Jysähtää...

Nimittäin ennemmin tai myöhemmin Maahan tulee törmäämään kilometriluokan, mahdollisesti jopa paljon suurenmipikin asreroidi. Seuraukset tulisivat olemaan suurimmalle osalle maan elollisia loppullinen. Miksi ei perustetan maailmanlaajuista tuollaisen tuhon torjuvaa menetelmää. Ainakin USA on jonkinverran suunnitellut tuontyyppisiä toimia, mutta lopulta ne ovat pikkuhiljaa kukin hyytyneet.
Esim. tämän hetken kaikki avaruustoiminnassa olevat valtiot voisivat ryhtyä vaikkapa YK:n päätöksellä suunnitteölemaan kyseisiä vastatoimia. Ja esim kaikki YK:n jäsenvaltiot suostuisivat vaikkapa väkimääriin sidotuilla kustannuksilla kukin osallistumaan turvatoimen ja menetelmien rahooittamiseen.
Tutkijathan puhuvat joistakin määrätuhatvuosista, jolloin na tuhoava murikka joko Maahan törmää tai ohittaa läheltä. Mutta tuollaiset puheethan ovat kuitenkin arveluita, eikä sellainen ketään tyynnytä.
Nimittäin tiedetään, että täysin yllättäen saatetaan havaita ihan muutaman vuoden varoajalla ns. tuhoava asteroidi joka onkin "yllättäen" Maan kanssa täydellisellä törmäyskurssilla. Ja juuri tällaisia varten mielestäni tulisi olla riittävän ajoissa täydellinen valmius vastatoimiin.
14163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Joo noin se on vaan. Seuraavan 10000 - 70000 buoden aikanahan voi tapahtua aivan kamalia, Kannattaakin jo laittaa eväät talteen varmuuden vuoksi.

Äänestä
  • Ei mikään tutkija- tai tiedemiestaho uskalla varmuudella sanoa, että seuraava jysäys olisi vasta tuhansien vuosien kuluttua.
    Kyllä siellä niitä yllätyksellisiä tulijoita saattaa tosiaan ilmaantua yllättäen huomattavan vähäisellä varoitusajallakin.

    Äänestä

Olipas tosi älylkäs mielipide. Miillähän luokalla olet jo?

Äänestä

Meillä ihmisillä on täällä maailmankaikkeudessa vain kusiaisen valtuudet. Jos riittävän iso kivi on tullakseen, niin se tulee tehtiin täällä aivan mitä tahansa.

Äänestä
  • siinä toinem toope lainaa erään kirjalijan sanoja eikä osaa pysyä asiassa. Lue ensin otsikko.
    Kirjailijan patsasta sahattiin muuten vaan.

    Äänestä

  • Menkäähän jo nukkuma kirjoitti:

    siinä toinem toope lainaa erään kirjalijan sanoja eikä osaa pysyä asiassa. Lue ensin otsikko.
    Kirjailijan patsasta sahattiin muuten vaan.

    Mutta onneksi itse pysyit otsikon asiassa.

    Äänestä

Voi vittu, kuin Stubb sanoisi.
Olis ensin kiva, jos kyettäisiin edes havaitseen kaikki ohittajat tai osujat ajoissa.
Mutta nyt lentää yli 10% ohi ja havaitaan vasta lähellä tai ei ollenkaan..

Esinnäkin puolustautuminen on vain hollywood juttuja..
Kaikki varteenotettavat maat on suunitellut juttuja tuon varalta mutta toteutus taistais olla aika ontuva.
Ei se mene kuin leffoissa, eikä ydinaseita avaruuteen niin vaan saa, eikä muuta ole tarjota.

Kohteet pitäis havaita paljon aikasemmin, jotta olis edes teoreettinen mahdollisuus torjua osuma.
Ja tekniikka pitäisi testata jollain kohteella että oikeasti toimisi!
Muuten järjestelmä olisi venäläistä rulettia!

Äänestä
  • On kolme maata joilla mahdolisuus saada noi 30t kuorma avaruuteen,
    kellään niistä ei ole valmiina alusta joka lentäsi asteroidille ja räjäyttäs sen vittuun. kaikilla varmaan jonkinlainen piirustus suunittelupöydän reunalla..
    Jos äkkiselleen laskee ei 30t kuorma ole riittävä, polttoainetta pitäisi olla paljon, jos aikoo kerita ajoissa.

    Joten puolustusta ei ole!

    Nää puolustuslaiteet pitäisi olla valmiina avaruudessa jo! josta ne vain ohjattaisiin kimppuun.

    Äänestä

  • Haave kuva 100 vuott kirjoitti:

    On kolme maata joilla mahdolisuus saada noi 30t kuorma avaruuteen,
    kellään niistä ei ole valmiina alusta joka lentäsi asteroidille ja räjäyttäs sen vittuun. kaikilla varmaan jonkinlainen piirustus suunittelupöydän reunalla..
    Jos äkkiselleen laskee ei 30t kuorma ole riittävä, polttoainetta pitäisi olla paljon, jos aikoo kerita ajoissa.

    Joten puolustusta ei ole!

    Nää puolustuslaiteet pitäisi olla valmiina avaruudessa jo! josta ne vain ohjattaisiin kimppuun.

    Mutta Nasahan testasi tässä jokunen vuosi taaksepäin nimenomaan tällaista mahdollista torjuntatarkoitusta varten. Se lähetti luotaimen, joka asteroidin ohittaessaan ohjasi pienellä räjähteellä varustetun osujan asteroidin kylkeen. Ja sehän oli täysosuma. Räjähdystähän pystyttiin jopa Maasta seuraamaan usean tiedemiehen voimin. Osumakraatterikin pystyttiin kuvaamaan myöhemmin.

    Että eikö muka mitään oilisi tehty ?

    Äänestä

Opetelkaa edes kirjoittamaan, ennen kuin tulette tänne jakamaan mielipiteitänne, kiitos.

Äänestä
  • Joo, kiitos.
    Menen aamulla kouluun.

    Lienetkö itse ihan peräti merkanttitutkinnon suorittanut, kun noin virheetöntä suollaat. Syvä ihailuni...

    Äänestä

miksi pitäisi tehdä mitään, sehän on vain luonnon omaa valintaa ja eikö tämä pallo pitäisi taas kerran jo laittaa "uudelleenasennukseen", kuten windows aina vuoden tai muutaman välein.

Äänestä

Ei niistä niin suurta haittaa ole, Ja ei kilometrin mittaisesta paljon kilmetriä suurempaa kuoppaa tulekkaan. Unkarin kohdalle on tiuppunut n. 318 joku isompi kappale ja tehnyt tuon Unkarin tasangon, jonka reunavuoria Karpaatit ovat. Tieteenkuvalehden mukaan ei ollut aurinko näkynyt 7 vuoteen Konstanttinopolissa. Ensimmäinen kansainvaellus oli tuon vuoksi, kun läksivät tutkimaan, mikä sinne lensi ja tippui. Unkarilaiset olivat ainoat, jotka onnistuivat löytämään putoamispaikan. Itä- ja länsi-gootit ja hunnit kulkivat ohitse.

Äänestä
  • Paskat on tehnyt Unkarin tasangon mikään asteroidi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


RW-q 7 kirjoitti:

Nimittäin ennemmin tai myöhemmin Maahan tulee törmäämään kilometriluokan, mahdollisesti jopa paljon suurenmipikin asreroidi. Seuraukset tulisivat olemaan suurimmalle osalle maan elollisia loppullinen. Miksi ei perustetan maailmanlaajuista tuollaisen tuhon torjuvaa menetelmää. Ainakin USA on jonkinverran suunnitellut tuontyyppisiä toimia, mutta lopulta ne ovat pikkuhiljaa kukin hyytyneet.
Esim. tämän hetken kaikki avaruustoiminnassa olevat valtiot voisivat ryhtyä vaikkapa YK:n päätöksellä suunnitteölemaan kyseisiä vastatoimia. Ja esim kaikki YK:n jäsenvaltiot suostuisivat vaikkapa väkimääriin sidotuilla kustannuksilla kukin osallistumaan turvatoimen ja menetelmien rahooittamiseen.
Tutkijathan puhuvat joistakin määrätuhatvuosista, jolloin na tuhoava murikka joko Maahan törmää tai ohittaa läheltä. Mutta tuollaiset puheethan ovat kuitenkin arveluita, eikä sellainen ketään tyynnytä.
Nimittäin tiedetään, että täysin yllättäen saatetaan havaita ihan muutaman vuoden varoajalla ns. tuhoava asteroidi joka onkin "yllättäen" Maan kanssa täydellisellä törmäyskurssilla. Ja juuri tällaisia varten mielestäni tulisi olla riittävän ajoissa täydellinen valmius vastatoimiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu