Otappa tästä nyt selvää. http://ssd.jpl.nasa.gov/sbdb.cgi?sstr=elenin;orb=1;cov=1;log=0;cad=1
Komeetta Elenin
17
297
Vastaukset
- 1;cov=1;log=0;cad=1
Niinhän se on Jeesuskin ollut tulollaan jo yli parituhatta vuotta. Odottele vaan rauhassa kyllä ne sieltä sitten aikanaan kun kiireiltään ehtivät.
Ihmiskunnassa on henkisesti vajaita huolestuttavan paljon. Sekä niitä, jotka nauttivat valehtelusta, provokaatiosta, säikyttelystä että niitä, jotka ottavat nämä toiset vajakit vakavasti, uskovat, provosoituvat ja säikähtävät.
Ovat "älyllisesti haasteellisia". ; )
Lisäksi: monien olisi myös pitänyt pysyä hereillä fysiikan tunneilla. Eipä silti, etteikö Suomen luonnontieteiden opetuksessa ainakin oppimistulosten perusteella olisi paljonkin mätää.- Miksi pitää säikkyä?
Kannattaa jättää viinanjuonti vähemälle ja harrastaa vaikkapa liikuntaa säännöllisesti, niin on henkisesti paljon vahvempi ja vireämpi.
Ei sitten tarvitse säikkyä kaikkea mitä netistä tulee luettua ja mielikuvitus ei lähde laukkaamaan.
Minä ihailin illalla pitkästä aikaa Jupiteria, joka oli tähtitaivaan ehdoton kunkku alkuillasta! - Aloittaja.
Hyvä vinkki muuten mutta eipä tuota viinaa juurikaan mene ja kyllä sitä liikuntaaki tulee harrastettua. No täällä ei edes olis voinu nähä jupiteria, paksut sadepilvet peittämässä taivasta ei hyvä...
- Deus Protector Noste
Käsittääkseni elenin oli ti 27 konkuktiossa, samassa linjassa, auringon maapallon välissä... lokakuussa noin 18 pvä elenin on taas lähimpänä maapalloa... tammikuun 2012 puolella vasta vaikutus vähenee...
- LaD
MIKÄ VAIKUTUS? MITÄÄN EI TAPAHTUNUT
- Maailmanlopunenteitä
LaD kirjoitti:
MIKÄ VAIKUTUS? MITÄÄN EI TAPAHTUNUT
Saapui eilen vaikka kuinka hyviä:
Kanarian saariston Hierron saarella superkolossaalisen tulivuorenpurkauksen enteet lisääntyivät merkittävästi:
http://www.01.ign.es/ign/head/volcaSenalesAnterioresDia.do?nombreFichero=CHIE_2011-09-27&estacion=CHIE&Anio=2011&Mes=09&Dia=27
Toisekseen moniin vuosiin uhkaavimman asteroidin tiedot annettiin julkisuuteen:
http://neo.jpl.nasa.gov/risk/2011sm68.html
Lähi-Idän rauha haudattiin Itä-Jerusalemin rakennusprojektien alle:
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/09/israel_laajentaa_ita-jerusalemin_siirtokuntia_2904530.html?origin=rss
Ofelia alkoi voimistua uudelleen "OPHELIA EXPECTED TO BECOME A TROPICAL STORM AGAIN ON WEDNESDAY... "
http://www.nhc.noaa.gov/nhc_at1.xml
Mitä vielä kaipaat? Maailmanlopunenteitä kirjoitti:

Mitä vielä kaipaat?Oletettavasti olet kaiken avun ulkopuolella jos oikeasti kuvittelet lähimmillään Maata 35 miljoonan kilometrin etäisyydeltä Aurinkokuntamme sisäosissa käyvän kolmekilometrisen loskakasan aiheuttavan Maassa muuta kuin sitä ulkona öisin tarkkailemaan pyrkivien mahdollisen vilustumisen.
- bhjio09876
Maailmanlopunenteitä kirjoitti:
Saapui eilen vaikka kuinka hyviä:
Kanarian saariston Hierron saarella superkolossaalisen tulivuorenpurkauksen enteet lisääntyivät merkittävästi:
http://www.01.ign.es/ign/head/volcaSenalesAnterioresDia.do?nombreFichero=CHIE_2011-09-27&estacion=CHIE&Anio=2011&Mes=09&Dia=27
Toisekseen moniin vuosiin uhkaavimman asteroidin tiedot annettiin julkisuuteen:
http://neo.jpl.nasa.gov/risk/2011sm68.html
Lähi-Idän rauha haudattiin Itä-Jerusalemin rakennusprojektien alle:
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/09/israel_laajentaa_ita-jerusalemin_siirtokuntia_2904530.html?origin=rss
Ofelia alkoi voimistua uudelleen "OPHELIA EXPECTED TO BECOME A TROPICAL STORM AGAIN ON WEDNESDAY... "
http://www.nhc.noaa.gov/nhc_at1.xml
Mitä vielä kaipaat?Ja nämä asteroidin vaikutusta??? Vitsihän toi oli?
Noita maailmanlopun enteitä mahtuu jokaiselle päivälle useita ja on aina mahtunut. - Varma tapaus
bhjio09876 kirjoitti:
Ja nämä asteroidin vaikutusta??? Vitsihän toi oli?
Noita maailmanlopun enteitä mahtuu jokaiselle päivälle useita ja on aina mahtunut.Mutta jos joka päiväksi ennustaa suurtuhoja tai maailmanloppua, niin pakkohan ennustusten on ennen maailmanloppua käydä toteen, eli käy niin kuin kirjoitettu on.
- vhjkolpöåäfghjkl
Varma tapaus kirjoitti:
Mutta jos joka päiväksi ennustaa suurtuhoja tai maailmanloppua, niin pakkohan ennustusten on ennen maailmanloppua käydä toteen, eli käy niin kuin kirjoitettu on.
Niinhän se on. Netistä löytyy suomalainen sivusto, jossa on useita maailmanloppuja tai maailmaa järisyttäviä tapahtumia ja aika juoksee sekunnin tarkkuudella. Osa maailmanlopuista on jo toteutuneita. osoitetta en muista, mutta pienellä googlaamisella varmaan löytyy.
vhjkolpöåäfghjkl kirjoitti:
Niinhän se on. Netistä löytyy suomalainen sivusto, jossa on useita maailmanloppuja tai maailmaa järisyttäviä tapahtumia ja aika juoksee sekunnin tarkkuudella. Osa maailmanlopuista on jo toteutuneita. osoitetta en muista, mutta pienellä googlaamisella varmaan löytyy.
Maailmanloppu aivan kohta pian: http://www.ilmatar.net/~np/misc/maailmanloppu.html
Jokainen ennustus täyttä totta: eihän kukaan turhaan ja väärin profetoi! ; )- Iiiiiik..
Kollimaattori kirjoitti:
Maailmanloppu aivan kohta pian: http://www.ilmatar.net/~np/misc/maailmanloppu.html
Jokainen ennustus täyttä totta: eihän kukaan turhaan ja väärin profetoi! ; )Tämä todella vakuutti. Maailmanloppu tulee...iiik.
On tullut jo monta kertaa... IIIK.
- Pekka_
Ne tietää muutoksesta, jotka uskoo muuhunkin, kun materiaan ja rahaan.. Jos olet ateisti ja vahvasti sitä mieltä, ettei mitään outouksia voi tapahtua, silloin saat elää siinä uskossasi, eikä mitään todella tapahdu. Itse olen varma, että muutoksia tapahtuu. Täällä ainakin tapahtui henkilökohtaisessa elämässä hyvinkin radikaali mullistus. Juurikin tuona 27.9, jolloin myös Obama lähti Denveriin "tutustumaan" bunkkereihin. Maailmantilanteesta en tiedä, koska sosiaalinen verkko on ollut tavallista hiljaisempi. Johtunee varmasti siitä, että mitään maailmallista muutosta ei tapahtunut.
Tässä kohtaa voitte vedota taas siihen, että joka päivä joku ihminen kokee muutoksia. Tottakai kokee, mutta omassa elämässäni tämä oli useisiin vuosiin mullistavin juttu.
Kyllä sieltä kuulkaa tulee myös se maailmallinen muutos, kunhan aika on kypsä. Jos ette usko siihen ja halua sitä, ette välttämättä edes huomaa kokevanne sitä. Jos siirtyisitte jatkuvasta oravanpyörästä ja kiireestä joskus tarkkailemaan itseänne ja ympäristöänne, huomaisitte välittömästi, että maailmassa velloo todella suuri muutoksen tila.
Sensijaan, että edes kokeilisitte jotakin niinkin jännittävää, päätätte hyvinkin todennäköisesti leimata minutkin foliohatuksi ja hörhöksi. Mutta sanon silti, kokeilkaapa edes viikon ajan tarkkailla omia reaktioitanne ja ympäristöänne, niin huomaisitte samantien.
Ne tietävät, jotka uskaltavat kokeilla.- Kiinnostavaa
Toi on niin totta. En ole varmastikaan ainoa joka on mielenkiinnolla seurannut ja odottanut Elenin vaikutusta. Vaikutusta maailmassa erityisesti kaikenlaiseen vääryyteen jota jokapuolella tapahtuu, myös meillä Suomessa, ja pohjimmalla toive että siitä mahdollisesti vihdoin seuraisi maailmaan POSITIIVISEN muutoksen aikakausi. Jotain ON tapahtumassa, se on niin käsinkosketeltavissa ja ihmisten huulilla!!! Onko se vain meissä ihmisissä vai maailmankaikkeudessa, avaruudessa..? Itse uskon että tuskin kukaan foliohattu tai hörhö odottaa tai toivoo maailmanloppua ja hirvittävää kurjuutta ihmiskunnalle, mutta olisipa ainakin kertalaakista kaikenlaisen uudelleen asettelun paikka asioiden tärkeysjärjestykselle, jos jotain mullistavaa tapahtuisi.
Ainakin Elenin on aiheuttanut ennennäkemättömän laajaa keskustelua ympäri maailmaa kaikenlaisista asioista, jos ei muuta vaikutusta! Mielestäni hyvä niin!
- merkkejä taivaalla?
Tuntuuko outoja värähtelyitä? Tulevatko hipit ja pehmeät arvot takaisin? Pilvenpoltto ja make love not war? Kansallisteatteri esittää Jesus Christ Superstarin?
- eroon peloista
Ei tarvi pelätä turhia kun ottaa asioista selvää. Internet on siinä oikein hyväksi avuksi, kun käy oikean tiedon lähteillä. Koulusivistyskin kannattaa hyödyntää.
Käytä tätä Elenin-hässäkkää hyödyksesi: hylkää tietolähteenä ne joiden "ennustukset" Eleninistä eivät toteudu. Tässä kuussa sen huomaat kuka on oikeassa ja kuka väärässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama275080Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644071Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve773637Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732708Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1492497Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602358Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792179Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272137- 1351674
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371525