Meillä ollut vuosia kestänyt on-off suhde miehen kanssa. Miehellä on alkoholiongelma joka on rassannut suhdetta alusta asti. Halusin lapsen kaikesta huolimatta ja erittäin suurella todennäköisyydellä ajattelin heti alkuun päätyväni yksinhuoltajaksi.
Biologisen kelloni takia en halunnut siirtää lapsen saantia enää eteenpäin ja siksi päädyin tähän ratkaisuun enkä kadu pätkääkään sitä että nyt minulla on ihana pikkuprinsessa.
Mies kyllä lupaili muutosta kuten varmaan kaikki aluksi lupailevat mutta ikävä tosiasia on että alko-ongelma ei tuosta vain poistu ja harvemmin tulee "ihmeparantumisia" varsinkin kun sitä muutosta ei henkilö itse halua.
Nyt mietin mitä teen, ilmoitanko miestä ollenkaan lapsen isäksi vai mitä... En haluaisi mitään sossuruljanssia tapaamisoikeuksineen ja elatustukineen. Olisin halunnut ihan jotain muuta. Mutta ei se aina mene niin kuin elokuvissa.
Saisin ihan ok korvauksen valtioltakin ilman että mies on kuviossa ollenkaan mukana. Kyllä hän varmasti lasta rakastaa omalla tavallaan mutta jo nyt näen ettei lapsi/perhe ole hänen tärkeysjärjestyjsessään etusijalla (mikä ei ollut yllätys).
Mitä siis tekisin? Pärjään lapsen kanssa paremmin kun ei ole känninen mies siinä vielä murheena. Ja voihan mies halutessaan vaatia isyyttä, siihen hänellä on oikeus.
Mutta mikä olisi oikea päätös? Kertokaa mielipiteitänne.
Biologisen kelloni takia en halunnut siirtää lapsen saantia enää eteenpäin ja siksi päädyin tähän ratkaisuun enkä kadu pätkääkään sitä että nyt minulla on ihana pikkuprinsessa.
Mies kyllä lupaili muutosta kuten varmaan kaikki aluksi lupailevat mutta ikävä tosiasia on että alko-ongelma ei tuosta vain poistu ja harvemmin tulee "ihmeparantumisia" varsinkin kun sitä muutosta ei henkilö itse halua.
Nyt mietin mitä teen, ilmoitanko miestä ollenkaan lapsen isäksi vai mitä... En haluaisi mitään sossuruljanssia tapaamisoikeuksineen ja elatustukineen. Olisin halunnut ihan jotain muuta. Mutta ei se aina mene niin kuin elokuvissa.
Saisin ihan ok korvauksen valtioltakin ilman että mies on kuviossa ollenkaan mukana. Kyllä hän varmasti lasta rakastaa omalla tavallaan mutta jo nyt näen ettei lapsi/perhe ole hänen tärkeysjärjestyjsessään etusijalla (mikä ei ollut yllätys).
Mitä siis tekisin? Pärjään lapsen kanssa paremmin kun ei ole känninen mies siinä vielä murheena. Ja voihan mies halutessaan vaatia isyyttä, siihen hänellä on oikeus.
Mutta mikä olisi oikea päätös? Kertokaa mielipiteitänne.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tee niin, että elelet lapsen kanssa (hän on varmaan ihan pieni vielä) nyt vain kaksistaan ja sitten, kun lapsi on sen ikäinen, että ymmärtää, että isäkin on olemassa, niin jos alkoisä siiihen mennessä olisi sen verran "muuttunut", että oikeasti haluaisi tutustua lapseensa, niin älä ole esteenä. Ihan lapsen vuoksi.
Mutta, ios lapsen isälle sitten edelleenkin vaan se pullo on tärkeämpi, niin säästät lastasi monelta itkulta ja pettymykseltä, jos se isä vaan pysyy sivussa sitten. Onpa silti harmittavaa lapsen kannalta ja Sinunkin.
Enpä tiedä onko tämä oikea päätös ja mikä se oikea sitten onkaan, mutta ajattelisin vain lapsen parhainta. Eikä se, kuten sanoit, Sinullekaan mitään herkkua ole katsella siinä vielä kännistä mietsäkin. Pienessä lapsessa on aivan tarpeeksi askaretta.
Voimia Sinulle ja pikuprinsessallesi!
Kiitos sinulle! Varmaan kannattaa tehdä juuri noin ja edetä hiljalleen. En halua olla esteenä sillekään jos isä haluaa olla myöhemmin tekemisissä lapsen kanssa. Isä on kuitenkin lapselle myös tärkeä ja hänellä on toki oikeus molempiin vanhempiin jos molemmat vanhemmat sitä vain tahtovat myös itse.
Harmittaa vain se että en saa mieheltä tukea nyt kun sitä eniten tarvitsisin kun lapsi on vielä niin pieni. Saan pärjätä yksin ja hän tulee sitten ehkä kuvaan "sopivasti" siinä kohtaa kun lapsi on jo isompi. Mutta täytyy koittaa unohtaa omat katkeruudet tässä kohtaa ja ajatella lapsen parasta. En halua ryhtyä katkeraksi exäksikään, sellaisia surullisia tapauksia olen nähnyt ja toivon että pystyn itse välttämään samat virheet.
Kyllä minusta rehellisyys ja avoimuus on aina se paras vaihtoehto. Jos sinä olet valmis miehen lapsen siittäjäksi valitsemaan, olisi kuitenkin loppujen lopuksi vähän outoa jos hänet pitäisi silti piilottaa lapsen elämästä. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja isä on aina isä oli hän sitten mikä tahansa tai hänen ongelmansa mitkä tahansa. Ei sinun tarvitse häntä elämääsi ottaa vaikka hän virallisesti paperereissa olisikin. Mutta virallinen isyys on kuitenkin tärkeä myös ihan juridisista syistä. Lapsi perii isänsä ja ilman isyyden vahvistusta perintö menee sitten ihan muualle. Vaikka sinä et häneltä rahoja haluaisikaan, voivat ne joskus olla lapsellesi tärkeitä jos ne sattuvat oikeaan elämäntilanteeseen, opiskeluaikaan, perheen perustamiseen tms. paljon rahaa vaativaan aikaan. Tai vaikka ei mitään tulisikaan niin ehkä kuitenkin joku muisto siitä isästä . Lapsesi voi sitä joskus arvostaa enemmän kuin nyt osaat kuvitellakaan.
Olen lähipiirissä nähnyt juuri tällaisen tapauksen. Alkoholisoitunut isä ei ollut mitenkään yhteydessä äitiin eikä lapsikaan ollut häntä tavannut kuin ihan vauvana. Ei siis tiennyt isästään mitään eikä äiti ollut myöskään kertonut edes nimeä. Sitten isä kuoli lapsen ollessa 17 vuotias. Yllättäen isältä jäi aika iso perintö (oli juuri perinyt oman äitinsä). Onneksi isyys oli aikanaan kuitenkin vahvistettu ja perintö meni lapselle joka sai juuri sopivasti pienen kerrostaloasunnon opiskeluasunnokseen ja vielä vähän rahaa. Tiedän kuitenkin myös että lapsi on nyt katkera äidilleen joka ei antanut hänelle edes mahdollisuutta tutustua isäänsä ennen kuolemaansa.