Kirje

Rakas kirjeenvaihtoystäväni siellä palmupuiden katveessa.
Minulla ollut työntäyteinen päivä,entä SinullaRakas ystäväni?
Meillä täälla Suomessa valmistaudumme talventuloon,siis lunta,you know?
Me saamme tänne ihanan lumipeitteen ja voimme harrastaa hiihtoa,lumilinnanrakennusta,sun muita ihania laskettelua ja mäkihyppyä unohtammatta.
Akankantoa ja suossa pelaamaamme jalkapalloa tai jotain sinne viittaavaa,jota harrastamme emme voi harrastaa,koska täällä ne harrastuspaikat ovat umpijäässä.
Minullakin toi ylpää siis aivot laskeutuvat talvilepoon,joten kaikkea sinulle kirjoittamaani ei voida käyttää minua vastaan seuraavassa oikeuskäsittelyssä,joka toivottavasti lykkääntyy,koska tiettyä aineistoa ei määrättynajankohtaan ole löytynyt.
Jatkanko tätä hölynpölyä vai jatkatteko te sitä toivoen Ama

Vuosien saatossa on ollut kiva saada kirjeitä. Joitakin on vielä tallessa. Samalla tavalla kuin joskus, kun selaan vanhoja valokuva-albumejani, tulee tietynlainen puolihaikea tunnelma vanhoja kirjeitä lukiessani.

Nuorempana olin kirjeenvaihdossa lastenlasteni kanssa. Nyt vaihdamme kuulumiset sähköpostitse.

Viimeksi olen kirjoittanut kirjeen isälleni vuonna 2003. Vähän ennen tämän silloin 93-vuotiaan kuolemaa. En osaa sanoa miksi halusin silloin kirjoittaa. Kenties siksi, että ukko oli niin huonokuuloinen, että puhelinkeskustelut olivat yhtä huutamista.

Nuoruudessani minulla oli kirjeystävä Israelissa.
Kaikki loppui väliltämme, kun pöljyyttäni menin lähettämään hänelle joulutervehdyksen.
Tollo, minä.

Onnekseni minulla on tallessa isäni ja äitini kirjeenvaihto heidän seurusteluajaltaan. Kuin myös postikortteja. Kuinka kauniita ne olivatkaan. Turhaan sähköposti kiivailee niiden edelle. Niistä tuskin jää mitään jäljelle jälkipolville.

Samoin, uskon, että miljoonista digikuvista, joita nyt näpsitään, harvasta jää nähtävää tuleville. Itselläni on tallessa jo 1800-luvulla otettuja sukulaisten hääkuvia, Amerikoissa.

Mukava aihe, kertakaikkiaan, kiitos!

Ihastelen aluksi tätä ikivanhaa suomalaista perua olevaa sanaa kirje. Kirja tarkoittaa alunperin merkkiä ja jälkeä, mikä näkyy vieläkin siinä, että kankaita kirjotaan ja kirjaillaan. Meillä on käytössä sana kirjain eikä mitään puukstaavia tai preiviä, vaikka joissakin murteissa ne esiintyvätkin. Kirjailija saa aikaan kirjan, vähemmillä merkeillä tuotoksena on kirje. Syksyn kirjavien lehtien värien kirjo on nyt upeimmillaan.

Hiljattain näin Keski-Suomen ilmailumuseossa kyyhkyslakan pienoismallin. Kirjekyyhkyillä on ollut tärkeä merkityksensä sodissa, esimerkiksi saarrettujen kaupunkien viestityksessä. Sähköinen viestintä on hyvin haavoittuvaista, joten kirjekyyhkyt voivat nousta vieläkin arvoon arvaamattomaan. Minulla on lapsuuden muistoalbumissa killtokuva kyyhkysestä nokassaan sinetillä suljettu kirjekuori lemmikkisydämen ympäröimänä. Tosiasiassa kesykyyhkyille laitetaan viesti jalkaan pienessä säiliössä. Lapsena lähetettiin pulloposteja menemään, kuviteltiin huimia tarinoita niitten löytämisestä. Koulussa salaa sujautetut kirjelappuset virittelivät kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen.

Omaa kirjeenvaihtoani olen valitettavan paljon tuhonnut. Vanhempien jäämistöstä löytyi muutama kirje, joita lähetin kesälomalta mummolasta. Ensin kuvailin maatalon elämän riemuja, viikon päästä pyysin isää hakemaan kotiin, kun koti-ikävä alkoi kaihertaa. Tulevan mieheni armeija-aikaisia kirjeitä on tallessa paksut niput, niissä riittää jälkipolville tutustumista meihin nuorina. Joulun aikaan on minulla ollut tapana kirjoittaa joulukirjeitä vuoden tärkeimmistä tapahtumista, mutta jo pitkään olen lähettänyt nekin sähköpostina , valokuvat menevät siinä kätevästi mukana.

On suuri menetys, kun sähköinen viestittely on niin paljon syrjäyttänyt paperikirjeitä, niissäkään harvoin enää käytetään personallista käsialaa. Tutkijat ja kirjailijat menettävät aineistoaan, mitenkäs yksityisiin sähköposteihin pääsee käsiksi.

Näin syksyn saavuttua moni kesäheila saa postia, tässä Suudelmin suljetut kirjeet Kari Tapion tulkitsemana.

http://www.youtube.com/watch?v=eb-urCGEsjw

Kirjoittamisiin !

Kirjeen Sinulle kirjoitin viikko siitä jo on
Eilen kirjeeni sain takaisin, osoite tuntematon!

Lauloi aikanaan joku hyvin haikeasti, etsin tuota laulua muttei onnistunut.
Tulihan noita muutama kirjoitettua nuoruudessa mukavia muistoja niistä onkin jäänyt.
Mustekynällä raapusteltiin olihan se mukavaa aikaa, sitten tuli kuulakärkikynät sottaavat ja aika huololaatuisia olivat alkuun

Kyllä...oikea kirje, käsin kirjoitettuna on arvokas. Vielä muutama vuosi sitten kirjoitin kirjeitä, nyt enää postikortteja lähimmille ystävilleni, joulu-, synttäri- ja nimpparikortit. Ennenvanhaan jopa tein itse kortit ka niihin omintakeiset värssyt kirjoitin. Vieroksun tätä digikamera-kuvaamistakin, vielä otan kuvatkin enemmän tällä vanhalla vaatimattomalla kamerallani, hyviä kuvia sillä tulee.

Joku saattaa muistaa sen tosi inspiraatiossa kirjoittamani muistorunon "Sitten kun minua ei enää ole, olen silti...sen kirjoitin jokaiselle lapselleni ja lastenilapsilleni omin käsin tauluksi , ihmeen kauniita tulikin, reunoihin sirottelin sellaisia sinisen erisävyisiä ja -kokoisia lasisia sydämiä, sitten lasi päälle.

Ranskaan olin kouluaikana 16-17-vuotiaana kirjeenvaihdossa ranskalaisen pojan kanssa, muistanpa nimenkin...Philippe Viodot. Siitä alkoikin innostukseni tähän kieleen, kävi hän sitten Suomessakin. Mutta kun ne kemiat eivät synkanneet, se jäi sitten siihen. Muutenhan voisin olla "une vieuille madame" Ranskassa !!!