Nyt on sekin aika taas nähty,että tilaltani tullaan hakemaan elintarvikeita suoraan,missään en ole mainostanut asiaa ja aikona en oikein koko asiasta niin välittänytkään kun piti siin samalla naapurin kanssa kertoa kuulumiset niin kaun kuin asiakas (eli naapuri sain tahtonsa läpi)eli mennä keittämään kahvit.
No tänä päivänä tää on taas muoduostunut jo ihan yhdeksi myynti kanavaksi ja huomattavan osan tilan tuloista tulee tätä kautta vaikka tilani ei mikään iso ole niin kannattava kylläkin,laskin juuri suoramyynnin kautta saavani pikkasen paremmin kuin myymällä teollisuudelle ja pakkaamolle ,ja taas kuluttaja saa huomattavasti edullisemmin kuin kaupasta..Toki se on aika rajoitettua mitä minun tilalta saa,porkkanat ja perunat sekä munia,ensi vuonna ehkä pikkasen kaalia ja avomaan kurkkua.
Aika moni hakee selvästi enemmän kuin luullakseni itse käyttää,ilmeisesti vievät tutuilleen.
Maajussina tämä on ihan hyvä tapa toimia kunhan sovitaan yhteiset säännöt joita ei paljoakaan minusta ole myyjän puolesta,aamupäivisin pitää tiput ruokkia joten ei silloin olisi suotavaa tulla ja mielellään sovittaisiin jokin aika jolloin tulet hakemaan ,esim. joka toinen viikko perjantaina klo 17 niin en olisi metsässä tms. töissä ja voishan sitten joskus ol aikaa rupatella kahvikupposen äärellä.
Myös muut kolleegani ovat kertoneet,että kotoa käsin myynti on lisääntynyt huomattavasti,ollaan sitä mietitty että onko tää nyt lähiruoka keskustelusta johtuva ilmiö jotta halutaan varmistua alkuperästä vai mikä onkaan.Ja ilmeisesti asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä kun kokoajan tule lisää aivan tuntemattomiakin.Ei voi kuin kiittää jja rakentavaa palautetta voi antaa,mutta asiakaspaikoitusta en lisää vahan navetan eteen.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Minkäslainen sopimus sulla on sen lihafirman kanssa, jolle elukkasi myyt?
Ei minkäälaista ole,koska en myy elukoita ,munatuotanto on aika vapaata.mutta ihan tarkkaavainen huomio kylläkin ja tarkistin eläinlääkäriltä,että saan myydä kotoa tarkastamattomia ja leimaamattomia munia suoraan kunhan en myy niitä kauppaa niin silloin ne pitäisi leimata jotta alkuperä saataisiin selville ,mutta tässä jokianen tietää mistä ne on lähtöisin.
Mitenkäs verot? Vai myytkö pimeästi?
Taas hyvä huomio,jota odotin,ei kenenkään kannata alkaa pelleillä jättää ilmoittamatta veroilmotuksessa suoramyyntiä,joten ilmoitan myös kotimyynnin veroilmoituksessa ,olen hinnoitellut tuotteet siten että ne sisältävät alv:ta 13% jotka sitten vien kirjanpito ohjelmaan ja huom.olen antanut jokaiselle asikkaalle paragon kuitin vaikka se hymyilyttää asiakkaita,oman turvallisuuden puolesta niin ei varmaan tule sanomista jälkeenpäin ja samalla se toimii tavallaan takuuna tuotteelle jos tulee jotain epäselvyyksiä,yksi hyvä seikka on se,että kukaan ei ole vielä tinginnyt hinnasta,no jos siellä alettaisiin käymään basaari kauppaa niin kaupan tako loppuis aika lyhyeen.molempien puoleisnen luottamus täytyy olla.
Jussit ne narisee että kauppa kuppaa kalliisti, voib se niin ollakin. Mutta joskus kun poikkeilin "kesätoreilla maaseudulla, sekä "suoramyynneissä" siellä se sapuska vasta maksoikin...... joku ahnehtiin niin pal pirusti,,,, jussi? Hinnat on todella vedetty suoraan vakoon.... ei voi enää kauppiasta syyttää. Niinpä minä syönkin nykyään hyvin halvalla.. saksalaisella,puolalaisella, virolaisella. Arla on ihan okei ! Valion tuotteisiin en koske, Saarioisiin en koske....suomalaiseen lihaan en koske.... Keskoon en koske Koskaan.
Suoramyynnit kierrän kaukaa..... suomalaiset, puolassa, latviassa, slowakiassa kyllä ostelen tienvarsilta..... halvalla hyvää. Minä luotan em. kovasti kumartelevat kun jatkan matkaa.......hyvää jatkoa toivottavat hymyillen. Ne tietää että viimmeset kannattaa jättää repimättä, toki työlle palkka tukiaisten jälkeen...... Ruuan puhtaudesta ei kannata puhua mitään..... olen syönyt 180 päivää vuodessa ulkomailla, 32 vuotta, enkä ole koskaan sairastunut saatikka voinut pahoin, suomalaisen ruuan suurempi puhtaus on kupla, jussien kupla. Hyvää joulua jussillekin! Arlan maitoa ja Argentiinan kinkku !
http://www.mtk.fi/maaseutu/maaseutuvinkit/suoramyynti/fi_FI/suoramyynti_etusivu/
http://www.ruokapiiri.fi/clientHome.php
http://www.tuoretori.fi/yritys/helsingin-kalansavustamo-oy/297/
http://www.terveydenjuuri.fi/?page_id=65
http://kulutusjuhla.fi/2010/02/lahiruokaa-luksusmakuja-ja-tuoreita-leipomuksia-helsinkilaisille/
Hieno idea ! Mutta kun tuottaja ahnehtii kaiken itselleen mitä välikäsiltä jäisi.
Totuus on että suoramyynnit ovat vieläkin kalliimpia kuin kaupat. Noh' tutulta tuottajalta saa joskus sopivasti...... Suomalainen tuottaja tunnetusti hinnoittelee itsensä ulos, suoramyynti pisteissään, en edes viitsi pysähtyä,...... enää! Kuluttajankin on saatava jotain, muutenhan nämä Kesko set ryövää meitin kaikki, KKKK:ta kun tuijottelee menee ruokahalukin, siten se tulee halvaksi, mutta pian saa kattella punasta ristiä.
pitää sanoa suoraan suoramyyjälle,että sun hintas on aivan liian korkeat jos meinaat tehdä kauppaa,toki minuakin on arvosteltu toisten maajussiien osalta että myyn liian halvalla.Eikös ne hinnat sitten asetu ja eihän suoramyynnin tilalta ole se että hinnoitellaan tuotteet kalliimaksi kuin kaupassa vaan edullisemmaksi ne pitää saada kun on kuljeus ja kaupan katteet pois,no ahneella on ..............loppu