Onko mulla "oikeus" vaihtaa perhettä tällaisen takia?

Mä olen ollut nyt parisen viikkoa au pairina, perheessä jossa on 5- vuotias poika. Mietin jo perheen vaihtamista, asiat ei vain toimi täällä.. Olen yrittänyt vaikka mitä, mutta en vaan saa mitään lakia tähän poikaan. Olen ollut aikaisemmin päiväkodissa töissä, missä olen ns. tottunut käsittelemään ongelmatapauksia, jos lapsi saa raivokohtauksen niin laitetaan maahan rauhoittumaan, tarvittaessa pidetään käsistäkin kiinni ettei pääse lyömään ainakaan liian kovaa.

Mutta tässä perheessä ei ole mitään sääntöjä. lapsi saa lyödä minua, huutaa, nimitellä, kiukutella, uhkailla nyrkit pystyssä, valehtelee minkä kerkiää, passuuttaa. Tänä aamuna pyysi anteeksi kiukutteluaan mutta vain sen takia, etttä "mummy" piti karkkkia porkkanana nenän edessä. Joka kerta kun yritän olla tiukkana, niin äiti tulee väliin puuttumaan asiaan. Esim. eilen yritin saada lasta ulos autosta, missä hänellä oli pitkä keppi mukana (jolla muuten huitoi koko automatkan mua ja äitiään takaraivoon ja koiraa joka lopulta pakeni mun syliin etupenkille) mutta tämä lapsi halusi leikkiä jotain leikkiä että kantaa painavaa ruokakassia tään kepin nokassa. Sanoin että tuleppas nyt autosta ulos ja otin ruokakassin, josta lapsi alkaa vääntää karmeaa tekoitkua. Äiti tulee heti paikalle ja sanoo "sorry, he wants to carry this" Olin sillei et sori jos halusin pelastaa teidän maitopurkit.

Myöskin mun kokkaukset on yhtä tyhjän kanssa, paistan vaikka kanaa, perunamuussia ja salaatin rinnalle josta lapsi alkaa ruikuttaa että pahaa ruokaa, ja mummy tulee paikalla ja tunkee donitsia nokan eteen. Ja en vaan jotenkin jaksa kuunnella tota ainaista " I hate you, youre my worst au pair ever, you said that word wrong, its like this..." tai "youre not the member of my family, mummyyyy, my new aupair is doing or saying...."

ja tänään koulumatkalla kielsin poikaa potkulautailemasta kepin kanssa, koska jos kaatuu niin voi käydä haveri. Sanoin sitten piteleväni tätä keppiä kunnes päästään kouluun asti, ja yhtäkkiä lapsi aloittaa kauheen uhkailun, mykkäkoulun, huudon keskellä katua, että oon valehtelija ja ties mitä. Ainut mitä sanoin oli se että, annan kepin vasta koulussa koska hidastelet niin paljon ja ollaan myöhässä.

Mulla ei ole varsinaisesti mitään koti-ikävää, muuten menee hyvin ja vanhemmat on suht mukavia mulle, mutta toi lapsen käytös ei kyllä valitettavasti herätä mitään lämpimiä tunteita häntä kohtaan. Enemänkin mua alkaa väsyttää ja pelottaa kun lähestyy se aika millon lapsi pitää hakea koulusta. Lapsen kanssa leikkimisestäkin on tullut kauheeta pakkopullaa, kun äiti vahtii että varmasti vietän aikaa hänen kanssaan ja se on just sellasta "No, u cant do that right!, dont touch it, its my soldier, you cant do it right, mummyyy!"

Lisäksi musta tuntuu että nää valehteli mulle edellisistä auppareistaa, mua entiset on jaksanu jopa 2 kuukautta ja seuraava 6 päivää :DDD
6437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oletko sä yksityisesti? Tottakai sulla on oikeus vaihtaa perhettä, jos kemiat ei synkkaa. Voisit tietysti jutella vanhempien kanssa tästä, jos olisi joku muu ratkaisu. Jos mitään ratkaisua ei löydy, niin siitä vaan uutta perhettä hakemaan. Henkilökohtaisesti en kyllä itsekään jaksaisi tuollaista menoa, jos olisin itse parhaani asian eteen tehnyt. Tsemppiä!

Äänestä

Juu yksityisesti kyllä olen.. Tavallaan hirveen huono omatunto siitä että jättäsin nää, mutta toisaalta tää on mun vuosi, ja haluan itsellenikin tästä kivat muistot.. Lähden jouluksi Suomeen ja lupasin itselleni että jossei tilanne siihen mennessä mene mihinkään suuntaan ni en tuu näille takaisin.

Lisäksi toi äiti tekee vuorotytöä eli on nyt vkl töissä ja tällä ja ens viikolla mulla on itsenäisiä työpäiviä ruhtinaalliset 2, tunnen itseni aika hyödyttömäksi..

Äänestä

Ei siitä huonoa fiilistä kannata kehittää, eihän se perhekään mitään hyödy, jos oot täysin onneton heidän luonaan. Tietysti lapsellekin on hankalaa, kun tulee uusi ihminen perheeseen, mutta ei tuo nyt aivan normaalilta kasvatukseltakaan äidin puolelta kuulosta. Aika vaikea saada hemmoteltua lasta kuriin, varsinkaan vieraan. Kyllä mun mielestä voit aivan hyvällä omallatunnolla vaihtaa perhettä, jos tilanne ei parane! :)

Äänestä

En usko et tota voi kauheesti korjata...Ite vaihtaisin perheen,pitää olla hieman itsekäskin,sillä niinkuin snaoit,kyseessä on tosiaan SINUN vuotesi. Voithan sanoa että jäät siihen asti kunnes löytävät uuden au pairin.... ? Tsemppiä sulle! :)

Äänestä

Haluatko vaihtaa mukavaan perheeseen, jossa au pairia kohdellaan kuin perheenjäsentä ja lapsilla on käytöstavat? Laita sähköpostiosoitteesi esille, niin voimme ottaa yhteyttä!

Äänestä
  • Täällä olisi toinenkin "kiva" perhe vailla au pairia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


umpikujassa kirjoitti:

Mä olen ollut nyt parisen viikkoa au pairina, perheessä jossa on 5- vuotias poika. Mietin jo perheen vaihtamista, asiat ei vain toimi täällä.. Olen yrittänyt vaikka mitä, mutta en vaan saa mitään lakia tähän poikaan. Olen ollut aikaisemmin päiväkodissa töissä, missä olen ns. tottunut käsittelemään ongelmatapauksia, jos lapsi saa raivokohtauksen niin laitetaan maahan rauhoittumaan, tarvittaessa pidetään käsistäkin kiinni ettei pääse lyömään ainakaan liian kovaa.

Mutta tässä perheessä ei ole mitään sääntöjä. lapsi saa lyödä minua, huutaa, nimitellä, kiukutella, uhkailla nyrkit pystyssä, valehtelee minkä kerkiää, passuuttaa. Tänä aamuna pyysi anteeksi kiukutteluaan mutta vain sen takia, etttä "mummy" piti karkkkia porkkanana nenän edessä. Joka kerta kun yritän olla tiukkana, niin äiti tulee väliin puuttumaan asiaan. Esim. eilen yritin saada lasta ulos autosta, missä hänellä oli pitkä keppi mukana (jolla muuten huitoi koko automatkan mua ja äitiään takaraivoon ja koiraa joka lopulta pakeni mun syliin etupenkille) mutta tämä lapsi halusi leikkiä jotain leikkiä että kantaa painavaa ruokakassia tään kepin nokassa. Sanoin että tuleppas nyt autosta ulos ja otin ruokakassin, josta lapsi alkaa vääntää karmeaa tekoitkua. Äiti tulee heti paikalle ja sanoo "sorry, he wants to carry this" Olin sillei et sori jos halusin pelastaa teidän maitopurkit.

Myöskin mun kokkaukset on yhtä tyhjän kanssa, paistan vaikka kanaa, perunamuussia ja salaatin rinnalle josta lapsi alkaa ruikuttaa että pahaa ruokaa, ja mummy tulee paikalla ja tunkee donitsia nokan eteen. Ja en vaan jotenkin jaksa kuunnella tota ainaista " I hate you, youre my worst au pair ever, you said that word wrong, its like this..." tai "youre not the member of my family, mummyyyy, my new aupair is doing or saying...."

ja tänään koulumatkalla kielsin poikaa potkulautailemasta kepin kanssa, koska jos kaatuu niin voi käydä haveri. Sanoin sitten piteleväni tätä keppiä kunnes päästään kouluun asti, ja yhtäkkiä lapsi aloittaa kauheen uhkailun, mykkäkoulun, huudon keskellä katua, että oon valehtelija ja ties mitä. Ainut mitä sanoin oli se että, annan kepin vasta koulussa koska hidastelet niin paljon ja ollaan myöhässä.

Mulla ei ole varsinaisesti mitään koti-ikävää, muuten menee hyvin ja vanhemmat on suht mukavia mulle, mutta toi lapsen käytös ei kyllä valitettavasti herätä mitään lämpimiä tunteita häntä kohtaan. Enemänkin mua alkaa väsyttää ja pelottaa kun lähestyy se aika millon lapsi pitää hakea koulusta. Lapsen kanssa leikkimisestäkin on tullut kauheeta pakkopullaa, kun äiti vahtii että varmasti vietän aikaa hänen kanssaan ja se on just sellasta "No, u cant do that right!, dont touch it, its my soldier, you cant do it right, mummyyy!"

Lisäksi musta tuntuu että nää valehteli mulle edellisistä auppareistaa, mua entiset on jaksanu jopa 2 kuukautta ja seuraava 6 päivää :DDD

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu