Ostin frakin kyseisestä yrityksestä ja noin 3 käyttökerran jälkeen pinta on nukkaantunut. En ole edes frakkia pessyt, mutta kulunut pinta nukkaantuu! Muutenkin frakki on ryhditön ja lerpsahtanut. Ei taida olla tukikankaita käytetty ihan ohjeen mukaan. Pari kertaa vielä kehtaa käyttää, mutta kyllä tulee taas uuden hankinta vastaan ensi lukuvuodeksi..
Formtex frakit ovat keinokuitua!
Keikarit
133398
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei pidä paikkaansa. Loistava frakki, en ole huomannut minkäänlaista nukkaantumista, hinta-laatu suhde kohdallaan, suosittelen!
Hei
Minulla tulee käytettyä frakkia kohtuullisesti. Ostin samasta paikasta frakin ja ei se kyllä mikään laadukas ole. Liivi ja paita ovat erityisesti melko huonoja. No kävin kuitenkin ostamassa uudet Stokkalta. Liivin ja paidan pitää olla kunnolla kovetettuja, niin näyttävät paljon tyylikkäämmältä!
En suosittele Formtexin frakkeja
Kävin sovittamassa, mutta valitettavasti ei tullut kauppoja. Yli 300e on hirveästi rahaa! En voi käytä sitä tuon laatuiseen frakkiin. Juhliin joihin frakkia käytän pitäisi pukeutua hieman juhlallisemmin. Formtexin frakeista on juhlallisuus kaukana, kun istuu siellä tietäen, että päällä on markkinoiden huonointa mitä rahalla saa.
Suosittelen hankkimaan frakin vuokraamosta ja pyytämään uudempaa yksilöä päälle :)
Olisiko jollain antaa vielä tarkempaa arviota näistä formtexin frakeista, erityisesti villakangassekotteisesta?
heidän sivulla lukee seuraavasti:
"Edulliset frakit ja smokit.Puvut valmistetaan Portugalissa. Perus puvut 100 % Polyesteri kangas joka hengittää hyvin ja kestää kulutusta. Puvut myydään takki ja housu eri kokoa.
Vaihtoehtoisesti villa sekoite kangs ( 60 % villaa / 40 % polyesteria ). Myydään settinä ( takki ja housu samaa kokoa ) koot C 48 - C 56 , C 148 - C 152 ja D 104 - D 112."
Itse ainakin olen erittäin tyytyväinen. Hinta oli niin halpa kun kerralla osti vertaa kun vertaa frakin vuokraukseen ja en tykkää pitää muiden vaatteita päälläni
Jos mainoksessa on tuollaisia yhdyssanavirheitä, voi odottaa tuotteiden olevan yhtä laadukkaita
Formtexin frkit on keino kuitua tai voilla sekoitteisa. Minulla kyllä han eri kokemus laadusta, Polyester kangas ei nukkaannu ( Villa frakki nukkaantuu ! ).
vitun amispelle opettele yhdyssanat paskahole
Voi että, mitä kuraa! Ihmiset ostaa useammalla sadalla eurolla frakin, jota käyttää kerran tai kaksi. Uskomatonta tuhlausta ja kuluttamista. Olisi aika siirtyä vastuulliseen kuluttamiseen ja palveluihin. Eihän Formtex oikeasti väitä frakkinsa olevan laadukkaita :) Mainoksissa näkyy sana ''edullisesti''!
Lukuvuodeksi? Esitätkö pingviiniä joissain naamiaisissa?
Onks nolompaa kuin edullinen frakki? Jos ei ole varaa kunnolliseen, onks pakko ostaa. Vitun teinit!
Vaadin aitoa keinokuitua eikä mitään luonnonkuitujäljitelmää!
Käytän autossanikin vain täyssynteettistä moottoriöljyä enkä mitään raakaöljyä.
Laatuunsa nähden www.frakki.fi frakit eivät ole edes edullisia. Opiskelija porukoissa heidän frakkeja pidetään lähinnä vitsinä. Kun kaikesta karsitaan ja tilataan huonointa mitä löydetään, niin ei voi parempaa odottaa saavansa.