mitä

Hei!

Olen alkoholistiperheen aikuinen lapsi.

Mulla on tälläinen ongelma, että olen seksuaalivähemmistöön kuuluva ja kun vielä asuin kotona niin mua on kiusattu tämän takia perheeni, ystävien ja koulun taholta ja olen aina luullut , että sen on ihan normaalia , että minua saa kohdella miten haluaa.

Olen nyt jo aikuinen ja ymmärrän, että tämmöinen toiminta ei ole normaalia ja minun ei ole pakko sietää tälläistä kohtelua. Olen sanonut heille, että en enää hyväksy tollaista kohtelua, mutta ei ne ehkä ymmärrä, kun on niin kauan jatkunut.

Olen jonkun aikaa yrittänyt ymmärtää kiusaajia ja miellyttänyt heitä, mutta en enää jaksa olla heidän kanssaan.

Olen alkanut ottamaan etäisyyttä heihin.

Olen saanut uusia ystäviä ja he kohtelevat minua hyvin.


Kun ensimmäisen kerran olin ulkomailla ja siellä kukaan ei kiusannut minua ja ollut ilkeä niin silloin aloin tosissaan miettimään kenen ihmisten kanssa haluan olla tekemisissä. Nyt tuntuu ihan hyvältä, kun olen vähemmän tekemisissä entisten ystävien ja perheeni kanssa.

aikuinen nainen
169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sinua ei ole kunnioitettu eikä kuunneltu. Nyt on aika, että itse kunnioitat itseäsi ja kuuntelet itseäsi: toimi niin kuin parhaalta tuntuu.

Jos olet sinua kiusaavien ihmisten kanssa tekemisissa, koeta vastustaa heidän kiusaamistaan ainakin omassa mielessäsi. Tarkoitan sitä, että älä anna ilkeyksien päästä ihosi alle ja sisimpääsi ikään kuin tekemään pesää. Ajattele mielessäsi, että he ovat väärässä. Joskus on turha yrittää toisia saada ymmärtämään omaa näkökulmaa (esim. jos omat vanhemmat on kovin vanhoja tai pinttyneitä omissa näkemyksissä). Silloin kannattaa pysytellä neutraaleissa puheenaiheissa ja hakea se henkinen tuki ja yhteys kavereista ja muista.

Omaisiaan saa myös vältellä ja vaikka katkaista välitkin. Mitä tahansa ei tarvitse eikä ole hyvä sietää. Olet aikuinen, joten totta kai saat valita seurasi ja jättää entisiä ystäviäkin pois kuvioistasi. Näin monille käy, kun muuttuu itse ja elämä vie eteenpäin.

Toivotan sinulle paljon onnea (ja voimiakin) itsenäiselle uudelle tiellesi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tekisin? kirjoitti:

Hei!

Olen alkoholistiperheen aikuinen lapsi.

Mulla on tälläinen ongelma, että olen seksuaalivähemmistöön kuuluva ja kun vielä asuin kotona niin mua on kiusattu tämän takia perheeni, ystävien ja koulun taholta ja olen aina luullut , että sen on ihan normaalia , että minua saa kohdella miten haluaa.

Olen nyt jo aikuinen ja ymmärrän, että tämmöinen toiminta ei ole normaalia ja minun ei ole pakko sietää tälläistä kohtelua. Olen sanonut heille, että en enää hyväksy tollaista kohtelua, mutta ei ne ehkä ymmärrä, kun on niin kauan jatkunut.

Olen jonkun aikaa yrittänyt ymmärtää kiusaajia ja miellyttänyt heitä, mutta en enää jaksa olla heidän kanssaan.

Olen alkanut ottamaan etäisyyttä heihin.

Olen saanut uusia ystäviä ja he kohtelevat minua hyvin.


Kun ensimmäisen kerran olin ulkomailla ja siellä kukaan ei kiusannut minua ja ollut ilkeä niin silloin aloin tosissaan miettimään kenen ihmisten kanssa haluan olla tekemisissä. Nyt tuntuu ihan hyvältä, kun olen vähemmän tekemisissä entisten ystävien ja perheeni kanssa.

aikuinen nainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu