Hei ! toivoisin että saisin asiallisia ja kokemuspohjaisia neuvoja tilanteeseeni joka on nyt tässä minua tovin jo riivannut viitaten työhön lasten parissa.
Olen nyt siis työskennellyt vasta 4kk Iltapäivätoiminnan ohjaajana sekä vedän kahta kerhoa viikossa.
Kuultuani kyseisestä vapaasta työpaikasta IP-ohjaajana syksyllä innostuin samantien muistaen ensimmäisenä sen, että olin kyseisellä työpaikalla harjoittelussa muutama vuosi taaksepäin ja viihdyin siellä paremmin kuin hyvin. Kävin työhaastattelussa ja pääsin oikeisiin töihin ensimmäistä kertaa, joka oli kerrassaan hienoa.
Ensimmäiset kuukaudet meni mainiosti. Työyhteisö vaikutti rennolta ja lapsiryhmäkin on aivan ihana ja sillointällöin tuuraaminen toisissa läheisissä toimipisteissä ja kerhoissa oli erittäin mukavaa.
Nyt tovin työ on ollut vain fyysisellä sekä henkisellä tasolla ylikuormittavaa ja kaikinpuolin stressaavaa. Sijaistuksiin pyydetään koko ajan, ja ei edes riitä enää keskittymiskyky omiinkaan töihini. Palautetta hajamielisyydestä ja unohduksista tulee silloin tällöin. En osaa enää kieltäytyä ylityöstä, vaikka tiedän että aina ei ylityöhön tarvitse suostua. Vaikka työtuntimääräni viikossa on suhteellisen pieni, niin silti tuntuu että en enää voi keskittyä omaan työhöni omassa toimipisteessäni, kun jatkuvalla syötöllä pitäisi tuurata jonkun toisen kerho ja tehdä sinnekkin suunnitelmat yms. Tuntuu että palaa loppuun, eikä työ tunnu enää yhtään mielekkäältä.
Ajattelin puhua esimieheni kanssa tästä asiasta koska tiedostan että tämän asian takia henkinen hyvinvointini ei ole kohdallaan, töiden jälkeen olen aina yliväsynyt ja voimakkaita tunnepurkauksia on jatkuvasti. Työssä stressaan jatkuvasti että teenkö asiat oikein, ja heti takaisku työssä on yhtäkuin olen epäonnistunut ihmisenä ja ammattillinen itsetuntoni on heikentynyt huomattavasti.
Siksi epäröin puhua asiasta esimiehelle, koska luulen heidän vähättelevän sitä, miltä minusta tuntuu ja eivät osaa ymmärtää sitä miksi työmotivaationi on nykyään kaikkea muuta kuin hyvä. 6½ h/ päivä ei kuulosta hirveän suurelta työmäärältä mutta pelkään jatkuvasti, että työssä tapahtuu joku onnettomuus hajamielisyyttäni, joka on myös anteeksiantamatonta itseni, esimiesten ja työyhteisön silmissä, enkä kyllä potkujakaan halua.
Onko teillä kyseistä tilanteesta jonkinlaisia kokemuksia? jos on, niin mitä olette tehneet ?
Neuvot olisivat nyt hyväksi.
Olen nyt siis työskennellyt vasta 4kk Iltapäivätoiminnan ohjaajana sekä vedän kahta kerhoa viikossa.
Kuultuani kyseisestä vapaasta työpaikasta IP-ohjaajana syksyllä innostuin samantien muistaen ensimmäisenä sen, että olin kyseisellä työpaikalla harjoittelussa muutama vuosi taaksepäin ja viihdyin siellä paremmin kuin hyvin. Kävin työhaastattelussa ja pääsin oikeisiin töihin ensimmäistä kertaa, joka oli kerrassaan hienoa.
Ensimmäiset kuukaudet meni mainiosti. Työyhteisö vaikutti rennolta ja lapsiryhmäkin on aivan ihana ja sillointällöin tuuraaminen toisissa läheisissä toimipisteissä ja kerhoissa oli erittäin mukavaa.
Nyt tovin työ on ollut vain fyysisellä sekä henkisellä tasolla ylikuormittavaa ja kaikinpuolin stressaavaa. Sijaistuksiin pyydetään koko ajan, ja ei edes riitä enää keskittymiskyky omiinkaan töihini. Palautetta hajamielisyydestä ja unohduksista tulee silloin tällöin. En osaa enää kieltäytyä ylityöstä, vaikka tiedän että aina ei ylityöhön tarvitse suostua. Vaikka työtuntimääräni viikossa on suhteellisen pieni, niin silti tuntuu että en enää voi keskittyä omaan työhöni omassa toimipisteessäni, kun jatkuvalla syötöllä pitäisi tuurata jonkun toisen kerho ja tehdä sinnekkin suunnitelmat yms. Tuntuu että palaa loppuun, eikä työ tunnu enää yhtään mielekkäältä.
Ajattelin puhua esimieheni kanssa tästä asiasta koska tiedostan että tämän asian takia henkinen hyvinvointini ei ole kohdallaan, töiden jälkeen olen aina yliväsynyt ja voimakkaita tunnepurkauksia on jatkuvasti. Työssä stressaan jatkuvasti että teenkö asiat oikein, ja heti takaisku työssä on yhtäkuin olen epäonnistunut ihmisenä ja ammattillinen itsetuntoni on heikentynyt huomattavasti.
Siksi epäröin puhua asiasta esimiehelle, koska luulen heidän vähättelevän sitä, miltä minusta tuntuu ja eivät osaa ymmärtää sitä miksi työmotivaationi on nykyään kaikkea muuta kuin hyvä. 6½ h/ päivä ei kuulosta hirveän suurelta työmäärältä mutta pelkään jatkuvasti, että työssä tapahtuu joku onnettomuus hajamielisyyttäni, joka on myös anteeksiantamatonta itseni, esimiesten ja työyhteisön silmissä, enkä kyllä potkujakaan halua.
Onko teillä kyseistä tilanteesta jonkinlaisia kokemuksia? jos on, niin mitä olette tehneet ?
Neuvot olisivat nyt hyväksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En ole ihan vastaavaa työtä tehnyt, mutta kirjoituksestasi päätellen jo tuossa omassa työssäsi on sinulle tarpeeksi - toisten sijaistaminen oman työn ohella on liikaa kuten itsekin toteat. Osaatko sanoa EI tarpeeksi suoraan? Esimiehen kanssa varmaan on aiheellista keskustella, mutta kannattaa miettiä miten asiat esittää. Ei kannata ehkä avautua aivan kaikista tunteenpurkauksista - alkavat muuten epäillä että mielenterveydessäsi on vikaa. Ylitöistä sinun itsesi pitää uskaltaa kieltäytyä - älä yritä olla kaikille mieliksi.
Joskushan käy niin että sitä menee töihin alalle johon ei ehkä pitäisi mennäkään. Ainakin minulle itselle on käynyt sillä tavoin. Lähihoitajan töitä joskus kokeilin vuosien varrella muutaman kerran, koulutuksenkin hankin - mutta totesin että se ei ole minun hommaa ja läksin toisiin tehtäviin.
Jos toimit iltapäiväkerhon ohjaajana ja vedät paria kerhoa niin se kuulostaa kyllä minusta aika vaativalle ja jos pitää valmistautua vapaa-ajalla näihin tehtäviin niin jääkö sinulle vapaa-aikaa enää ollenkaan? Useinhan sitä vielä saattaa jäädä jotkut työasiat vaivaamaan mieltä työajan ulkopuolellakin.
Ala nyt sanoa EI jos sinulle yritetään vielä työntää kaikenmaailman sijaisuuksia.