Valikoiva muisti

Olen kaksikymppinen mies ensimmäisessä suhteessaan ja olen kärsinyt jonkin verran huonosta muististani. Etenkin kaksivuotinen suhteeni on ollut kovilla kun niin, niin usein unohdan mistä olen puhunut kihlattuni kanssa. Se voi liittyä mihin tahansa - yhteisiin suunnitelmiin, kavereihin, työhön.. Mutta ylipäätään monet asiat eivät vain jää muistiin.

Onko monilla muilla samanlainen ongelma? Onko mitään ajatuksia siitä miten muistia voisi parantaa? Olen yrittänyt olla tarkkaavaisempi ja kuunnella tarkaan mitä tyttöystäväni sanoo, mutta silti jotkin asiat vain poistuvat mielestäni. Luulen etteivät ne ole tärkeitä sillä hetkellä, ja myöhemmin syntyy kauhea riita siitä etten taaskaan "ole kuullut yhtään mitään mitä hän sanoo."

Ongelma on siinä että tyttöystäväni luulee etten välitä hänestä. Hän luulee etten kunnioita hänen ajatuksiaan koska en kuuntele häntä. Tämä ei voisi olla kauempana totuudesta mutten osaa selittää miksi en pidä kaikkea mistä puhumme tärkeänä.

Kokeneilta olisi erittäin mukava saada samanlaisia kokemuksia/ratkaisuja/neuvoja. Kiitos jo etukäteen avustanne.
4481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen huonomuistinen. En pysty keskittymään kahteen asiaan samaan aikaan. Jos keskityn johonkin muuhun, kun toinen sanoo minulle jotain, en varmasti muista sitä myöhemmin. Toisinaan kun ihan keskitynkin toisen sanottavaan asiaan, ei vain jää pysyvään muistiin.

Olen yrittänyt tehdä muistia vahvistavia tehtäviä, mutta voin todeta etteivät ne auta toivotulla tavalla. Johtuu varmasti myös siitä, että ne eivät mitenkään minua inspiroi.

Minua ärsyttää, että huonomuistisuus liitetään usein alhaiseen älykkyyteen. Se ei todellakaan pidä paikkaansa, vaikka se saattaa siltä vaikuttaakin.

Kerro tyttöystävälle huonosta muististasi, niin väärinkäsityksiä ei synny.

Hajamielisyydelle ei voi mitään, jos on luonteeltaan sellainen. Albert Einsteinkin oli huonomuistinen.

Äänestä
  • Tyttöystäväni tietää kyllä oikein hyvin mistä kiikastaa. Olemme keskustelleetkin (ja riidelleet) siitä monta, monta kertaa. Hän sanoo ettei vain jaksa sellaista joka ei muista mitään. Hän ei usko sitä etten pysty tekemään asialle mitään vaan luulee etten yritä tarpeeksi - koska en välitä hänestä tai jotain.

    Tässä ongelma lähinnä piilee. Pelkään että jos en voi asialle mitään, tämä suhde on ohi. Puolisoni sanoo ettei voi elää niin että aina pitää muistuttaa ja aina pitää sanoa kaikki asiat kaksi tai kolme kertaa. Olen monta kertaa luvannut yrittäväni olla terävämpi ja painaa mieleen tärkeät asiat... Sitten myöhemmin on selvinnyt että asia joka meni ihan ohi olikin tärkeä.

    Esimerkki on juhannuksenvietosta. Olimme puhuneet siitä jonkin verran ja hän oli kertonut erään kaverinsa ehdotuksen. Olimme kummatkin sitä mieltä että se oli hyvä ehdotus.. Myöhemmin samana päivänä olin unohtanut sen, mutten viittinyt soittaa ja kysyä, nolotti niin paljon!

    En tiedä mitä tehdä. Vihoviimeinen asia olisi lopettaa tämä suhde.

    Äänestä

Nuo sinun ongelmasi voisi hyvinkin olla keskittymisongelma.

Minulla on aivan samanlaisia ongelmia, eivätkä ne ole kadonneet mihinkään tai helpottaneet vaikka kuinka yritin, yritin ja yritän edelleen. Masennun vain ja tunnen itseni huonoksi ihmiseksi, kun en muista.

Omaan muistamattomuuteeni sain onneksi viime viikolla diagnoosinkin - pitkällisen soutamisen ja huopaamisen jälkeen uskaltauduin lääkärille... Minun diagnoosini on ADHD, oireita on muistamattomuuden lisäksi monia muitakin.

En yritäkään kirjoituksesi perusteella tehdä sinulle mitään diagnoosia, mutta suosittelen, että otat yhteyttä neurologiin tai psykologiin ja kerrot ongelmasi. Keskittymisvaikeuksien kanssa EI tarvitse olla yksin, eikä niistä tarvitse kärsiä - jos siis osoittautuu, että ongelma on nuo keskittymisvaikeudet...

Jos kyseessä on keskittymisvaikeudet, kumppanisi tulee ymmärtää että kyse ei ole sinun välittämisestäsi, aivosi vain toimivat eri tavalla kuin hänen ja erilaisuus täytyy hyväksyä.

Taistelen tällä hetkellä oman mieheni kanssa samanlaisista asioista kuin te, katsotaan auttaako diagnoosini häntä ymmärtämään asiaa...

Äänestä
  • Olen ajatellut mennä jonkinlaiseen testiin nähdäkseni onko kyseessä ADHD tai ADD, mutta mistä aloitan? Joltakulta kuulin että ensin pitäisi mennä terveysasemalle ja saada lähete neurologille tai psykiatrille tms.

    Miten itse teit?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hajamielinen kirjoitti:

Olen kaksikymppinen mies ensimmäisessä suhteessaan ja olen kärsinyt jonkin verran huonosta muististani. Etenkin kaksivuotinen suhteeni on ollut kovilla kun niin, niin usein unohdan mistä olen puhunut kihlattuni kanssa. Se voi liittyä mihin tahansa - yhteisiin suunnitelmiin, kavereihin, työhön.. Mutta ylipäätään monet asiat eivät vain jää muistiin.

Onko monilla muilla samanlainen ongelma? Onko mitään ajatuksia siitä miten muistia voisi parantaa? Olen yrittänyt olla tarkkaavaisempi ja kuunnella tarkaan mitä tyttöystäväni sanoo, mutta silti jotkin asiat vain poistuvat mielestäni. Luulen etteivät ne ole tärkeitä sillä hetkellä, ja myöhemmin syntyy kauhea riita siitä etten taaskaan "ole kuullut yhtään mitään mitä hän sanoo."

Ongelma on siinä että tyttöystäväni luulee etten välitä hänestä. Hän luulee etten kunnioita hänen ajatuksiaan koska en kuuntele häntä. Tämä ei voisi olla kauempana totuudesta mutten osaa selittää miksi en pidä kaikkea mistä puhumme tärkeänä.

Kokeneilta olisi erittäin mukava saada samanlaisia kokemuksia/ratkaisuja/neuvoja. Kiitos jo etukäteen avustanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu