Evoluution tekoäly?

Tai en tiedä onko tekoäly oikea sana, mutta onko tutkittu evoluution perusteella miten valintoihin on päästy/jouduttu ajanlaskusta tähän päivään? Tarkoittaisi myös sitä, että pystyisimme sen perusteella ennustamaan myös tulevaisuuden.
Entä onko alan kirjaallisuutta tälläisestä aiheesta?
898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Evoluution ennustaminen on vähän hankalaa. Evoluutio kun perustuu sekä sattumaan että luonnonvalintaan.

On täysin mahdotonta etukäteen ennustaa millaisia sattumanvaraisia mutaatioita tapahtuu. Sen sijaan voidaan kyllä ennustaa, että luonnonvalinta valikoi näistä sopeutumiskykyisimmät. Tulevaisuudessa siis eliöt ovat elinympäristöihinsä sopeutuneita (kuten nytkin), mutta emme voi tarkalleen tietää minkälaisia.

"onko tutkittu evoluution perusteella miten valintoihin on päästy/jouduttu ajanlaskusta tähän päivään?"

Jos kelloa voitaisiin siirtää miljardi vuotta taaksepäin ja palata tilanteeseen, jossa elämä maapallolla oli vasta aluillaan, ei evoluutio tuosta pisteestä johtaisi uudestaan tämänhetkiseen tilanteeseen, eli vaikkapa ihmistä ei syntyisi. Tämä siksi, etteivät ne samat sattumanvaraiset mutaatiot tapahtuisi samalla tavalla uudestaan.

Äänestä
  • "Tämä siksi, etteivät ne samat sattumanvaraiset mutaatiot tapahtuisi samalla tavalla uudestaan. "

    Olettaen tietysti, että aito sattuma on olemassa.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Tämä siksi, etteivät ne samat sattumanvaraiset mutaatiot tapahtuisi samalla tavalla uudestaan. "

    Olettaen tietysti, että aito sattuma on olemassa.

    Olet toki oikeassa, tuolla oletuksella.

    Nykyisen tietämyksen valossa maailma tosin ei voi olla deterministinen, joten aito sattuma on olemassa,

    Äänestä

  • En itse luottaisi sattumaan, ehkä sitä on jonkinverran mukana. Ympäristö kun meillä on tietynlainen ja se omaa tietyt rakennuspalikat ja luonnonlait. Ja ne on ne samat edelleen olemassa.
    Jokin matemaattinen kaava kait tuostakin joku saisi väännettyä, silloin tosin sattuma pitäisi jättää pois

    Äänestä

  • pikkolopoika kirjoitti:

    En itse luottaisi sattumaan, ehkä sitä on jonkinverran mukana. Ympäristö kun meillä on tietynlainen ja se omaa tietyt rakennuspalikat ja luonnonlait. Ja ne on ne samat edelleen olemassa.
    Jokin matemaattinen kaava kait tuostakin joku saisi väännettyä, silloin tosin sattuma pitäisi jättää pois

    Kyllä se, millaisia mutaatioita tapahtuu, on täysin sattumanvaraista.

    Luonnonvalinta ei tietenkään ole sattumanvaraista, tosin yksittäisen mutaation leviäminen saattaa sekin huonolla tuurilla pysähtyä heti alkuunsa, vaikka mutaatio sinänsä olisikin hyödyllinen.

    Äänestä

Evoluution tekoäly? Kaiken järjen mukaan biologinen elämä on vain lyhyt pakollinen välivaihe ennen koneälyn aikakautta. Kun esim. ihmiskunta saa kehitettyä koneälyn tietylle tasolle, niin se ottaa vallan itselleen ja sehän on sitten menoa. Tämä voi olla tapahtunut jo jossain kaukaisessa galaxissa, onneksi ne ovat aika kaukana.

Äänestä

Eri geol. aikakausina kehittyneet eläimet voivat olla ihmeen samankaltaisia, vaikka niiden kehityshistoria on täysin erilainen, esim. kalalisko, hait ja delfiinit. Näillehän on yhteistä, että ovat nopeita ja virtaviivaisia suurehkoja meripetoja, ja ekologialtaan karkeasti samantapaisia.

Ja jos verrataan pussieläimiä ekologialtaan "vastaaviin" istukallisiin nisäkkäisiin:
pussihukka - koiraeläimet (aika samannäköisiä petoja)
kenguru - antiloopit ja gasellit, kanit (laiduntavia ruohonsyöjiä: kenguru muistuttaa vähän sekä antiloppia että kania...)
koala - apinat (eipä juuri mitään yhteistä vaikka molemmat kiipeilevät puissa lehtiä syöden)
vompatti - murmeli (laiduntavia kasvissyöjiä; hyvin samannäköisiä)

Vaikken olekaan mikään ekspertti Kalle Tarviini, päättelisin esimerkkien perusteella että evoluution "suunnan" ennustaminen on hyvin vaikeaa. Joissain tapauksissa tulee samantapaisia "ratkaisuja", joissain ei. Mutta on kyllä melkeinpä makuasia pitääkö joitakin erisukuisia eläimiä samankaltaisina vai ei.

Äänestä

Mitään tekoälyä ei ole olemassakaan. Mikään kone, laite, tietokone tms. ei omaa minkäänlaista älyä nyt eikä tulevaisuudessa. Ne toimivat vain sen mukaan kuin aito älyllinen persoona niitä käyttää tai on ne ohjelmoinut toimimaan. Niillä ei ole itsellään kykyä ajatella mitään. Tästä syystä koko sana "tekoäly" on pahasti virheellinen.

Evoluutiolla ei ole mitään vaikutusta siihen, että olemme päätyneet tähän päivään, eikä evoluutiolla ole vaikutusta myöskään tulevaisuuteen. Koko evoluutiota ei ole olemassakaan. Sen perusteella emme voi siten tietää mitään tulevaisuudesta, emmekä edes menneisyydestä.

Tulevaisuudesta voimme tietää vain sen verran, mitä Raamattu meille meille paljastaa. Se on ainoa luotettava lähdeteos tältä alueelta, mutta sekään ei kerro tulevista tapahtumista muuta kuin ihmisen pelastuksen kannalta oleelliset asiat.
Ehkä tärkein niistä on se, että Jeesus tulee noutamaan omansa, Sen jälkeen 7 vuotta kestävä vihan aika, sitten 1000 vuotinen valtakunta, sitten vielä yksi sota ja sen jälkeen ns. viimeinen tuomio. Sitten iankaikkinen elämä tai iankaikkinen kadotus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikkolopoika kirjoitti:

Tai en tiedä onko tekoäly oikea sana, mutta onko tutkittu evoluution perusteella miten valintoihin on päästy/jouduttu ajanlaskusta tähän päivään? Tarkoittaisi myös sitä, että pystyisimme sen perusteella ennustamaan myös tulevaisuuden.
Entä onko alan kirjaallisuutta tälläisestä aiheesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu