Subjektista riippuvuus

Kun sanomme jotain eli vaikka esitämme jonkin teorian, niin se on meidän omasta subjektistamme esittämä näkökulma, me kerromme mitä me näemme toisille ihmisille. Täten kaikki teoriat ja objektiiviset totuudet ovat aina subjektin kertomusta ja siten ne ovat riippuvaisia subjektista. Objektiivisuus on sitä, että kuka tahansa subjekti voi tuottaa sellaisen kuvan ja merkityksen siitä asiasta minkä me itse olemme omalle subjektillemme kyenneet tuottamaan, jos kaikki muutkin subjektit voivat tuottaa sen kokemuksen, merkityksen tai näkökulman, jonka itse olemme tuottaneet, niin sitten me olemme onnistuneet viestittämään objektiivisesti jotain tietoa.

Kun haluamme tutkia jotain tiettyä asiaa maailmassa, vaikkapa ”maailman fysikaalisia lakeja”, niin silloin rajaamme näkökentästämme jotain ja suoritamme jonkin teon omasta subjektistamme, nimittäin päätöksen tutkia jotain tiettyä asiaa. Voimme myös pyrkiä tutkimuksessamme selvyyteen ja avoimuuteen, jotta muut subjektit voisivat sitten myöhemmin tutkiessaan meidän tutkimuksiamme ymmärtää niitä.

Pitää siis huomata, että kun valitsemme jonkin tietyn kohteen tai kohteen ylipäätänsä, niin meillä on jokin tietty motiivi minkä takia me haluamme tutkia jotain tiettyä asiaa. Tämä motiivi tulee siis ennen päämäärämme ja tavoitettamme tuottaa objektiivista tietoa. Tästä taas seuraa se, että voimme ihan hyvin kysyä mitä se objektiivinen tieto on, jota David Hume väitti sellaisen tiedon olevan, jossa ei ole mukana arvoarvostelmia?

Humen mukaan maailma jakautuu objektiivisen tiedon maailmaan ja arvojen maailmaan. Arvot ovat sitten sellaisia joita subjektit asettavat tähän objektiiviseen todellisuuteen, kun taas objektiivinen todellisuus on vain olemassa ja se siitä. Tosiasia tiedosta, eli siitä kuinka asiat ovat todellisessa maailmassa, ei voi johtaa sitä miten asioiden tulisi olla jonkin tietyn subjektin arvomaailmassa. Mitään välttämättömyyttä ei ole tosiasioiden olemisen ja arvojen olemisen välillä. Tässä pitää kuitenkin huomata, että lammasmainen Hume ei ole ajatellut asioita tarpeeksi pitkälle. On siis olemassa subjekteja ja näillä subjekteilla on (ontologisesti) olemassa tietoa ja arvoja. Nämä subjektien arvot ja tiedot ovat ontologisesti toisistaan riippumattomia, koska tieto on objektiivista tietoa maailmasta. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että kun subjektilla on tietoa maailmasta, että tämä tieto olisi subjektista riippumatonta. Hume kritisoi induktiota, emme voi siis johtaa induktiivisesti yhtään mitään lakeja maailmasta, koska se miten maailma on voi olla toisinkin. Mutta mistä Hume johtaa sen, että tosiasioista ei voida johtaa arvoarvostelmia, jos emme voi sitten tietää maailmasta yhtään mitään? Sanotaan että Humen mukaan voimme havaita vaikka jonkin esineen ja kutsua sitä jollain nimellä. Mutta emme voi sanoa, että tämä kohde on välttämättä olemassa kahden sekunnin kuluttua, koska tämä käsite on järjen totuus ja aktuaalinen esine edessämme on jatkuvasti muuttuvassa todellisuudessa mihin käsitteemme viittaa. Humen mukaan se mitä meillä on päässämme, on ehdottomasti varmaa, koska se on siellä sisällä, mutta se mikä on ulkona, ei taas vastaa millään välttämättömyydellä sitä mitä meillä on päässämme.

Humen arvojen ja moraalin erottelu perustuu kuitenkin siihen, että arvot ovat subjektista riippuvia, kun taas tieto on riippuvaista siitä miten maailma on. Voimme sanoa, että kaikilla subjekteilla on jossain määrin erilaiset arvot, tai ei ainakaan täysin samanlaiset. Ajatellaanpa nyt, että kaksi subjektia katsoo eri koordinaateista eli näkökulmista jotain objektia, nämä subjektit näkevät tämän objektin ainakin eri koordinaateista ja siten he näkevät tämän tosiasia tiedon aina eri tavalla, jokin esine voi muistuttaa vaikka mitä eri näkökulmista katsottuna. Ajatellaanpa kuitenkin, että nämä kaksi subjektia ovat suurin piirtein käyneet katsomassa samoista koordinaateista eri aikoina (onhan sekin mahdollista, että objekti on erinäköinen eri aikoina!) tätä objektia, joten heillä on nyt siis suhteellisen samanlaiset havainnot tästä objektista, nyt näillä kahdella subjektilla pitäisi olla samanlaista tietoa tästä objektista. Jos subjektit puhuvatkin eri kieltä, niin he viittaavat eri sanoilla tähän objektiin, mutta kohde on sama. Kuitenkaan tästä havaintokokemuksesta ja tosiasiatiedosta, siis siitä millainen tämä objekti on, ei seuraa sitä, että nämä subjektit toimisivat samalla tavalla tämän tiedon pohjalta. Hume kuvittelee, että jotain subjektista riippumatonta tietoa olisi olemassa, mutta näinhän asia ei ole. Fyysikko tai fyysikkoa ohjaavavoima jne. haluaa hallita maailmaa ja sen takia maailman hallitsemiseksi luodaan välineitä, jollekin tietylle subjektille. Objektiivinen tieto on tietysti sellaista tietoa, joka on hyödyllistä, sen tiedon avulla subjekti voi toimia mielekkäästi jne., mutta tästä tiedosta ei seuraa sitä, että kaikki subjektit toimisivat siten tai joku subjekti toimisi siten. Esimerkiksi kun tieto tieteellinen tieto kertoo, että ”kansanryhmä x tekee 10 kertaa enemmän rikoksia ja jos haluamme vähentää rikollisuutta, niin silloin kansanryhmä x:n eliminoiminen vähentäisi rikollisuutta y prosenttia”, selkeästi tämä tieteellinen tieto kertoo kuinka mikä tahansa subjekti voisi toimia jonkin tietyn päämäärän saavuttamiseksi, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kyseinen tieteellinen tieto sisältäisi jotain arvoja. Miksi joku haluaisi tietää miten rikollisuutta voidaan vähentää väkivaltaisilla menetelmillä? Miksi joku tutkii miten väkivaltaisilla menetelmillä voidaan vähentää rikollisuutta? Miksi joku tutkii maailmaa? Aina on jokin subjekti joka tuottaa jotain tietoa. Tieteellinen tieto on vain välttämätöntä etualauskoa, kuten Nietzschekin sanoo, mutta mitään muuta arvoa sillä ei ole. Tieto kertoo teknisesti miten jotain voidaan saavuttaa tai miten jokin asia on joskus ollut ja ehkäpä tulee olemaan, mutta tämän tiedon hankinnan motiivit ovat aina jotain ”epätieteellistä” ja jonkin tietyn subjektin toimintaan liittyvää työskentelyä.

Sellaisesta tiedosta, joka kertoo jonkin asian olevan jotenkin, ei siis seuraa sitä, että kaikki subjektit tekisivät jotain tiettyä tekoa. Voimme siis ajatella, että meillä on premissi: ”taivaalla lentää lentokone” ja ”minulla on kädessäni kivi”, tästä ei voida johtaa loogisesti sitä johtopäätöstä, että minun pitää heittää kivi lentokonetta kohti. Mitä tämä sitten kertoo? Hume pyrki nimenomaan kumoamaan kaikki jumaltodistukset ja koulumetafysiikan, Humen pyrkimys oli hyökätä näitä subjekteja vastaan, jotka johtivat arvototuuksia siitä kuinka asiat ovat. Koska Jumala on olemassa, niin sen takia Jumalan säätämiä lakeja pitää noudattaa, tämä johtopäätös ei tosiaan seuraa tuosta päättelystä, mutta Hume ei tajunnut sitä, että uskovaiselle tämä tieto Jumalasta on tosiasia tietoa ja tämä päättely toimii vielä nykyäänkin uskovaisten keskuudessa, uskovaiset voivat Humen laista riippumatta johtaa tosiasiatiedosta päteviä arvoarvostelmia, jotka koskevat ainakin heidän omaa subjektiansa! Hume ei tajunnut, että hänen suuri lakinsa on vain yksi keino hämätä ja vietellä ihmisiä uskomaan johonkin tietoon ja objektiiviseen totuuteen, hän itse tahtoi valtaa viettelemällä ihmisiä uskomaan omia teorioitansa. Humella on siis pyrkimys esittää jonkinlainen yleinen päteviä argumentteja koskeva laki, miksi sitten noudattaisimme tätä lakia? Voihan subjekti haluta vääriä tuloksia? Vai onko Hume sitä mieltä, että emme voi haluta väärää tietoa (sillä eikö hän itse kerro meille, että kun johdamme tiedosta arvoarvostelmia, että silloin teemme erheen)? Tähän tietysti voidaan sanoa, että riippumatta siitä haluaako joku väärää tietoa tai tehdä erheellisiä päätelmiä, niin me voimme tietää mitä siitä erheellisestä päätelmästä seuraa, koska on olemassa jokin yleinen logiikka, jonka avulla kaikki asiat voidaan esittää, myös erheelliset asiat. Mikä se logiikka sitten olisi ja kuka subjekti sen omaisi? Mikä auktoriteetti Hume on ja millä valtuuksilla hän lakinsa sääti? Kuka valvoo, että emme vain johda virheellisiä päätelmiä? Minä ainakin haluan olla aina väärässä ja johtaa mahdollisimman erheellisiä johtopäätöksiä, olen siis vapaa Humen lainvoimasta!
3335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jos kaikki muutkin subjektit voivat tuottaa sen kokemuksen, merkityksen tai näkökulman, jonka itse olemme tuottaneet, niin sitten me olemme onnistuneet viestittämään objektiivisesti jotain tietoa.

-----------------------------

eikö tämä ole uskoa subjektivismin kollektiviiseen voimaan; siihen että kun tarpeeksi moni subjektiivinen on samaa mieltä, niin heidän yhteinen subjektiivisuutensa TULKITAAN objektiivisuudeksi?

Äänestä

Tieteellinen tieto on vain välttämätöntä etualauskoa, kuten Nietzschekin sanoo, mutta mitään muuta arvoa sillä ei ole. Tieto kertoo teknisesti miten jotain voidaan saavuttaa tai miten jokin asia on joskus ollut ja ehkäpä tulee olemaan, mutta tämän tiedon hankinnan motiivit ovat aina jotain ”epätieteellistä” ja jonkin tietyn subjektin toimintaan liittyvää työskentelyä.
__________________________________--

Epäilemättä - jos tieteeseen kohdistetaan sataprosenttisen tieteellisyyden vaatimus -tiede ei enää voi olla täysin tieteellistä: koska ihminen on mukana kuvioissa. Jopa yksinkertainen päässälasku edellyttää sitä, että uskoo ymmärtävänsä sen lain, jonka mukaan ratkaisu muodostuu. Tai uskoo ymmärtävänsä, miten ratkaisu syntyy (esim 4 2). Tietysti voi olla aivan varma, että hallitsee asian, mutta se ei muuta asiaa: usko omaan kykyyn on vain tälläisessä yksinkertaisessa laskussa melko vankkumaton. Toista se taas on ekaluokkalaisella!
___________________________________

Humen mukaan se mitä meillä on päässämme, on ehdottomasti varmaa, koska se on siellä sisällä, mutta se mikä on ulkona, ei taas vastaa millään välttämättömyydellä sitä mitä meillä on päässämme.
_____________________________________-

Tässäkin home erehtyi: jotta ihminen tulee tietoiseksi siitä, että hänellä on jotain (ajatuksia) päässään; se tarkoittaa sitä, että pystyy havainnoimaan itseään. Täytyy siis olla havainnoija ihmisessä, joka havannoi esim. ajatuksia.

JOs tämä "havainnoija" puuttuisi, ihminen vain eläisi kuin joku automaatti, jossa tapahtuu tunteita ajatuksia ja tekoja, joita hän itse ei koskaan huomaisi (juuri sen tähden, että puuttuisi tuo havainnoija, joka voi tarkastella ihmistä itseään)

Täten ihminen on tässä mielessä myös suhteessa itseensä aika pitkälle samassa suhteessa kuin suhteessaan ulkomaailmaan: havainnoijan tarkkuus, objektiivisuus, rehellisyys, rohkeus, riippumattomuus yms. seikat määräävät pitkälle sitä, kuinka objektiitisia hänen itsestään tekemät havainnot ovat.

Äänestä
  • sinänsä järkevää tekstiä, mutten voinut olla nauramatta,kun mietin että onko tarkoituksenasi todellakin ollut kirjoittaa Home eikä Hume tuossa kohdassa jossa arvostelet häntä. :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aleksi kirjoitti:

Kun sanomme jotain eli vaikka esitämme jonkin teorian, niin se on meidän omasta subjektistamme esittämä näkökulma, me kerromme mitä me näemme toisille ihmisille. Täten kaikki teoriat ja objektiiviset totuudet ovat aina subjektin kertomusta ja siten ne ovat riippuvaisia subjektista. Objektiivisuus on sitä, että kuka tahansa subjekti voi tuottaa sellaisen kuvan ja merkityksen siitä asiasta minkä me itse olemme omalle subjektillemme kyenneet tuottamaan, jos kaikki muutkin subjektit voivat tuottaa sen kokemuksen, merkityksen tai näkökulman, jonka itse olemme tuottaneet, niin sitten me olemme onnistuneet viestittämään objektiivisesti jotain tietoa.

Kun haluamme tutkia jotain tiettyä asiaa maailmassa, vaikkapa ”maailman fysikaalisia lakeja”, niin silloin rajaamme näkökentästämme jotain ja suoritamme jonkin teon omasta subjektistamme, nimittäin päätöksen tutkia jotain tiettyä asiaa. Voimme myös pyrkiä tutkimuksessamme selvyyteen ja avoimuuteen, jotta muut subjektit voisivat sitten myöhemmin tutkiessaan meidän tutkimuksiamme ymmärtää niitä.

Pitää siis huomata, että kun valitsemme jonkin tietyn kohteen tai kohteen ylipäätänsä, niin meillä on jokin tietty motiivi minkä takia me haluamme tutkia jotain tiettyä asiaa. Tämä motiivi tulee siis ennen päämäärämme ja tavoitettamme tuottaa objektiivista tietoa. Tästä taas seuraa se, että voimme ihan hyvin kysyä mitä se objektiivinen tieto on, jota David Hume väitti sellaisen tiedon olevan, jossa ei ole mukana arvoarvostelmia?

Humen mukaan maailma jakautuu objektiivisen tiedon maailmaan ja arvojen maailmaan. Arvot ovat sitten sellaisia joita subjektit asettavat tähän objektiiviseen todellisuuteen, kun taas objektiivinen todellisuus on vain olemassa ja se siitä. Tosiasia tiedosta, eli siitä kuinka asiat ovat todellisessa maailmassa, ei voi johtaa sitä miten asioiden tulisi olla jonkin tietyn subjektin arvomaailmassa. Mitään välttämättömyyttä ei ole tosiasioiden olemisen ja arvojen olemisen välillä. Tässä pitää kuitenkin huomata, että lammasmainen Hume ei ole ajatellut asioita tarpeeksi pitkälle. On siis olemassa subjekteja ja näillä subjekteilla on (ontologisesti) olemassa tietoa ja arvoja. Nämä subjektien arvot ja tiedot ovat ontologisesti toisistaan riippumattomia, koska tieto on objektiivista tietoa maailmasta. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että kun subjektilla on tietoa maailmasta, että tämä tieto olisi subjektista riippumatonta. Hume kritisoi induktiota, emme voi siis johtaa induktiivisesti yhtään mitään lakeja maailmasta, koska se miten maailma on voi olla toisinkin. Mutta mistä Hume johtaa sen, että tosiasioista ei voida johtaa arvoarvostelmia, jos emme voi sitten tietää maailmasta yhtään mitään? Sanotaan että Humen mukaan voimme havaita vaikka jonkin esineen ja kutsua sitä jollain nimellä. Mutta emme voi sanoa, että tämä kohde on välttämättä olemassa kahden sekunnin kuluttua, koska tämä käsite on järjen totuus ja aktuaalinen esine edessämme on jatkuvasti muuttuvassa todellisuudessa mihin käsitteemme viittaa. Humen mukaan se mitä meillä on päässämme, on ehdottomasti varmaa, koska se on siellä sisällä, mutta se mikä on ulkona, ei taas vastaa millään välttämättömyydellä sitä mitä meillä on päässämme.

Humen arvojen ja moraalin erottelu perustuu kuitenkin siihen, että arvot ovat subjektista riippuvia, kun taas tieto on riippuvaista siitä miten maailma on. Voimme sanoa, että kaikilla subjekteilla on jossain määrin erilaiset arvot, tai ei ainakaan täysin samanlaiset. Ajatellaanpa nyt, että kaksi subjektia katsoo eri koordinaateista eli näkökulmista jotain objektia, nämä subjektit näkevät tämän objektin ainakin eri koordinaateista ja siten he näkevät tämän tosiasia tiedon aina eri tavalla, jokin esine voi muistuttaa vaikka mitä eri näkökulmista katsottuna. Ajatellaanpa kuitenkin, että nämä kaksi subjektia ovat suurin piirtein käyneet katsomassa samoista koordinaateista eri aikoina (onhan sekin mahdollista, että objekti on erinäköinen eri aikoina!) tätä objektia, joten heillä on nyt siis suhteellisen samanlaiset havainnot tästä objektista, nyt näillä kahdella subjektilla pitäisi olla samanlaista tietoa tästä objektista. Jos subjektit puhuvatkin eri kieltä, niin he viittaavat eri sanoilla tähän objektiin, mutta kohde on sama. Kuitenkaan tästä havaintokokemuksesta ja tosiasiatiedosta, siis siitä millainen tämä objekti on, ei seuraa sitä, että nämä subjektit toimisivat samalla tavalla tämän tiedon pohjalta. Hume kuvittelee, että jotain subjektista riippumatonta tietoa olisi olemassa, mutta näinhän asia ei ole. Fyysikko tai fyysikkoa ohjaavavoima jne. haluaa hallita maailmaa ja sen takia maailman hallitsemiseksi luodaan välineitä, jollekin tietylle subjektille. Objektiivinen tieto on tietysti sellaista tietoa, joka on hyödyllistä, sen tiedon avulla subjekti voi toimia mielekkäästi jne., mutta tästä tiedosta ei seuraa sitä, että kaikki subjektit toimisivat siten tai joku subjekti toimisi siten. Esimerkiksi kun tieto tieteellinen tieto kertoo, että ”kansanryhmä x tekee 10 kertaa enemmän rikoksia ja jos haluamme vähentää rikollisuutta, niin silloin kansanryhmä x:n eliminoiminen vähentäisi rikollisuutta y prosenttia”, selkeästi tämä tieteellinen tieto kertoo kuinka mikä tahansa subjekti voisi toimia jonkin tietyn päämäärän saavuttamiseksi, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kyseinen tieteellinen tieto sisältäisi jotain arvoja. Miksi joku haluaisi tietää miten rikollisuutta voidaan vähentää väkivaltaisilla menetelmillä? Miksi joku tutkii miten väkivaltaisilla menetelmillä voidaan vähentää rikollisuutta? Miksi joku tutkii maailmaa? Aina on jokin subjekti joka tuottaa jotain tietoa. Tieteellinen tieto on vain välttämätöntä etualauskoa, kuten Nietzschekin sanoo, mutta mitään muuta arvoa sillä ei ole. Tieto kertoo teknisesti miten jotain voidaan saavuttaa tai miten jokin asia on joskus ollut ja ehkäpä tulee olemaan, mutta tämän tiedon hankinnan motiivit ovat aina jotain ”epätieteellistä” ja jonkin tietyn subjektin toimintaan liittyvää työskentelyä.

Sellaisesta tiedosta, joka kertoo jonkin asian olevan jotenkin, ei siis seuraa sitä, että kaikki subjektit tekisivät jotain tiettyä tekoa. Voimme siis ajatella, että meillä on premissi: ”taivaalla lentää lentokone” ja ”minulla on kädessäni kivi”, tästä ei voida johtaa loogisesti sitä johtopäätöstä, että minun pitää heittää kivi lentokonetta kohti. Mitä tämä sitten kertoo? Hume pyrki nimenomaan kumoamaan kaikki jumaltodistukset ja koulumetafysiikan, Humen pyrkimys oli hyökätä näitä subjekteja vastaan, jotka johtivat arvototuuksia siitä kuinka asiat ovat. Koska Jumala on olemassa, niin sen takia Jumalan säätämiä lakeja pitää noudattaa, tämä johtopäätös ei tosiaan seuraa tuosta päättelystä, mutta Hume ei tajunnut sitä, että uskovaiselle tämä tieto Jumalasta on tosiasia tietoa ja tämä päättely toimii vielä nykyäänkin uskovaisten keskuudessa, uskovaiset voivat Humen laista riippumatta johtaa tosiasiatiedosta päteviä arvoarvostelmia, jotka koskevat ainakin heidän omaa subjektiansa! Hume ei tajunnut, että hänen suuri lakinsa on vain yksi keino hämätä ja vietellä ihmisiä uskomaan johonkin tietoon ja objektiiviseen totuuteen, hän itse tahtoi valtaa viettelemällä ihmisiä uskomaan omia teorioitansa. Humella on siis pyrkimys esittää jonkinlainen yleinen päteviä argumentteja koskeva laki, miksi sitten noudattaisimme tätä lakia? Voihan subjekti haluta vääriä tuloksia? Vai onko Hume sitä mieltä, että emme voi haluta väärää tietoa (sillä eikö hän itse kerro meille, että kun johdamme tiedosta arvoarvostelmia, että silloin teemme erheen)? Tähän tietysti voidaan sanoa, että riippumatta siitä haluaako joku väärää tietoa tai tehdä erheellisiä päätelmiä, niin me voimme tietää mitä siitä erheellisestä päätelmästä seuraa, koska on olemassa jokin yleinen logiikka, jonka avulla kaikki asiat voidaan esittää, myös erheelliset asiat. Mikä se logiikka sitten olisi ja kuka subjekti sen omaisi? Mikä auktoriteetti Hume on ja millä valtuuksilla hän lakinsa sääti? Kuka valvoo, että emme vain johda virheellisiä päätelmiä? Minä ainakin haluan olla aina väärässä ja johtaa mahdollisimman erheellisiä johtopäätöksiä, olen siis vapaa Humen lainvoimasta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu