Italialaiset naiset liikenteessä

Istahdettuani penkille, huomasin pääni olevan katossa. Minun oli riisuttava pitsalaatikkohattuni ja asetettava se viereiselle penkille. Seuraavaksi yritin saada jalkojani autoon, mutta se onnistui vain vaivoin, sillä ratti oli tiellä. Kun jonkinlainen ajoasento oli löytynyt, niin tunsin olevani kuin synnytyslaitoksella: jalat levällään.

Oli kuumaa ja ahdasta. Yritin avata ikkunan, mutta veiviä piti kiertää erisuuntaan kuin muiden autojen veivejä; myös pyyhkimet toimivat väärään suuntaan, ylöspäin, kuten myös vaihteet, polkimet, jotka oli suunniteltu kymmenensentin koroille, eikä lattapohjaisille Merreleille.

Kun häikäisysuojan laski alas, eteeni tupsahti valtava, valaistu kuva omasta naamastani, sekä nenäliinpidin, ja jokin klipsu, johon voisi italiaano loksauttaa huulipunansa.

Takakonttiin olisi varmaan mahtunut koko vuoden ruokamme, niin valtava hehtaarihalli se oli, että kun huhuili sisään niin ääni kimmahteli jossain kaukana ja häipyi himmeään hämärään.

Ei tämä vielä mitään, mutta auto oli tehokas kuin ampiainen ja sen stögis yhtä pieni kuin palstan tilavuus. Ja sielläkin oli valo, jos vaikka yöllä lähtee kauppaan, ja blaadailee matkalla.
158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat
Aloittaja

Niin siis tämä oli kuulopuheita, ei oma kokemukseni. Huomatkaa, että nainen tässä sai kiksit tuosta pikkukirpun moottorista.

Siis ota noista nyt selvää.



(autoilevaa naurua)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9755311 kirjoitti:

Istahdettuani penkille, huomasin pääni olevan katossa. Minun oli riisuttava pitsalaatikkohattuni ja asetettava se viereiselle penkille. Seuraavaksi yritin saada jalkojani autoon, mutta se onnistui vain vaivoin, sillä ratti oli tiellä. Kun jonkinlainen ajoasento oli löytynyt, niin tunsin olevani kuin synnytyslaitoksella: jalat levällään.

Oli kuumaa ja ahdasta. Yritin avata ikkunan, mutta veiviä piti kiertää erisuuntaan kuin muiden autojen veivejä; myös pyyhkimet toimivat väärään suuntaan, ylöspäin, kuten myös vaihteet, polkimet, jotka oli suunniteltu kymmenensentin koroille, eikä lattapohjaisille Merreleille.

Kun häikäisysuojan laski alas, eteeni tupsahti valtava, valaistu kuva omasta naamastani, sekä nenäliinpidin, ja jokin klipsu, johon voisi italiaano loksauttaa huulipunansa.

Takakonttiin olisi varmaan mahtunut koko vuoden ruokamme, niin valtava hehtaarihalli se oli, että kun huhuili sisään niin ääni kimmahteli jossain kaukana ja häipyi himmeään hämärään.

Ei tämä vielä mitään, mutta auto oli tehokas kuin ampiainen ja sen stögis yhtä pieni kuin palstan tilavuus. Ja sielläkin oli valo, jos vaikka yöllä lähtee kauppaan, ja blaadailee matkalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu