Siitä miten ilmaston lämpeneminen on todentunut parin viimeisen kesän aikana Suomessa. Kesä 2010 oli käsittämättömän kuuma, päästiin uskomattomiin 37,2 lukemiin, joita kukaan ei odottanut Suomessa näkevänsä. Heinäkuussa mitattiin Suomen kaikkien aikojen korkein keskilämpötila. Hellepäiviä oli ennätysluokkaa oleva määrä.
Paljon ei jäänyt jälkeen kesä 2011:kaan. Taas oli hellepäiviä hyvin paljon, yli kolmenkympin lämpöjä mitattiin hyvin monena päivänä. Käsittämätöntä oli kesäkuun alun liki 33 asteen helteet -ja vielä lapissa! Ja sittenhän kesä päättyi syyskuun lopun kaikkien aikojen ennätykseen, Porvoossa oltiin jopa yli 22 lämmöissä. Melkoista on lämpeneminen. Puoli vuotta ollut normia lämpimämpää. "Kansainvälisiltä kentiltä" voidaan todeta esim. jatkuvat lämpöennätykset, mm. USAssa tuli paljon. Ja selkeä ilmaston lämpenemisen merkki on tietenkin tuo pohjoisen jääminimin pienuus, josta on tullut sääntö

Vastaukset 7
Vanhimmat
Lentokentän lämpömuttaeri tuottaa seitsemänsataa astetta.
Smör vegar!
Tuossa on FMI,n näkenys, kooka tieto on
taalakselta
http://climateaudit.org/2010/04/15/giss-warmest-march-ever-in-finland/
Todella köyhää jos virheisiin joutuu vetoamaan. Tuo käsitelty monet kerrat ja virheeksi todettu, ei ollut tuollaista maaliskuuta. Kyllähän maaliskuisinkin on melkoisia kelejä ollut, eihän ole kun muutama vuosi kun maaliskuun loppupuolella mitattiin hämmästyttävä uusi ennätys yli 17 astetta. Sellaista talvea meillä nykyisin pitelee.
On tällä olkiukko sontatykki porukalla egoa ja otsaa levittää p@sk@@.
http://www.koreus.com/files/200408/super_doodie.html
Tie toipumiseen ja hoitoon hakeutumisessa on nyt lähempänä tunnistettuasi ja tunnustettuasi tilasi. Siitä se lähtee, lykkyä! : )
Jaahas, debunkataanpas Eeliksen väitteet.
"...päästiin uskomattomiin 37,2 lukemiin, joita kukaan ei odottanut Suomessa näkevänsä"
Pelkästään jo tilastollisesti sadan vuoden takaisen lämpöennätyksen voi odottaa rikkoutuvan. Menee aivan hyvin luonnollisen vaihtelun piikkiin.
"Hellepäiviä oli ennätysluokkaa oleva määrä."
Pötyä. Kesällä 2010 hellepäiviä ei ollut ennätyksellisen paljon. Monena muuna kesänä on ollut enemmän hellepäiviä puhumattakaan 30-luvun lämpimistä kesistä joita ei näytetä tilastoissa, jotka näytetään IL sivuilla vasta vuodesta 1981 eteenpäin.
"Käsittämätöntä oli kesäkuun alun liki 33 asteen helteet -ja vielä lapissa!"
Ei kesäkuun helteissä ole mitään ihmeellistä edes Lapissa. Vuonna 1972 oli hellettä paljon laajemmalla alueella.
Ja lopuksi lainaus Ilmatiteen laitoksen sivuilta:
"Lämpimin kesä koettiin vuonna 1937, jolloin koko maan keskilämpötila oli 16,2 astetta. Vuonna 1972 kesän keskilämpötila oli 16,0 astetta ja vuonna 2002 lämpötila oli 15,8 astetta."
Kaksi edellistä kesää eivät siis olleet poikkeuksellisen lämpimiä.
Eeliksellä (joka esiintyy myös muilla nimimerkeillä kuten "isoisän pojanpoika" ja "ÖÖmies Jäz",on ikävä tapa jättää ihan olennaisia asioita tarkoitushakuisesti pois viesteistään.
Vedotaan virheisiin, virhe oli että se paljastui FMI,n mittauksista GISS,in kautta.
Se on jo tilastoitu tutkimustrendeihin.
http://climateaudit.org/2010/04/15/giss-warmest-march-ever-in-finland/
Samoin kun Miscigan järvellä oli 700 astetta ja Novaja Zemiljalla hellettä.
Eelis ei valehtele.