En jaksa tätä enää. Mä itken aamusta iltaan, koska olen niin huono ihminen. Vihaan itseäni. Mä näen kaikki muut parempana kuin mitä itse olen - asetun aina kaikkien ihmisten alapuolelle ja katson kaikkia, ihan kaikkia ylöspäin ja kuuntelen muiden sanoja kuin jumalan käskyinä minulle - koska enhän itse osaa ajatella tai tehdä mitään. Mä olen siis nainen. Mulla ei ole lapsia eikä puolisoakaan, enkä tosin edes haaveile niistä, koska ne asiat ovat jostain eri planeetalta minne mä en ikinä tule kuulumaan - tunne itseni vain lihamöykyksi, jonka on kulutettava aikaansa täällä planeetalla. Olen jo pohjalla, liikun pohjaa pitkin ja ihan sama mitä päätän elämässäni, niin pohjalla ollaan silti. Helppo toisaalta tehdä päätöksiä, koska ylemmäs en täältä kipua.
Joskus - tai no aika usein - tunnen kuitenkin syvän viillon rinnassani kun mietin miltä tuntuisi rakastaa tai olla rakastunut. En tiedä. Toki on minulla miehiä ollut, mutta annan miesten surutta käyttää minua hyväkseen, koska olenhan alempana kuin maan matonenkin. Olen mennyt sillä asenteella, että mitä väliä, koska en tule koskaan pariutumaan - kuka nyt kanssani tahtoisi olla. Itse asiassa tänään juuri mietin sitä, että onko mitään tai ketään mikä olisi alempana minua. Mieleeni tuli rotta. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että rotathan ovat todella itsevarmoja ja eivät välitä muista - naps, taas yläpuolellani kaikin puolin. Maan matonenkin on yläpuolellani, koska sellainen on liian tyhmä pohtiakseen tällaisia, joten pisteet siitä.
Miksi en sitten tee elämälleni mitään? En yksinkertaisesti usko itseeni millään tasolla. Okei, mä lähdin itseäni pakoon toiseen maahan ja asun nyt yhdessä erittäin isossa suurkaupungissa(Lontoo). Se oli unelmana ja toteutin sen, mutta silti sama paska fiilis ja tunnen itseni vain paskaakin paskemmaksi, koska olen täällä niin sanotusti maahanmuuttajana ja kaikki on miljoona kertaa hankalampaa. Mietin täällä vakavissani huoraksi ryhtymistä, jotta saisin ihmiskontakteja ja vähän elämää. Stripparin uraakin olen vakavasti harkinnut - palkka ei vain niin hyvä.
Mä urheilen paljon. Mulla ei ole yhtään ystäviä, koska olen luuseri kaikinpuolin. Ei kukaan tahdo olla mun kanssa tai viettää aikaansa. En valita ääneen tietenkään, mutta kai se nyt paistaa kilometrien päähän, että mun oma seura kuvottaa, joten miten voisin olla muiden kanssa, seurustelukumppanista puhumattakaan.
En jaksa olla luuseri ja tuntea tätä saatananmoista alemmuudentunnetta koko aika kaikkeen ja kaikkiin nähden. Mä tuhoan itseäni koko aika tätä menoa. Mietin jo huumeidenkin käyttöä, jotta tuntisin jotain ja ei tarvitsisi ajatella kaikkea tätä paskaa ja ennen kaikkea sitä paskaa kuinka paska ihminen on.
APUA.
Joskus - tai no aika usein - tunnen kuitenkin syvän viillon rinnassani kun mietin miltä tuntuisi rakastaa tai olla rakastunut. En tiedä. Toki on minulla miehiä ollut, mutta annan miesten surutta käyttää minua hyväkseen, koska olenhan alempana kuin maan matonenkin. Olen mennyt sillä asenteella, että mitä väliä, koska en tule koskaan pariutumaan - kuka nyt kanssani tahtoisi olla. Itse asiassa tänään juuri mietin sitä, että onko mitään tai ketään mikä olisi alempana minua. Mieleeni tuli rotta. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että rotathan ovat todella itsevarmoja ja eivät välitä muista - naps, taas yläpuolellani kaikin puolin. Maan matonenkin on yläpuolellani, koska sellainen on liian tyhmä pohtiakseen tällaisia, joten pisteet siitä.
Miksi en sitten tee elämälleni mitään? En yksinkertaisesti usko itseeni millään tasolla. Okei, mä lähdin itseäni pakoon toiseen maahan ja asun nyt yhdessä erittäin isossa suurkaupungissa(Lontoo). Se oli unelmana ja toteutin sen, mutta silti sama paska fiilis ja tunnen itseni vain paskaakin paskemmaksi, koska olen täällä niin sanotusti maahanmuuttajana ja kaikki on miljoona kertaa hankalampaa. Mietin täällä vakavissani huoraksi ryhtymistä, jotta saisin ihmiskontakteja ja vähän elämää. Stripparin uraakin olen vakavasti harkinnut - palkka ei vain niin hyvä.
Mä urheilen paljon. Mulla ei ole yhtään ystäviä, koska olen luuseri kaikinpuolin. Ei kukaan tahdo olla mun kanssa tai viettää aikaansa. En valita ääneen tietenkään, mutta kai se nyt paistaa kilometrien päähän, että mun oma seura kuvottaa, joten miten voisin olla muiden kanssa, seurustelukumppanista puhumattakaan.
En jaksa olla luuseri ja tuntea tätä saatananmoista alemmuudentunnetta koko aika kaikkeen ja kaikkiin nähden. Mä tuhoan itseäni koko aika tätä menoa. Mietin jo huumeidenkin käyttöä, jotta tuntisin jotain ja ei tarvitsisi ajatella kaikkea tätä paskaa ja ennen kaikkea sitä paskaa kuinka paska ihminen on.
APUA.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirjoitin aiemmin vastauksen toiseen epätoivon purkaukseen. Minusta se sopii myös tähän. Vastaus on tässä:
Sain itse traumoja vuosia kestäneestä koulukiusaamisesta. Sanottiin kaikenlaista: "olet outo", "olet friikki", olet tyhmä", olet heikko", "laiska", "ruma", "saamaton". Minusta ei kuulemma koskaan tule mitään. Pahimmilleen tilanne kulminoitui armeijassa, jossa sanottiin suunnilleen: "olet *****, kuole pois!". Elämäni pakotti minut keksimään selviytymiskeinoja. Oli pakko miettiä mikä itsessäni oli vialla ja mikä puolestaan hyvää. Itsetunto oli tosin murskana (yllätys, yllätys) mutta pakon edessä ihminen pystyy valtaviin ponnistuksiin. Lopulta päädyin seuraavaan elämänfilosofiaan:
Kenelläkään ei ole määrättömästi voimavaroja käytössään. Rajat tulevat vastaan vahvoillakin. Verrataan ihmistä vaikka valtioon, kaikilla valtioilla on luonnonvaroja, joillain enemmän ja joillain vähemmän. Pelkät luonnonvarat eivät kuitenkaan riitä menestykseen vaan pitää osata hyödyntää ne. Sama pätee ihmisiin. Toisilla on paremmat mahdollisuudet täyttää ympäristön asettamat vaatimukset. Kuitenkin harvat hyödyntävät kaiken potentiaalinsa. Heikko ihminen joka hyödyntää potentiaalistaan 90% voi siis pärjätä paremmin kuin vahva ihminen joka hyödyntää potentiaalistaan 45%. Kannattaa opetella tuntemaan itsensä, ja kun se on tehty, hyödyntää omat vahvuutensa niin hyvin kuin mahdollista. Kannattaa luoda strategioita joilla pystyy kompensoimaan heikkoutensa siedettävälle tasolle, mutta keskittyä pääosin vahvuuksiensa hiomiseen (vahvuuksia on kaikilla, ainakin osa heikkouksista on vähemmän heikkoja). Tätä on potentiaalin optimointi. Tällöin ihminen pystyy pärjäämään niin hyvin kuin hänen synnynnäiset rajoituksensa sallivat. On järjetöntä tavoitella sen enempää. Olen onnistunut kehittämään sen verran optimismia että uskon tieteen kehitykseen. Uskon että tulevaisuudessa ihminen ja kone sulautuvat yhteen, mikä tuo ihmisille täysin uusia ominaisuuksia. Tällöin monet heikkoutemme voivat menettää merkityksensä (en ole hihittelevä hihhuli pakkopaidassa, opiskelen sähkötekniikkaa ja uskon sen mahdollisuuksiin).
Annan sinulle neuvoksi: tunne itsesi, usko itseesi ja kehitä itseäsi. Sinun ei tarvitse olla muuta kuin olet, mutta voit olla niin hyvä kuin pystyt olemaan. Enempää ei voi vaatia, tai sitten vaatija on typerys.
Parasta mitä ihminen voi tehdä on antaa muille toivoa.
Ei sulla ainakaan mua huonommin mene:) Itse olen täysin kouluttamaton ja vanhempien nurkissa elävä vätys. En välitä omasta hygieniastakaan. Olen todella haiseva ja luultavasti kaikinpuolin rumakin. En jaksa vaan keskittyä itseeni. Elämälläni ei ole toivoa. Kukaan ei pidä minusta, olen varmasti niin säälittävä tapaus, että kuka mun kaltaiseni seuraan haluaisi liittyä. Jotenkin tuntuu että en kuulu tänne ollenkaan, mutta täytyy hyväksyä että olen tälläinen paska vaan. Tuskin tähänkään tulee mitään mieltä kohentavaa vastausta. Lopulta kaikki on ihan saman arvoisia. Kukaan ei voita lopulta mitään. Se on säälittävää jos lulee liikoja itsestään. Kaikki tietävät että se on lopulta todellisuuttaa pakenemista. Pelkkää toivotonta taistelua tämä elämä on tuulimyllyjä vastaan. No on niitä hetken hyviäkin jaksoja elämässä, mutta onhan tämä loppujen lopuksi aika kylmä ja epätoivoinen paikka tämä elää täällä:(