Meidän tiet
Jokainen kulkee omia polkujaan, ne vie eteenpäin, joskus tulee pysähdyksiä, ala-ja ylämäkiä
Oikean polun, linjan löytäminen, ja eteenpäin kulkeminen on joskus vaikeaa. Aina ei vaan löydä onnellisuutta, ja iloa. Mutta jokaisessa meissä asuu pieni toivonkipinä, joka lopultakin työntää meitä eteenpäin, oikeaan suuntaan. Pienetkin ilot, ja mukavuudet tuovat elämään iloa, ei aina tarvitse kaiken olla suurta
Asenne, reippaus, ahkeruus ja motivaatio kun on korkealla, se antaa voimaa ja iloa eri asioihin. Onnistuminen, oppiminen ja muut mukavat asiat antavat iloa elämään, jonka kautta saamme voimaa ja elintason kohennusta.
Suruista, ja murheista huolimatta on vain yksi ainoa järkevä suunta, eteenpäin meneminen. Taaksepäin kun ei voi mennä, mutta alas voi vajota, mutta se sitten pysäyttää elämisen halut, ja ilot. Ongelmia, murheita ja suruja on jokaisen elämässä, ja se kuluu elämään. Aina elämä ei ole kultaista sadetta ja hauskuutta, niin se vaan on! Kun kaikille asioille ei mahda yksinkertaisesti mitään, vaikka kuinka haluaisi muuttaa tapahtuneita asioita.
Elämän ilot, ja surut ovat niitä, joita jokaiselle tulee vastaan. Suru on lähinmaisen menetys, tai joku muu asia, joka surettaa ihmisen mieltä. Suruista huolimatta, eteenpäin on mentävä, ja aina jossain vaiheessa on toivonkipinä, josta saadaan ote onnellisuuteen. Elämän ilot ovat taas niitä asioita jotka tuo onnellisuutta, hauskuutta elämään, jonka avulla menemme eteenpäin, emmekä vajoa alaspäin.
Elämä on niin laaja käsite, johon mahtuu vaikka mitä. On menestymistä, iloa, suruja, voittoja, hauskuutta tms. Elämän arvot, ja moraaliset asiat saavat vahvuuksia, just ihmisen kokemuksista, ja niitä oppii arvostamaan. Kun tulee ikää, elämänkokemusta, se tuo yleensä mukana just erilaisten asioiden arvostamista.
On sanonta;aika parantaa haavat, pitää paikkansa yleensä. Mikään ei korjaannu hetkessä, vaan se vie aikaa. Kun menemme ajassa eteenpäin, niin se yleensä parantaa haavat. Haavat ei aina parannu kokonaan, mutta ne korjaantuu osittain, ja näin voimme jatkaa elämässä eteenpäin paremmin ja onellisemmin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Rakentaako jokainen omat polkunsa vai onko jokaiselle valmiiksi rakennettu tietty polku,jota hänen tulee kulkea ?
Tai,onko kaikille annettu mahdollisuus rakentaa niin mieluinen polku,kuin haluaisi?
Eikös onnellisuus tule elämään sitä kautta,että kun tavoitteet ovat realistiset suhteessa mahdollisuuksiin.
Seuraavaksi lainattua teksiä:
Itsensä arvostaminen on "korkeinta,mitä voimme kokea."
Itsearvostus on iloa,joka syntyy,kun ihminen miettii itseään ja kykyään toimia.
Itsearvostus = on tyytyväinen omiin kykyihinsä ja toimintaansa.
Itsearvostus perustuu itsetuntemukseen,tietoon omista tavotteista,kyvyistä ja mahdollisuuksista.Itsearvostuksen puute vähentää toiminnanhalua,joten ei ole ollenkaan järkevää takertua omiin heikkouksiin ja vajavaisuuteen.
Puhtain ja korkeanasteisin ilo kumpuaa ihmisen sisältä
-ilo,jonka myötäsyntyinen aktiivisuus synnyttää.
Lainattu teksi loppuu.
Ihmisen polulle tulee niin iloa,kuin myös surullisia asioita.
"Tieto" on surullisten asioiden käsittelyssä tärkeää.
Kun on tietoa siitä,että näin yleensä elämässä tapahtuu,suru ei tunnu niin pahalta.Surun kohdatessa yleensä tunteet saavat ylivallan.Tunteet voivat lamaannuttaa tai ne toimivat "moottoreina." Moni purkaa surua tekemällä jotain fyysistä työtä tai henkistä työtä.Joku hakee vierelleen toisen ihmisen,joka on kohdannut samanlaisen surun.(vertaistuki)
Vertaistuki on tavallaan tiedon saamista,siis tietoa siitä,että näin tapahtuu myös toisille ihmisille.
Suruaika on kriisitilanne,ja sanotaan "jokainen kriisi kasvattaa ihmistä"
Kun on selvinnyt kriisistä,itsearvostus nousee pintaan.
Siksi elämänkriisejä ei tarvitse pelätä.Niitä tulee,ja ne aina ajallaan työstetään.
Mutta elämään mahtuu paljon iloakin.
Jälleen lainattua teksiä:
ELÄMÄNILO on "sisäistä voimaa = vahvistunutta/vahvaa identiteetiä",
jolle on ominaista harmonia ja mielenrauha.
Ihmiselle on mahdollista lisätä sisäistä voimaansa eli vapauttaan.
VAPAUS = vapaa sisäistä voimaa syövistä tekijöistä.
VAPAUS = järjen ohjaamaa elämää.
Lainaus loppuu.
Ihminen voi siis olla iloinen siitä,että hänellä on ELÄMÄ.
Elämä,johon kuuluu niin iloja kuin suruja.