Aika mystiseltä vaikuttaa Tanskan uusi rasvavero. Meillä Suomessa asiaa on uutisoitu niukahkosti ja niissä vähäisissäkin uutisissa on aiheen käsittely jäänyt pintapuoliseksi. Syvällisestä juuriin menevästä sekä eri näkökulmia käsittelevästä journalisesta otteesta ei ole ollut tietoakaan. Tyypillistä on mm. STT-AFP:n nimiin merkattu pikku-uutinen, jossa Tanskan rasvaveroa kerrotaan menevän tyydyttyneistä rasvoista. Edelleen kerrotaan, että tanskalaiset hamstraavat voita ja margariinia. Kyseisessä uutisessa todetaan, että elintarviketeollisuus ja kauppa karsastavat uutta veroa. Lopuksi vielä mainitaan, että EU saattaa tehdä Tanskan rasvaverosta lyhytaikaisen, koska sen voidaan katsoa vääristävän kilpailua kotimaisten (siis tanskalaisten) ja ulkomaisten tuotteiden välillä. Täysin ilman mainintaa on jätetty esim. transrasvat, jotka ovat keinotekoisesti valmistettuja eivätkä siis rakenteeltaan luonnossa esiintyviä rasvoja.
Tuo vähäinen tieto, mitä meidän mediamme on välittänyt Tanskan rasvaverosta antaa siis perusteen todeta, että kyseisen veron säätämisen tuki-ideologiana on sama ideologia, jonka tunnnetuimpia edustajia meillä Suomessa on Pekka Puska. Yleisradion uutisoinnissa oli viittaus myös käsitteeseen "kovat rasvat" ja sehän on myös yksi nimike, jota Puskan edustama taho kernaasti käyttää. Esim. kookosrasva luokitellaan kovaksi rasvaksi ja siis turmiolliseksi. Kuitenkin elävän elämän todellisuudessa mm. Tyynen meren saarien asukkaat ovat kautta aikojen käyttäneet kookospähkinöitten rasvaa ja he ovat tunnetusti olleet erittäin terveellistä väkeä. Samoin voi on luokiteltu kovaksi rasvaksi. Ja niin kuin kaikki tiedämme mestarikulinaarikokit arvostavat voita rasvana kuten myös kokoosöljyäkin. Pitäisiköhän istua alas ja pistää määritelmät totaalisti uusiksi?
Tanskan mystinen rasvavero
0
72
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551
