Laitan tähän vain omia ajatuksiani skeptismistä.
Minusta skeptinen luonne kuvastaa pohtivaisuutta ja analyyttistä tiedonkäsittelyä, jossa on ripaus faustisuutta mukana. Silloinhan asiaa pohditaan monelta eri kantilta, eikä vain ajatella putkimaisesti yhtä faktaa ja hyväksytä. Kaikenhyväksyvä olio ei osaa ajatella muilta näkökannoilta maailmaa. Toisaalta jos ei mihinkään tietoon turvaa, niin silloin on vaikeaa pohjustaa omia mietteitään kun kerran ei usko niihin edes hivenen vertaa. Oikea skeptikko ottaa tietenkin huomioon, että fakta voi myös olla totta, joten asioita aletaan rakentamaan siltä pohjalta (tietenkin sulkematta sitä toista mahdollisuutta pois).
Nykyään kohtaa monesti dogmaatikkoja, jotka uskovat tiedon absoluuttiseen totuuteen eivätkä edes halua ajatella muita mahdollisuuksia. Tuollainen ajattelutapa minusta vain todistaa sen, että faktoja ei ole pohdittu ontologisesti, tai moisia seikkoja ei vain oteta huomioon. Olevainen materiahan ei ole sidoksissa meidän maailmaamme kuin aistiemme kautta, joten tämän materian absoluuttista totuutta ei voida koskaan todella tietää. Ties minkä ulottuvuuden havainnoitsimiseen tarvittava aisti ihmisoliolta puuttuu. Todellinen totuus on siis mahdottumuus tietää, koska se on niin ikään eri maailmassa. Tämä ei ole suoranaista nihilismiä, koska totuudenpalasista voidaan luoda jonkinlaiset faktat, mutta todellinen totuus jää pimentoon. Tämä ehkä erottaa minut muista skeptikoista.
Skeptinen ajatteleminen on hyödyllistä, koska silloin vältytään ajautumasta ääriryhmiin, joissa ei suvaita muun laista ajattelumallia. Vältytään siis sokealta dogmatismilta ja lasiselta faktaverkolta.
mietteitä
gdgd
0
135
Luetuimmat keskustelut
- 101960
- 60883
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun68683- 41645
- 61639
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22552Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la33548Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka24512- 46484
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37478