Kuulin tänään ensimmäistä kertää ilmaisun "syöpästä", kun eräs henkilö kertoi syöneensä hiukan jotain ennen salille tuloaan. Olisin kiinnostunut tietämään, onko ilmaus laajemmassakin käytössä Suomessa, millä alueella eityisesti, onko se vanha ilmaus/murresana vai nyt keksitty tai onko se kenties netin kautta levinnyt. Kaikki tiedot siitä kiinnostavat.
Syöpästä
TLU2011
12270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Et tullut maininneeksi, onko kyseinen ilmaisu verbin infinitiivi, substantiivin elatiivi vai adjektiivin partitiivi - ehkä muitakin vaihtoehtoja on. Kertomasi konteksti on hyvin epämääräinen.
Nyt haluat nipottaa, sillä kyseessä on selvästi infinitiivi. Käy myös ilmi, että kysymys on kevyestä ja pikaisesta aterioinnista.
Itse en muista kuulleeni aikaisemmin. Puheeseen tahtoo tulla kaikenlaista.
Jos kyseessä olisi _selvästi_ infinitiivi, se olisi "syöpäistä".
Haluan aina nipottaa epämääräisesti laadittuja kysymyksiä vastaan.
Mutta harvoin sitä lausutaan noin huolellisesti. Arkipuheessa se on "syöpästä" - silloin kun joku tällaista sanaa käyttää. Vertaa "nuolaista/nuolasta"
Miksi se ei ole syöppäistä?
Se nyt istuisi edes jotenkin.
Kyllä minä olen usein syöpäissyt pikaisesti, ennen kuin olen käpäissyt kaupassa. Tuollaista verbimuotoa käytetään ilmaisemaan yhden kerran nopeasti tapahtuvaa tekemistä tai tapahtumista. Ehkä kaikkein yleisimpiä tuollaisia verbejä lienevät nuolaista ja kirpaista, joiden kontinuatiivis-frekventatiiviset versiot taas kuuluvat nuolla ja kirvellä.
Näin on aivan ilmeisesti kyse koko Suomessa käytetystä verbimuodosta, jota ei vain niiden tavallisimpien sanojen yhteydessä edes tunnisteta.
Syökä(i)stä tuntuu tutummalta.
"Minpä syökäsen noppeesti ja tuun heti sen jäläkeen!"
Minäpä
Enpä ole koskaan kuullutkaan.
Miten tämä sitten menee? "Kävin syömässä" - "Kävin syöpäsemässä/syöpässä/syöpäilemässä" ??????
Taitaa olla ihan jonkun pienen porukan keskinäinen leikkimielinen ilmaisu?
Olisit kuule kysynyt henkiöltä itseltään, mistä hän on ko. sanan keksinyt.
Syöpä on käypä sana! Se on istahtanut kieleemme niin, että puhujan/kirjoittajan ja kuulijan/lukijan välillä vallitsee tässä asiassa tuskin suurtakaan juopaa.
”Sana syöpä on 1. partisiippi verbistä syödä. Taudin nimenä käytetään myös verbin tekijämuotoa syöjä.
Sormessa tai ihossa olevasta syövästä on käytetty jo 1600-luvulta ruotsinkielestä peräisin olevaa nimeä koiso, joka on eri murteissa myös koisa, koi, koiska, koisio, koisu. Teoksessa Suomen sanojen etymologinen alkuperä syövälle annetaan myös rinnakkaisnimi ruumiinkoi.
Lönnrotin Suomalaisen talonpojan kotilääkäri neuvoo (s.109) kuinka hoidetaan syöpäpahka, ruumiinmadon alku.”
http://www.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=2df68bcc-242b-4f45-9352-dda62d910296
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo50510&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_auth=
Minäpoika syöpäisen mielisuosiolla rapuja, olkoonkin, että syöpä on saanut tältä äyriäiseltä nimensä monessakin kielessä!
Meidän työpaikka ruokalassa sanotaan että 6-8 lihapullaa, mutta mä ota aina vähintään 9. Sanotaan myös että kahvi TAI jälkiruoka, mutta mä otan aina molemmat.
Muita sepustuksiasi luettuamme emme ihmettele tuotakaan lainkaan.