Todellisuuden (todellisuuden) jakaminen ulottuvuuksiin on vakavasti otettava virhe. Näin valtaisaa virhettä ei tänä tai ensi syksynäkään tulla näkemään Tanssii tähtien kanssa ohjelmassa.
Jokainen ulottuvuus sisältää ajan ulottuvuuden, joka on neljäs ulottuvuus. 1-ulotteisella on aina aika ja paikka, siis teoriassa. Todellisuudessa esiintyy vain kaikki ulottuvuudet käsittäviä asioita, koska ne esiintyvät tilassa, joka muodostuu kaikista ulottuvuuksista. Ja se on ainoa tila, mitä on.
Suhteellisuusteorian mukaan tämä tila ei ole millään tavalla vakio, vaan hyvinkin heterogeeninen kokonaisuus. Tila on suhteellista, ei aika. Nyt voimmekin jo unohtaa ajan ja muut ulottuvuudet. Mitään ei tapahdu menneessä eikä tulevassa, jotka ovat tyhjiä käsitteitä. Mikään ei määrity kolmen paikkakoordinaatin ja yhden aikakoordinaatin suhteen. Tila ei yksinkertaisesti ole sama. Sitä ei voi tutkia alkeellisilla ulottuvuuskäsitteillä.
Jokainen ulottuvuus sisältää ajan ulottuvuuden, joka on neljäs ulottuvuus. 1-ulotteisella on aina aika ja paikka, siis teoriassa. Todellisuudessa esiintyy vain kaikki ulottuvuudet käsittäviä asioita, koska ne esiintyvät tilassa, joka muodostuu kaikista ulottuvuuksista. Ja se on ainoa tila, mitä on.
Suhteellisuusteorian mukaan tämä tila ei ole millään tavalla vakio, vaan hyvinkin heterogeeninen kokonaisuus. Tila on suhteellista, ei aika. Nyt voimmekin jo unohtaa ajan ja muut ulottuvuudet. Mitään ei tapahdu menneessä eikä tulevassa, jotka ovat tyhjiä käsitteitä. Mikään ei määrity kolmen paikkakoordinaatin ja yhden aikakoordinaatin suhteen. Tila ei yksinkertaisesti ole sama. Sitä ei voi tutkia alkeellisilla ulottuvuuskäsitteillä.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Väitteesi ei ole sopusoinnussa nykyfysiikan kanssa. Suhteellisuusteoria käsittelee (neliulotteista) aika-avaruutta absoluuttina, jossa sekä ulottuvuudet, että aika voivat muuttua Lorenzin funktion määrittelemällä tavalla.
Kuten palstalla on aiemminkin todettu 3D on myös matemaattisen mallinnuksen peruslähtökohtia.
Myös ns. arkijärkemme, johon ei aina fysiikan suhteen ole luottamista, kertoo ympäristön olevan 3D.
Lisäksi kaikki, mikä tapahtuu edes jollain etäisyydellä sinusta, tapahtuu menneisyydessä. 300 m:n päässä havaitsemasi tapahtuma on tapahtunut 1 mikrosekunti aikaisemmin kuin sinulle on tullut informaatiota. Oletko sitä mieltä, että tapahtumaa ei todellisuudessa edes ollut silloin 1 us sitten? Tällöin nostat itsesi ja havaintosi absoluutiksi, jota pidän harhaisena uskomuksena.
Mielestäni väitteelläsi ei ole järkevää pohjaa.
"Lisäksi kaikki, mikä tapahtuu edes jollain etäisyydellä sinusta, tapahtuu menneisyydessä. 300 m:n päässä havaitsemasi tapahtuma on tapahtunut 1 mikrosekunti aikaisemmin kuin sinulle on tullut informaatiota. Oletko sitä mieltä, että tapahtumaa ei todellisuudessa edes ollut silloin 1 us sitten?"
Havaittu tila on aikaa. Todellisuudessa tapahtumaa ei ollut sellaisenaan.
Ihmis aivot ovat ainoa oikea avaruuden 0 koordinaatisto, koko tila/aika vaikutelma on ihmisen aivojen sisällä.
Silmän näköhermot ovat uloisin uloke josta ihminen aistii, kokemus ei ole ehkä vielä siinäkään vaan jossain aivojen sisäavaruuden sähköimpulsseissa.
Todellisuus on ihan eri asia kuin kokemus minä itse. Minä itse on harhaa ja todellisuus jakaantuu äärettömän laajalle alalle koko universumiin myös sen kaikkiin aikaisempiin tapahtumiin jolloin rakentuivat myös ne dna palikat joiden lopputulos oli ihmisaivot.
Ajattelen olen olemassa, parempi on, ajattelen olen universumin todellisuus sen kaikkina hetkinä, ihminen on kokija universumin informaation polttopiste. Ihminen ei ole ainoa kokeva laji tällä planeetalla ( universumin informaatioiden polttopiste) kaikki elämä on on tietoinen itsestään.
Fysikaaliset ominaisuudet voivat kehittyä ja olla mitä vaan, mutta todellinen todellisuus voi aina olla vain yhdenlaista ja siihen sisältyy aina koko universumi sen kaikkina hetkinä.
Tiede ei voi koskaan tutkia todellisuutta vaan vain todellisuuden palasia jotka ovat kuitenkin universumin energiaa, energia on ilmeiseti ikuista mutta kaikki sen tekemät muodot ovat silkaa harhaa myös ulottuvuudet, yksinkertaisesti tiedekin tutkii harhaa:)
Todellisuutta voi olla vain koko universumi sen kaikkina hetkinä menneinä ja tulevina ja tasan varmaa että on olemassa vain yhdenlainen tulevaisuus jonka olemassaolo on jo nyt varmaa todellisuutta.
Lisaään vielä että koko universumi on ainoa todellinen yksilö ja persoona eikä muuta ole ei siis pidä vahätellä itseään:)
>
Tietänet, ettei koordinaatisto ole koskaan ainoa oikea. Sen valinnallahan ei ole merkitystä asian suhteen.
>
Mistäs tiedät, ettei kumpikaan ole olevaista ?
Jep, kyseessä on vain oma uskomuksesi.
>
Väitteesi pitäisi vaan pystyä todistamaan. Ontologiassa olevaisuutta pohditaan, mutta eipä tuollaista "varmaa tietoa" ole pystytty esittämään. Millä perusteella Sinä pystyt sen esittämään (vaikka tuhannet filosofit eivät ole pystyneet sitä ratkomaan) ?
Oletko vaan liian naiivi tajutaksesi ontologiaa ja olevaisuuden ongelmaa ?
>
Riippuu siitä, miten todellisuus määritellään.
Sinäkö sitten kuvittelet olevasi ainoa auktoriteetti, joka tietää mitä "todellisuus"on ?
>
Tai sitten ei. Et vaan yksinkertaisesti voi tietää, onko se harhaa vai ei. Siksi tuollainen julistaminen on melkoisen idioottimaista.
En ole olettanutkaan että joku toinen voisi aina määritellä toisen todellisuutta, vaikuttaa voi ja vastaan voi aina ottaa jos kiinnostaa, haluaa ja ymmärtää, ihmismielen todellisuutta on tietenkin kautta historian lähinnä enemmänkin aina pakotettu, koska todellisuuden käsityksillä on valtaa ihmisapinan laumoissa.
Jos sinua pelottaa minun todellisuus paras olla lukematta.)
Vapaata valintaa ei tietenkään ole todellisuuden ymmärtämisessäkään, se vaatii sekä oikean lähettimen että oikean vastaanottimen ja koska molempia on paljon erilaisia on myös erilaisia ihmisaivojen aivojen ymmärryksien todellisuuksia .
Minun näkemys perustuu myös fysiikan lakien faktoihin jos et huomaa.)
"Minun näkemys perustuu myös fysiikan lakien faktoihin jos et huomaa.)"
Näkemyksesi perustuu merkilliseen mytologiseen näennäisfilosofiaan, jolla ei ole fysiikan kanssa edes etäistä tekemistä. Fyysikot kun eivät kiellä ympäröivää todellisuutta, kuten sinä.
Ihminen on polttopiste havaitussa tilassa, mutta entä jos itse tilan kyseenalaistaa?
Missähän tämä yhdenlainen tulevaisuus sijaitsee? En myöskään ymmärrä, miksi universumi olisi mekaaninen kone. Turvallisuuden tunteesi vuoksiko?
Mikä on fyysikon ympäroivä todellisuus??
Minä käsitän ympäroivän todellisuuden universumin energian liikeenä jota olen itsekin osana, universumin energia luo muotojen maailmaa jotka ovat taas ovat alati muuttumia pysymättömiä harhoja.
Jos fyysikot pitää näitä universumin energian muuttuvia rakanteita todellisina niin siitä vaan.
minen on polttopiste havaitussa tilassa, mutta entä jos itse tilan kyseenalaistaa?
Missähän tämä yhdenlainen tulevaisuus sijaitsee? En myöskään ymmärrä, miksi universumi olisi mekaaninen kone. Turvallisuuden tunteesi vuoksiko?
Laitahan fysiikan julkaisua, joka tukee otaksumaasi. Tiedepalstalla pitäisi keskustella edes jotenkin tieteen säännöillä, eikä heitellä vain omia mutujaan.
Laitahan fysiikan julkaisua, joka tukee otaksumaasi. Tiedepalstalla pitäisi keskustella edes jotenkin tieteen säännöillä, eikä heitellä vain omia mutujaan.
"Kyllä universumi näyttää aika lailla suurelta koneelta joka ohjelmoi itse itseään."
Tila on mielestäsi siis kausaliteettinen ja ajallinen. Turvallisuuden tunteessa pysytteleminen voi myös estää ajattelua.
"Kyllä universumi näyttää aika lailla suurelta koneelta joka ohjelmoi itse itseään."
Tila on mielestäsi siis kausaliteettinen ja ajallinen. Turvallisuuden tunteessa pysytteleminen voi myös estää ajattelua.
Aikaa ei ole?
Kolme D avaruutta ei ole?
Mitä nykytiede mahtaakaan sanoa noista väitteistä?
Jos juna kulkee tunnissa asemalta A asemalle B, niin mikä on junan nopeus, jos asemien välimatka on 120 km?
Kuinka lasketaan pallon tilavuus?
Kuinka lasketaan pyramiidin tilavuus?
Jos vastasit peruskoulun fyssan kokeessa kokeessa, että aikaa ei ole ja kolmiulotteinen avaruus on vain harhaa, et ole tainnut saada edes peruskoulun päästötodistusta. Etkä sitä ansaitsisi. On "filosofiasi" niin päin seiniä fysiikasta puhumattakaan.
Siis kaikki fyysikot ja kosmologit ovat niin turvallisuushakuisia, etteivät ole uskaltaneet ajatella vapaasti ja julkaista noita ajatuksia tieteellisissä julkaisuissa?
Tiedätkö mitä? Luulen, että selitys on paaaljon yksinkertaisempi. En taida siveänä neiti-ihmisenä kehdata kertoa ihka oikeaa kantaani. Jääköön se ihan sinun ja JB 11:n keskeiseksi mietittäväksi.
Maailman tarkasteleminen ilman ihmisjärjen vääristymiä (aika, kausaliteetti, 3D...) voi olla pelottava kokemus kenelle tahansa.
Sen takiahan niitä alienien kanssa tehtyjä yhteistyösopimuksiakaan ei julkaista, etteivät ihmiset säikähdä ja sekoa. ..
Miten pääset pelästyttämään itsesi "ilman ihmisjärjen vääristymiä"? Onko sinun järkesi epäinhimmillinen alien-äly, kun olet päässyt irti ihmisjärjen kahleista katsomaan asiaa ikäänkuin ulkoa päin?
Miksi jutussasi ei tunnu olevan logiikan häivettäkään?
"Miksi jutussasi ei tunnu olevan logiikan häivettäkään?"
Logiikka on maailman raja. Tietysti aitona huipputiedemiehenä ylitän tuon rajan tämän tästä.
Mikä unohtui?
:D
Jokuhan olisi voinut ottaa itsekehusi tosissaan. :)
>
Tiede kuitenkin määrittelee tieteellisen todellisuuden. Tästä todellisuudesta huomattavasti poikkeavat "todellisuudet" suljetaan usein mielenterveyshoitolaitoksiin.
>
Heh, Sinun "todellisuutesi" perustuu tietämättömyyteesi (todellakin: olet täysin pihalla siitä, mikä on tiedettä). Hienoa kuitenkin, että pidät sitä nyt omana kuvitelmanasi ilman tieteellisyyden häivääkään. Vielä kun tajuaisit viedä tajunnanvirtasi palstalle, jonne se kuuluu. Tänne se ei ainakaan kuulu vai mitä ?
Pystytkö vastaamaan esitettyihin kysymyksiin vai toteammeko jälleen kuvitelmasi murskatuksi ?
>
Mistäs tiedät, ettei kumpikaan ole olevaista ?
Sinäkö sitten kuvittelet olevasi ainoa auktoriteetti, joka tietää mitä "todellisuus"on ?
>
Tai sitten ei. Et vaan yksinkertaisesti voi tietää, onko se harhaa vai ei.
>
Pistä ihmeessä tännekin ne fysiikan lait, joihin perustuu vaikkapa väitteesi "ulottuvuuksia ei ole" ja "tiede tutkii harhaa". Ilman linkkiä tällaiseen lakiin tunnustat kuvitelmasi murskatuksi.
Heh, tässä nähdään jälleen hihhuleitten yksi idiotismi: juuri eilen kirjoitin tällaiseen viestiin vastauksen, johon ko. kuolaava hihhuli ei pystynyt vastaamaan. Hän kuitenkin kirjoitti saman viestin uudelleen - ihan kuin se jotenkin kummallisesti muuttuisi todeksi kun sen kirjoittaa uudelleen. Ei se vaan muutu: väitteesi ovat edelleen ihan yhtä tyhjiä kuin ennen.
>
Mistä tiedät, että se on virhe ?
Kuka Sinulle on ilmoittanut, että se on virheellinen tulkintatapa (nykytietämys ei tällaista tue ollenkaan) ? Onko se joku sieltä Sinun ihan omasta "syvemmästä todellisuudesta" ?
Kuvitteletko oikeasti olevasi kaikkia tiedemiehiä verrattomasti älykkäämpi ja kyvykkäämpi, että tiedät asioita, joita kaikki huippuälyköt eivät yhdessäkään osaa ratkoa vaikka heillä on jopa huikeita miljardien eurojen laitteistoja, joilla asiaa yritetään selvittää ? Jep, väität, että Sinulla on jotain korkeampaa tietämystä, jota kukaan muu ei ole lähelläkään.
Aivan, näytät vaan entistä idiootimmalta tuollaista väittäessäsi.
>
Paitsi että varjo ja peilikuva pilaavat uskomuksesi.
Sama kaveri on jankuttanut kuusalaliittoa ja vapaamuurareista vuosikausia. Mikään "oppi" ei mene perille, vaan sama lätinä jatkuu nyt fysiikkapalstalla. Heliksit ja spiraalitkin on sekaisin kuin salaman raiskaama uuniluuta. Itse en viitsi enää edes kommentoida. Eihän sen jutuissa ole päätä eikä häntää.
"Mistä tiedät, että se on virhe ?"
Kyseenalaistan vallitsevan 3D käsityksen. En edes varsinaisesti tarjoa vaihtoehtoista tulkintaa, joten vihan purkauksesi kertovat heikosta lukemisen ymmärtämisestäsi. Tai ammattiauttajan tarpeesta.
Sattumoisin varjo ei ole kaksiulotteinen asia. Tiedäthän sen että varjo alkaa heti selkäsi takaa eikä vasta pihatien pinnasta?
Tuo herja ammattiauttajaan tai edes vihanpurkauksiin oli täysin asiaton. Tosiasia kuitenkin on, että jos et pysty fysiikan metodein perustelemaan väitteitäsi, niin olet väärällä palstalla. Tämä on harrastajatason fysiikkaan keskittyvä tiedepalsta.
Kyseenalaistamisesi ei vastaa reaaliteetteja.
Kirjoitan tänne viimeisen kerran, joten kuuntele tarkasti. Harrastamasi ajatusmallin mukaan tällä palstalla ei saa puhua muusta kuin fysiikasta, joka vastaa omaa käsitystäsi fysiikasta. Käsityksesi fysiikasta, siis luontoa ohjaavista lainalaisuuksista, ei välttämättä ole se oikea. Puhut aina havainnoista, joiden avulla loogiset päätelmät tulisi perustella. Havainnot tulisi kuitenkin ottaa vain havaintoina, koska et tunnu hyväksyvän loogisia päätelmiä mikäli ne ovat omaa käsitystäsi vastaan. Jos sinua huomattavasti älykkäämpi henkilö kirjoittaisi tänne, ja et ymmärtäisi hänen perustelujaan, haukkuisit hänet imbesilliksi typerykseksi ja käskisit painumaan korpeen. Harrastamasi logiikan mukaan tyhmä ei saa avata suutaan, huonokuntoinen ei saa kävellä ja köyhä ei saa käydä syömässä ulkona. Kaikki heikkous on pidettävä poissa silmistä, ja siten poissa mielestä. Tämä ei ole herja vaan havainto, jonka perusteluna ovat jatkuvat herjasi jotka kohdistuvat muihin kirjoittajiin. Sanot heitä älyllisesti jälkeenjääneiksi, koska he väittävät asioita joissa ei (sinun mielestäsi) tunnu olevan järkeä. Ikävä kyllä samaa logiikkaa käyttäen tukahdutetaan myös todelliset lahjakkuudet ja luovat nerot. Heidän mielipiteitään ei kuunnella, koska niitä ei ymmärretä ja ne vaikuttavat muiden ihmisten mielestä järjettömiltä. Ajatusmallisi on sukua keskiajan autoritaarisille järjestelmille, joissa kaikkien piti uskoa Jumalaan. Kyseenalaistavat eivät saaneet avata suutaan tai heidät laitettiin jalkapuuhun syljettäviksi. Kirkonkylä ei ollut oikea paikka kyseenalaistaa Jumalan olemassaoloa. Mieti asiaa. Eivät auktoriteetit aina ole oikeassa.
Tämä ei siis ollut sinuun (henkilönä) kohdistuva herja. Pyydän kuitenkin, siisti suusi! Eivät kaikki eriävät mielipiteet ole trolleja. Trollien kommentoijaa voitaisiin kutsua post-trollaajaksi, koska hän pitää omalla kommentoinnillaan trollit elossa. Trollaaja haluaa tulla kommentoiduksi.
Tämä koski siis nimimerkkiä Heh!
Trolli on silti trolli vaikka voissa paistaisi. Todellisia lahjakkuuksia saati neroja täällä tuskin on.
Etkä edes ymmärtäisi mitä he käsittelisivät, ja Heh! nimittelisi idiootiksi joka ei tiedä mitään.
Vaikka en itse ole tutkija, niin erotan asian huuhaasta ainakin kun huuhaa on niin paksua kuin täällä.
näköjään=))
>
Heh, siis "kyseenalaistat" ilman mitään todisteen häivää eikä Sinulla ole edes perustetta, minkä vuoksi tätä "kyseenalaistustasi" teet. Kyse on siis pelkästään järjenköyhästä idiotismista, jolla ei ole mitään alkua, mitään loppua - eikä yhtään mitään sisältöä. Kyse ei siis taaskaan ole tieteestä vaan aivan turhasta länkytyksestä (jota ei siis tällä palstalla pitäisi olla ollenkaan).
>
Varjo ja peilikuva ovat näkyvissä ainoastaan pinnoilla - ja pinnat tosiaan ovat kaksiulotteisia. Tällekään faktalle et voi mitään (pelkkä kieltäminen ei "ihan" riitä).
>
Kyse on tiedepalstasta, joten täällä pitäisi puhua tieteellisistä asioista. Huuhaahömelöinnit eivät vaan ole tiedettä. Ne eivät kuulu palstalle. Ne kuuluvat jonnekin muualle (uskomuksiin tai suoraan huuhaapalstalle). Tiede tosiaan määrittyy tietyllä tavalla - ja tuon tavan sisäpuoliset fysiikkaa koskevat asiat kuuluvat tänne. Mikään muu ei kuulu. Ymmärrätkö ?
>
Mutta ne ovat nyt vaan sattumalta tieteellisiä. Omista huuhaakuvitelmista täällä ei kuitenkaan kuulu puhua.
>
Tieteessä oletuksena on se, että havainnot kertovat todellisuudesta. Jos ei ole havaintoja, ei ole myöskään mitään, mikä kertoisi todellisuudesta. Tällä tavalla siis kaikki on vaan pelkkää omaa kuvitelmaa, jos havaintoja ei löydy.
>
Mitä LOOGISIA päätelmiä olen hylännyt ? Jep, kyse on matemaattisesta logiikasta eikä mistään hihhuleitten omista kuvitelmista.
>
Tai parempi vertaus olisi: huonokuntoinen ei saa kuvitella itseään maratonin olympiavoittajaksi uudella mullistavalla ME-ajalla. Pitää tosiaan ottaa huomioon se, että näistä hihhuleista ei käsittääkseni yksikään ole saanut tieteellistä koulutusta, joten he eivät vaan yksinkertaisesti voi olla tieteen suurimpia hiuppuja, jotka murskaavat kaikkien tiedemiesten ajatuksen kertaheitolla romukoppaan havaintoineen päivineen. Juuri tämä tässä on ongelma: hihu kuvittelee olevansa kovakin auktoriteetti, mutta hänen ongelmansa on oikeasti se, ettei hän edes ymmärrä olevansa vain megalomaaninen idiootti, jonka väitteet perustuu ihan suoralle tietämättömyydelle.
>
Vittuilen vain hihuille.
>
Ikävä kyllä tiede antaa tiedepalstalle reunaehdot. Jos ei tajua edes näitä reunaehtoja, niin eikö vaan, että jälkeenjääneisyys/tms. on havaittavissa jo siitä ?
>
Eiköhän todellinen lahjakkuus ota selvää, mitä tietäminen ylipäätään on ennen kun tulee sepittämään idiotismiaan tänne.
Ad hocien keksimisen luovuudesta lienemme eri mieltä.
>
Ei minulla sitä vastaan ole mitään, mutta ottakaa nyt järki käteen: ei ilman todisteita olevat hölmöilyt, joita toistetaan kun ne murskataan, ole mitään kyseenalaistamista. Se on vaan silkkaa idiotismia. Kyseenalaistavat ihmiset lähtevät todistamaan tuota kyseenalaistamistaan - eikä toistamaan omaa kuvitelmaansa puolimielisen tavoin jossakin palstalla, johon ko. tarinat eivät edes kuulu.
>
Mutta havainnot kertovat todellisuudesta tieteen mukaan. Kyse ei nimittäin nyt olekaan mistään henkilöstä vaan suorista luonnossa tapahtuvista havainnoista. Sinullakin tuntuu olevan nyt tuo varsin tyypillinen harhkuvitelma päällä: tiedemiehet eivät päätä mitään teorioita vaan nimenomaan havainnot osoittavat teoriat. Älä siis henkilöi tiedettä tiedemiehiin.
Sama kaveri on jankuttanut kuusalaliittoa ja vapaamuurareista vuosikausia. Mikään "oppi" ei mene perille, vaan sama lätinä jatkuu nyt fysiikkapalstalla. Heliksit ja spiraalitkin on sekaisin kuin salaman raiskaama uuniluuta. Itse en viitsi enää edes kommentoida. Eihän sen jutuissa ole päätä eikä häntää.
Aivot ovat universumi, sen rakennekin vastaa aika tarkkaan fysikaalisen universumin suuren mittakaavan rakennetta.
Large-scale structure of the Universe: http://www.youtube.com/watch?v=FFlzyxSQhTc
Kirjoitin aijemassa jutussa että aivot ovat universumi universumissa, mutta ihmis aivot ovat kuitenkin vain mikrokosmoksen vastaanotin joka ei toimisi ilman makrokosmosta.
Aivoihin ei synny kovin paljon tietoisuuden informaatiota geenien, kasvun ja ravinnon perusteella vaan ne pitää aina myös ulkoapäin ohjelmoida.
Mitä se tarkoittaisi, jos seikkailisimme vain aivoissamme? Olisiko avaruus evoluution alainen eliö? Alkaako todellisuus vasta avaruuden takaa?
Todellisuus avaruuden takaa?
Spagettihirviö luonut kaikkeuden viime torstaina?
Russelin teekannu kiertämässä aurinkokuntaa jo ennen homo lajin ilmaantumista?
Sotkan muna ja neljän norsun kantama kilpikonna.
Niin varmaan. Tämähän sitä oikeaa fysiikkaa onkin. Paljon yli sen, mitä Räisäset ja Enqvistit norsunluutorneistaan ymmärtävät. On se hyvä, että meillä on sinut.
"Spagettihirviö luonut kaikkeuden viime torstaina?"
pyydän, ei enää spagettihirviöitä ..tunnen syvää myötähäpeää.
"Alkaako todellisuus vasta avaruuden takaa"?
Hyvin sopii spagettihirviöt tuohon kategoriaan. On hyvä pitää kommentin taso kommentoitavan kanssa samana, vaikka sitten myötähäpeää tuntien.
Mitä on tila tai se mitä tilana pidämme.
Yksinkertaisesti kaikki se mitä käsitämme tilaksi on informaatiota eikä mitään muuta.
Ajatellaan ihmis silmään mustalta ja läpinäkyvältä näyttävää avaruutta, miksi se on musta ja läpinäkyvä? siksi koska ihmissilmä ei tavoita koko avaruuden informaatiosta kuin hiukkasen verran, se kaikki läpinäkyvä ja musta on sitä mitä ihmisilmä ei tavoita . Läpinäkyvä ja musta avaruus on todellisuudessa valaista valo meri josta sokaistuisi välittömästi.
Monet ihmismielen illuusiot ja harhat ovakin puutteita ja aistien informaation vajavaisuutta.
Toisaalta puute on välttämätön jos ihminen aistisi huoneessa olevan koko huoneen valon informaation kerallaan niin eihän siitä mitään tulisi.
Menneisyydessä ei ole tilavaikutelmaa koska sieltä ei tule informaatiota, tulevaisuudessa ei ole vielä tilavaikutelmaa ennen kuin sieltä tulee informaatiota.
Se valonsäde jonka energia tulee ihmistä kohdin ja silmään on ihmisen tulevaisuutta ja todellisuutta ja siksi sen tavoittaa, se valonsäde mikä menee ohi, sivulle, tai eteen ei ole ihmisen todellisuutta ja siksi sitä ei aisti ja sikisi sen aistii vain mustana ja pimeäna ei mitään, näin olisi siis avaruudessa, ihan sama se ei ole Maan väliaineessa koska siinä valo siroaa ja valo saa mahdollisuuden enemmän vaikuttaa ihmiseen.
Univesumin tila on yhtä kuin universumin informaatio sen kaikkina aikoina tähän asti, jossain siis etenee valon informaatiota luoden tätä ihmis silmään näkyvää mustaa avaruutta, aine on myös informaatiota, enemmän informaatiota ja aineen sisältämä informaatio etenee tulevaisuuden ulottuvuuteen samoin kuin musta avaruuskin olemalla sen hetkinen universumin äärilaita.
Avaruus voi laajeta äärettömyyteen koska tyhjyydessä on se ääretön tila ja ainoa oikea tila onkin itse tyhjyys koska se on aina universumin muuttuvan energian informaation taustalla.
Tieteen ongelma on että tyhjyyttä ei voi tutkia sen voi vain ymmärtää..
Ihmismielen näkökulmasta kaikki katoaa myös tyhjyyteen , tietenkin voi uskoa muuta mutta tyhjyys on ainoa asia maailmankaikkeudessa johon ei voi koskaan kyllästyä, siis minun mielestä.)