Eräs tuntemani ihminen oli vielä alkusyksystä onnensa kukkuloilla juostuaan puolimaratonilla uuden ennätyksen ja uhkui harjoitteluintoa ja tarmoa mutta viikko maratonin jälkeen, täysin odottamatta hän oli heittänyt kaikki juoksukenkänsä nuotioon ja oli todennut kyynisesti ettei hän juokse enää elämänsä aikana metriäkään. Eikä tässä vielä kaikki. Hän otti samoihin aikoihin lopputilin hyvästä firmasta jossa hänellä oli vakituinen ja hyväpalkkainen työpaikka.
Vaimo oli huolissaan miehensä äkkinäisistä ratkaisuistaan ja kysyi mikä tätä vaivaa. Mies sanoi ettei hän jaksa tehdä enää yhtään mitään.Mies makoili kotonaan kalsongeissaan eikä suostunut lähtemään minnekkään. Aikansa maaniteltuaan vaimo sai miehensä suostuteltua psykiatrin pakeille jossa lääkäri totesi kyseessä olevan klassinen loppuunpalaminen. Lähete psykiatriseen sairaalaan tuli pari viikkoa sitten ja sairaslomaa tasan vuosi.
Tämä tarina toimikoon todisteena siitä että mikä tahansa liika tavoitteellisuus ja pingottaminen millä tahansa elämän osa-alueella voi johtaa samaan tilanteeseen jossa ihmisen henkinen ja fyysinen ylikuormittuminen voi johtaa vakaviin seurauksiin.
Ihminen ei ole kone eikä maratonjuoksu muutenkaan ole kenellekään tavoittelemisen arvoinen unelma. Siinä voi käydä huonosti jos ei osaa edes vapaa-ajallaan rentoutua vaan kaikki tekeminen keskittyy tuloksen tekemiseen.
Vaimo oli huolissaan miehensä äkkinäisistä ratkaisuistaan ja kysyi mikä tätä vaivaa. Mies sanoi ettei hän jaksa tehdä enää yhtään mitään.Mies makoili kotonaan kalsongeissaan eikä suostunut lähtemään minnekkään. Aikansa maaniteltuaan vaimo sai miehensä suostuteltua psykiatrin pakeille jossa lääkäri totesi kyseessä olevan klassinen loppuunpalaminen. Lähete psykiatriseen sairaalaan tuli pari viikkoa sitten ja sairaslomaa tasan vuosi.
Tämä tarina toimikoon todisteena siitä että mikä tahansa liika tavoitteellisuus ja pingottaminen millä tahansa elämän osa-alueella voi johtaa samaan tilanteeseen jossa ihmisen henkinen ja fyysinen ylikuormittuminen voi johtaa vakaviin seurauksiin.
Ihminen ei ole kone eikä maratonjuoksu muutenkaan ole kenellekään tavoittelemisen arvoinen unelma. Siinä voi käydä huonosti jos ei osaa edes vapaa-ajallaan rentoutua vaan kaikki tekeminen keskittyy tuloksen tekemiseen.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Ihan hyvä sisältö kirjoituksessa muuten, paitsi ettei me tiedetä, mistä burn out todellisuudessa tuli. Saattoihan se harjoittelu olla se kannatteleva voimakin kisaan asti, ja sitten kun ei v'äsyneenä enää jaksanutkaan lähteä lenkille, pääsi lama iskemään, joka ilman juoksua olisi iskenyt jo aikaisemmin. No, spekulaatio myös tämä, mutta vastakkainen. Yhtä hyvin voi olla, että raha-asiat meni pieleen, tai rakastajatar jätti, tai joku oikea aivosairaus, esim. Alzheimer siellä masentelee. Mutta jos se tuli juoksusta, tuli se tavoitteen asettelusta ja sitä kautta henkilöstä itsestään sekin. Juoksu/liikunta itsessään on yleensä monelle se arjen henkireikä.
"Siinä voi käydä huonosti jos ei osaa edes vapaa-ajallaan rentoutua vaan kaikki tekeminen keskittyy tuloksen tekemiseen"
- olen täysin samaa mieltä tuon edellisen lauseen kanssa. Jos juoksusta tulee pakonomaista tuloksen tekemistä ja siitä katoaa liikunnan ilo, niin varmasti näin on. Mutta itse juokseminen ei varmasti ole syy tähän.
Uskon, että tämäkin kaveri on huomannut väsymisen ja lähtenyt hakemaan sisältöä elämään jostain muusta kuten juoksusta. Ei vain ole osannut pitää sitä sellaisena viihdykkeenä, vaan tehnyt siitä pakonomaista suorittamista kovilla tavoitteilla. Siihen kun lätkäistään päälle väsyminen yleensä niin arvaahan tuon. Stoppi tulee ennemin tai myöhemmin.
Liian vähän puhutaan maratonin jälkeisestä masennuksesta. Kyse pitkälti samasta kuin naisilla synnytyksen jälkeinen masennus.
Juu, onnistuneen maratonin jälkeen on jalat paskana ja kunto nollassa. Siinä on kovilla kun pitäisi alkaa uudelleen kaikkea nollasta rakentamaan. Pitäis vaan osata ottaa rennosti välimenokausi eikä heti alkaa uusia entistä kovempia tavoitteita asettamaan.
Kannattaa harkita lyhempiä matkoja jos tulee maraton burn-out. Mukavaa vaihtelua harjoitteluun, eikä koko elämän tarvii pyöriä sen kuukausien päässä siintävän maratonharjoittelun ehdoilla. Ja juoksukuntoa voi testata sillon kun haluaa.
Ei sellaista ole olemassakaan, kuin maratonin jälkeinen masennus. Sen sijaan on olemassa akuutti ylikuntotila, mihin oikea hoito ei ole kallonkutistaja, ellei sitten tarkoituksena ole urheilijan konkreettinen, tavoitteellinen murhaaminen lääkebisneksen eduksi.
Akuutti ylikuntotila on seurausta yksittäisestä liian kovasta rasituksesta, tai lyhytaikaisesta(muutamia päiviä kestävästä) liian kovasta rasituksesta ja siitä toipuminen vie normaalisti kuukaudesta kolmeen kuukauteen. Normaali juttu kaikille ensikertalaisille ja mm. armeijan marsseissa marssineille.
Armeijassa ja joukkueurheilussa asiaan pitäisi kiinnittää paljon nykyistä enemmän huomiota. Juoksua säännöllisesti harrastavilla asiat on paljon paremmin hallussa.
Niin no... "maratonin jälkeinen masennus", "synnytyksen jälkeinen masennus", "viikon töissä, tulee masennus" jne jne.
Ei kaikki sairastu masennukseen/burnouttiin. Päässä on jo ennestään jotain vialla, kun ei kestetä mitään, ei pienintäkään.
Tunnen vain yhden burnouttiin sairastuneen. Hän aloitti etätyöt, sitten rupesi luulemaan, että työnantaja kyttää salaa, tekeekö hän ollenkaan töitä vai huiteleeko muualla ja sitten teki töitä 24/7, kunnes vinksahti. Hän oli jo ns paikan päällä ollessaan melkosen erikoinen tapaus. Ei yllättänyt.
Aivan typerä ja tarkoituksenhakuinen otsikointi. Kaikenlainen äärimmäinen píngottaminen sekä kuormituksen kasaantuminen ilman riittävää lepoa ja palautumista millä tahansa elämänalueella lisää burnoutin riskiä. Kohtuullisen raskas fyysinen kuormitus - juoksu tai joku muu - toimii pikemminkin rokotteena burnoutia vastaan.
Juoksu tai urheilu, jopa kilpaurheilu voi myös torjua loppuun palamista !
Itselläni urheilu....ja nimenomaan tulos hakuinen kilpaurheilu sopivan rennolla asenteella on auttanut monen karikon yli!
Tämä on oma kokemukseni.
"Harjoittele kovaa, mutta ota rennosti" "pidä taukoa jos tarve vaatii, mutta jatka kun tilanne rauhoittuu" "vaihda lajia hetkeksi, jos tökkii" "jos et ehdi lainkaan treenaamaan, elämä on tod.näk liian kuluttavaa muilta osin"
Otsikkosi on HUONO. Ei k.o. kaverin burn outia aiheuttanut ainakaan pelkästään tiukka harjoittelu, vaan siinä on varmasti työ tms. stressi myös taustalla, eli sellainen että ei ole osannut hiljentää tahtia ja juokseminenkin on ollut tukka putkella menemistä. Selkeästi hänelle stoppi tuli maratonin jälkeen henkisesti kun ei ollutkaan enää mihin tähdätä - siihen asti elämä oli ohjelmoitu treeniä ja maratonia varten. Tuollainen tyhjyyden tunne on tuttua minullekin, 2 maratonia olen juossut mutta lyhyempiä ratamatkoja sitäkin enemmän.
Tottakai stoppi tulee jos lepoa työstä ja treenistä ei ole oikeassa suhteessa harjoitelun ja työn suhteen.
Hyvä kirjoitus "sivusta seurannut".Olen myös seurannut erään juoksuharrastusta
ja hänestä on tullut paljon vakavampi ja kuulemma hän on jättänyt seksin pois
joka taas on aiheuttanut sen, että kumppani kärsii.
Otti lopputilin ja sai sitten tasan vuoden sairauslomaa?
Missähän päin pelkästä loppuunpalamisesta annetaan vuosi sairaslomaa ja otetaan/määrätään vielä hoitoon pöpilään ?
Jees, niin vaan kävi. Kyllä elämä on ih-meel-listä!
Mulla juosemattomuus aiheuttaa böön-out ilmiön. Oon sairastellut kolmatta viikkoo ja kyllähän tää sohvamurkulointi aiheuttaa väsymystä ja kärttyisyyttä.
Suosittelen riittävää ulkoliikuntaa kaikille sohvien sankareille.
Ei takuulla ollut juokseminen, joka aiheutti burn outin, vaan tod.nä. päin vastoin - masennus/ burn out johti ehkä myös juoksuharrastuksen "yli menemiseen"...
Ainakin omalla kohdallani olen kokenut sen, että työn aiheuttamat stressi-/uupumuspiikit saattavat aiheuttaa myös sen, että esim. urheileminen lähtee käsistä - jotenkin yrittää paeta työtä ja stressia liikaan urheiluun.
Normaalitilanteessa ja yleisesti ottaen juokseminen vain parantaa oloani ja lievittää stressiä.
minusta 40 tai 50 km juokseminen on huomattavasti järkevämpää kuin maratoni.
Okei...
Yleensäkin juokseminen on hanurista,monet muut urhelulajit ovat in.
...siis ninku vaikkapa motocross, ralli ja formulat!! Siinäpä kunnioitettavia "urheilulajeja", joita sohvien sankarit pääsevät seuraamaan ilman hikeä. Jos tolleen lyttää juoksun, pitäisi asia jotenkin perustella. Eli miten niin juokseminen on hanurista, harrastatko itse kenties keilailua?
Hassu otsikko
Itse juoksin ensimmäisen maratonini tänä syksynä 44 vuotiaana. Olin sitä pitkään miettinyt, mutta päätin nyt sen tehdä enkä kadu. Sen jälkeen olen muuttanut harjoitteluni laatua paremmaksi ja tähtään ensi vuonna yhdelle tai kahdelle maratonille. Minulle juokseminen on ollut se henkireikä, joka laskee stressiä ja tuo onnistumisen iloa. Näen kuinka pitkäjänteinen (monta vuotta harjoittelua takana) tekeminen tuottaa lopulta onnistumisen iloa. Maraton ei ole asian syyllinen. Yleensäkään mikään yksittäinen urheilulaji sinänsä. Syy löytyy yleensä ihan muista asioista.
Juokseminen on idioottien touhua, kun kerran autotkin ovat olemassa. Ja jos ei ole omaa autoa, voi käyttää bussia tai ottaa taksin.
Mieluummin maratoonari kuin bodaava pönöttäjä, ainakin jos työkaveriksi saa valita aikaansaavuuden perusteella.
Täys amatöörit lähtee kylmiltään repimään marathonia, niin kyllähän sen tietää miten siinä käy. Ei anna luonto periksi höllätä tavoitteista vaikka kroppa ja psyyke huutaisivat lepoa vaan rusikoidaan väkisin läpi.
Itse harjoittelin 4 ensimmäistä vuotta tosi kevyesti juoksua, ennen kuin lähdin edes kokeilemaan 1/2 marathoneja. Mutta minkäs teet kun marathon on nyt muoti-ilmiö, tulee siitä marathonin juoksemisesta se juttu oikeanlaisen harjoittelun sijaan.
Nythän on ultrat muoti-ilmiö. Lähdetään satasille ja vuorokaudenjuoksuihin kylmiltään ja sitten itketään kun on juostu jalat alta ja pää päältä. Sitten ollaankin ruikutusketjussa valittamassa vammoja talvet kun kesät paahdetaan muodikkaasti ultria.
Kun on nuori ja ketterä satasenlenkki päivässä ei ole liikaa. Talvella hiihto.
Pentuna aina ihe juoksin tukkimehtään 55km per sivu. Mukana moottorisaha. Talvella hiihin.
Nyttiin oon vielä hyväs kondikses.
pimpsan karvat on ajettu, voinko juosta maran ensi vuonna?
Miksi harrastaa painonnostoa, kun on kerran keksitty nosturit. Miksi harrastaa jousiammuntaa, kun on kerran olemassa konetuliaseetkin. Miettikääpäs vähän autoilun vs. juoksemisen metaforaa ja sen jonninjoutavuutta, ennen kuin lauotte typeriä juoksemista vastustavia mielipiteitänne.
Tai sitten henkilö on lähtenyt lieventämään nurkan takana häämöttävää burnista tyhjentämällä päätä jotenkin, kuten esim. juoksemalla, mutta ongelmaahan se juokseminen ei poista, eli työelämän saamista hallintaan.
Jos on töissä kiire ja jo yöunetkin jää vajaaksi työmurheiden vuoksi, niin minkälaista liikuntaa suositteleisitte lääkkeeksi.
Olen juuri lähdössä lenkille mutta aion mennä ihan sipsutteluvauhtia.
Onko kellään kokemuksia liikunnan hyödyistä silloin kun stressi ja väsymys on todella päällä?
Pahasti stressaantuneena ei kannata revitellä ainakaan liikoja, voi mennä ns. ylikuntoon ja siitä nouseminen voikin olla kinkkisempi juttu.
Yleisesti liian kovat tavoitteet ja jatkuva voitontahto ja ennätysten lyöminen saattaa ihan oikeasti aiheuttaa masennusta.
Ihminen, joka paransi jatkuvasti ennätyksiään matkoilla kuin matkoilla, lähti päätavoitteeseensa pitkän matkan juoksuun, josta ei tullutkaan ennätystä, vaan "saavutuksena" vain monenlaista vaivaa ja kremppaa.
Se, ettei parantanutkaan omaa ennätystään ja sijoitustaan vei hänet hyvin syviin vesiin, niin suuri pettymys oli.
Saakeli. Mulla on ollut koko alkuvuoden täysjumi päällä. Juossut ja kuntoillut ainakin 5 kertaa viikossa. Pidin viime viikon täyslepoa mutta silti tuntuu, ettei kunto nouse. Pikemminkin laskee. Halutonta on meno,
Mitä suosittelette. Olen pitänyt tehot melko alhaisena mutta ajattelin ottaa sekaan tehkkaampia treenejä, että saisi masiinan toimimaan. Voisikohan se auttaa.
Hieman on toisaalta ylikuntoinen olo. Haluttomuutta ja motivaatiota pitää repiä joka päivä erikseen.
Kevennä perustreeniä, ja ota mukaan vauhdilla herkuttelua pari kertaa viikossa.
Ihmisen aerobinen kyky on oikeasti heikompi kuin kaikissa kuntoiluohjeissa annetaan ymmärtää. Perusvauhdeillakin saa helposti hankittua ylikunnon treenaamalla liikaa.
Esim. Cooperin testi on mukamas aerobisen kunnon mittari, mutta suuri osa testissä tuotettavasta tehosta on anaerobista. Ja sama pätee huomattavasti pidemmilläkin juoksumatkoilla.
Juu. Miulla aeroopinen perusvauhti 8min/km. Cooperissa mänee 3000m. Maratonia en nyt jaksa juosta.
"Esim. Cooperin testi on mukamas aerobisen kunnon mittari, mutta suuri osa testissä tuotettavasta tehosta on anaerobista. Ja sama pätee huomattavasti pidemmilläkin juoksumatkoilla."
Kannattaako kirjoitella, kun ei tiedä asiasta mitään, edes alkeita?Jo 800m kisassa, huom. kisassa, jonka intensiteettitasoon hyvin harva tavis intoutuu kertaakaan elämänsä aikana, aerobisen energiantuoton osuus on 70-80%. 400m kisassakin puolet energiasta tuotetaan aerobisesti. 1500m kisassa aerobisen osuus yli 90%.
UKK kävelytesti on suomalaisille taviksille sopiva hapenoton ja verenkiertojärjestelmän kunnon mittari.
Hölkkätavikset voi testata kuntonsa sitten siellä HCR:llä sijoituksillaan 5000-
ne 4000 viimeistä vois ymmärtää jäädä kotiin. Tunnen niin myötä häpeää kaikkia hitaita taukkeja kohtaan, jotka luulee olevansa juoksijoita.
Tuskin se loppuunpalaminen juoksuharrastuksesta johtui, todennäköisemminkin työstä...
Lueskelin tuossa artikkelin, jossa asiantuntija kirjoitteli työelämän haasteista. Siellä tuli vastaan termi "ylikompensaatio", jota kirjoittajan mukaan usein tavataan ahkerilla ja tunnollisilla työntekijöillä, jotka eivät saa ääntään kuuluville työyhteisössä, tai jotka olosuhteisiin nähden asettavat työlleen liian korkeat tehokkuusvaatimukset.
Jos syystä tai toisesta työntekijä turhautuu työhönsä tai työyhteisöönsä, hän saattaa alkaa purkamaan pahaa oloaan "ylitekemällä" työn ulkopuolisia asioita. Joku alkaa juoksemaan, toinen rakentaa yökaudet moottoripyöräänsä ja kolmas viettää kaiken aikansa puutarhatöissä. Kaiken tämän "ylitekemisen" tarkoitus on suojata mieltä turhautumisen aiheuttamalta lamaantumiselta ja aikaansaada niitä onnistumisen tunteita, joita työ ei tarjoa.
Tässä yksi näkökohta tähän keskusteluun...
Väsyneenäkin kannattaa yleensä liikkua: https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000010334552.html
Mulla juokseminen aiheuttaa burn outteja. Joka viikko pitää tehdä yksi niin kova treeni, joka saa hermoromahduksen partaalle. Juostessa tämä vielä tuntuu hyvältä idealta, mutta palautuminen kestää ja tulee liskojen öitä.
Koitapa rentoa pk hölkkää.
Juu, rauhallinen 8min/km juoksu leppoisaa. Ei tule burn-outtia.
Periaatteessa ihan hyvä aloitus, mutta kuinkakohan totta ja suoristeltu kirjoitus. Ite oon näin 47 vuotiaana, koko ikäni kestävyysurheilua eri muodoissaan (hiihto, uinti, juoksu , maantiepyöräily) harrastenaana sanoisin, että monipuolisuutta ennen kaikkea.
Ei mitään yksitoikkaista yhtä vain, vaan monen lajin yhdistelmällä hyvinvointia ja terveyttä / vahvaa kuntoa. Kilpailu - kuntoilutapahtumat myös näissä kaikissa lajeissa ovat hyvin tuttuja, mutta ei aivan järjetöntä kellon kanssa touhuilua, ei.
Kyllä se helposti niin on, että kun on perhettä , työtä ja paljon kaikkea muutakin treenin ohella, niin äkkiähän siinä sitten väsyykin, jos ei osaa kuunnella kehoansa ja tuntemuksiaan. Ite en oo koskaan tehnyt mitään varsinaista harjoitusohjelmaa, vaan täysin kehotuntemuksen perusteella. Ajat ovat hyviä, aina olleet. Mutta aina sen mukaan, miltä kehosta ja fiiliksestä tuntuu. Ei väkisin, ei pakolla.
Itse harrastan juoksua vain eikä ole enää mennyt ylitse. Nuoruuden innossa tuli itsekin treenattua aikanaan sairaslomalle ja aina psykiatriseen mielisairaalaan asti. Nykyään osaan paremmin tunnistaa voimavarani, vältän ylilyönnit ja treenaamisesta on tullut elämän kantava voima. Sanoisin, että monta lajia sekaisin sohiessa ylilyönnin vaara on itse asiassa suurempi. Itsellä siis meni yli pelkällä juoksulla, mutta yhdistä siihen triathlonia tai crosfittiä, niin menee yli vielä helpommin.
Allekirjoitan. Sallille tuli crossfit huumassa työuupumus
Juu. Salilla rehkiminen altistaa burnoutille. Crossfit vuarallista. Parempi tehdä lyhyesti ja pitkillä palautuksilla.
Tuliko riittämättömyyden tunne taas? Naamaa nettiin vaan kyllä se helpottaa
Tiesitkö, että naamakuvassa kuuluu katsoa kameraan?
Fyysinen uupuminen - hullun paperit.
Diagnosoimaton hullu ei osaa säädellä omaa toimintaansa ja siksi ajautuu burnouttiin työssä tai treenatessa.
Kyllä siihen ihan kovaa treeniä vaaditaan. Pappahölkällä ei ylikuntoon piäse.
Huonoja yöunia, alkoa ja stressiä. Onnistuu ilman reeniäkin.
Juu. Miula on diagnoosi. Otan rennosti enkä stressaa.
Juu. Mie paukutin nukkukmatta mänemään kun deadline iski päälle. Tuli burnoutti juoksijalle.
Paukutin mänemään myöskin all-in tonnin vetoja. Kevyet kevyesti ja kovat kovaa. Lopussa kiittämättömyys seisoo.
Burnoutti on mennyt aika pitkälle. Kehitys tyssää jo aiemmin.
Ylikunnosta palautuminen kestää puoli vuotta.
Ylikunnosta ei välttämättä palaudu koskaan. Been there done that.
Miula burnoutti johtui tupakanpolton aiheuttamasta palautumisvajeesta.
Ei tule burnouttia, kun ottaa hölkän rennosti. Ei pidä ahnehtia.
Onko eetu pöörnaut vaarassa?
Juu. Jantteri ahnehtia kisoja ja suorituksia.
Ei ole kun ei edes treenaa.
Miula tuli juoksusta burnoutti kun ahnehdin kilometrejä ja vauhteja.
Miula juokseminen on rentoa. Ei pidä ahnehtia.
Itkonen sallin tiellä
Juu. Ultran ahnehtiminen vuarallista. Miksei voi vaan juosta kymppiä? Pitää olla suuri sankari. Testot kyykkää ja mieli menee maahan.
Juokseminen ei ole rentoa. Tulee burnout, jos yrittää kehittyä hitaasta hölkkääjästä paremmaksi. En suosittele. Parempi keskittyä rahan anstaisemiseen ja lepäillä vapaa-aikana.