Koen ahdistusta

Älykkäiden puolesta...

Pelkästään jo täällä esiintyvät ennekkoluulot
kertovat sen, että kukaan ei pidä älykkäästä =(

Vielä kun laskee yhteen sen tosiasian ,että älykkö ja kääpiö
omaavat samat tarpeet niin ei voi kuin surra.
Se, että joku lukeutuu 2 % väestöstä kertoo vain sen,
että tällaisen henkilön on yhtä vaikea löytää seuraa kuin minun.

Moensti huippuälykäs ihmettelee täysin loogista ja helppoa ratkaisua
jossain teknisessä asiassa ja olisi haluakas tekemään sen toisin(vaikeammin) . Uskaltaisin väittää, että mitä primitiivi käyttäytymiseen tulee niin vaikka nyt sitten mensalaiset nauttivat esim suvunjatkamis harkoittelusta yhtä paljon kuin kuka tahansa muukin.

Muutenkin on vaikea kuvitella, että 2% mahtuisi vain mukavia
ihmisiä. Osan on pakko olla ihmissuhdetaidoiltaa täysin lapsen
tasolla, osan runkkareita ja pakosta myös osan homoseksuaaleja
(eli molempiin suuntiin)

Tätä taustaa vasten on lähes mahdoton kuvitella,
että joku olisi kateellinen tällaiselle ihmiselle.
Varsinkin kun tiedämme elämisen sattumanvaraisuuden.
Meinaan pimeässä ja peiton alla luulisi älykkään tuntuvan
samalta kuin sen jonka pään sisällä ei liiku muuta kuin mitä sinen
tungen. =/

Joukkoon on pakko mahtua myös esteetikkoja,
jotka nauttivat ihan samoista asioista ja niiden katselusta
kuin muutkin.

Älykkyys ei muutenkaan tee ketään automaatiolla onneliseksi
vai moniko haluaisi vaihtaa osia sen rullatuoli hemmon kanssa?..
Sitähän minäkin.

Joten älkää olko kateellisia älykkäille, vaan ottakaa
heidät (seinää vasten) ihmisinä.
14220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olen kateellinen älykkäille ihmisille ja uskallan myös myöntää sen. Ei ole hienompaa lahjaa kuin äly. Toisaalta myös pidän lahjakkaista ihmisistä. Heidän käytöksessään on jotain hohtoa. Kateuteni onkin ns. "amerikkalaista kateutta", olen sitä mieltä että älykkäät ansaitsevat älynsä, mutta haluaisin itse olla samanlainen.

Kaikkien pitäisi ottaa esimerkkiä ihmisistä, joilla on sekä älyä että sydän paikallaan. Heitäkin löytyy, eivät kaikki älykkäät ole ylimielisiä kusipäitä.

PS. osasin laskea 3 4 = 7. En siis ole aivan umpitollo.

Äänestä
  • Sinulla onkin terve itsetunto

    Äänestä

Ei pidä paikkaansa: minä pidän öykkäistä ja tyhmät ovat usein rasittavia.

Äänestä
  • Vasta kun opit kirjoittamaan, ja keksimään
    paremman pseudonyymin..Voit alkaa rasittumaan tyhmistä =)

    Äänestä

"Se, että joku lukeutuu 2 % väestöstä kertoo vain sen,
että tällaisen henkilön on yhtä vaikea löytää seuraa kuin minun."


Höh. Mensassa ja muuallakin on hyvää seuraa, ei seuran haku ole hankalaa älykkäille. Toki poikkeuksiakin on.

Äänestä
  • Niin no, olen lukenut..Kaikesta kaiken.

    En ole huippuälykäs ja pelkästään Mensan testin
    katsominenkin tuo migreenin.

    Mutta olettaisin, että tällaisen ajatusmaailman ja maailmankatsomuksen omaavan ihmisen löytäminen kuin mitä itse olen, on kohtuu vaivanloista.

    Itse uskon, että olen ihan normaalin järjen rajoissa,
    päätyisin varmaan Mensan testissä alle sadan =D

    Äänestä

  • Voihan se olla helppoa hakea, mutta seurasta kiinnipito voi olla vaikeaa, jos avoimesti pitää 98% väestöstä vähä-älyisenä.

    Äänestä

Vitsi,kirjoittaja,nyt löysit sentään kaltaistasi seuraa,vaikka minun äö ni lienee tuskin yli 120 nk.loogisella asteikolla,mutta olen todella älykäs henkisesti.hienoa,että kirjoitit tämän.:D

Äänestä
  • Tässä ny vielä seurasta tiedä, tämä oli vasta kirjoitus.
    Mutta olisi mielenkiintoista tavata aidosti huippuälykäs
    ihminen ja ottaa hänet ihan ihmisenä,
    tai edes samalla kanavalla oleva kuin itse on. =)

    Äänestä

  • AP kirjoitti:

    Tässä ny vielä seurasta tiedä, tämä oli vasta kirjoitus.
    Mutta olisi mielenkiintoista tavata aidosti huippuälykäs
    ihminen ja ottaa hänet ihan ihmisenä,
    tai edes samalla kanavalla oleva kuin itse on. =)

    Sinä voit ottaa huippuälykkään, esim. mensalaisen ihmisenä! Hän ei ota sinua kuitenkaan samalla tavalla. Hän pitää sinua 98% varmuudella vähä-älyisiin kuuluvana.

    Äänestä

Trolli! Trolli!

Ei älystä mitään haittaa ole.

Äänestä
  • Tähän on pakko sanoa..Että älykkyys tekee todella masentuneeksi.
    Jos on oikeasti älykäs, tämä maailma ei näytä kovin
    kauniilta paikalta.

    Olen harkinnut jopa nyrkkeilyä tai juomista, että pääsisin tästä kirouksesta.

    Äänestä

  • ei niin mukavaa kirjoitti:

    Tähän on pakko sanoa..Että älykkyys tekee todella masentuneeksi.
    Jos on oikeasti älykäs, tämä maailma ei näytä kovin
    kauniilta paikalta.

    Olen harkinnut jopa nyrkkeilyä tai juomista, että pääsisin tästä kirouksesta.

    Suosittelen nyrkkeilyä!
    Vaikka se raskaammin harrastettuna saattaakin tyhmentää, niin toisaalta kevyemmin harrastettuna se kehittää taktista ajattelua, nopeutta, suhteellisuudentajua..ja....älyä :)

    Aloittajalle: Älä ota niin raskaasti älykkäiden ongelmia: niitä ei hölmömmät tule edes ajaltelleeksi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muiden puolesta kirjoitti:

Älykkäiden puolesta...

Pelkästään jo täällä esiintyvät ennekkoluulot
kertovat sen, että kukaan ei pidä älykkäästä =(

Vielä kun laskee yhteen sen tosiasian ,että älykkö ja kääpiö
omaavat samat tarpeet niin ei voi kuin surra.
Se, että joku lukeutuu 2 % väestöstä kertoo vain sen,
että tällaisen henkilön on yhtä vaikea löytää seuraa kuin minun.

Moensti huippuälykäs ihmettelee täysin loogista ja helppoa ratkaisua
jossain teknisessä asiassa ja olisi haluakas tekemään sen toisin(vaikeammin) . Uskaltaisin väittää, että mitä primitiivi käyttäytymiseen tulee niin vaikka nyt sitten mensalaiset nauttivat esim suvunjatkamis harkoittelusta yhtä paljon kuin kuka tahansa muukin.

Muutenkin on vaikea kuvitella, että 2% mahtuisi vain mukavia
ihmisiä. Osan on pakko olla ihmissuhdetaidoiltaa täysin lapsen
tasolla, osan runkkareita ja pakosta myös osan homoseksuaaleja
(eli molempiin suuntiin)

Tätä taustaa vasten on lähes mahdoton kuvitella,
että joku olisi kateellinen tällaiselle ihmiselle.
Varsinkin kun tiedämme elämisen sattumanvaraisuuden.
Meinaan pimeässä ja peiton alla luulisi älykkään tuntuvan
samalta kuin sen jonka pään sisällä ei liiku muuta kuin mitä sinen
tungen. =/

Joukkoon on pakko mahtua myös esteetikkoja,
jotka nauttivat ihan samoista asioista ja niiden katselusta
kuin muutkin.

Älykkyys ei muutenkaan tee ketään automaatiolla onneliseksi
vai moniko haluaisi vaihtaa osia sen rullatuoli hemmon kanssa?..
Sitähän minäkin.

Joten älkää olko kateellisia älykkäille, vaan ottakaa
heidät (seinää vasten) ihmisinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu