Entä jos 1 1 ei olekaan 2, vaan 3?
Kysymys
Mohko
15516
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
perkeleen homo!
Kuvittelen tulevaisuuden historiantutkijan vuonna 2273 tutkivan vanhoilta pölyisiltä kovalevyiltä että minkälaista olikaan filosofinen keskustelu Suomessa vuonna 2011 ja sitten hän löytää tämän "keskustelun" :)
Mohko epäilee - että "1 1 on 3."
Eiks 1 1=2 ole joka osaltaan likiarvo.
Luku 1 on sinäänsä mitä vain välillä 0,50-1,49 - eli siis kun sen todellisuutta mietitään, nii se on sitten 13
1 1=13
Jos kokonaisuus on aina enemmän kuin osiensa summa,
silloin 1 1 on vähintään 3, jos todellisuus nähdään vain kokonaislukuina.
Sama väittämä yhdistettynä isaakin pyöristyslogiikkaan tullaan taas siihen johtopäätökseen, että ainakin joissain tapauksissa 1 1 on väistämättä 3.
Fundamentalistiskristillisen matematiikan mukaan 1 1 1=1
Siinä matematiikassa, jolla arjessa operoimme 1 1 taitaa olla aina kaksi. Mutta sama pysyvyys ja vaihdantalaki ei sitten toimikaan yhtä pitävästi muissa arkisissa toiminnoissamme. Toisin sanoen "todellisuudessa" matematiikan tuolla puolen 1 1 ei ole tulokseltaan aina sama. Esimerkiksi seuraava toimitus (alusvaatteet päällysvaatteet) antaa eri tuloksen kuin sama toimitus toisessa järjestyksessä. Mikäli panet päällysvaatteet ensin ja alusvaatteet vasta sitten, on tulos sekä nykymuodin mukaan ei-normatiivinen että perusmatematiikan vaihdantalakia noudattamaton. :) Komponentit pysyvät samoina, mutta tulos kuitenkin vaihtelee. Eli kaikessa muussa paitsi yhteenlaskussa 1 1 voi olla vaikka mitä... :)
Jos asiaa tarkastellaan semantiikan kannalta, sana "yhteenlasku" viittaa siihen, että sen tulos on aina syvimmältään "yksi", olivatpa yhteenlaskettavat mitkä tahansa.
Jos ajatellaan asiaa arkikappaleiden kannalta, on 1 1 aina 2.
Otetaan ensin yksi omena alunperin tyhjälle pöydälle, sitten banaani. Nyt yksittäisiä kappaleita on pöydällä 1 ja 1, mikä on määritelty yhdessä luvuksi 2. Matematiikan ykseys ja moneus pitää aina käsiteltäessä jakaa komponenteiksi.
Joukko-opin kannalta yhteenlaskulla tarkoitetaan sitä, että erillisten komponenttien lukumäärä tietyn yhden "kehyksen" sisällä lasketaan, jolloin huomataan, monestako yksittäisoliosta tietty yksi laajempi kokonaisuus koostuu.
Yksittäinen olio ei voi olla koskaan muu kuin yksi, koska silloin ei puhuta enää samasta oliosta. 0,50 on vähemmän kuin yksi olio ja 1,49 puolestaan enemmän kuin yksi olio, jolloin ei enää puhuta samasta alunperin muuttumattomaksi yksilöolioksi määritellystä tarkastelun kohteesta.
Aivosi kytketään tietokoneeseen, ja vietät virtuaalitodellisuudessa koko loppuelämäsi. Jostain syystä virtuaalitodellisuuden on koodannut perverssi sekopää, jolla ei ole mitään hinkua pysyä totuudenmukaisuudessa. Eräänä päivänä menet torille ostoksille. Sinulla on mukanasi kori ja vähän käteistä. Päätät ostaa kaksi omenaa ja astelet myyntikojulle. Kun olet maksanut ostoksesi pistät omenat koriin. Kierrät torilla jonkin aikaa kunnes päätät palata kotiin. Kotiovella mielesi alkaa tehdä omenaa ja katsot koriin: ei 2 vaan 3 omenaa! 1 1 = 3! WTF!!!
Mietit päässäsi mahdollisuuksia, jotka saattavat selittää näennäisen järjenvastaisuuden:
1) Korissa oli alunperin 1 omena, jota et vain huomannut. Yhteenlasku olikin 2 1 = 3.
2) Kävelit omenapuun ali ja puusta putosi omena koriisi.
3) Otit vahingossa 3 omenaa kahden sijaan.
4) Joku sujautti salakavalasti ylimääräisen omenan koriisi.
5) Näet unta.
6) Olet tulossa hulluksi.
Jotta voisit varmistua siitä ettei kohta 6 pidä paikkaansa, päätät tehdä kokeen, jolla varmistat että 1 1 = 2. Tyhjennät korin ja tarkistat sen huolellisesti. Otat palan paperia, johon vedät viivan aina kun laitat koriin omenan. Varmistat vielä ettei paperissa ole valmiiksi piirtyneitä viivoja. Laitat koriin kaksi omenaa, yksi kerrallaan, ja kirjaat tulokset ylös. Paperissa on kaksi viivaa. Katsot koriin, ja mitä näet: kolme omenaa! 1 1 = 3! WTF!!! Taikakori!!! Päätät ryhtyä omenakauppiaaksi.
äitiäs 1 1 = 2 ,mutta jos iskä panee äiskää 1 1 = 3.
Suomen kielessä on näin,että kun havaitaan yksi kappale jotakin,ja se tulee
se ilmaista numeroin,merkitään 1.
Jos kappaleeseen lisätään toinen kappale,ja ilmaistaan merkillä,merkitään
Jälleen havaitaan yksi kappale,ja halutaan tietää,montako kappaletta on yhteensä havaittu,on sovittu (siis Suomen kielessä on asialle merkintätapa)
1 1=
Nyt tullaan oleelliseen asiaan:
Suomen kielessä on kahdelle kappaleelle merkintä 2.
Jos Suomen kielessä kahdelle kappaleelle olisikin merkintä 3,silloin suomalaiset olisivat lapsukaisesta alkaen oppineet,että 1 1=3
Jos lapselta kysyy,onko 1 1 kaksi (2) vai kolme (3).Lapsi vastaa kaksi(2)
Jos kysyy,miksi se on kaksi(2).Lapsi vastaa,että näin on opetettu.
Tullaan oleelliseen asiaan.Se,mitä lapselle opetetaan,lapsi pitää sitä totena niin kauan,kunnes lapsi alkaa kyseenalaistaa oppimaansa.
Koskapa kaikki matematiikan kirjat todistavat,että 1 1=2,ei lapsen tarvitse tätä asiaa kyseenalaistaa.Ja,koska kaikki pelaa yhteisössä,jossa lapsi elää tämän kaavan mukaan,ei lapselle tule tarvetta kyseenalaistaa tätä kaavaa.
Lapselle opetetaan paljon muutakin,kuin matematiikkaa.Kaikki,mitä lapselle opetetaan,lapsi pitää sitä totena.Sehän äsken juuri todistettiin.
Siksi vanhempien tulisi miettiä,mitä lapselle opettaa.Lapsi oppii myös kavereilta ja esim.päivähoitopaikassa ja sitten koulussa.
Onko kaikkialla yhtenevät toteamukset,opetetaanko samoilla sanoilla ja merkinnöillä.Eipä opeteta.Silloin lapsi alkaa kyseenalaistamaan,kenen oppi onkaan totuus ja kenen oppi on itselle ominaista.
Viimeistään nuoreksi tullessaan,lapsi katselee,millä "elämänkaavoilla" ja sovituilla asioilla kussakin yhteisössä pelataan.Johonkin yhteisöön ihminen yleensä yrittää sopeutua ja elää sen yhteisön pelisäännöillä.Tietysti voi "lähteä erakoksi" ja yrittää elellä ihan itsekseen esim.erämaassa.Siellä voi luoda "oman matematiikan lait".Voi luoda uuden merkintätavan sanalle kaksi....jne...
Näin lienee tullut todistetuksi,että tässä yhteiskunnassa ja Suomen kielessä 1 1=2,mutta jossain toisessa tilanteessa 1 1 voisi olaa vaikkapa 3,jos niin sovitaan yhteisesti ta jos joku yksin niin itsensä kanssa sopii.
Ymmärrän hyvin miinuksen,joka loistaa ajatusteni yläpuolella.
Olen usein miettinyt,miten laskukaavat liittyvät filosofiaan.
Avasin joskus erään filosofian kirjan,ja minun älyni ei riittänyt,koska asiat esitettiin laskukaavojen avulla.
Olen onneksi löytänyt muitakin filosofian kirjoja.
Haluaisko joku selitttää minulle,että onko tämä laskukaava-filosofia
juuuri sitä filosofiaa,jota filosofia pohjimmiltaan on -rakkautta älyyn-
Vai onko filosofiassa ikäänkuin eri "lohkoja"
Ja missä kulkee filosofian ja "maailman parannus"-keskustelun raja.
akateemiset porvarisfilosofit pääse elämässään yhteen-ja vähennyslaskua pidemmälle.
Onneksi me demokraattiset ajattelijat (sielunlaissa) taidamme jopa kertolaskut.
Jospa leikkisimme binääriluvuilla, eli 1 1 = 3, sillä eka ykkönen = 1 ja toka ykkönen = 2,
mutta pienestä pitäen meille on opetettu, että 1 1 on 2.
Ja matikan hieno/ ärsyttävin asia on, että siinä voidaan sopia kunkin luvun arvo esim 1 = 10 ja 2 = 4,59 ja sitten lasketaan 1 2 jolloin saadaan vastaus 14,59. Ja mitä syvemmälle matikassa mennään niin sitä sekavampaa se on.
Joten Matti tai Maija Meikäläisen kannattaa vain muistaa, että 1 1 on 2 ja That's it, ja antaa tiedemiesten tapella siittä miksi yksi plus yksi ei ole kaksi.