Pidemmät matkat

Minusta tuo menee jos semmoiseen kilpailuhenkiseen extremeen, joka ei oikeastaan kosketa sitä mielihyväuimaria, joka hakee kylmäuinnista terveyttä ja hyvää oloa eikä kilpailua. Pitäähän tuollaisissa jutuissa olla jo mainitsemaasi neopreenipukua ja -pipoa ja huolto- ja ensiapuryhmä, jos sattuu onnettomuuksia. Minusta laji kuulostaa yhtä tajuttomalta kuin kilpasaunominen. Itse saunomisesta, joka on tarkoitettu alunperin puhdistumista, mielihyvää ja rentoutumista varten on tehty kilpalaji, jossa hengenlähtö on lähellä ja happipullot ja ambulanssi vakiovarusteena vierellä.

Sitä on monenlaisia tapoja yrittää vaarantaa terveytensä ja henkensä, ja joillekin se on elämäntapa koska ilman sitä adrenaliinitäräystä ei mikään tunnu miltään vaan elämän pitää olla jatkuvaa vaaran tunnetta varsinkin jos elämässään ei katso pätevänsä millään muulla saralla riittävästi.

Minä en oikein tajua, miksi avantouinnissakaan yleensä pitää kilpailla, ja tuo karnevaalinomaisuus sentään on hyvä piirre - pidetään laji iloisena ja leikkimielisenä eikä lähdetä hampaat irvessä pätemään. Monet haluaa avantouintia sen terveysvaikutusten takia, eikä rajojen hakemisen tai sen takia että se terveys halutaan ehdoin tahdoin vaarantaa vain sen takia, että se pitää vaarantaa jotenkin, kylmässä tai kuumassa tai muuten vaan. Periaattessa minusta on kuitenkin sama, mitä kukin elämällään tekee: jos joku haluaa hypätä pää edellä 100metristä pesusoikkoon ihan vain rajojen kokeilemisen takia, niin se hänelle suotakoon. En näe asiassa itse kuitenkaan mitään tavoittelemisen arvoista.

Turussa on näkynyt veteraanikylmäuimareita, joilta onnistuu kyllä pidempikin matka ihan pelkissä uikkareissa. Olin itse ihmettelemässä erästä miestä, iältään noin 70v, joka ui pitkin Pitkälahtea kaikessa rauhassa ja laiturille palatessaan kasteli vielä päänsä ja lähti uudelle reissulle. Hän oli todistettavasti vähintään 20 min vedessä, joka oli noin 5-asteista, koska näin omin silmin enkä uskaltanut lähteä pois rannasta, koska epäilin selviääkö mies reissusta. Hän oli uinut jo ennen minun saapumistani ties kuinka kauan. Veteraaniavantoilijat on kuitenkin harrastaneet lajia jo vuosikymmeniä ja tottuneet alhaisiin lämpötiloihin ilman hypotermian vaaraa. He tietävät ja tuntevat kehonsa eri tavalla kuin nuorempi.

Viestissä toin ehkä liiaksi tuota kilpailupuolta esille, eihän sen tosiaan tarvitse olla mikään itsetarkoitus. Sattui vain olemaan noita kilpailulinkkejä helpoiten saatavilla.

Perimmäisenä ajatuksena oli kai nostaa keskustelua siitä että ovatko ne pidemmätkään uinnit lopulta hirveää extremeä, ihminen kun on yllättävän sopeutuvainen tässäkin. Ja vähän tietty kuulostella juuri sitä että onko pidempien matkojen uinti ehkä Suomessakin lopulta suht tavallista. Onhan noita Turkulaisvaari-tarinan tyylisiä kertomuksia tällä palstalla muutamia aiemminkin ollut.

Onhan tämä koko laji jo itsessään ylipäänsä sellaista että sitä jotkut pitävät täysin hullun hommana ja ehkä vähän vaarallisenakin - eikös siinä tule helposti se sydänkohtauskin ja kaikkea! Ensimmäinen raja kun on kuitenkin aina ihmisten omassa mielessä ja yhteisessä konsensuksessa siitä mikä on mahdollista tai soveliasta.

Jos vaikka noiden linkkien takaa katsoo Tsekin TV:n tekemää pätkää noista kisoista, niin kaikennäköistä, -ikäistä ja -kokoista uimaria siellä on, eikä heillä erityisesti näytä olevan verenmaku suussa tai muutenkaan hengenlähdön meininki vaan iloista porukkaa osallistumassa uintitapahtumaan. Ja ihan tavallisissa uimapuvuissa, lakki joillakin oli neopreeniä. Eivätkä tietenkään läheskään kaikki osallistumassa pisimpään matkaan vaan mulimassa vaikka "vain" sen satasen.

Samaahan itseasiassa tämä sinunkin tarinasi Turkulaisesta papasta kertoo, ei hänkään mikään yli-ihminen ollut vaan ihan tavallinen papparainen joka oli uinut paljon kylmässä vedessä ja polski menemään sen mikä hyvältä tuntui. Tuskinpa hänellekkään rupesit rannasta tuohtuneena huutamaan että "mikä adrenaliininarkkari sinäkin vaari luulet olevasi, etkö ole saanut päteä elämässä tarpeeksi?". ;)

Mitä kisaamiseen ja rajojen koetteluun ylipäänsä tulee niin haluvatahan monet esimerkiksi lenkkeilläkkin vain terveysvaikutusten takia, sitten löytyy niitä jotka haluvat sekä terveyttä että välillä vähän juosta porukassa vaikka Naisten Kympillä, niitä jotka haluavat kisailla puolitosissaan, ja niitä keitä ajaa puhdas kilpailuvietti voittaa maratonin maailmanmestaruus. Varmasti myös avantouintia (niinkuin joka ikistä muutakin lajia maailmassa) harrastaa tämä koko kirjo ihmisiä. Sallittakoot siis kisailu ja tavoitteidenasettelu myös tässä lajissa joka makuun, kunhan tosiaan mennään omaa kroppaa kuunnellen ja omat rajat tiedostaen. Ei mopolla maantielle ja niin eespäin.

Iltaa taas, ja kiitos itsellesikin. Tästähän tuli ihan mielenkiintoinen keskustelu.

"Minun pitää nyt tiedustella sinulta, millainen on oma kokemuksesi kylmäuintiharrastuksen parissa?"

Kylmä vesi on jostain kumman syystä kiehtonut niin kauan kuin muistan, ja syksy- ja avantouintia olen harrastanut useamman vuoden. Minulle mainitsemasi terveysvaikutukset ovat itseasiassa sivuseikka, uinnista tuleva mielihyvä ja jopa "kicksit" ovat se juttu mitkä minua veteen ajavat. Tykkään nimenomaan uida ja olla liikkeessä vedessä, ja näinollen harrastukseni on aika syksypainotteista kun talven tultua pienehkössä avannossa paikallaan kellumisessa ei enää minulle ole samaa hohtoa. Harmi kun asun kaukana pääkaupunkiseudun kai ainoasta pidemmästä avannosta joka sijaitsee Vantaalla Kuusijärvellä.

Urheilen muutenkin ja pidän lenkkeilystäkin vaihtelevissa säissä ja lämpötiloissa. Kliseistä kyllä mutta onhan siinä jotenkin enemmän elossa kun lenkillä myrskytuuli ulvoo korvissa tai kun polskii aallokossa alle kymmenasteisessa vedessä. Kaipa se on vastapainoa tälle muuten niin pehmustetulle ja suojatulle arkielämälle vähän venyttää niitä omien mukavuusalueiden reunoja urheilun ja luonnonvoimien kautta.

"Uiminen on ihanaa, mutta jos siinä pitäisi lähteä kilpailemaan, niin maku lajiin menee heti.... Kritisoin samalla tavalla kaikkia ruohonjuuritason harrastuksia varsinkin lasten kohdalla. On pakko kilpailla, koko harrastus tähtää vaan kilpailutilanteisiin ja peleihin... Koko elämä on kilpailua, eikä mitään oikein saisi tehdä vain omaksi ilokseen."

Arvelinkin että tämänsuuntainen ajattelu siellä viestiesi takana kurkki. Se onko yhteiskunta liian kilpailuhenkinen ja mihin lapset kasvavat on oma keskustelunsa, mutta vähän aiheen ohi tässä yhteydessä.

Palaamme siihen että ihmiset ovat erilaisia. Otetaan sama lenkkeilyvertaus, ei maailmassa oikeasti ole mitään mekanismia millä se että joku juoksee maratoneja kilpaa estäisi jotakuta toista hölkkäilemästä vain omaksi ilokseen. Kumpikin toteuttaa omaa vapauttaan harrastaa juuri niinkuin itse haluaa eikä se ole kenenkään muun harrastamisesta pois.

Lisäksi eiväthän läheskään kaikki kilpailuihin osallistuvat (oli laji mikä tahansa) suinkaan tee sitä verratakseen itseään toisiin, paljon on myös niitä jotka kilpailevat vain itsensä kanssa tai vain ylipäänsä mittaavat omaa kuntoaan, ja kilpatapahtuma vain sattuu tarjoamaan hyvät puitteet tähän. Itsekin olen lopulta hyvin epäkilpailullinen muiden suhteen, mutta sen sijaan omien rajojen siirtäminen ja kehittyminen (siis ihan yleisestikin lenkkeilyssä ym, mutta pakko myöntää että myös tässä uintihommassa) taas kiehtoo kovasti.

Ymmärrän hyvin että niin kilpailu- ja rajanylitysmentaliteetit ovat monelle sellaiselle vaikeita ymmärtää tai jopa vastenmielisiä jos itseltään ko. geeni sattuu puuttumaan, mutta siinä tullaan taas näihin vapausasioihin ja erilaisuuden hyväksymiseen. Itse ymmärrän jopa saunakisat (vaikkeivät ne itseä niin kiinnostakkaan), mutta tämä Heinolan tragedia oli valitettavasti juuri niitä kertoja kun tolkku jäi kokonaan matkasta etenkin järjestäjiltä.

On äärettömän harvinaista että mitään vastaavaa tapahtuu missään oikeissa urheilutapahtumissa, vaikka hyvinkin vaativia juoksu-, uinti- ja seikkailukisoja järjestetään maailmalla aika hulluissakin olosuhteissa. Kun järjestäjät ovat tehtäviensä tasalla ja tuntevat lajin, ja kilpailijat tiedostavat tasonsa ja ovat usein jo käyneet jonkinlaisen karsinnan läpi on tämä rajankäynti täysin turvallista.

Yksi kylmäuintia koskeva kisa-esimerkki vielä, Alcatrazin saarelta uinti Tammikuussa http://www.waterworldswim.com/events/WA/index.htm noin kymmenasteisessa vedessä ja ajat 30-50 minuutin tietämissä. Tälläisiin suorituksiin ei tietenkään kylmiltään (heh heh) ole mitään asiaa ja kaikki asiaankuluvat varotoimet kuten turvaveneet on hoidettu. Varmasti aiheuttaa ihmetystä tai jopa paheksuntaa joissakin, mutta minusta on upeaa että näitäkin järjestetään ja nimenomaan ammattimaisesti asiat hoitaen. Ollaan taas alkuteeseissä eli että ihmisluonteet ovat erilaisia, ihminen on hämmästyttävän sopeutuvainen, ja kaikkea saa tehdä kunhan ei vahingoita muita ja tuntee omat rajansa.

Näitä kirjoitellessa kun olen vähän joutunut pohtimaan että miksikäs tosiaan asiasta alunperin kirjoitin. Syiksi löytyi ensinnäkin katsoa löytyykö ns. kohtalotovereita, toisekseen jollain tavalla jakaa tietoa myös tästä harrastuksen puolesta noiden linkkien esimerkkien muodossa, ja kolmanneksi mahdollisesti keskustella vastaavista tapahtumista tai omista kokemuksista. Lisänä tuli näköjään hyvä keskustelu urheiluhenkisyydestä ja ihmisluonteiden eroista ylipäänsä. :)