Huorahtava mies poikaystävänä

Olen hieman alle kolmikymppinen nainen ja seurustellut reilut puoli vuotta
muutamaa vuotta vanhemman miehen kanssa.
Kaikki on mennyt aivan mukavasti, mutta nyt kaverini on muutaman kerran
vihjannut suhteemme virallistamisesta. Se tuntuu jotenkin ennenaikaiselta
ja lopulliselta ja siksi olenkin alkanut hieman jarruttelemaan suhteessamme.

Tiesin kyllä heti suhteeseen lähtiessäni poikaystaväni maineesta ns. helppona
ja anteliaana tyyppinä naisten keskuudessa. Silloin se ei minua haitannut
paremminkin päinvastoin. Nyt en ole voinut välttyä ajatukselta miehen
lukemattomista seksisuhteista ja siitä kuinka moni nainen on pitänyt häntä
jos ei aivan panopuuna niin ainakin harjoittelu oksana. Kovin moni nainen
tuntee hänen oksansa keston, vahvuuden ja mitan.

Pelkään että joudun kaapimaan jämät pussien pohjalta ja olen haalimassa
petiini toisten naisten loppuun kaluaman luun.

Kertokaa kokemuksista kuinka paljon kumppaninne seksisuhteet
ennen teitä vaivaavat mieltä.
Asiallisia kommentteja kiitos!
681118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Aikamoinen ongelma kieltämättä.

Äänestä

Ymmärrän huolesi. Kyllähän se vaatii aikamoista luottoa, ettei mies ala suhteessanne taas janoamaan muitakin. Tai sitten voihan olla että hän on jo sitä lajia tarpeekseen saanut ja nyt tosissaan haluaa sitoutua. Niin tai näin ymmärrän että asia pohdituttaa. Toisaalta taas kun lueskelee miehen kirjoituksia vaimoehdokkaan menneisyydestä ja monista kumppaneista, saa hän vastauksiksi, että menneet on menneitä, ei niillä kannata vaivata päätään ja jos vaivaa oosoittaa se kypsymättömyyttä ja sellaista. Että niin...

Äänestä
  • Kiitos kommentistasi. Mietin ja pohdin ajan kanssa miten tässä
    toimisin.

    Äänestä

  • Miehenä voin sanoa tämän..panomies joka on kerran päässyt pimpan makuun ei lopeta koskaan. Hän voi tosissaan yrttää sitoutua naiseen ja haluaakin. Pari vuotta menee ja sitten kun sauma tulee niin se on menoa jonka jälkeen hän ajattelee:
    "retkahdin".
    Retkahtamisen jälkeen hän tajuaa pettäneen itsensä eikä enää yritä "parannusta" vaan hyväksyy olevansa pukki vaikka tekeekin kipeää.

    Jotkut jää kiinni ja jotkut ei, fiksut ei koskaan. Tiedän muutamankin "panomiehen" jotka jo päälle 50v ja ovat miehuus ikänsä järjestäneet itsensä tilanteisiin jossa tätä herkkua saa.

    Rakastavat vaimoaan ja joista tulee aikanaan varaäitejä ns Kylli-tätejä jotka tekevät maailman parhaita lihapullia mutta perse on levinnyt ja ja rinnat roikkuu navan korkeudella. Normimies tyytyy tilanteesee, panomies tietää että nuorempaa herkkua on vielä saatavilla. Vaimon kanssa yhdessä kyläillään ja matkustellaan kylläkin ja mies rakastaa olla avioliitossa vaimonsa kanssa koska rakastaa häntä.

    Tällaiseksi on luonto miehet rakentanut, jokainen mies kadehtii mielessään tällaista panomiestä ja nämä ovatkin kaveriporukoissa pidettyjä. En katsoisi että nainen kärsii jos ei siitä tiedä ja mies pitää vaimoaan hyvänä ja jumaloi häntä aviopuolisona. Se että mies ei saavu kotiin ja jää "reissun päälle" sekä kiinni valehtelusta on b-luokan panomies tai erimies eikä tällaisia kanna katsella.

    Kunnon panomies on siis hyvä aviomies joka rakastaa vaimoaan sekä harrastaa siinä sivussa... ja on aina hyvällä tuulella.

    Äänestä

Yleensä miehet epäröivät kyseisen ongelman kanssa. Jos tyttöystävällä on ollut aikaisemmin paljonkin seksikumppaneita se pelottaa ja arveluttaa miehiä.
Ehkä miehillä tulee pelko naisensa kyky arvioida suoritusta kun on paljon
vertailukohtia. Saattaahan se olla kyllä tosi ettei kyseinen asia ole naiselle niin
suuri ongelma kuin mielille.

Äänestä

Ei se vehje käytöstä kulu ja eikä hän mikään huora ole jos hän ei ole saanut maksua. Jos hänen seksuaalisuutensa pelottaa sinua, niin ehkä on parempi että ette ole yhdessä.

Äänestä
  • ***** on siis prostitioitu.

    Äänestä

  • Hyvin herkästi kyllä naisiakin huoriksi kutsutaan vaikkeivat maksua siitä
    hommasta otakkaan. Eihän se kyllä naisillakaan siinä hommassa
    peli kulu.

    Äänestä

  • Niinpä niin ,,eihän se kulu käytössä vaikka miehet monestikkin toista väittää.

    Äänestä

Kyllä se on niin että joka on aktiivinen seksissä nuorena on sitä
elämänsä loppuun asti Ei sitä miksikään muutu. Pätee sekä naiseen että mieheen.

Äänestä
  • No toivottavasti se aktiivisuus ei kovasti laimenekkaa. Kunhan kohdistuu tästä eteenpäin ainoastaan aloittajaan.

    Äänestä

Kyllä mua ainakin mietityttää omalla tavallaan mieheni edelliset seksikumppanit, ja kun suhteemme alussa kävi eräällä naisella pienimuotoinen lipsahdus, alkoi asia mietityttää enemmän..

Toisaalta taas mieheni murehti, kun minulla ei ole kuin neljä seksikumppania, ja häntä pelotti että rupean haluamaan vaihtelua. Hänellä kumppaneita on ollu useampia, ymmärtäähän tuon, meillä on ikäeroa kahdeksan vuotta.

Mutta jos sua epäilyttää, ja painaa asia mieltä liiaksi, kannattaa miettiä haluatko murehtia koko loppuelämäsi..

Äänestä
  • Kyllähän se on myös pohtimisen arvoinen asia , tuo mitä kirjoitit.
    Eihän sitä tosiaankaan tiedä jos vaikka itsellä alkaa myöhemmin
    menojalkaa vipattamaan kun ei aikoinaan mennyt.
    Olisikohan nyt vain viisainta ottaa aikalisä ja nautiskella muistakin
    miehistä ennenkuin vakiinnuttaa suhdettaan.
    Taitaisi olla tosiaan kaikista viisainta tehdä niin.
    Kiitos kommentistasi.

    Äänestä

Vanha sananlaskukin jo väittää ettei tiikeri pääse juovistaan ,koira karvoistaan
eikä ihminen tavoistaan.

Vanhat viisaudet yleensäkkin pitävät hyvin paikkansa.

Äänestä
  • ei juovistaan vaan raidoistaan.Siis kiinalainen sananlasku sanoo: Ei tiikeri
    pääse raidoistaan ei koira karvoistaan eikä ihminen tavoistaan.

    Äänestä

Hyvä provo taas kerran!

Äänestä
  • Miksi mielestäsi on provo????

    Äänestä

  • Kyllä kyseinen asia on monellekkin parille hyvinkin suuri ongelma.

    Jos pariskunnan toisella osapuolella on huomattavan paljon suurempi
    määrä entisiä partnereita saattaa se aiheuttaa toisessa suurtakin
    epävarmuutta liiton onnistumisen suhteen.

    Kyllä ideaali tilanne on se että kummallakin on suurinpiirtein
    sama määrä entisiä kumppaneita.

    Äänestä

  • Jotkut voi saada provon aikaiseksi mistä hyvänsä.

    Äänestä

kivaa ole, jos petikumppaneita on monta... varsinkin jos ne on olleet yhdenillan juttuja baareista, eikä edes seurusteluyrityksiä. Kyllähän se pilaa myös miehen maineen, jos on ollut järjetön panomies. Kukapa sellaista miestä tahtoo, joka on kolunnut kaikki baarin naiset läpi.
Voi ihmiset toki muuttua/vakavoitua ja toisissaan tahtoa yksiavioisen parisuhteen. Toivottavasti kukaan entisistä hoidoista ei ole tuttuja....

Äänestä
  • Valitettavasti on.....

    Äänestä

Itsekkin miehenä poikamiehenä aina hoitanut naiset kun tilaisuus tuli ja ei vekiintuneenä enää tartte uittaa kaluaa joka raossa kun hommao nnähyt ja niin edelleen. Sinkkuaika on mukavaa mutta jos haluaa pysyvää suhdettä niin silloin vakiinnutaan ja miehelläsi riittävästi kokemusta ettei enää 50v tartte vaihtaa nuorempaan. Nehän ne pahimpia on kun nuorena vakiinnutaa ja sitten 40v paikkeilla alkaa mneojalkaa vipottamaan kun nuoruus on jäänyt elämäöttä ja sitten erottaan mutta miehsi on mennyt varmaan menonsa ja ei muuta kun lapsia tekemään jos niitä haluaa.

Äänestä
  • Onko naisellasi ollut suurinpiirtein samanlainen määrä seksikumppaneita?
    Onko se ihan ok jos vaimosi on sinkkuna toiminut samoin kuin sinä,
    haittaako ne entiset panot yhtään sinua?

    Äänestä

  • Näin puumanaisten aikana tuuntuu kyllä että tuo kumppanin vaihtamin on
    vaihtunut miehiltä naisille, Aika moni nainen siinä viiskymppisen tienoilla
    alkaa katselemaan huomattavasti nuorempia miehiä.
    Kaikki muuttuu sanoisin

    Äänestä

  • Nykynaiset vaihtaa nuorempaan kun vanhalta puhti loppuu.

    Äänestä

  • Kaikki muuttuu kirjoitti:

    Nykynaiset vaihtaa nuorempaan kun vanhalta puhti loppuu.

    Niinhän tuo näyttää Jeniferkin tehneen oikein "neitsytmiehen"
    saanut opetettavakseen.

    Äänestä

  • Näin tänä päivänä kirjoitti:

    Näin puumanaisten aikana tuuntuu kyllä että tuo kumppanin vaihtamin on
    vaihtunut miehiltä naisille, Aika moni nainen siinä viiskymppisen tienoilla
    alkaa katselemaan huomattavasti nuorempia miehiä.
    Kaikki muuttuu sanoisin

    Höpönlöpön.

    Voivat katsella nuorempia ja naiskennellakin niiden kanssa, mutta ei vanha nainen nuorta miestä saa pidettyä, ellei satu näyttämään demi moorelta (eikä demikaan onnistunut).

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    Höpönlöpön.

    Voivat katsella nuorempia ja naiskennellakin niiden kanssa, mutta ei vanha nainen nuorta miestä saa pidettyä, ellei satu näyttämään demi moorelta (eikä demikaan onnistunut).

    Niinhän se kyllä on , ei vanha nainen nuorta miestä eikä vanha mies
    nuorta naista... jos ei ole rahaa

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    Höpönlöpön.

    Voivat katsella nuorempia ja naiskennellakin niiden kanssa, mutta ei vanha nainen nuorta miestä saa pidettyä, ellei satu näyttämään demi moorelta (eikä demikaan onnistunut).

    Kuka nyt sanookaan että pitemmäksi aikaa , nautintaan vain
    väliaikaiseen käyttöön.... väliaikaiseen....nuoria miehiä.

    Äänestä

Aluperäinen kirjoittaja on provokaattori.

Harvaa naista haittaa vaikka äijä olisi edellisessä elämässään ylläpitänyt sadan naisen haaremia. Toki se voi häiritä, mutta panomies on yleensä sen verran laadukas yksilö (muutenhan sillä ei olisi sataa panoa takana), ettei pieni kolo komiassa haittaa mietään.

Äänestä
  • Unohtui mainita että suurin osa miehistä olisi erittäin tyytyväisiä, jos naiset oikeasti pitäisivät panomiehiä vasta aivan viimeisimpänä vaihtoehtoina.

    Eivät pidä.

    Äänestä

  • jep jep jep kirjoitti:

    Unohtui mainita että suurin osa miehistä olisi erittäin tyytyväisiä, jos naiset oikeasti pitäisivät panomiehiä vasta aivan viimeisimpänä vaihtoehtoina.

    Eivät pidä.

    Sama se on naisissa ja miehissä kovasti käytetty on loppuun kaluttua.
    Jep jep

    Äänestä

  • jep jep jep kirjoitti:

    Unohtui mainita että suurin osa miehistä olisi erittäin tyytyväisiä, jos naiset oikeasti pitäisivät panomiehiä vasta aivan viimeisimpänä vaihtoehtoina.

    Eivät pidä.

    Olen nainen ja minulle todellakin panomies on se viimeinen vaihtoehto. En haluaisi kaikkien kanssa vehtaillutta miestä itselleni, en todellakaan. Ehkä se on omaa pienuuttani, ehkä moraalikysymys, ehkä jokin muu, en tiedä. En ole erityisen uskonnollinen tai todellakaan muuten ahdasmielinen ja olen erittäin seksuaalinen ihminen, mutta jos tiedän miehen pyöritelleen naisia elämässään paljon, tuo mies ei ole minua varten. Pidän kunnon miehistä, en kaikkien muiden käyttämistä. Ehkä tässä on vain kyse samankaltaisista arvoista. En nimittäin itsekään ole hyppinyt sängystä toiseen ja samaa toivoisin kumppaniltani (ja onneksi sellaisen kumppanin olen löytänyt).

    Äänestä

  • Ei panomiehille kirjoitti:

    Juu juu miehen pitää olla hemmetin hyvä sängyssä, mutta hänellä ei saa olla kuin yksi teininuoruuden kumppani. Vaaditte ihan mahdottomuuksia.

    Äänestä

  • normaali mies kirjoitti:

    Juu juu miehen pitää olla hemmetin hyvä sängyssä, mutta hänellä ei saa olla kuin yksi teininuoruuden kumppani. Vaaditte ihan mahdottomuuksia.

    Niinhän ne vaatii miehetkin hyvä pitäisi olla sänkyhommissa mutta ei
    harjoittelukumppaneita. Mahdoton yhtälö.

    Äänestä

  • Ei panomiehille kirjoitti:

    Olen nainen ja minulle todellakin panomies on se viimeinen vaihtoehto. En haluaisi kaikkien kanssa vehtaillutta miestä itselleni, en todellakaan. Ehkä se on omaa pienuuttani, ehkä moraalikysymys, ehkä jokin muu, en tiedä. En ole erityisen uskonnollinen tai todellakaan muuten ahdasmielinen ja olen erittäin seksuaalinen ihminen, mutta jos tiedän miehen pyöritelleen naisia elämässään paljon, tuo mies ei ole minua varten. Pidän kunnon miehistä, en kaikkien muiden käyttämistä. Ehkä tässä on vain kyse samankaltaisista arvoista. En nimittäin itsekään ole hyppinyt sängystä toiseen ja samaa toivoisin kumppaniltani (ja onneksi sellaisen kumppanin olen löytänyt).

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Jos on itsekkin elänyt kutakuinkin
    fiksusti ei todellakaan halua kaikkien käyttämää miestä viereensä.
    Ei todellakaan.

    Äänestä

  • jep jep jep kirjoitti:

    Unohtui mainita että suurin osa miehistä olisi erittäin tyytyväisiä, jos naiset oikeasti pitäisivät panomiehiä vasta aivan viimeisimpänä vaihtoehtoina.

    Eivät pidä.

    Kyllä ne kunnolliset naiset pitävät sellaista miestä toisten jätteenä.
    Samalla lailla eläneet naiset kyllä huolii semmoisenkin lopun.

    Äänestä

  • Huom haareminpitäjää ei kukaan arvosta pätkän vertaa. Se on vain miesten toiveajattelua

    Äänestä

  • Kyllä se vaan niin on, että ei miehen panojen määrällä voi mitenkään mitata hänen seksielämänsä taitoja. Useimmiten nämä ns. koneneet eivät valitettavasti ole kovinkaan kummoisia sängyssä. Aivan sama vaikka olis ollut sata naista, jos ei koskaan ole välittänyt muusta kuin omasta nautinnostaan.

    Turha kehuskella panoillaan. Minä ainakin kavahdan välittömästi näitä häntä-Heikkejä. Hyvän rakastajan ominaisuuksia ei hankita vain paneskelemalla mahdollisimman monta naista.

    Äänestä

  • Laadultaan sekundaa kirjoitti:

    Kyllä se vaan niin on, että ei miehen panojen määrällä voi mitenkään mitata hänen seksielämänsä taitoja. Useimmiten nämä ns. koneneet eivät valitettavasti ole kovinkaan kummoisia sängyssä. Aivan sama vaikka olis ollut sata naista, jos ei koskaan ole välittänyt muusta kuin omasta nautinnostaan.

    Turha kehuskella panoillaan. Minä ainakin kavahdan välittömästi näitä häntä-Heikkejä. Hyvän rakastajan ominaisuuksia ei hankita vain paneskelemalla mahdollisimman monta naista.

    Suurimmaksi osaksi ovat tosiaan kakkosluokan miehiä , ei semmoista
    huolita puolisokseen. No tietysti voidaan käyttää kovaan tarpeeseen jos iskee
    oikein saantivimma.Samoin kuin miehet käyttää ilotyttöjä. Semmoiseen tarpeeseen kyllä kelpaavat.... ei muuhun...ei tosiaankaan lapsen isäksi.

    Äänestä

Raskain mielin ja särkynein sydämin tein päätöken ja lopetin suhteen poikaystävääni. Pohdin asiaa pitkään ja tulin siihen lopputulokseen
että asia tulisi vaivaamaan minua aina siksi tuntuikin viisaimmalta
lopettaa suhde tässä vaiheessa.

Mies ei ymmärtänyt ollenkaan miksi tein tästä näin suuren ongelman.
Hänen oli sitä mieltä , että jos tilanne olisi ollut päinvastainen; eli hän olisi
melkolailla neitseellinen ja minulla olisi takana kymmeniä seksisuhteita
ei se olisi vaikuttanut hänen mielipiteihinsä millään lailla.

Lähden kohti uutta vuotta surullisena mutta avoimin mielin.

En etsi häntä jonka kanssa voin elää vaan häntä jota ilman en voi elää,, niinkuin
erään laulun sanoissa sanotaan.

Hyvää vuoden loppua ja kiitokset kaikille kommenteista

Äänestä

Kyllä miehesi penis kuluu ja on kulunut käytössä löysäksi. Älä ota tuollaista lorttomiestä itsellesi.

Äänestä
  • Näin minäkin ajattelen ja siksi päädyinkin lopettamaan
    suhteen häneen.
    Mielestäni ei ns. panomies ole kovin hyvä todelliseksi kumppaniksi
    ja rakastamisen arvoiseksi ihmiseksi.

    Äänestä

  • Olen kanssasi samaa mieltä kyllä se kuluun miehenkin kalu kuluu siinä missä
    naisenkin peli . Lisäksi mies joutuu luovuttamaan joka yhdynnässä ,tai ainakin melkein jokaisessa, spermaansa joka on sitten vähempänä sinulta.
    Vanhathan sanoo että viiskymppisellä miehellä on enää 50 latia jäljellä.
    Liekkö sitten tosi , on se varmasti.

    Äänestä

Ei ne entiset seksisuhteet merkkaa mitään. Ennen naimisiinmenoa mies teetätti kaikki testit, ettei mr. kikkelin mukana tulisi mitään sairauksia tms.

Etkö ymmärrä? Mieshän haluaa juuri sinut! Ne muut olivat vain yhden illan juttuja!

Sitäpaitsi, olet parisuhteessa miehen kanssa, ja rakastat häntä, et sitä alapäätä (ainakaan ykkösasiana).

Opettele tuntemaan tämä mies miehenä ja rakkaanasi. Älä herran isä pilaa orastavaa suhdetta ajattelemalla miehen menneisyyttä!!! Toki siitä voi varmasti miehen suostumuksella keskustella avoimesti, ja puida asian läpi, jonka jälkeen menneisyyttä ei enää kaivella. Onnea!

Äänestä

Tyhmä olit kun suhteen lopetit !!! Olet näköjään aika pinnallinen akka.

Äänestä
  • Aika pinnallinen oli kyllä sitten myös eräs ystäväni joka jätti tyttöystävänsä
    samasta syystä. Seurustelivat useamman kuukauden ja olivat kumpikin
    todella rakastuneita toisiinsa. Sitten selvisi että tytöllä oli ollut erittäin
    paljon seksikumppaneita edellisellä paikkakunnalla missä oli asustanut.
    Mies ei päässyt siitä yli vaan alkoi jatkuva riita ja syyttely ja suhde kärsi
    ja lopuksi mies jätti kylmästi. Oli sanonut vain ettei voisi koskaan luottaa
    naiseen joka on maannut kymmenien miesten kanssa.
    Miten ihmeessä naisten pitäisi ymmärtää ja hyväkstä kyseinen
    toiminta kun ei se miehiltäkään onnistu?

    Äänestä

  • Ja mikäs sinä olet minua pinnalliseksi sanomaan, joillakin on arvot ja toisilla taas ei.

    Äänestä

  • Kaikkea muuta kuin pinnallinen, Eikös ole parempi lopettaa suhde ennenkuin
    on pappi amenensa sanonut. On tosi raastavaa jahkailla vuosikausia ja piinata toista ihmistä ja ennekaikkea itseään ajatuksin josta alusta asti tietää
    ettei ylitse pääse.
    Kaikista pienimmin vaurion elämässään selviää juuri noin että jättää
    tommoisen taakseen ja suuntaa kohti valoisempaa tulevaisuutta.

    Äänestä

Kuinka monta miehelläsi on ollut?
Meillä se tilanne että miehellä ollut n.40 ja minulla "vain" 10. Jonkun kanssa tuo 10 on paljonkin, mutta miehen luvun rinnalla tunnen itseni varsin kokemattomaksi. Olen kuitenkin yrittänyt unohtaa tämän seikan ja olen melko onnellinen hänen kanssaan. Vaikka asia joskus painaakin. Meillä on kuitenkin ikäeroa 3v ja jos olisin yhtä vanha kuin hän ja ollut aikoinani pari vuotta sinkkuna niin minullakin olisi niitä miehiä ollut. Lisäksi lohduttaudun ajatuksella, että vaikka hän on komea ja naisten mieleen ja saa naisen kun naisen niin en minä jää huonommaksi. Baarissa tulee usein miehet iskemään, joten ajattelen että minussa ei ole vikaa. Jossain vaiheessa tunsin alemmuuskompleksia kun mies on saanut niin paljon kauniita naisia. Mutta nyt tajuan että hän on ollut sinkku, jostain kai hänenkin on pitänyt seksiä hankkia. Minäkin saisin ihan yhtä lailla, mutta en halua muita kun hänet :)

Äänestä

No varmasti ainakin tuo määrä mikä sinunkin miehelläsi on ollut.
Ongelma on vain siinä että minulla ei ole ollut ennen häntä
ketään.

Äänestä

paljo kello??

Äänestä

Minua huolestuttaisi enemmänkin, onko mies pitänyt naisia panoalustana? Ei kai sydämiä ole särkenyt.

Äänestä
  • Ei vaan tuntuu siltä kuin mies on ollut kaikkien käytettävissä. Jokainen nainen on
    onnistunut saamaan osansa hänen spermastaan.

    Äänestä

  • Semmoista sattuu kirjoitti:

    Ei vaan tuntuu siltä kuin mies on ollut kaikkien käytettävissä. Jokainen nainen on
    onnistunut saamaan osansa hänen spermastaan.

    Kyllä se on spermatynnyri jo tyhjillään tuommoisella
    joka tuuleen siemenen heittäjällä. Turha odotella kovin
    paljon enää itselleen jos mies on huseraanut kovin
    paljon jo ennen.

    Äänestä

  • Varo varo jäät ilman kirjoitti:

    Kyllä se on spermatynnyri jo tyhjillään tuommoisella
    joka tuuleen siemenen heittäjällä. Turha odotella kovin
    paljon enää itselleen jos mies on huseraanut kovin
    paljon jo ennen.

    Eikä miehet siitä koskaan tule järkiinsä.Kyllä arvoja tarvii ihmisellä olla ettei kaikkien kanssa naiskennella.Monilla pelimiehillä hutsuja ympäri kylää ja pettävät ja puhuvat naisia ympäri.Parempi katsoa tarkkaan ettei tarvi katua.

    Äänestä

  • PELIMIEHIÄ kirjoitti:

    Olen kanssasi kyllä täysin samaa mieltä

    Äänestä

  • PELIMIEHIÄ kirjoitti:

    Eikä miehet siitä koskaan tule järkiinsä.Kyllä arvoja tarvii ihmisellä olla ettei kaikkien kanssa naiskennella.Monilla pelimiehillä hutsuja ympäri kylää ja pettävät ja puhuvat naisia ympäri.Parempi katsoa tarkkaan ettei tarvi katua.

    Kyllähän tuommoisen ns.pelimiehen voi yhdenillan tarpeeseen
    käyttää..... mutta aivan omaksi ottaa ei kiitos.

    Äänestä

Jos miehellä on ollut todella paljon seksikumppaneita on hän todellakin
loppuun kaluttu luu. Ei semmoista kannatte itselle vakituiseksi ottaa.
Kyllä niitä löytyy vielä kunnon miehiäkin jotka eivät ole jokaisen naisen
saatavilla.

Äänestä

Mielenkiintoisa keskustelua mielenkiintoisesta aiheesta.
Tosin uskoisin että miehet ovat arempia ottamaan
puolisokseen naista joka on ollut kovin monen miehen
kanssa.
He varmaankin pelkäävät olevansa riittämättömiä
seksiin sellaisen naisen kanssa jolla on paljon kokemusta
ja samalla pystyy myös kumppaniltaan vaatimaan
huippu suoritusta.

Äänestä
  • On kaksi vaihtoehtoa: 1) Paljon irtoseksiä harrastanut nainen on alunperinkin seksuaalipsykologisesti enemmän tyypillisen miehen kuin tyypillisen naisen kaltainen eikä pelkkä seksin harrastaminen synnytä hänelle kovin suuria kiintymyksentunteita kumppania kohtaan eikä hänelle ole ongelma erottaa himoa ja kokonaisvaltaista ihastumista toisistaan. Tällainen nainen voi silkkaa hedonismiaan eksyä helpommin vieraisiin sänkyihin kuin tavanomainen nainen, koska tilaisuuksia on aina runsaasti. 2) Paljon irtoseksiä harrastaneella naisella on psyykkisiä ongelmia, kuten vakavia puutteita omanarvontunteessa ja hyväksytyksi tulemisen tarvetta, jota hän yrittää tyydyttää tarjoutumalla helposti seksiin. Kummankin tyyppinen nainen on riski sitoutumisen kannalta: miehen riski joutua aisankannattajaksi on kohonnut.

    Äänestä

"Pelkään että joudun kaapimaan jämät pussien pohjalta ja olen haalimassa
petiini toisten naisten loppuun kaluaman luun."

Paljon irtoseksiä harrastaneen miehen ja naisen ero on vahvan avaimen ja heikon lukon ero.

Irtoseksin saaminen on naiselle maailman helpoin asia. Aivan kuka tahansa normaali nainen kykenee saamaan sänkyynsä uuden sänkykymppanin vaikka vuorokauden jokaiselle tunnille. Murskaava enemmistö naisista ei tuollaiseen ryhdy, koska naisen psyyke rakentuu niin, että hän haluaa päästä parisuhteeseen parasta mahdollista siittäjä- ja elättäjäainesta olevan miehen kanssa. Nainen, joka käyttää edes 10% saamistaan tilaisuuksista seksiin, on pahasti ongelmainen (esim. itsetuntovaurion takia epätoivoisesti hyväksyntää hakeva) tai nymfomaani. Sen sijaan miehille seksin saaminen on aina työn takana. Se, että kumppanisi on saanut helposti seksiä eri naisilta, merkitsee, että hänen ainoa eronsa keskimääräiseen mieheen on, että hän on keskimääräistä haluttavampi naisten mielestä. Kaikki seksi, jonka sinkkumiehelle tarjotaan, pelkästään parantaa hänen psyykkistä hyvinvointiaan ja terveyttään. Aniharva sinkkumies on asemassa, jossa naiset tyydyttävät kaikki hänen seksuaaliset tarpeensa niin hyvin, että lisäseksi vain huonontaisi tilannetta.

Äänestä
  • Hassu vertaus tuo avaimeen ja lukkoon..... no tavallaan onhan se
    niinkin.
    Lukko pysyy paikoillaan ja toimii pitkään moitteetta kun sen
    vain hyvin hoitaa ja muistaa säännöllisesti rasvata ja avain se on
    aina silloin tällöin hukassa ja saattapa hyvinkin vaikka napsahtaa
    poikki tai särmät kulua sileiksi ja vanhemmiten lakata tyystin
    toimimassta.
    Totta tosiaan onhan noita yhtäläisyyksiä kun tarkemmin ajattelee.

    Äänestä

  • Hieno oivallus kirjoitti:

    Hassu vertaus tuo avaimeen ja lukkoon..... no tavallaan onhan se
    niinkin.
    Lukko pysyy paikoillaan ja toimii pitkään moitteetta kun sen
    vain hyvin hoitaa ja muistaa säännöllisesti rasvata ja avain se on
    aina silloin tällöin hukassa ja saattapa hyvinkin vaikka napsahtaa
    poikki tai särmät kulua sileiksi ja vanhemmiten lakata tyystin
    toimimassta.
    Totta tosiaan onhan noita yhtäläisyyksiä kun tarkemmin ajattelee.

    Yhtäläisyyksiä tosiaan... ja paljon

    Äänestä

Voi voi... kyllä seksuaalisuus on ihan jokaisessa hmisessä. Eikä kumppanien määrä ee kenestäkään huonompaa tai parempaa. Kyllä oli taas keskustelu. :(

Äänestä

Esiaviolinen seksi on syntiä ja huoruuden henki on olemassa. Hoosean kirjassa se mainitaan. Naisia taitaa olla enemmän hel vetissä kuin miehiä. Kuoleman jälkeen se selviää. Kuten sekin, että ihmisellä on sielu.

Äänestä
  • Uskotko tosiaan että naiset elävät siveettömämmin kuin miehet?
    Luulempa että kyllä ne on miehiä jotka harrastavat avioliiton
    ulkopuolisia suhteita ja jopa maksullista seksiä enempi kuin
    naiset. Muutoinkin miehet tekevät tässäkin yhteiskunnassa
    suurimman osa murhista ja kaikenlaisista rikoksista.

    Äänestä

Jos järjestetään kaikki suomalaiset heteroseksuaaliset 30-vuotiaat naiset jonoon seksikumppanien määrään mukaisesti (ensimmäisenä se, jolla on ollut eniten kumppaneita) ja samanikäiset miehet vastaavasti omaan jonoonsa, ja otetaan kummastakin jonosta keskimmäinen, niin sillä naisella on lähes varmasti ollut enemmän eri seksikumppaneita kuin sillä miehellä. Ja jos otetaan kummastakin jonosta se, jonka takana on tasan 9 kertaa enemmän porukkaa kuin edessä, niin miehellä on ollut selvästi enemmän seksikumppaneita kuin naisella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mokkilii kirjoitti:

Olen hieman alle kolmikymppinen nainen ja seurustellut reilut puoli vuotta
muutamaa vuotta vanhemman miehen kanssa.
Kaikki on mennyt aivan mukavasti, mutta nyt kaverini on muutaman kerran
vihjannut suhteemme virallistamisesta. Se tuntuu jotenkin ennenaikaiselta
ja lopulliselta ja siksi olenkin alkanut hieman jarruttelemaan suhteessamme.

Tiesin kyllä heti suhteeseen lähtiessäni poikaystaväni maineesta ns. helppona
ja anteliaana tyyppinä naisten keskuudessa. Silloin se ei minua haitannut
paremminkin päinvastoin. Nyt en ole voinut välttyä ajatukselta miehen
lukemattomista seksisuhteista ja siitä kuinka moni nainen on pitänyt häntä
jos ei aivan panopuuna niin ainakin harjoittelu oksana. Kovin moni nainen
tuntee hänen oksansa keston, vahvuuden ja mitan.

Pelkään että joudun kaapimaan jämät pussien pohjalta ja olen haalimassa
petiini toisten naisten loppuun kaluaman luun.

Kertokaa kokemuksista kuinka paljon kumppaninne seksisuhteet
ennen teitä vaivaavat mieltä.
Asiallisia kommentteja kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu