanin, niin ihmeellinen, jotain mitä ei voi toiselle kertoa.
Täysin hävytön eikä millään jättnyt miestäni rauhaan. Kerrankin kun katsotttiin miehen kans tv:tä niin hänen kännykkä soi ja hän vastasi siihen sanomalla että katsoo vaimonsa kanssa tv:tä ja sulki kännykän saman tien. Kun kysyin että mikä se tuollainen soitto oli niin vastasi että työkaveri, aikoi soittaa myöhemmin. (tuo kakkonen on hänen työkaveri) .
Olet oikeassa siinä, että tottakai pettäminen on paha asia, mutta jos sitä sairautta ei olisi niin ei edes tapahtuisi. (Nimenomaan tässä tapauksessa, en yleistä) Ei sellaisesta voi syttää, mille toinen ei voi mitään, jos jättää hoitamatta sairautensa ja silloin toimii esim. pettämällä niin se on taas eri asia.
Eli yritän sanoa, että sairastunut ihminen ei voi tehdä enenpää kuin hakeutua hoitoon. ´Se on vastuunottamista. Muuhun psyykkisesti sairastuneesta ei ole, tekemisiinsä hän on syyntakeeton, ilman asianmukaista hoitoa. Tottakai tähän sairauteen liityy muutakin, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, holtitonta rahan käyttöä, nukkuu vain muutaman tunnin ja virtaa riittää yms. Toisten mielestä kysymyksessä on vain niin energinen ja vauhdikas tyyppi.
Kyllä se on minun mielestäni anteeksi annettavampaa, sillä se ei ole tietoisesti pahan aiheuttamaa toiselle. Kysymys on jollainlailla harhaisesta maailmasta, jossa mies silloin toimii.
Diagnoosin teki psykiatrian erikoislääkäri ja mies kävi sen lisäksi psykologin vastaanotolla. Eivät he syyttäneet, mutta ilmoittivat selvin sanoin, että naisen pitää jättää mies rauhaan ja antaa keskittyä hoitamaan itsensä kuntoon. Nainen "manipuloi" koska ei halunnut luovuttaa ja mies voi aina vain huonommin. Ei varmasti kakkonen tietänytkään miehen sairaudesta aikaisemmin, mutta se että ei silti jättänyt rauhaan vaikka se hänelle julkituotiin. Myös mieheni paras ystävä 30 vuoden ajalta vetosi naiseen, että hänen jätettä mieheni rauhaan.
Tuohon vilpittömyyteen en usko, jos aloittaa suhteen tietoisesti varatun miehen kanssa, joka kertoo olevansa rakkausavioliitossa, eikä aio erota. Silloin on turha vetää itse mitään johtopäätöksiä "helvetillisestä avioliitosta, kun mies lähtee hänen mukaansa".
En olisi antanut helposti anteeksi, jos kysymys ei olisi ollut sairaudesta. Tosin, en tiedä olenko niin helposti edes antanut anteeksi.
Pettämisessä ei todellakaan aina ole kysymys rakkauden loppumisesta tai avioliiton huonoudesta, usein syy löytyy pettäjän korvainvälistä. Ystävällisesti sanon, että ottakaa selvää asioista ennen kuin hyökkäätte "totuutenne" kanssa asiasta. On varmasti kakkosenkin omantunnon ja syyllisyyden rauhoittamista, kun syyn saa huonosta avioliitosta tai lahnavaimosta joka nalkuttaa. Eikö?
Kärjistä vähän:olet aivan oikeasa. KUka meistä ihmisistä on muutenkaan täysin terve ja normaali päästään? Kaikilla meillä voi olla vimpauksia, joita muut eivät tiedä.
Tuo miehesi puolustaminen ei ole rakkautta, se on sääliä. Käytät myös itsellesi ja ympäristölle puolustuksena tuota muka miehesi sairautta kun hän sua pettää ja hairahtelee. Hiemank kuin mattinykänen, ja mervi::)))))
Se tosiasia, että mies kuitenkin pettää vaan ei muutu. KErran hän on noin extreemi, niin miksi ei etsi jännitystä muualta kuin toisten naisten jalkojen välistä? Eihän tuollaisesta liitosta voi kuin sanoa, että olet miehesi omaishoitaja, alistat itseäsi sairaan pääkopan varjolla, hullua.
Kaikkiin noihin oireisiin on muuten lääkkeet, joilla nuo mielentilan muutokset saadan kuntoon. Vai luuletko että esim. rikollinen ei toista tekojaan? Varmasti toistaa.
MYönnä pois, olet sinisilmäinen, ja varmasti toimisit samallatavalla ittees alentaen myös jos miehellä ei olisi diagnisoitu mitään.
Kun ei tajua että on parempaa, elää onnettomana. Näin se menee, hienoa kumminkin on tuo lähimmäisenrakkautes että annat ittees noin hyväksikäyttää.
Tässä hyvä esimerkki sellaisesta, jonka ymmärrys ja tietämys elämästä, psyykkeestä, jopa rakkaudesta liikkuu vain oman navan alapuolella. Ehkäpä taidan tietää jotain ko.sairauden hoidosta. Sinisilmäinen varmasti olen, uskon yleensä enemmän ihmisissä olevan hyvään kuin pahaan. Siksi sinun kaltaisesi ihmiset ja heidän tekemisensä ovat minulle aina negatiivinen yllätys. Miten joku voi olla noin paha? Se on itselleni mysteeri.
Enköhän tasan tarkaan itse tiedä mitä tunnen miestäni kohtaan. Sääli on sairautta ja sitä tunnen korkeintaan sinulaisiasi kohtaan. Minua ei kiinnosta nykästen tai tapoloiden tekemiset yhtään. Sinulaisesi vähä-älyinen tietysti kuvittelee tietävänsä kaikesta kaiken ja osoittaa vain oman tyhmyytensä.
Se diagnoosi on totisinta totta, eikä minun tarvitse mitään puolustella kenellekään. Mikä kristallipallo sinulla on, josta kuvittelet näkeväsi mieheni tekemiset? Voidaan siis vetää johtopäätös, sinä olet jätetty katkera kakkonen ja tulet aina olemaan jätetty katkera kakkonen, et koskaan mitään muuta. Se on sinun osasi. Näin mustavalkoista ja helvetin helppoa. Ihan vaikuttaa siltä, että se onneton olet sinä ja taidat olla kateellinen, että aviopari voi jatkaa pettämisen jälkeen vieläpä onnellisena. Mieheni on hyvin kuntoutunut, elämme hyvää yhteistä arkea hyvin tyytyväisenä.
Ehei, ei minua hyväksikäytä kukaan. Ihan omasta vapaasta tahdostamme olemme yhdessä. Omaishoitajia en menisi pilkkaamaan, mielestäni on upeaa, että löytyy puolisoita, jotka rakkaudesta hoitavat, silloin kun toinen apua tarvitsee. Rakastetaan hyvinä ja huonoina päivinä, silloinkin kun toinen ei sitä ole "ansainnut". Toivon, että koskaan en noin katkeraksi tule.
Hieno kirjoitus, mutta väitätkö, ettei mies olisi pettänyt sinua ilman sairauttaan? Olisi hyvinkin voinut pettää. Sairauden taakse on miehen jatkossakin helppoa paeta, kun jää pettämisestä kiinni...
Voimia sinulle!
Kakkonen kertoi minulle mieheni voivan tosi huonosti. Hänen mielestään ogelmat johtuivat minusta.
"Koska heidän suhde on mitä ihanin, niin ihmeellinen, jotain mitä ei voi toiselle kertoa.
Täysin hävytön eikä millään jättnyt miestäni rauhaan. Kerrankin kun katsotttiin miehen kans tv:tä niin hänen kännykkä soi ja hän vastasi siihen sanomalla että katsoo vaimonsa kanssa tv:tä ja sulki kännykän saman tien. Kun kysyin että mikä se tuollainen soitto oli niin vastasi että työkaveri, aikoi soittaa myöhemmin. (tuo kakkonen on hänen työkaveri) . "
OLET KYLLÄ TOSIAAN AIKA HÖYNÄYTETTY. ENSINNÄKIN, MIES OLISI VOINUT JÄTTÄÄ VASTAAMATTA PUHELIMEEN, TAI SANOA JOS OLISI TOSISSAAN ETTÄ ÄLÄ SOITA MINULLE ENÄÄ, SINUN KUULLEN. EI TEHNYT!
Samoin uskon todella, että sinussa itessäs on jotakin vikana, siinä tuo kakkonen on ollut ihan oikeessa. Ensinnäkin olet alentanut itsesi niin alas, että annat miehen irrotelle tuolla sairauden varjolla....ihan tyhmä....pettäis sinua varmasti ilman sitäkin.½
Kukahan tässä se sairas on.
Jos mies olisi KUNNON MIES ja rehellinen ennenkaikkea, hän kertoisi sairaudestaan. MIksi mies ei selvitä sinun puolison kanssa asioita, nauti sinusta, etsii lohtua vieraasta sylistä? Olisiko jotain vikaa sinussakin ehkä?
Ehkäpä tämä mies ei ole toisen naisen kanssa yhtä sairas kuin sinun kanssa, näin käy usein.
Nyt syyllistät tuota toista naista. Huono puolustus on tuo sairaus, sillä yrität oikeuttaa tai hän että pettää.
Kyse on teidän liitossanne olevista risturiidoista, mahd.kyllästymisestä. Muuten ei tuo mies olisi edes kiinnostunut muista, jos sinä olisit häne tuki ja tärkeä ja rakas.
On vain niin (olin itse rakastaja) , että tunteet voivat viedä järjen. KUn se oikea ihminen osuu kohdalle, ja se on molemminpuolista, himmentää se taivaallinen onnentunne rakastaa toista, kaivata, ja olla vastapari kaiken muun. Ensieuphorian jälkeen, siihen menee noin pari kuukautta, jos se tunne vaan enemmän varmistuu, että tämÄ IHMINEN ON MIUA VARTEN, niin ei siinä todella järkeillä moraalin kanssa, vaan ainakin minä hyvin nopeasti tein selväksi, että joko minä tai vaimo.
Asioita vaikeuttaa jos on lapsia, siinä mies joutuu crossfire-ristituleen.
Minulle mies kertoi koko pitkän stoorin, ei rakasta todella vaimoaan,siksi ennenkin pettänyt.jsokin varonut että ei rakastuisi, mutta nyt kävi niin.
Ymmärsin täysin kun mies kertoi yksityiskohdat, ei vaimoa haukkuen,vaan koska olivat niin erilaisiksi kasvaneet. Mitä järkeä on elää ja kitua ihmisen kanssa, pettää kun ei olla täysillä mukana, ja silti vaan olla liitossa, jossa toinen rakastaa, toinen ei?=ei mitään.
Ihmisen on tehtävä ratkaisua, otettava riskejä.Joskus järjettömältä tuntuva ratkaisu voi osoittautua parhaimmaksi, täytyy vaan uskaltaa taistella onnesta, kuunnella sydäntä.
Ei kenenkään ole pakko olla vain tyytyväinen, kun tietää että parempaa on olemassa. Tämä on hyvä neuvo myös riippuvaisille, usein petetyille aviopuolisoille.
Kakkonen ei ole syy mihinkään, jos mies itse ont ehnyt aloitteen, alkaa rakastaa, puhua rakkaudestaan, suunnitella eroa, tulevaisuutta kakkosen kanssa. Vain silloin on kakkosessa vikaa jos suostuu vuosia salarakkaaksi, miehessä vielä enemmän, miehen pitää tehdä ratkaisu, ketään ihmistä
ei tulisi huijata, ei lupailla turhia, ei käyttää tunteita hyväksi.
Eikä varatulla miehellä ole oikeutta testata avioliitossa toisia naisia, josko parempi löytyis.Éi oel pakko mennä naimisiin, voi ensin ennen liittoa kokeilla ja jos huomaa että ei pysty olemaan ilman toisia, miksi mennä naimisiin?
Hyväksykää, että aikuinen ihminen voi rakastua toiseen VAIN SILLOIN, JOS AVIOLIITTO EI OLE ONNELLINEN. Tämä on totuus.
NO Tässä taas hyvä esimerkki idiootista. Tyhmyytesi on käsin kosketeltavaa!
Psyykkinen sairaus on diagnosoitu! Ihminen tekee tekoja joihin on syyntakeeton. Silloin ei valita kenen seurassa ollaan terveitä tai sairaita. Sori, mutta sun tyhmää spekulaatiotasi ei viitsi edes lukea. Et oikeasti tiedä mistään mitään!!!!
Totuudesta et senkään vertaa!
Kakkosessa on se vika että kakkonen alkaa suhteeseen ihmisen kanssa joka ei ole onnellinen. Kuvittelee että kun minä annan jotain mitä vaimo ei anna niin mies on tyytyväinen. Jep, näin onkin sen hetken aikaa. Kunnes mies painii taas omien ongelmiensa kanssa koska ei ole niitä itsekseen käynyt läpi.
Kyllä jokaisen pitäisi tajuta että suhteesta tulee jotain vain siinä tilanteessa missä kumpainenkin on tahoillansa onnellisia. Näin onnellisen yksinelon vaoi vaihtaa vielä onnellisempaan kaksinoloon. Lohduttajan rooli on aikas yksipuolinen ja perustuu siihen että mies pakenee todellakin omaa pahaaoloaan ja kuvittelee myös itse että se paha olo johtuu siitä vaimosta. Kuitenkin onnellisuus ja onnettomuus lähtee vain itsestä eikä se saisi olla kenestäkään toisesta riippuvainen. Rakastunut kuvittelee olevansa merkityksellinen vain toisen ihmisen kautta ja siksi se on harhaa. Ihmisen pitäisi löytää merkitys ihan omasta itsestään. Toivoisin että kaikki kakkoset todellakin tajuaisivat että mikäli mies elää huonossa suhteessa on hänellä itsellään myös osuutta siihen ja miehen olisi syytä ihan itsekseen pähkäillä mikä meni vikaan. Seksi onnettoman miehen kanssa on silkkaa lohtupanoa ja siksi se tuntuu niin hienolta. Kakkonen voi todellakin tuntea olevansa myös itse merkityksellinen. On kuitenkin hyvä tiedostaa se totuus että suhde ei voi onnistua eikä alkaa puhtaalta pöydältä tälläisissä tilanteissa. Kakkosen on syytä hyväksyä olevansa lohduke ja that it. Eihän se ole huonompi rooli? Kyllä mies varmasti nauttii mutta rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Ei mies kykene rakastamaan ollessaan onneton. Ei kukaan pysty. Silloin haetaan lohdutusta.
Voisi sanoa jopa niin, että kakkonen usein sekoittaa rakkauden ja lohdutuksen. Onko usein niin, että kakkonen romatisoi ja "kuvittelee" suhteesta enemmän kuin se oikeastaan onkaan? Tämä ei tietenkään tarkoita kaikkia, eikä päde kaikkiin. Jos miehellä on rakkautta kakkosta kohtaan niin mikään ei estä eroamasta. Se vaan on fakta.
No mutta täällähän kaikki jätetyt exvaimot tursaa menkää nyt pois täältä häpäseitte vaan itsenne...taas. Ja miten se voi se uusi onni olla niin ihana kun täällä vain vieläkin katkerana kirjoitellaan tralalallala.
Tuossa jossain kirjoituksessa exvaimo on unohtanut eronneensa puhuu vielä miehestään...
Taidat olla kuutamolla. Olen kirjoittanut useamman kommentin ja yllätys yllätys aviossa edellen. Jos me olisimme eronneet, se olisin minä joka olisi ollut jättäjä.
Kukakohan häpäisee itsensä? Mieti vähän jos hippasenkaan yläkerrassa on valoa.
Sinulle "höynytte" myönnän että minua höynäytettiin tosi rajusti mutta tuolloin en tiennyt kakkosesta mitään ja mies kertoi puhelusta kin että miespuolinen työkaveri soitti mainitsi nimen että xxx soitti. Minulla ei ollut mitään syytä epäillä silloin.
Kakkonen tuli itse ja kertoi hänellä olevan suhteen mieheni kanssa. Kakkonen kertoi soittaneensa kotiini, hän kertoi puhelimessa j asähköpostilla monenlaisia juttuja joita mieheni oli tehnyt selkäni takana.
Siitä seurasi vuosien taisto jonka tuo kakkonen voitti. Ei kylläkään rehellisin keinoin mutta eihän heidän suhde perustu muutenkaan rehellisyyteen.
Taidat olla se kakkonen
UUsi ystäväkään ei voi poistaa tosi tapahtumia menneisyydestä.
VAin entinen kakkonen ilkkuu jätettyjä exiä kun ei mitenkään halua että hänen tekeojaan puidaan.
Sulle.tympeää: ai sä taistelit pettävästä ukosta, oikein kuin naarastiikeri? Kaikkea sitä kuulee, huomasit kai että turhaan näit vaivaa, kyllä sulla ei ole ollut muu tarkoitus kuin vaan kiusata että toinen ei sais ihanaa sua pettänyttä miestä, voi jee.
JOs nuo asiat olisivat edessäni nyt niin veisin tuon niljakkeen sille kakkoselle heti enkä alentus tappelemaan hänestä.
Kuten tuolla edellä kirjoitin niin mies pyöritti kumpaakin. Oikein usutti meidät riiteleen keskenämme. Tässä oli tosi hyvä esimerkki siitä kuinka mies pystyy manipuloimaan naiset toisiaan vastaan ja me naiset olimme niin tyhmiä että lankesimme hänen virittämään ansaan. Kakkonen voitti kun osasi olla häikäilemättömämpi.
Kaikestapäätellen ei heillä kuitenkaa ole hyvä olla kun jatkuvasti seuraavat elämääni. Enhän enää voi elää heidän elämää koska haluan elää omaani ,oman kultani kanssa, eikä siinä ole tilaa tuolle parille. Hakekoon uuden uhrin muualta.
kakkonen ja eksä on pelkkiä kusipäitä, eikä mitään sen enempää - heistä kummastakaan ei ole elämään ns. tavallista elämää eli kumpikin heistä ovat pystyneet elämään vastenmielisessä suhteessa ja kun mukana on lapsia, niin heitä ei ole ajateltu ollenkaan! ketkä kärsivät eniten.. lapset, jotka ovat syyttämiä vanhempiensa epätyydyttävään elämään
ensin pesäero ja sitten vasta uusi suhde!
senkin paviaanit - pulustelvat paskat idiootit
Mä olen ihan samaa mieltä. Mitä ihmisten mielessä likkuu, kun aloittavat salasuhteen???!!! Sehän on jo heti tuhoontuomittu liitto. Kumpikaan ei voi tuntea itseänsä halutuksi ja varmaksi toiselle. Paha saa palkkansa, aian varmasti!
Ja kuten edellinen kirjoittaja kirjoitti, niin lapset ovat niin syyttömiä ja silti kärsivät eniten.