Itseironia

En.

Se on juuri sitä, että puolustautuu mahdollista ulkoista uhkaa vastaan teeskentelemällä, että kys. uhka ei merkitse mitään.

Joo, koska tiätsää niinq joo jaa juu

itseironiaa voi harrastaa sellainen joka on sinut sisäisen itsensä kanssa.
Ja jolla on myös "tilanne huumori" hallussa.
Vaatii rohkeutta heittää läppää itsestään tässä maailmassa jossa useasti haetaan toisista syytä ja naurun aihetta.

Nietzschelle ainakin oli tyypillistä ironinen itserakkaus. Liekö vienyt maniaan tai johonkin vieläkin vakavampaan.

Emt mutta itseäni ainakin oksettavat ne ihmiset, joilla ei ole minkäänlaista itsekunnioitusta. Tyyliin kerran lukiossa kun jollain äikän kurssilla oli väittelyitä ja yksi väittelyaihe oli abortti, niin yksi jätkä räväytti että jos abortti on murha niin syyllistynkö mä sitten massamurhaan joka ilta (kuvitteli ilmeisesti olevansa cool). Siinä on menty hyvän maun itseironiassa rajan yli.

Aloittaja mä lähtisin liikkeelle siitä, että ensimmäisenä voi nauraa itselleen. Toisille voi nauraa vasta, jos tietää ettei se loukkaa ja henkilö itsekin nauraa itselleen.
Joku luonnehäiriöhän on sellainen, että nauretaan toisille kivuliaitakin juttuja ja suututaan, jos joku nauraa itselle.

Jännää kyllä monella koomikollakin on sellainen tilanne, että muita kyllä pilkataan pontevasti ja sekös naurattaa, mutta jos joku pilaileekin hänen itsensä kustannuksella niin huumori loppuu siihen paikkaan. Esim. Spede oli tunnettu tästä.

Kyllä kaikki huumori on aina henkistä väkivaltaa.