Lopetin noin kolme vuotta kestäneen avosuhteen. Koin helpotuksen.. miksikö. Eron jälkeen ei ole enää kertaakaan tarvinnut kuulla vähätteleviä ja katkeransisältöisiä arviointeja lapsistani ja heidän elämästään, en ole enää ollut sättimisen alaisena ja negatiivisen arvostelun kohteena, ei ole alkoholinostovelvoitteita siinä toivossa, että josko suhde sittenkin toimisi. Ihan vaan vinkiksi kaikille, ei kannata jatkaa suhdetta, vaikka lopettaminen olisikin hankalaa ja vaikeaa. Se mikä kannattaa on kuunnella omaa tunnettaan ja järkeään!
kannatti erota:))
j.p.h..........
271228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kerran satuin vahingossa haksahtamaan yhteen narsisti psykopaattin jota sain katua monta vuotta jälkeenpäin. Näihinhän on helppo haksahtaa kun ovat niin pirun ihania ja viehättäviä. Totuus kyllä paljastuu kun arki tulee ja ovat mitä kauheimpia. Sitä ei usko ennenkuin kokee tällaisen tyypin jota ei voi kyllä ihmiseksi sanoa. Tärkeintä heille on toisen painaminen tassun alle totaalisesti ja toisen itsetunnon vieminen. Tämä kaveri kyllä veti minun kanssa vesiperän ja siinähän minulta oli lähteä henki. Jokseenkin kaikki suhteesa oli sitä ennen hoitanut siten että oli yhtenä päivänä ollut rakastavainen ja toisena piru niin että toinen oli aivan rikki muutaman ajan päästä. No minä selvisin tästä tyypistä hengissä ja sen jälkeen olen läksystä oppinut katsomaan kenen kanssa ystävystyn.
sinulle ihaanaa elää,liekö sama johon haksahin,juuri tuollainen on,kauheaa elää,mut pitäisi jotenki varovasti päästä eroon,,,
Minä taas elän väljähtyneessä parisuhteessa. En halua loukata kumppaniani, mutta haaveilen kokonaan toisesta naisesta. Siitä mitä tunnen, en uskalla kertoa. Uskon, että kumppaninikin on tyytymätön tilanteeseen, mutta asian puheeksi ottaminen pelottaa.
Mulla ero pyörii mielessä koko ajan. Olen miettinyt mielessäni kaikki mahdolliset syyt siihen ja olen niistä aikalailla selvillä. Tiedän hyvin, miksi voin huonosti tässä suhteessa ja uskoisin eron ratkaisevan asioita. Silti olen vielä tässä suhteessa. Vajaan kolmen vuoden yhdessäolon jälkeen olen yksin ja yksinäinen avoliitossa. Avopuolisossa ei ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta hyviäkään puolia en osaa mainita. Lähipiirilleni en ole asiasta kertonut mitään, mutta uskoisin, että ovat asian huomanneet. Myöskään mieheni kanssa emme ole puhuneet, mutta tunteet ovat viilenneet myös hänen puoleltaan. Minusta tuntuu, että miehelläni on toinen nainen, mutta hän ei ainakaan myönnä asiaa. Yölliset tekstiviestit kuitenkin tuovat väkisin mieleen toisen naisen olemassaolon. Ajatus erosta tuntuu houkuttelevalta, mutta pelottavalta. Olo on vapaa ja helpottunut kun mies on poissa. Suhteessamme ei ole välivaltaa, alkoholiongelmaa tai muuta hyväksyttävää syytä. Toivon, että mies tekisi ratkaisevan siirron ja jättäisi minut ja kuivahtaneen parisuhteen.
Nyt jo iäkkäämpänä ja kokeneena voin sanoa että meillä on vain yksi elämä ja se kannattaa kyllä elää siten että on hyvä olla. Kaikki huonot suhteet kannattaa lopettaa nyt ja heti ja nauttia elämästä joko yksin tai sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa on hyvä olla.
Itse käsistin tämän vasta 50. sena ja totesin että on monta asiaa mitä olisi kannattanut jättää tekemättä ja rakastaa enemmän itseään. Läheisriippuvuus on vaikea asia ja vaatii todellisen ponnistuksen päästä siitä eroon. Nyt olen vapaa,
löytänyt rakastavan ja hyvän miehen, elämä on ihanaa vielä 60.senäkin.
Allekirjoitan edellisen. Huonossa parisuhteessa ei pilaa ainoastaan omaa elämää, vaan koko perheen elämän. Eroaminen voi olla päätöksenä vaikea, mutta se varmasti parantaa tyytyväisyyttä elämään. Pienellä paikkakunnalla eroaminen näyttää kuitenkin ilahduttavan juoruajia jonkin aikaa, mutta vähät siitä. Oma sisäinen hyvinvointi kannattaa laittaa etusijalle.
Kunpa vaan olis rohkeutta tuohon.
Se on tosi,emme elä kuin tämän yhden elämän,mitä sitä elää toisen tossu alla elämiseen,olen kans alkanut miettiä näitä kommentteja.
Ei suku saa ahdistaa kuin minun tapauksessani,liian kauan aikaa antanut periksi,kunnes nyt tajusin ettei mulla omaa elämää olekkaan,en voi lähteä mihinkään ilman suurta kuulusteua ja suvun hyväksyntää,vaan toisellapa on täys vapaus kulkea missä haluaa,ilman minun kommenttia asiasta
oisit antanu rojuu paremmin ja enemmän.........
Vaimo, useista kielloista huolimatta, läpsii kiveksille aina silloin tällöin. Vaikka isku ei olekaan kovin voimakas, niin se sattuu. Kuten varmaan ainakin kaikki miehet tietävät.
Edellinen avovaimo teki samaa ja tilanne ajautui siihen, että heitin hänet ulos ja ihan kirjaimellisesti. Nostin tavarat rappukäytävään ja vaihdoin lukot, kun ei muuten uskonut. Eikä uskonut vielä silloinkaan kun kerroin syyn, intti vaan kertomaan mikä on todellinen syy.
Miksi naiset eivät yksinkertaisesti voi uskoa, kun heille sanoo että se sattuu ja lopettaisivat?
Pitääkö nyt tehdä nykyiselle vaimolle sama kun edellisellekin, koska ei asia tunnu sanomalle menevän perille?
Minunkin kassini ovat joutuneet kokemaan kovia. Monet kerrat olen lähtenyt käymään terveyskeskuksessa kun akka on läpsinyt kiveksiäni.. He vain eivät ymmärrä että niiden läpsiminen ja potkiminen sattuu hyvin hyvin paljon. Erosinkin jälkeenpäin kyseisen syyn takia koska kassini olivat niin mustelmilla että en päässy ylös sängystä. Nyt urheat kivekseni loistavat ja elävät täydellisesti päivä kerrallaan. Silittelen kiveksiäni joka päivä! =)
Pitkän suhteen päätin minäkin (8v). ONNEKSI. Varmasti joskus haikailen menneitä aikoja (=aika kultaa muistot, sanotaan), mutta mitään muutakaan järkevää ratkaisua ei voi tehdä, jos toinen on kiinni muissa menoissa eikä ole aikaa parisuhteelle. Lupauksia lupausten perään.. lopulta vain kyllästyin, mitta tuli täyteen. Ansaitsen parempaa ja se parempi ei ole sitä, että nähdään kunnolla kerran viikossa. Näin meni siis viimeinen vuosi.
Elämme vain kerran! Niin totta! Kaikille mukavaa tätä yhtä elämää! :)
On valtavan ihanaa kun saa nauttia elämästä.
Pitkän prosessin ja voimia vaatineen eron jälkeen käsittää todellakin mitä hyvä elämä on. Elin vuosia toisen pillin mukaan, hävisin itse melkein kokonaan. En enää arvostanut omaa itseäni. Mutta lopulta alkoi sisälläni keittää ja keitti kunnolla. Hupsan sehän oli kauhistus toiselle osapuolelle että mitäs nyt, onkos tuollakin omia haluja ja tahtoa. Se että olisi tullut vastaan ja tukenut alkoi alapainaminen, vähättely ja jopa psyykinen väkivalta, uhkailu. En enää alistunut, nousin kapinaan kuten kansa Kreikassa otin ja lähdin. Voi kauheeta, jätti hyvän miehen oli sukulaisten tuomio.
Mitä he tiesivät meiän elämästä, ei mitään.
Olen olemassa nyt ja nautin todellakin elämän kaikista pikku asioistakin. Uutta miestä en helpolla tule ottamaan muuta kuin aina tarpeeseen. Näin vanhempanakin on heitä saatavilla eikä se enää haittaa vaikkei olisikaan.
Matkustan ja kuljen siellä missä minua haluttaa, nukun ja syön mitä haluan. Olen rakastunut omaan itseeni.
Hei,olisiko jollain samanlainen kokemus luonnehäiriöisen kanssa elämisestä.Alussa kaikki hyvin ,mutta sitten alkoi valehtelu,katoamiset,pettämiset jotka ymmärsin hyvin myöhään ,en käsitä miten ex-mieheni peitti kaiken etten edes nähnyt,tajunut.Olen itselleni vihainen,katkera,syyllistän itseni.Kun ex-mieheni jäi rysänpäältä kiini kielsi kaiken minulle oli täysi sokki,en muista kesästä paljoakaan.Sitte selvisi että hänellä oli useampi nainen.vieläkin koskee,tulee uniin en voi nukkua,ahdistaa,on yksinäinen olo aikaajoin myös masentaa.On päiviä kaikki on hyvin ja jaksan tehdä kaikenlaista.Kuinka kauvan tämä tilanne jatkuu ette pääsisin täysin rauhaan.Miten te muut olette selvinneet ja jaksaneet.Tiedän aika parantaa mutta kun kaikki tapahtumat saa minusta vallan se masentaa.
Kuule sinun ei kannatte päiviäsi pilata enää narsistia ajatelessa. Ole iloinen kun selvisi mikä on. Olisi voinut naruttaa sinua vaikka kuinka kauan. Narsisti ei koskaan muutu. Saattaa samana päivänä kertoa kymmenelle kuinka kauhean paljon rakastaa juuri tätä. Selän kääntäessään sanoo sen jo toiselle.
Olen minäkin hoksahtanut kerran narsisitiin ja sain siitä kunnon oppirahat. Narsisti osaa olla melkoisen ihana, rakastava, mahtava tyyppi, hetken aikaa....
Minulle kun alko asia selvitä korkkasin kossupullon mitä en yleensä tee ja join siitä puolet. Kerroin itselleni mitä tunnen ja kerroin myös narsistille vaikka ei ollut paikalla mitä tunnen ja sanoin todella suoraan kaikki mitä sisällä oli. Seuraava päivä meni krapulassa enkä sen jälkeen ole pulloa aukaisutkaan mutta pääsin eroon narsistani.
Joten älä vaan ala vikisemään ja tuntemaan itseäsi huonoksi ja että olisit menettänyt jotain. Ala elämään ja nauti siitä mutta kierrä narsistit.
Helppo se on sanoa, että lopeta vinkuminen ja lähde. Narsisti osaa manipuloida ja käyttää ihmisiä hyväkseen. Narsistissa on jotain todella pahaa ja hän käyttää sitä voimaa hyväkseen. Itse olen päässyt tällaisesta ihmisestä eroon, mutta edelleen monen vuoden jälkeen, hän yrittää pilata elämäni. Onneksi meillä ei ole lapsia, joiden kautta hän voisi käyttää sairasta valtaansa.
Olen ollut hiukan huolissani vaimoni suhteesta miespuoliseen työkaveriinsa. Huolestuminen alkoi siitä, kun he olivat työpaikan järjestämällä kaksipäiväisellä koulutusreissulla toisessa kaupungissa jossa viettivät yön hotellissa kuten asiaan kuuluu (ryhmässä oli viisi muutakin). Matkan jälkeen vaimo puhui työkaveristaan aivan normaalisti joten silloin en kiinnittänyt suurempaa huomiota asiaan.
Olemme olleet naimisissa alle neljä vuotta vuotta ja meillä on kaksi alle 5vuotiasta lasta.
Työkaverilla on myös lapsia ja vaimo, ja ero vireillä.
Joitain viikkoja myöhemmin vaimoni kertoi että he ovat ystävystyneet ja kysyi olisiko ok nähdä häntä myös vapaa-ajalla esim. lenkillä. En halua rajoittaa vaimoni elämää millään tavalla joten sanoin ettei ole ongelmaa ja he kävivät pari kertaa lenkillä yms.
Myöhemmin samalla viikolla lähdettyäni lyhyelle työreissulle sain viestin jossa vaimo kysyi haittaako jos työkaveri tulee käymään meidän luona, tuolloin aloin tuntea mustasukkaisuutta, en kuitenkaan kieltänyt. Illalla kotiin palattuani vaimoni selkeästi yritti hyvitellä minulle työkaverinsa käyntiä halailemalla ja olemalla tavallista iloisempi kotiin paluustani, vaikka en ollut mitään asian suuntaan sanonut. Huomasin hänen tuntevan jonkin asteista syyllisyyttä tapahtuneesta (lapset olivat kotona käynnin aikana joten mitään ei ollut tapahtunut)
Asia vaivasi jonkin aikaa, mutta parin viikon aikana se alkoi tuntumaan vain omalta vainoharhaisuudelta.
Suurin käänne sattui, kun olin itse juhlimassa työpaikan porukan kanssa. Lähdin odotettua aikaisemmin kotiin ja kotiin päästyäni huomasin että mies oli meillä. Tästä ei vaimo ollut minulle kertonut, luuli että tulisin myöhemmin kotiin.
Mies oli kuulemma lähdössä juuri ja niin lähtikin puettuaan. Olin aikamoisessa humalassa ja väsynyt joten reaktioni oli lähinnä hiljaisuus ja nukkumaan meno.
Aamulla kyselin vaimoltani kaiken mitä mieleen tuli ja hetken syytin häntä pettämisestä. Vaimoni vakuutti ettei mitään tapahtunut ja että työkaveri käy läpi rankkoja aikoja ja tarvitsee ystävää.
Kävimme asiaa läpi pitkään ja vaimoni vaikutti vilpittömältä, aloin siis antaa asiaa anteeksi. Vaadin häntä kuitenkin kertomaan, jos vielä löytyy jotain kerrottavaa ja salattavaa. Teimme sovinnon ja luulin kaiken olevan hoidossa.
Nyt kuitenkin olen huomannut että he pitävät yhteyttä toisiinsa todella tiiviisti puhelimen kautta. Enemmän kuin muiden ystäviensä kanssa.
Asiaa vielä hämmensi Työkaverin vaimo joka soitti vaimolleni ja vaati tätä jättämään miehensä rauhaan, oli lukenut miehensä tekstiviestejä.
Mitä lie lukenut?
Nyt minua askarruttaakin se että kusetetaanko minua vai olenko itse vain vainoharhainen. Kyseessä on lähinnä avautuminen asiasta eikä niinkään neuvojen kysyminen, mutta jos asiaa haluatte kommentoida niin kuulisin mielelläni.
Voin sanoa kokemuksesta että se on vainola menoa,kertomuksesi on toisinto itse kokemastani en edes osannut ajatella asiaa kunnes hän ei saapunut firman ravintola illasta kotiin ajoin itse auraa ja kun menin joskus neljän aikoihin firman ohi he tulivat sisältä halakaulassa ulos eivätkä edes huomanneet minua,ensin meinasin pysäyttää mutta sitten painoin vaan kaasua,en juuri puhunut asiasta jälkikäteen,tietysti kerroin mitä olin nähnyt,ei siinä sen kummempia kun hain itselleni uuden asunnon,kuulin tuttaviltani jälkeenpäin että heidän suhde oli kestänyt jo ainakin kaksi vuotta.
Olemme olleet miehen kanssa yhdessä yli kahdeksan vuotta. Asuimme monta vuotta yhdessä. Välillä mies jäi kuitenkin kiinni siitä, että hänellä oli salainen kännykkä, jolla lähetteli tekstiviestejä muille naisille. Sattuipa jäämään vielä kiinni päivänä, jolloin meidän piti mennä kihloihin...
Ensin ajattelin, että suhde päättyy tähän. Mutta mies sai itkullaan ja anelullaan minut jäämään. Lupasi parantaa tapansa.
Sitten parin vuoden päästä ystäväni lähetti minulle linkin netin treffipalstalle ja kysyi, onko avomieheni kuvassa, kun ihan on saman näköinen. Ja olihan se. Hän oli omalla kuvallaan laittanut treffipalstalle seuranhakuilmoituksen, jossa väitti olevansa sinkku ja etsivänsä seuraa tosi tarkoituksella.
Hankin oman asunnon ja muutin pois. Mies jatkoi perääni itkemistä. Jos esim. satuimme tapaamaan yhteisten ystävien luona, hän lähti kanssani yhtaikaa pois ja itki solkenaan. Vannoi muuttuneensa. Aloimme seurustella uudelleen.
Nyt ollaan suunniteltu häitä. Luulin miehen oikeasti muuttuvan. Mutta kuinka ollakaan, taas sain yhteiseltä tuttavalta kuulla, että hänellä on netissä ilmoitus. Tällä kertaa hän haki seuraa alastonsuomi.com:issa, oli kuvannut itseään useissa paikoissa alasti. Ilmoitus oli ollut palvelussa jo ainakin puoli vuotta.
Nyt olen ihan sekaisin. Rakastan miestä, eroaminen tekee kipeää. Hän sanoo itsekin, ettei halua erota. Mutta minusta tuntuu, että hajoan henkisesti. Ja jos hän oikeasti hakee seksiseuraa verkosta, niin on riski harrastaa seksiä hänen kanssaan. En jaksa enää. Enkä jaksa sittenkään, jos eroamme. Mikä sikäli nyt olisi käytännössä helppoa, koska minulla edelleen on oma asunto.
Mutta miksi mies toistuvasti tekee näin? Miksi hän haluaa satuttaa minua? Mitään vastausta hän ei kysymyksiini anna. Sanoo vaan, että ei sitä tarvitse tehdä. Tai ettei sano minulle enää mitään, kun räyhään. Tai jopa nauraa, kun näkee, että olen asiasta ihan hermona. MIKSI?
Jätä kerralla mies haluaa vaan omistaa sinutkin eikä ikinä lopeta vieraissa kulkemista,on tuttavapiirissä samanmoinen heppu,älä anna sekoitta päätäsi näyttelemisellä jos todella rakastaa ei millään voisi edes ajatella pettämistä yhdessäolonne on mihelle eräänlaista peliä tuntee voiton huumaa kun sinä jälleen uskot hänen valeitaan,hän voi pitää useampaa naista samassa tilassa,pane kerrasta poikki sinä löydät kyllä sen oikean kunnollisen sinunkaltaistasi herkkäluontoista naista on hänen helppo vedättää,ansaitset rehellisen miehen.
Miehesi ei muutu ,ei koira karvoistaan pääse. Ministerikin ohjattiin tekstari-vieroitushoitoon
Kumpi näistä on teille tärkeämpää, pornon kerääminen vai avopuolison hyvinvointi?
Viime aikoina avomieheni on keräännyt paljon teinien kuvia, joissa näkyy 18-20-v alastomat tytöt. Löysin ne ihan sattumalta ja koska tämä juttu loukkasi minua kamalasti ja aiheutti minulle paha mieli ja olo niin poistin aika paljon kuvia. Mies tiesi sen koska huomaa, että kuvat puuttuvat sen tiedostoltaan. Olen kyllä puhunut avopuolison kanssa tästä mutta ei se tajua, että tekemällä näin itsetuntoni laskee kamalasti enkä halua mitään mieheni kanssa.
Eilen taas löysin uusia kuvia semmosesta tytöstä, jolla ei ole edes rintoja ja poistin ne. Mieheni kyllä taas huomasi minun poistavan ne ja kyseli minkä takia poistan ne, että on vanha tiedosto. Vaikka kerroin sille, että minulla on paha olo ja mieli kun sillä on näitä kuvia ja että masentaa sen takia, että vaikka sanoi pitävänsä minusta (olen aika rehevä) niin en usko siihen. Eikä ne kuvat olleet vanha tiedosto, koska se taisi ladata netistä 2 päivää sitten. Vastenmielisyyttä tunnen kun tiedän että se masturboi katsoen niitä. Jos sille tärkeämpi tämä juttu kuin minun hyvinvointini, niin hyvästi! En jaksa tässä suhteessa. Enkä tunne rakautta enää sitä kohtaan.
Nyt tiedän hänen vastauksensa kun sanoi eilen vakavasti, etten saa enää päästää sen tietokoneeseen. Ok, minun puolestani on vapaa mennäkseen ja pannakseen naapurin teinityttöä, minä en anna vartaloani sille enää.
Asiahan voi olla niinkin että mihelläsi on jäänyt jostainsyystä kokematta poikavuosien tyttökokemukset joten häntä kiinnostavat teinit ja nuoremmat ,mutta hän ei varmaan todellisuudessa menisi tekemään mitään esim,kertomasi naapurin tytön kanssa,hän elää vaan välillä siinä maailmassa ja pitää sinua oikeana vaimonaan jonka kanssa elää todellista elämää,uskoisin hänen olevan arka edes yrittämään mitään suhdetta nuoriin tyttöihin.
Näillä näkymin tämä mies ei jatka nykyisessä suhteessaan. Miksikö?
Avovaimoni painaa 52 kiloa. Itse painan 67 kiloa. Vaimoni vaatii, että maksan ruokakuluista 2/3. Toimeentulotukea saamme 350€/kk/hlö.
Auton olen pystynyt pitämään, osin äitini avustuksella, sen kuluista avopuolisoni on luvannut maksaa 1/4 siltä osin kun tehdään yhteisiä matkoja tai kuskaan häntä. Tosin hän aina lupaa maksaa "bensat", lupaamiseksi on jäänyt.
On vaan tosiasia, että 67 kiloinen mies ei syö tuplaten sitä mitä 52 kiloinen nainen. Ja teenhän minä aina ne raskaammat työt, ja paljon sellaista mitä avovaimo ei halua/viitsi, kannan kauppakassit, ajan sitä autoa;)
Tottakai avovaimoni syö pikkaisen vähemmän, ehkä 40% kokonaispotista. En kuitenkaan näe oikeudenmukaisena jos minä saan perunoista vaikka 4/5 ja herkuista vain puolet. Avovaimoni ostaa lisäksi joskus kalliitakin herkkuja yhteisillä rahoilla.
Toisaalta olen tottunut siihen, että kun itsellä jotain on niin muillekin tarjotaan. Meillä ei kuulemma pidä tarjota vaan pitää pitää puolensa ja ottaa. No annas olla kun pidän puoleni vaikka vaan hernekeitossa, tai kun ehdotan yhdessä poimittujen mustikoiden osalta samanlaista "tasajakoa"... herttileijaa.
Ei tätä tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuuttaa, rehellistä toisen huomioon ottavaa parisuhdetta haluava mies enää kestä, ei vaikka kuinka toista rakastaa ja hänestä muuten pitää, mutta kun ajatusmaailma kulujen tasaamisesta on niin erilainen.
Ehkä sekin on yksi juttu, että kun joulu on tulossa. Avovaimolla toki on jemmassa isänsä perintörahoja tonnin verran. Niitä hän ei kuitenkaan käytä kuin omaksi ilokseen. Aina on ollut rahapula ja kriisi sen jälkeen kun hänen lapsiaan on ollut pidempään kylässä syömässä ja juomassa, vaikka minäkin olen kuluihin osallistunut mukisematta.
Viime joulun alla hän hankki rahaa ottamalla "tuttavaltaan" suihin, sai siitä 90 euroa ja pojilleen ruokaa. Nyt ei varmaankaan noin käy, molemmilla kun alkaa palkka juosta juuri sopivasti jouluksi. Mutta vuosipäivä tulossa.
Että siinä niitä syitä lähteä... kuitenkin vieläkin mietin, että jos...
Se on ihan normaalia että useimmissa pareissa toinen osapuoli koettaa päästä vähemmällä kuluissa ja jos toinen on periksiantavan luontoinen se asia suurenee jatkuvasti,mutta koska kerroit että teillä alkaa tulla palkkaa niin eiköhän asiat siitä kohennu,mutta vaimosi tulee huomioida se kun hänen lapsensa ovat teillä niin hänen täytyy niissä tilanteissa osallistua enemmän ruoka ym,menoihin,se suihinottoasia hiukan ihmetyttää olisiko tuollainen totta,kyllä monella on tiukkaa joten täytyisi yhdessä kyetä suunnittelemaan elämiseen kohdistuvien maksujen hoitamista ja jättää ylimääräiset menot pois kuten tupakointi,alkohoolia ei pidä käyttää lainkaan.
Ja tätä miestä harmittaa oma arkuus. Tajusin muutama vuosi sitten että kylälle oli muuttanut etelästä NAINEN. Sellainen käteensopiva ja mukavaksi kehuttu. Arvatkaa mitä tämä teki? Ei mitään. Vähän aikaa sitten kuulin että ihanuus on lähtenyt takaisin etelään eikä tule takaisin. Nyt harmittaa oikein urakalla kun en edes yrittänyt tutustua. Nainen pyörii mielessä kokoajan. Olen selvittänyt missä hän nykyisin asuu ja tekisi mieli ajella katsomaan. Soittaisin, jos tietäisin numeron.
Jokos "ikävä" mies löysit sen etelästä muuttaneen naisen? Jos et, kokeilepas facebookista. Tuskinpa se tänne kirjoittelee tai edes lukee näitä. Okei, vuosi on pitkä aika, että liekö enää mielessäkään se nainen sulla. Jotkut henkilöt on tosin niin mieleenpainuvia että 10 vuottakin voi tuntua eiliseltä...