Joka paikassa näkee onnellisia nuoria kauniita ihmisiä jotka menevät kihloihin naimisiin ja saavat lapsia. Itse en ole saanut kokea koskaan edes kunnon seurustelusuhdetta miehen kanssa olen itse siis nainen. Ikääkin alkaa jo olla 28 eli en aivan nuori enää ja koko ajan vanhenen. Viime kesänäkin sain tietää ja nähdä monia ikäisiäni ja nuorempia jotka viettivät onnellisina kesähäitä ja odottivat vauvaa. Jouduin osallistumaan eräänlaisiin juhliin erään henkilön naimisiin menon johdosta. Tuntui että nuokin oli järjestetty oikein sitä varten että saisin oloni vielä kurjemmaksi. Olin nimittäin ainut sinkku koko seurueessa ja osa minua vanhemmista henkilöistä varmasti tiesi tilanteeni. Joudun aina kärsimään ja häpeämään itseäni ja tuntemaan itseni huonommaksi. En ole edes varma olenko oikea nainen vai mikä kun kukaan ei kiinnostu.
Epäonnea
4
107
Vastaukset
- illansankari
MIlloin viimeksi olet yrittänyt iskeä mieleistä miestä itsellesi?
Mä olen sun kanssa samaa ikäpolvea ja kyllästynyt 'jututtaa' sellaisia naisia joista mä oon kiinnostunut kun nämä kiinnostuksen kohteet eivät kovin vakavalla mielellä itselleen seuraa etsi. Siksipä olen kääntänyt asian niin, että jos nainen on kiinnostunu musta niin tulkoot osoittamaan sen mulle verbaalisesti. Itseäni vanhemmat naiset kyllä osaa tehdä niin, mutta emmä oo niistä kiinnostunu. Ehkä mä huilaan tässä jonku aikaan ja rupean jälleen omaksi itsekseni. - iloinen_mies_
olisi kiva tietää minkä näköinen olet ? löytyykö kuvia netistä ? :)
Olen samanikäinen kuin ap ja voisin sanoa melkein samat sanat, tosin olen mies enkä kärsi tai häpeile tätä sinkkuutta, minkä takia pitäs? Helppoa elää yksin. Tosin nyt pikku hiljaa suhteen toivossa alkaa valoa synkän tunnelin päässä kajastaa, mut varmaa ei vielä mikään.
- sönkkö_
Tuskin kuitenkaan enää neitsyt olet? Varmasti olet saanut joskus kokea toisen ihmisen läheisyyttä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad591105- 42861
- 51641
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että315627Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän114604- 51598
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 93590
- 56554
- 65514