meidän yhteinen taival alkoi nopeasti. 9 v sitten muutin seuraavana päivänä tapaamisestamme hänen luokseen. tuli lapsi, kihlat, nyt ollaan oltu 3,5 vuotta naimisissa. nyt se sitten loppui.
avioeropaperit on vetämässä. osituksesta sovittu pankinjohtajan kanssa ja minä jopa uutta lainaa hakemassa omaan asuntoon. asuntoon josta olen unelmoinut kauan. tuleeko tämäkin nyt liian nopeasti? ihan kuten tapaamisemme?
kerron itselleni miljoona hyvää syytä lähteä pois tästä suhteesta ja ostaa itselle oma asunto ja aloittaa oma elämä. olenhan vielä nuori, alta kolmekymppinen. nyt kun päätös avioerosta on sanottu ääneen ja asian eteen tehty jotain, olemme kuin parhaat kaverit. hellimme toisiamme, puhumme, kunnioitamme toistemme ajatuksia, kaikkea sitä, mitä emme tehneet avioliiton aikana. tavallaan en kaipaa sinne avioliittoon. mielessäni kävikin ajatus, onnistuuko yhteiselon jatkaminen niin että minä asun omassani ja vastaan omastani (aiheutti meillä ne suurimmat riiday) ja hän omistaan, mutta pysymme uskollisina toisillemme? eihän se voi onnistua?
moni sanoo minulle, älä osta sitä asuntoa. jos muutan mieleni. mutta en halua enää asua yhdessä mieheni kanssa, en halua. haluan että saan itse päättää elämästäni ja katsoa eteenpäin. kuinka voin kuitenkaan kun edelleen rakastan häntä palavasti ja en haluisi mitään muuta kuin että saisin pitää hänet omanani.
ja kiitos, v*ttuilijat voivat sivuuttaa tämän kokonaan. ne ketkä tietävät mistä puhun, miten pahasti ajatukset ovat sekaisin vastatkaa ja kertokaa, miten te selvisitte tästä.
avioeropaperit on vetämässä. osituksesta sovittu pankinjohtajan kanssa ja minä jopa uutta lainaa hakemassa omaan asuntoon. asuntoon josta olen unelmoinut kauan. tuleeko tämäkin nyt liian nopeasti? ihan kuten tapaamisemme?
kerron itselleni miljoona hyvää syytä lähteä pois tästä suhteesta ja ostaa itselle oma asunto ja aloittaa oma elämä. olenhan vielä nuori, alta kolmekymppinen. nyt kun päätös avioerosta on sanottu ääneen ja asian eteen tehty jotain, olemme kuin parhaat kaverit. hellimme toisiamme, puhumme, kunnioitamme toistemme ajatuksia, kaikkea sitä, mitä emme tehneet avioliiton aikana. tavallaan en kaipaa sinne avioliittoon. mielessäni kävikin ajatus, onnistuuko yhteiselon jatkaminen niin että minä asun omassani ja vastaan omastani (aiheutti meillä ne suurimmat riiday) ja hän omistaan, mutta pysymme uskollisina toisillemme? eihän se voi onnistua?
moni sanoo minulle, älä osta sitä asuntoa. jos muutan mieleni. mutta en halua enää asua yhdessä mieheni kanssa, en halua. haluan että saan itse päättää elämästäni ja katsoa eteenpäin. kuinka voin kuitenkaan kun edelleen rakastan häntä palavasti ja en haluisi mitään muuta kuin että saisin pitää hänet omanani.
ja kiitos, v*ttuilijat voivat sivuuttaa tämän kokonaan. ne ketkä tietävät mistä puhun, miten pahasti ajatukset ovat sekaisin vastatkaa ja kertokaa, miten te selvisitte tästä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Viestistä jäi vähän sekava kuva. Miksi erositte? Halusitko sä erota vai hän?
Onnistuu se.
Meillä ei ollut kyse mistään pikaliitosta, vuoden päästä seurustelusta muutin tyttäreni kanssa hänen luokseen, kahden vuoden päästä kihloihin, kolmannen päästä naimisiin. Viidennen päästä syntyi yhteinen tyttäremme, oltiin ostettu asunto ja kaikki piti olla ok, kunnes minuun iski ahdistus ja kotirouvasyndrooma--- halusin ULOS siitä instanssista ja olla vapaa.
Erottiin. Tyttö jäi enempi isälleen työni takia, olin paljon matkoilla.
Ensimmäinen vuosi eron jälkeen oli aika takkuamista ihan käytännön asioiden kanssa. Vensklausta lastenhoidosta. Omaisuuden jakamista... no minä sain omani ja hän omansa ja
olimme tyytyväisiä lopulta.
Sain oman asunnon jonka tein mieleisekseni, hän jäi siihen meidän yhteiseen entiseen. Mitä enenmpi aikaa erosta kului, sitä paremmaksi suhteemme muuttui. Ihan kaikista asioista pystyttiin keskustelemaan, käytiin sukulaisissa yhdessä, perhejuhlat vietettiin keskenään ja lapset kehui koulussa että meilläpä on kaksi kotia.
Vietiin lapsia harrastuksiin ja monesti syötiin yhdessä viikonloppuisin. Kaikki oli ihan ok, elettiin tämmöistä kahden kodin väliä mutta emme puuttuneet liikaa toistemme menoihin tai ystäviin.
Tiedän että hänellä oli jotain vipinää naisrintamalla ja olihan minullakin "ystäviä", mutta se ei haitannut sitä meidän välistä kiinteää ja lujaa liittoa. Emme olleet mustasukkaisia niistä
Kohtalo sitten päätti äkkiarvaamatta tehdä mutkan matkaan.
Hän kuoli.
Aivan yllättäen joulun alla tyttäremme käsiin.
Mitään ei ollut tehtävissä, hän lähti ihan minuuteissa.
Jäin tyttöjen kanssa kolmisin, mutta vieläkin hän elää puheissamme; mitä iskä oisi tästä sanonut... miten tää matikantehtävä, kyllä iskä ois tiennyt... ai niin ei me tarvita kun 3 lautasta ruokapöytään.
Juttelen hälle vieläkin. Eilen odottelin niitä tähdenlentoja ulkona ja
kerroin meidän kuulumisia, ja levollisin mielin menin nukkumaan kun tiesin että ainakin siellä missä tähdet lentää on hyvä olla.
No olimpa itsekin tähdenlentoja katsomaasa ja kertomassa tarinaani, jossa pyysin ja rukoilin asioihin parannusta, jotka särkevät nyt monta sydäntä.
Juttlen joka ilta näitäs rukouksia, vielä uskoen toivoon paremmasta.
täs on kaks vaihtoehtoa valittavana .
avioerohakeemus pois ja asiat selviksi sääntöineen tai
ero ja oma uusi elämä ja oma asunto . piste.
itse valitsisin avioerohakemuksen poisvedon jos rakkautta on
molemmin puolin . asunnon saa sitten myöhemminkin jos asiat
eivät mene kaikesta huolimatta niinkuin pitäis.
pitää jaksaa yrittää kaikista ongelmista huolimatta , ei saa luovuttaa heti !