sanoi suutari nälkää..Yöpakkaset lamauttavat koko maan etelä-Suomea myöten!
Voi perrr....
Nyt se alkaa
968
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ja seuraavaksi uutisoidaan että "lumi yllätti autoilijat".
Tilanne on nyt se jotta FMI on välittänyt medialle, että kyseessä on lauhaa pakkasta.
Ja kettutyttömedia meditoi kyseen olevan ilmaston lämpenemisestä.
etelää myöden ens viikolla. ou jee.
Ilmasto on sittenkin muuttunut.
Juu, nuorudessani lapsena aina jännättiin tuleeko valkeata joulua.
Nyt kun ilmasto on kylmennyt, pysyvä lumi tulee tänne etelään jo ensi viikolla,
eli lähes2 kuukautta etuajassa, mutta FMI etunenässä ja muut hihhulit propaganlallaan ovat hämärtäneet ihmisten havaintokyvyn, niin että immeiset luulevat olevan poikkeuksellisen lämmintän.
Aivan kuten FMI johtaja Tuomenvista mediassa, sää on normaali, ei ilmastonmuutosta..
Jaa. minun nuoruudessani oli juuri päinvastoin. älä kuseta
Höpö höpö. Juuri päinvastoin, ennen oli valkoinen joulu eteläisessä Suomessakin sääntö, lumettomuus joskus harvinainen poikkeus. Ja tästä syksystä...luulen että jakso 1.9. - 15.11. tulee olemaan mittaushistorian lämpimimpiä Suomessa. Ja eihän sitä tiedä jos jatkuu marraskuun loppuun ja pidemmällekin nämä "helteet".
Päijänteen rantamilla taas 9 astetta, mikä joskus ennen vanhaan marraskuussa olisi ollut suorastaan ihme.
Hörhö tietänee kuinka ennen sanottiin: Simo siltoja tekevi, Martti maita vahvistaapi, Antti aisoilla ajaapi. Simon päivä oli 28.10., Martti on parin päivän päästä.
No jos mun lapsuuteni on kestänyt 56 vuotta, siihen mahtuu sekä että.
Sun nuoruutesi on siis kovin lyhyt.
Miesmuistin verran, joka on rankattu palstalla kolmeksi vuodeksi.
Eli ilmaston syklisyys ei ole tullut esille sulle, koska olet teini-ikäinen.
Nooh´nyt on luvassa lapsuuteni kylmiä talvia, ja lämpimiä kesiä jakso.
Heeeh. olet siis keski-iänkin ylittänyt hullu. mene hoitoon, sillä hiilidioksidia täytyy leikata voomeistään merien takia
Nooh nooh, kun pukki vanhenee, sen sarvi kovenee.