Millähän tavalla ne tavisnaiset kamumiehiä kiduttavat?
0Äänestä
idioottimarsu
Ei taida tähänkään aloituksen kannalta oleelliseen kysymykseen tulla vastausta. Yllättäen.
Nää siilitrollin oneliner -provot on samaa nollatasoa kuin älymiehen spämmit. Liekö sama kirjoittajakin.
0Äänestä
sillitrooli
idioottimarsu kirjoitti:
Ei taida tähänkään aloituksen kannalta oleelliseen kysymykseen tulla vastausta. Yllättäen.
Nää siilitrollin oneliner -provot on samaa nollatasoa kuin älymiehen spämmit. Liekö sama kirjoittajakin.
En ole älymies. Ja onelinerit johtuvat siitä, että kukaan ei enää jaksa keskustella täällä kunnolla, niin miksi sitten kirjoittaa kunnollisia avauksiakaan.
0Äänestä
sillitrooli
Luulin, että tämä on niin päivänselvä juttu, että sitä ei tarvitse selittää. Ainakin useimmille miehille tuo juttu on ihan selkeä. Kyse on siis siitä, että nainen käyttäytyy kaverimiestään kohtaan hyvin läheisesti ja antaa vinkkejä ihastuksesta. Sitten, kun mies ottaa vinkistä vaarin, niin nainen joko loukkaantuu kaverimiehelle, tai tekee kaverimiehestä pilkkaa. Tai vetäytyy hetkeksi aikaa, mutta alkaa uudestaan antaa vinkkejä kaverimiehelle. Kidutusta yhtä kaikki, oli naisen toimintatapa sitten mikä tahansa näistä.
Sitten, jos nyt joku nainen aikoo tässä kiistää tämän asian, niin kannattaa muistaa, että tästä on tutkimuksellista todisteaineistoa. En jaksa etsiä, mutta täällä palstallakin on joskus linkattu tutkimukseen, jossa NAISET ITSE eivät tunnistaneet, milloin joku toinen nainen on eroottisesti ystävällinen miestä kohtaan, ja milloin vain tavanomaisesti ystävällinen.
0Äänestä
Facts of Life
sillitrooli kirjoitti:

Keimailu kuuluu naisen luontoon. Jo pikkutytöt oppivat että miehiltä saa huomiota kun vähän keimailee. Ihminen on lapsena opittujen käyttäytymismallien tulos. Kutsuvat tätä luonteeksi tai persoonaksi.
0Äänestä
Mikähän yhteys,

jos lähtökohtana on eroottisten vinkkien odottelu kamunaiselta, niin sillä ja aloituksen viitelinkkisi asialla on keskenään? Ei liene outoa, että joudut selittämään.
0Äänestä
sillitrooli
Mikähän yhteys, kirjoitti:
jos lähtökohtana on eroottisten vinkkien odottelu kamunaiselta, niin sillä ja aloituksen viitelinkkisi asialla on keskenään? Ei liene outoa, että joudut selittämään.
Artikkelissa käsitelty tutkimustulos sovellettuna naisiin: Tavisnaisen tarvitsee käyttää valtaansa pelaillen ja kiduttaen kamumiestään, koska tavisnaisella ei ole queen been asemaa, jossa nainen saisi ihailua joka puolelta ja jossa ympäriltä tuleva ihailu riittäisi naiselle vahvistamaan sen, että hänellä on valtaa.
0Äänestä
vanha koulukunta

Mitäs jos ottaisit naisten tekemiset vähemmän vakavissaan? Kyllähän ne kikkailee, mutta se tulee kai aika luonnostaan...
0Äänestä
realismus
Kysymys 2, mikä on tavis? Se on jo selvinnyt, että lääkärit ovat alieneja, entä muut?
0Äänestä
sillitrooli
vanha koulukunta kirjoitti:
Mitäs jos ottaisit naisten tekemiset vähemmän vakavissaan? Kyllähän ne kikkailee, mutta se tulee kai aika luonnostaan...
En ota niinkään naisten tekemisiä vakavasti, kuin sen, että ikuinen poikamieheys uhkaa. Tämän uhkaavan näyn takia on mukava pohtia miten ilkeitä naiset ovat, vaikka näyttelevätkin äiti teresoja.
0Äänestä
voi voi...
sillitrooli kirjoitti:
En ota niinkään naisten tekemisiä vakavasti, kuin sen, että ikuinen poikamieheys uhkaa. Tämän uhkaavan näyn takia on mukava pohtia miten ilkeitä naiset ovat, vaikka näyttelevätkin äiti teresoja.
ikuinen poikamieheys? älä höpötä! Kyllähän sulla on naisia ollut, ja koko ajan on yksi ellei useampi naisviritelmä työn alla. Ja mitä sitten haluaisit löytää? Hehkuttelet täällä videolla esiintyvien venäläisnaisten ihanuutta ja ihastut suomessa käymässä oleviin ulkomaalaisiin naisiin. Ihan varmasti sullekin löytyisi nainen pysyvään parisuhteeseen, jos vähän muuttaisit asennettasi. Nekin naiset jotka täällä vähän ovat empatiaa ja sympatiaa tunteneet sua kohtaan, tuskin tuntevat enää tänäpäivänä. Epäilenkin että pilaat itse mahdollisuutesi niihin naisiin joista olet kiinnostunut ja joiden kanssa voisi edes jollain järjellä olla mahdollista parisuhde rakentaa.
0Äänestä
sillitrooli
voi voi... kirjoitti:

Ei ole mitään naisviritelmiä työn alla. Enkä mitään viritelmiä haluaisikaan, vaan tyttöystävän.

Aika tiuhaan sulla kiinnostuksen kohteet vaihtuu. Mutta kuten siellä kurssillasi huomasit, myös ulkomailla osataan. Eli nainen taisi vähän vetää sua höplästä. Kirjoitusten perusteella ei nyt ihan kuulosta siltä että haluaisit tyttöystävän, tai ainakaan tyttöystävän rooli ei ole sitä miten useimmat sen ymmärtävät.

Mitenkä niin tiuhaan vaihtuu kiinnostuksen kohteet? Ne pari juttua, joista kirjoitin kesällä, nehän olivat sellaisia, joissa nainen osoitti minua kohtaan jotain kiinnostusta, mutta itse en lähtenyt leikkiin mukaan, koska huomasin, että kiinnostus oli vääränlaista, tai nainen oli sellainen, ettei olisi oikeasti pitänyt minusta.

Syksyä se oli eikä kesää. Mutta jos naiset osoittavat kiinnostusta myös sinua kohtaan niin hyvä juttu. Sitten sulla on ihan hyvät mahdollisuudet löytää nainen, kun uskallat tehdä aloitteita ja naiset ovat aloitteellisia sinua kohtaan.

Ei kun kyllä se itäeurooppalainen nainen oli nyt syksyllä. Mutta miten se, että olen koko vuonna suudellut yhden naisen kanssa ja harrastanut seksiä nollan naisen kanssa, tekee minusta jonkun "naisviritelmiä pitävän miehen"? Tuosta voisi melkein loukkaantua, jos olisi herkempi loukkaantumaan.
0Äänestä
kemian kandi

Miksi keskustelu kääntyy usein sillin avauksesta sillin persoonaan?
0Äänestä
sillitrooli
kemian kandi kirjoitti:

Mielestäni syy on siinä, että joku tulee aina haukkumaan minua. Ehkä kysymykseni ovat niin vaikeita, että on kivempi vaan haukkua.

Onneksi me palstalla pysytään ajantasalla jos sulla alkaa ajantaju heittää. Sillin kirjoitukset on välillä (tai aika usein) kaksinaismoralistisia, kuten niin monen muunkin palstamiehen.

Oletkos Silli tavannut ketään naista tältä palstalta? Aika moni mukava ihminen on tavannut toisensa tätä kautta. Ymmärtänet mitä tarkoitan. Kirjoitat aktiivisesti, tuleeko yhteydenottoja? Mukavista ollaan kiinnostuneita...

En ole tavannut ketään palstalta.
0Äänestä
herttasarja

Ketkä "moni" on tavannut palstan kautta?
0Äänestä
voi voi...
herttasarja kirjoitti:
Ketkä "moni" on tavannut palstan kautta?
Onhan niitä monia ja vielä enemmän niitä joita ei tiedä
0Äänestä
ösdflajksdfjklöa
voi voi... kirjoitti:
Onhan niitä monia ja vielä enemmän niitä joita ei tiedä
Keitä esimerkiksi?
0Äänestä
Kamumies'
sillitrooli kirjoitti:
En ole älymies. Ja onelinerit johtuvat siitä, että kukaan ei enää jaksa keskustella täällä kunnolla, niin miksi sitten kirjoittaa kunnollisia avauksiakaan.
Kamumies
0Äänestä
<3
ösdflajksdfjklöa kirjoitti:
Keitä esimerkiksi?
Esim. rkf a w3rawe gkt ja ..................
0Äänestä
25
sillitrooli kirjoitti:
Luulin, että tämä on niin päivänselvä juttu, että sitä ei tarvitse selittää. Ainakin useimmille miehille tuo juttu on ihan selkeä. Kyse on siis siitä, että nainen käyttäytyy kaverimiestään kohtaan hyvin läheisesti ja antaa vinkkejä ihastuksesta. Sitten, kun mies ottaa vinkistä vaarin, niin nainen joko loukkaantuu kaverimiehelle, tai tekee kaverimiehestä pilkkaa. Tai vetäytyy hetkeksi aikaa, mutta alkaa uudestaan antaa vinkkejä kaverimiehelle. Kidutusta yhtä kaikki, oli naisen toimintatapa sitten mikä tahansa näistä.
Sitten, jos nyt joku nainen aikoo tässä kiistää tämän asian, niin kannattaa muistaa, että tästä on tutkimuksellista todisteaineistoa. En jaksa etsiä, mutta täällä palstallakin on joskus linkattu tutkimukseen, jossa NAISET ITSE eivät tunnistaneet, milloin joku toinen nainen on eroottisesti ystävällinen miestä kohtaan, ja milloin vain tavanomaisesti ystävällinen.
Itse sosiaalisena naisena, jolla on myös useita miespuolisia kavereita, olen huomannut, että miehet saattavat yllättävän helposti luulla, että ystävällisyys on flirttailua. Nuorempana juttelin ja hymyilin vapautuneesti ympäriinsä kaikille, mutta nykyään olen hieman varaantuneempi, koska pahimmillaan ystävällisyys tuntemattomia miehiä kohtaan on johtanut lääppimiseen, ahdistelemiseen ja jopa raiskausyritykseen. Ja siis mielestäni en ollut antanut mitään merkkejä siitä, että olisin kiinnostunut, vaan olin ihan vain ystävällinen.
Kolme kaverisuhdetta on pitänyt lopettaa, kun mies ei ole vain tajunnut siitä huolimatta, että olen ollut varattu. Ymmärrän asian ehkä joten kuten, kun olen kuullut sanottavan muutaman kerran, että tapani olla ja kommunikoida muiden kanssa on sellainen, että jotkut saattavat käsittää sen flirttailuna, vaikka en tarkoita mitään. Siitäkin huolimatta ihmisen pitäisi mielestäni ymmärtää, että toinen ei ole kiinnostunut, jos hän sen sanoo suoraan ihan selvällä suomen kielellä. Ja noiden kolmen pojan kanssa olin puhunut suoraan myös siitä, että jos vaikutankin flirttailevalta, niin se ei ole tietoista, koska se vain jotenkin kuuluu olemukseeni.
0Äänestä
taastätäpaskaaaaa
25 kirjoitti:

Yrität syyttää miehiä siitä että olet heikkomoraalinen ja huomionkipeä.
0Äänestä
paskoja ootte
taastätäpaskaaaaa kirjoitti:
Yrität syyttää miehiä siitä että olet heikkomoraalinen ja huomionkipeä.
On paljon parempi olla tekemättä aloittetta tai antamatta miehelle mitään huomiota juuri tästä syystä. Tylyjä pakkeja vaan niin eipähän jää miehelle vääriä kuvitelmia.
0Äänestä
12
paskoja ootte kirjoitti:
On paljon parempi olla tekemättä aloittetta tai antamatta miehelle mitään huomiota juuri tästä syystä. Tylyjä pakkeja vaan niin eipähän jää miehelle vääriä kuvitelmia.
Ekalle vastaajalle: en nyt sanoisi ihan noinkaan. Pidän ihmisten kanssa oleskelusta, mutta eroottinen tai romanttinen huomio muilta kuin aviomieheltäni ei ole minulle tärkeää. Olen nykyään pyrkinytkin vähentämään käytöksessäni sitä, mitä muut pitävät flirttailuna, sillä jopa yksi nainen luuli kerran, että olen lesbo, kun käytökseni oli kuulemma niin flirttailevaa. :)
Toiselle: Mielestäni on törkeää olla epäkohtelias tuntemattomille ilman mitään syytä, mutta toisaalta ymmärrän pointtisi. Jotkut miehet varmaan kokevat sen vain ajansäästönä, jos nainen heti töräyttää törkeästi, että miestä ei täällä kaivata. Olen pyrkinyt siihen, että sanon aina nätisti heti alussa, että olen sitten varattu. Se ei valitettavasti näytä riittävän kaikille.
Luulin, että tämä on niin päivänselvä juttu, että sitä ei tarvitse selittää. Ainakin useimmille miehille tuo juttu on ihan selkeä. Kyse on siis siitä, että nainen käyttäytyy kaverimiestään kohtaan hyvin läheisesti ja antaa vinkkejä ihastuksesta. Sitten, kun mies ottaa vinkistä vaarin, niin nainen joko loukkaantuu kaverimiehelle, tai tekee kaverimiehestä pilkkaa. Tai vetäytyy hetkeksi aikaa, mutta alkaa uudestaan antaa vinkkejä kaverimiehelle. Kidutusta yhtä kaikki, oli naisen toimintatapa sitten mikä tahansa näistä.
Sitten, jos nyt joku nainen aikoo tässä kiistää tämän asian, niin kannattaa muistaa, että tästä on tutkimuksellista todisteaineistoa. En jaksa etsiä, mutta täällä palstallakin on joskus linkattu tutkimukseen, jossa NAISET ITSE eivät tunnistaneet, milloin joku toinen nainen on eroottisesti ystävällinen miestä kohtaan, ja milloin vain tavanomaisesti ystävällinen.
Kerro ihmeessä miten voi olla ystävä heteromiehelle ilman että toinen kuvittelee jotain ihan muuta? Ei nimittäin aina auta edes suora puhe.
Kertoisitko muuten esimerkkejä tästä "antaa vinkkejä ihastuksesta"?
0Äänestä
...........
Joo, selväksi on tullut. Ei kannata ystävystyä miesten kanssa. Ei kannata kaveerata, ei kannata jutella. Ei kannata edes katsoa päin, ettei mies luule naisen "kiduttavan".
0Äänestä
Syntyyköhän
missään muualla noin väkinäisiä assosiaatioita kuin palstan miesväen joukossa? "Juu, tottahan naisten kuuluu automaattisesti simpauttaa kun mahdollisuus on, kuin perinteen ylläpitämiseksi alikessut alokkaita ..."
0Äänestä
Näinpä näin.
Ilmeisesti kyseessä ei nyt ole ne "kaiken nuoruuden viehätysvoimansa menettäneet kaikille kelpaamattomat kurppa" -kamunaiset, vaan sillin himoitsemat naiset, jotka eivät hänen kanssaan tahdo kuitenkaan muuta kuin korkeintaan ystävyyttä, vain huomatakseen ettei sillistä ole edes siihen ystävyyteen.
0Äänestä
asdgsadg
ATM logiikkaa=Assburger logiikkaa=jargonia.
0Äänestä
miesnäkökulma
Tuskin ne yleensä "kiduttaa" haluavat, tykkäävät huomiosta kyllä, eivätkä hokaa, että miehiä heidän käytöksensä saattaa sapettaa.
0Äänestä
tyhmä ruma läski yh
Sori olen tällänen tyhmä ruma läski YH (siis silti uskaltaudun kirjoittelemaan tänne viisaiden ihmisten ketjuihin)... Hmm siis tavisnaisella ei saa olla miespuolisia ystäviä?
0Äänestä
ei kaveriseksille
Tarkoitatko kiduttamisella kenties sitä, että kamumies haluaa seksiä eikä nyt sitä saa? Olen törmännyt tähän useita kertoja. Seksi kiinnostaa, seurustelu ei, ja kaveruuden varjolla miehet sitten pitävät yhteyttä siinä toivossa että joskus irtoaisi. Ja kun eivät saa haluamaansa, ja auta armias jos nainen vielä alkaakin seurustella jonkun toisen kanssa, sitten alkaa kauhea haukkuminen ja valitus siitä miten nainen oli paska ja hyväksikäyttäjä ja mitäs vielä. Moni näistä miehistä olisi kelvannut minulle seurustelukumppaniksi, ja sitten seksikin olisi tietysti tullut kuvioihin. Enää en uskallakaan kaveerata miesten kanssa vapaa-ajalla. Työ/opiskelukaverit ovat tietysti eri juttu.
0Äänestä
Hyvä pointti!
Toki miehiä on moneksi, mutta löytyy myös näitä tarkoitusperän verhoajia myös. Sen verran, että naisen on valppaana oltava
0Äänestä
sillitrooli
En tarkoita kaveriseksiä. En harrasta sellaista typeryyttä.
Tarkoitan sitä, että nainen huijaa kamumiehen luulemaan, että kaveruus voisi muuttua parisuhteeksi. Sitten kun huijaus onnistuu, niin nainen lyö kepillä sormille.
0Äänestä
...............

"Huijaa kamumiehen luulemaan..." Hyvänen aika.
Kannattaisiko kavereita pitää ihan kavereina, kunnes toisin todistetaan?
Ei kukaan tykkää olla joka hetki ystäviensä kanssa varuillaan, että mitä jos annan nyt aikomuksistani väärän kuvan. Toki kaveruussuhteista joskus kehittyy jotain muuta, mutta siinä toivossa ei kannata elää, ja on epäreilua jos mitään vilipitöntä kaveruutta ei sinun puoleltasi alunperin olekaan.
0Äänestä
sillitrooli
............... kirjoitti:

En minä mitään kaverisuhteita naisiin harrastakaan. Olen huomannut, ettei ole kiva tulla kidutetuksi. Niinpä en ikinä enää ala mihinkään kaverijuttuihin naisten kanssa. Miehen, joka ei ole mikään YT-mies, kannattaa muistaa naisten kanssa kaveeratessaan pari asiaa. 1) hyötysuhde on aina naiseen päin, mies näkee vaivaa ja nainen hyötyy 2) jos nainen on miehen kaveri, niin se useimmiten tarkoittaa sitä, että sisimmissään nainen halveksuu miestä eikä pidä tätä miehenä, vaan jonain sukupuolettomana matona, josta sattuu kuitenkin olemaan jotain hyötyä
0Äänestä
master baiter

Mistäs tuon viimeisen jutun olet päätellyt?
0Äänestä
sillitrooli
master baiter kirjoitti:
Mistäs tuon viimeisen jutun olet päätellyt?
Sukupuolten välisissä kaverisuhteissa, jos molemmat ovat hetero- tai biseksuaalisia, on yleensä aina vähintäänkin jossain vaiheessa ollut jotain sellaista pientä "värinää", jota ei ole ainakaan kahden heteromiehen välisessä kaverisuhteessa (naisten välisestä kaveruudesta en sitten tiedä...). Sukupuolten väliset kaverisuhteet eivät siis ole luonnollinen kaveruuden tila. Nainen on päättävässä asemassa, joten suurin osa sukupuolten välisistä kaverisuhteista on alkanut niin, että on tutustuttu jossain yhteydessä, ja vähän kierrelty ja kaarreltu, mutta nainen on enemmän tai vähemmän aktiivisesti torjunut suhteen mahdollisuuden (yleensä vähemmän aktiivisesti ja enemmän tiedostamattomasti). Siitä on sitten luisuttu tilaan, joka nähdään kaverisuhteena.
0Äänestä
oooohhhh

Oletko Silli kaveri exiesi kanssa? Pidättekö siis yhteyttä? Onko sinulla muuten naispuolisia kavereita?
0Äänestä
sillitrooli
oooohhhh kirjoitti:
Oletko Silli kaveri exiesi kanssa? Pidättekö siis yhteyttä? Onko sinulla muuten naispuolisia kavereita?
Seurustelin viime vuonna yhden naisen kanssa vajaa puoli vuotta. Sen kanssa olen jossain yhteydessä, mutta en läheisessä. Enemmän se liittyy yhteen harrastus-/työpuolen juttuihin, miksi olen yhteydessä.
Muihin exiin en ole missään yhteydessä.
Naispuolisia kavereita ei ole, tuttavia kylläkin. Kuten jo edellä mainitsin, en jaksa alkaa enää kaveeraamaan kenenkään naisen kanssa. Jos en poikaystäväksi kelpaa, niin turha luulo, että alan joksiksin olkapääksi tai kännikuskiksi.

Mulla on ainakin sellaisia, lähinnä opiskelukavereita, joiden kanssa ei ole ns. värinää. Syy on ehkä että ovat/olen seukannut kun ollaan tutustuttu, ja välit ovat vakiintuneet ikään kuin sisarellisiksi. Jos olisi tavattu toisissa merkeissä, asiat olisivat voineet mennä toisin.
0Äänestä
oooohhh

Entä jos tilanne olisikin niin, että et edes haluaisi poikaystäväksi mutta nainen olisi kaverina mukava?
0Äänestä
sillitrooli
oooohhh kirjoitti:
Entä jos tilanne olisikin niin, että et edes haluaisi poikaystäväksi mutta nainen olisi kaverina mukava?
Yleensä jos nainen viehättää minua persoonana, niin olisin mieluummin poikaystävä kuin kaveri. Olen sen jo muutamaan ja vielä uudestaan muutamaan kertaan kertonutkin täällä palstalla, että en ole yhtä pinnallinen kuin naiset, jotka arvioivat miehen poikaystäväkelpoisuuden lähestulkoon ainoastaan ulkonäön, statuksen sekä varallisuuden perusteella.
0Äänestä
Ei eka kerta.

Öö... etkös juuri eilen haukkunut salilla käyvät naiset PELKÄN ulkonäön ja olettamasi statuksen perusteella?
0Äänestä
sillitrooli
Ei eka kerta. kirjoitti:
Öö... etkös juuri eilen haukkunut salilla käyvät naiset PELKÄN ulkonäön ja olettamasi statuksen perusteella?
Sanotaan nyt sitten vaikka, että jos naisen _olemus_ viehättää minua, niin olisin mieluummin poikaystävä kuin kaveri.
Nojaa, siinä mielessä olet kyllä oikeassa tuossa salijutussa, että jos joku kokoomuslainen suorittajanainen olisi kaikinpuolin hyvää seuraa, mutta samalla myös olemukseltaan kaikinpuolin kokoomuslainen ja vallitsevaa elämäntapaa kannattava, ja suorittajuudesta poikkeavia ihmisiä halveksiva, niin olisin varmaankin mieluummin kaveri kuin poikaystävä. Nyt täytyy kuitenkin sanoa, että jos yhtään naisia tunnen, niin tämä on täysin teoreettista pohdiskelua. Todellisuudessa yksikään kokoomuslainen suorittajanainen ei haluaisi minua poikaystäväkseen.
0Äänestä
8+11

No, sinunhan kanssa saisi sitten olla tyttöystäväkin tarkkana, ettet iske silmiäsi jokaiseen naiseen joka "viehättää sinua persoonana".
Jokainen vähänkin miellyttävä nainen, jonka kanssa tulee hyvin toimeen, on sinulle siis potentiaalinen kumppani. En kyllä enää yhtään ihmettele, miksi olet noin hukassa rakkauselämässäsi. Pidät naisia laskelmoivina, mutta tuo oma käytöksesi on paitsi epätoivoista myös erittäin laskelmoivaa. Tyttöystävätutka on koko ajan päällä, tunneside valinnainen ja persoonan yksilöllisyydestä viis.
0Äänestä
sillitrooli
8+11 kirjoitti:

Mistä olet päätellyt, että minusta kovinkaan moni nainen on miellyttävä? Mitä vanhemmaksi tulen, sitä harvempi nainen mielestäni vaikuttaa persoonaltaan/ olemukseltaan viehättävältä.
0Äänestä
12+5

Sitä pahempi. Et kuitenkaan ole täällä kirjoittelusi aikana kertaakaan keskittynyt yhteen kerrallaan.
0Äänestä
sillitrooli
12+5 kirjoitti:
Sitä pahempi. Et kuitenkaan ole täällä kirjoittelusi aikana kertaakaan keskittynyt yhteen kerrallaan.
Siis mitä häh? Täällä kirjoittelun aikana? Tarkoitatko että olen kirjoittanut kahdesta eri naisesta samaan aikaan? En ymmärrä. Enkä mielestäni ole kirjoittanut mitään, että olisin yrittänyt tutustua kahteen naiseen samaan aikaan, kun en ole niin tehnyt.
0Äänestä
Tyttönen_82

"että en ole yhtä pinnallinen kuin naiset, jotka arvioivat miehen poikaystäväkelpoisuuden lähestulkoon ainoastaan ulkonäön, statuksen sekä varallisuuden perusteella."
Minä ainakin arvioin poikaystäväkelpoisuuden ensisijaisesti luonteen ja sosiaalisten taitojen perusteella. Ulkonäön toivon olevan normaali ja ennen kaikkea elämäntapojen normaalit. Ennemmin tuntuu siltä että miehet arvioivat naisen tyttöystäväkelpoisuuden pelkän ulkonäön perusteella. Miehillä on hirvittävän tarkat mitat ja kriteerit miltä naisen pitäisi näyttää. Joustetaanhan näistä tietysti vähän, mutta esim. nettitreffeillä jokainen yhteydenpito loppuu kun lähetän kuvan, vaikka olen aivan tavallinen nainen. Enkä edes lihava. Pidän huolta itsestäni, en ole mihinkään suuntaan ääripää, olen niin tavallinen kun nyt vaan nainen olla ja voi. Seksiseuraksi olisin kelvannut usealle miehelle, mutta tyttöystäväksi en.
0Äänestä
18+20

En tarkoita, että olisit yrittänyt täsmälleen samaan aikaan kahta eri naista, vaan että tyttöystävätutkasi on koko ajan päällä vaikka joku kiinnostaisikin. En ole koskaan saanut sellaista kuvaa, että joku vaikuttaisi sinun näkökulmastasi erityiseltä, tai että olisit ihastunut juuri tuohon ihmiseen. Yhden kiinnostuksen tilalle tulee toinen kiinnostus eikä yksikään ole sen kummempi kuin toinenkaan. Pelkkää naismassaa, joka täyttää tietyt peruskiinnostavuuden kriteerit.
Jos et ole itse tätä huomannut, kurja juttu.
0Äänestä
sillitrooli
Tyttönen_82 kirjoitti:

En sitten tiedä, millaisia miehiä olet nettitreffeiltä valinnut, mutta ainakin omista kavereistani vain harvat ovat ( tai olleet sinkkuna ollessaan) sellaisia, joilla vaikuttaisi olevan tiukkoja kriteereitä naisten ulkonäön suhteen. Nämä palstalla provoiluna heitetyt "rumalla naisella ei tee mitään" jutut ovat siis ainakin omaan, kaveriporukoista yleistettyyn kokemukseeni nähden aika erilaisia kuin tosielämä. Petollisien tai ilkeiden naisten haukkuminen on paljon yleisempää miesten suusta.
0Äänestä
zen-punanny
18+20 kirjoitti:

Ikävä sanoa, mutta harvat naiset ovat jotain muuta kuin massaa. Voi olla että sama pätee miehiin myös.

Vaikka en olekaan pahemmin näihin pelimiesjuttuihin tutustunut, niin nyt niistä löytyy tähän paikkaan juuri sopiva termi: one-itis.
Katsopas, en minä ole aina ollut sellainen kuin kuvaat. Naisten käytös on minusta sellaisen tehnyt. Olen kantapään kautta oppinut, että naisia ei kannata pitää kovin erityisinä. En edelleenkään pysty itseäni täysin estämään siinä, vaan tänäkin vuonna on ollut pari sellaista naista, joita olen pitänyt erityisinä. Osaan kuitenkin näin vanhemmiten nujertaa sen erityisyyden niin, että ehkä se jää hiukan kaihertamaan johonkin sydämen nurkkaan, mutta ei pahemmin vaivaa enää.
Toivottavasti osaat englantia, niin voit lukea siitä one-itiksesta. Sen jälkeen ymmärrät, mitä tarkoitan. Jos siis ymmärrät, onhan se tietenkin naisena vaikea käsittää millaista on olla mies.... Mutta voit yrittää kuitenkin, lukemalla tästä: http://www.pualingo.com/pua-definitions/one-itis/

Ei tuo tilanne ole tullut vastaan edes pelkästään netin kautta. Miehet ovat haukkuneet ulkonäköäni ihan live-elämässäkin. Tosin on monia ystäviänikin haukuttu, ei kylläkään kaikkia. Joitain ystäviä on haukuttu baarissa, minua ei koskaan siellä, tosin harvoin siellä käynkään. Yleensä miehet ovat arvostelleet ulkonäköni treffeillä tai muutamien treffien jälkeen. Osa on kuitenkin tehnyt selväksi, että seksi kiinnostaa mutta mikään muu ei. Netissä yhteydenpito loppuu siihen kun vaihdetaan kuvia. Miehet on ensin innokkaita tapaamaan, mutta kuvan jälkeen lopettelevat yhteydenpidon pikkuhiljaa.

No aika sikamaisia miehiä sitten deittailet, jos ekaksi haukkuvat ulkonäköä, ja sitten ehdottavat pelkkää seksiä. Kun en miehiä deittaile, niin en osaa sanoa, kuinka moni noin tekee, mutta veikkaisin, ettei kovin suuri osuus miehistä.
0Äänestä
18+2
zen-punanny kirjoitti:

Yhden miehen massa on toisen miehen se ainoa oikea. Tuohon kai rakkauskin perustuu.
0Äänestä
12+7

Joo, no, ei voi mitään. Tässä tapauksessa sitten taas yhden miehen vammauttava one-itis on toisen tavallinen ihastuminen. Ethän sinä siis oikeastaan mitään rakkautta saatikka ystävyyttä etsikään, vaan järjestettyä avioliittoa, jotta saisit perheen perustettua.
Et varmaan itse huomaa, että pitkälti omalla käytökselläsi ajat ne erityisetkin pois, kun kokevat olevansa vain yksi muiden joukossa.

Sanopa muuta, kaipa minulla on käynyt huono tuuri, ja luulen että juuri se kiltti ulkonäkö ulkonäkö ja olemus kerää puoleensa tällaista. Eivät kaikki miehet ole tehneet noin, mutta osa kuitenkin. Tai sitten on tullut muita vähän kyseenalaisia kommentteja siinä tilanteessa. Esimerkiksi kerran tutustuin yksissä juhlissa mieheen, jonka kanssa kävimme myöhemmin treffeillä, juhlissa ei siis "tapahtunut" mitään, vaihdoimme vain numeroita ja molemmat suuntasivat omiin osoitteisiin. Treffeillä mies sitten ilmoitti minulle ettei oikeastaan pidä pitkiä naisia ollenkaan viehättävinä, ja VARSINKAAN yli 170 cm pitkät eivät ole alkuunkaan viehättäviä (olen siis sen 174cm itse) ja kaikkein mieluiten seurustelisi hyvin pienen naisen 150 cm kanssa. Hyvin selväksi tuli että mies oli lähtenyt kanssani treffeille ns. paremman puutteessa kun ei ollut muutakaan tarjolla, ja olikin sitten koko ajan todella tyly minua kohtaan kun en viehättänyt häntä ulkoisesti.
0Äänestä
zen-punanny
18+2 kirjoitti:
Yhden miehen massa on toisen miehen se ainoa oikea. Tuohon kai rakkauskin perustuu.
Se oikea -rakkaus ei synny muutamassa hetkessä. Eikä nuo siilin jutut ainakaan palstapostausten perusteella olleet ilmassa kovinkaan pitkään.
0Äänestä
käytännössä nähtyä
sillitrooli kirjoitti:
Sanotaan nyt sitten vaikka, että jos naisen _olemus_ viehättää minua, niin olisin mieluummin poikaystävä kuin kaveri.
Nojaa, siinä mielessä olet kyllä oikeassa tuossa salijutussa, että jos joku kokoomuslainen suorittajanainen olisi kaikinpuolin hyvää seuraa, mutta samalla myös olemukseltaan kaikinpuolin kokoomuslainen ja vallitsevaa elämäntapaa kannattava, ja suorittajuudesta poikkeavia ihmisiä halveksiva, niin olisin varmaankin mieluummin kaveri kuin poikaystävä. Nyt täytyy kuitenkin sanoa, että jos yhtään naisia tunnen, niin tämä on täysin teoreettista pohdiskelua. Todellisuudessa yksikään kokoomuslainen suorittajanainen ei haluaisi minua poikaystäväkseen.
Tuskinpa haluaa minkään muunkaan aatesuunnan kannattaja.
0Äänestä
joku muu
12+7 kirjoitti:
Joo, no, ei voi mitään. Tässä tapauksessa sitten taas yhden miehen vammauttava one-itis on toisen tavallinen ihastuminen. Ethän sinä siis oikeastaan mitään rakkautta saatikka ystävyyttä etsikään, vaan järjestettyä avioliittoa, jotta saisit perheen perustettua.
Et varmaan itse huomaa, että pitkälti omalla käytökselläsi ajat ne erityisetkin pois, kun kokevat olevansa vain yksi muiden joukossa.
"Ethän sinä siis oikeastaan mitään rakkautta saatikka ystävyyttä etsikään, vaan järjestettyä avioliittoa, jotta saisit perheen perustettua.
Et varmaan itse huomaa, että pitkälti omalla käytökselläsi ajat ne erityisetkin pois, kun kokevat olevansa vain yksi muiden joukossa."
Aika hassut tulkinnat vedit. Mutta et tietenkään halunnutkaan nähdä tuota one-itis -asiaa objektiivisesti.
"että en ole yhtä pinnallinen kuin naiset, jotka arvioivat miehen poikaystäväkelpoisuuden lähestulkoon ainoastaan ulkonäön, statuksen sekä varallisuuden perusteella."
Minä ainakin arvioin poikaystäväkelpoisuuden ensisijaisesti luonteen ja sosiaalisten taitojen perusteella. Ulkonäön toivon olevan normaali ja ennen kaikkea elämäntapojen normaalit. Ennemmin tuntuu siltä että miehet arvioivat naisen tyttöystäväkelpoisuuden pelkän ulkonäön perusteella. Miehillä on hirvittävän tarkat mitat ja kriteerit miltä naisen pitäisi näyttää. Joustetaanhan näistä tietysti vähän, mutta esim. nettitreffeillä jokainen yhteydenpito loppuu kun lähetän kuvan, vaikka olen aivan tavallinen nainen. Enkä edes lihava. Pidän huolta itsestäni, en ole mihinkään suuntaan ääripää, olen niin tavallinen kun nyt vaan nainen olla ja voi. Seksiseuraksi olisin kelvannut usealle miehelle, mutta tyttöystäväksi en.
"Miehillä on hirvittävän tarkat mitat ja kriteerit miltä naisen pitäisi näyttää. Joustetaanhan näistä tietysti vähän, mutta esim. nettitreffeillä jokainen yhteydenpito loppuu kun lähetän kuvan, vaikka olen aivan tavallinen nainen."
Voisin sanoa samaa naisista =) En minäkään mikään ruma ole (tai lihava), mutta vaatimukset ovat varsin korkealla kaikilla nettideiteissä ulkonäön suhteen. Itse on täytynyt vähän kunnostautua ulkonäön suhteen sen vuoksi, kasvojenkuorinta on hyvä tapa nuorentaa ihoa, ja ne hiukset täytyy olla tallessa, ei se näytä hyvältä, jos hiusraja on vetäynyt sivuilta. Onneksi hiuksetkin saa kasvamaan takaisin, kunhan tietää mitä tekee. Tämän jälkeen en tiedä mitä olisi tehtävissä enää ulkonäön suhteen.
En minä mitään kaverisuhteita naisiin harrastakaan. Olen huomannut, ettei ole kiva tulla kidutetuksi. Niinpä en ikinä enää ala mihinkään kaverijuttuihin naisten kanssa. Miehen, joka ei ole mikään YT-mies, kannattaa muistaa naisten kanssa kaveeratessaan pari asiaa. 1) hyötysuhde on aina naiseen päin, mies näkee vaivaa ja nainen hyötyy 2) jos nainen on miehen kaveri, niin se useimmiten tarkoittaa sitä, että sisimmissään nainen halveksuu miestä eikä pidä tätä miehenä, vaan jonain sukupuolettomana matona, josta sattuu kuitenkin olemaan jotain hyötyä
"1) hyötysuhde on aina naiseen päin, mies näkee vaivaa ja nainen hyötyy"
Niin tai sitten nainen vain tykkää miehestä mutta he eivät vain ole suhteeseen sopivia.
"2) jos nainen on miehen kaveri, niin se useimmiten tarkoittaa sitä, että sisimmissään nainen halveksuu miestä eikä pidä tätä miehenä, vaan jonain sukupuolettomana matona, josta sattuu kuitenkin olemaan jotain hyötyä "
Toki ystävyydestä on aina hyötyä. Minä en halveksu miespuolisia ystäviäni, enkä hyödy heistä sen enempää kuin muistakaan ystävistäni.

Niinkun ketä esimerkiksi olen ajanut pois? Eihän täällä juurikaan muita kommentteja näe minulle paitsi haukkumisia.

Kai se oli sitten varsin täydellinen mies itse... En oikein osaa suhtautua näihin juttuihin, kun itselleni ei tulisi tuollaisia juttuja edes ajatuksen tasolla.
0Äänestä
sillitrooli
UPDATE_9760185 kirjoitti:

"Minä en halveksu miespuolisia ystäviäni, enkä hyödy heistä sen enempää kuin muistakaan ystävistäni."
Et ole ehkä kaikkein tyypillisin nainen tässä asiassa. Asiaan vaikuttaa sekin, jos hengaat mieskavereidesi kanssa porukassa, eikä kaverisuhteesi miehiin ole vain kahdenvälisiä. Hyväksikäyttö liittyy mielestäni yleensä niihin kahdenvälisiin nainen-mies kaverisuhteisiin.
0Äänestä
ei millään pahalla
sillitrooli kirjoitti:
Niinkun ketä esimerkiksi olen ajanut pois? Eihän täällä juurikaan muita kommentteja näe minulle paitsi haukkumisia.
Ehkä näkisit jos keskustelisit vuorovaikutteisesti inttämisen sijaan.
0Äänestä
sillitrooli
ei millään pahalla kirjoitti:

Mistä haluaisit keskustella? Keskustellaan siitä sitten.

Minä en ole oikea henkilö keskustelemaan kanssasi mutta ehkä joku muu on jos .... niin enkä minäkään usko että tiikeri pääsisi juovistaan ihan noin helposti.

Ekaksi sanotaan, että pitää olla vuorovaikutteinen, mutta sitten ei kelpaakaan.
0Äänestä
.....
joku muu kirjoitti:
"Ethän sinä siis oikeastaan mitään rakkautta saatikka ystävyyttä etsikään, vaan järjestettyä avioliittoa, jotta saisit perheen perustettua.
Et varmaan itse huomaa, että pitkälti omalla käytökselläsi ajat ne erityisetkin pois, kun kokevat olevansa vain yksi muiden joukossa."
Aika hassut tulkinnat vedit. Mutta et tietenkään halunnutkaan nähdä tuota one-itis -asiaa objektiivisesti.
Eikö siis ihastuksella ja one-itisilla ole muka mitään eroa? Käsitin, että one-itis on ihastus, johon on jämähdetty ihan liian pitkäksi aikaa, vaikka on selvää ettei siitä tule mitään.
Tuskin on one-itisia ihastua yhteen ihmiseen kerrallaan.
0Äänestä
.....
sillitrooli kirjoitti:
Niinkun ketä esimerkiksi olen ajanut pois? Eihän täällä juurikaan muita kommentteja näe minulle paitsi haukkumisia.
"Niinkun ketä esimerkiksi olen ajanut pois? Eihän täällä juurikaan muita kommentteja näe minulle paitsi haukkumisia."
Et kai sinä herrajumala sentään täältä ole etsimässä vaimoehdokkaita?
0Äänestä
sillitrooli
..... kirjoitti:

Itsehän tuo minulle vastannut vihjaili, että ajan pois jotain naisia. Tai nuo minulle vastanneet. En tiedä kuinka monen henkilön kanssa olen keskustellut, kun naiset ei voi käyttää samaa nimmaria edes yhdessä keskustelussa.
0Äänestä
19+3
zen-punanny kirjoitti:
Ikävä sanoa, mutta harvat naiset ovat jotain muuta kuin massaa. Voi olla että sama pätee miehiin myös.
"Voi olla että sama pätee miehiin myös."
Sanoisin että erityisesti miehiin se pätee...
0Äänestä
..............
sillitrooli kirjoitti:
Itsehän tuo minulle vastannut vihjaili, että ajan pois jotain naisia. Tai nuo minulle vastanneet. En tiedä kuinka monen henkilön kanssa olen keskustellut, kun naiset ei voi käyttää samaa nimmaria edes yhdessä keskustelussa.
Minä en nähnyt siinä vihjailtavan, että ajaisit pelkästään TÄÄLLÄ ne naiset pois.
0Äänestä
sillitrooli
.............. kirjoitti:
Minä en nähnyt siinä vihjailtavan, että ajaisit pelkästään TÄÄLLÄ ne naiset pois.
Ylempänä se kirjoittaja/ joku niistä kirjoittajista laittaa näin: "Nekin naiset jotka täällä vähän ovat empatiaa ja sympatiaa tunteneet sua kohtaan, tuskin tuntevat enää tänäpäivänä."
Ehkä siitä tuli ajatus, että puhutaan palstalla olevista naisista.
0Äänestä
joku muu
..... kirjoitti:
Eikö siis ihastuksella ja one-itisilla ole muka mitään eroa? Käsitin, että one-itis on ihastus, johon on jämähdetty ihan liian pitkäksi aikaa, vaikka on selvää ettei siitä tule mitään.
Tuskin on one-itisia ihastua yhteen ihmiseen kerrallaan.
Voi kai ajatella niin, että on jämähdetty liian pitkäksi aikaa. Mutta varsinkin niin, että on antanut selkärankansa pois. Näistä miehistä naiset puhuvat kavereille epätoivoisina, nössöinä jne. Ihastuneena ei tarvitse käyttäytyä niin.
"Minä en halveksu miespuolisia ystäviäni, enkä hyödy heistä sen enempää kuin muistakaan ystävistäni."
Et ole ehkä kaikkein tyypillisin nainen tässä asiassa. Asiaan vaikuttaa sekin, jos hengaat mieskavereidesi kanssa porukassa, eikä kaverisuhteesi miehiin ole vain kahdenvälisiä. Hyväksikäyttö liittyy mielestäni yleensä niihin kahdenvälisiin nainen-mies kaverisuhteisiin.
Niin en ole aito skotti....eiku...
Minulla on kyllä ihan kahdenkeskisiä mies kaverisuhteita. Pieni osa miehistä on kaveruksia keskenään ja saatamme hengailla isommassakin lössissä joskus. Jokaisen kanssa hengailen ja olen muuten yhteydessä myös kahdenkeskisesti.
0Äänestä
vähän pettyny
sillitrooli kirjoitti:
En minä mitään kaverisuhteita naisiin harrastakaan. Olen huomannut, ettei ole kiva tulla kidutetuksi. Niinpä en ikinä enää ala mihinkään kaverijuttuihin naisten kanssa. Miehen, joka ei ole mikään YT-mies, kannattaa muistaa naisten kanssa kaveeratessaan pari asiaa. 1) hyötysuhde on aina naiseen päin, mies näkee vaivaa ja nainen hyötyy 2) jos nainen on miehen kaveri, niin se useimmiten tarkoittaa sitä, että sisimmissään nainen halveksuu miestä eikä pidä tätä miehenä, vaan jonain sukupuolettomana matona, josta sattuu kuitenkin olemaan jotain hyötyä
"1) hyötysuhde on aina naiseen päin, mies näkee vaivaa ja nainen hyötyy 2) jos nainen on miehen kaveri, niin se useimmiten tarkoittaa sitä, että sisimmissään nainen halveksuu miestä eikä pidä tätä miehenä, vaan jonain sukupuolettomana matona, josta sattuu kuitenkin olemaan jotain hyötyä"
juuri näin mulle kävi.. laitoin välit poikki kokonaan ku ei se muuksi olis koskaan muuttunu. muutaman kerran piilotettiin lihaaki :)
0Äänestä
olettamatta
Kerrotko tarkemmin miten tämä huijaus sitten tehdään? Ihmiset kun tuppaavat olettamaan asioita tarkastamatta niiden totuudenmukaisuutta. Rehellisesti sanottuna en muista koskaan kertaakaan kenenkään miehen kysyneen mitä minä haluan tai mitä ajattelen. Vaikka niitä kertoisi kysymättä, kaikuvat ne kuuroille korville. Miehillä tuntuu kummallisen usein olevan pitkä lista tuulesta tempaistuja ennakkoluuloja ja oletuksia ja jokaisen naisen pitää käyttäytyä juuri näiden oletusten mukaan, ja sitten kun näin ei käykään ollaan ihmeissään ja närkästyneitä.
0Äänestä
sillitrooli
Älä nyt hulluja puhu, nainen. Eihän naiselta (sen paremmin kaverinaiselta kuin hyvänpäiväntuttavaltakaan) voi kysyä mitään tyyliin "mitä sinä haluat meidän välillä olevan?". Tuollainen kysymys itsessäänhän tarkoittaa suoraan samaa kuin jos mies sanoisi haluavansa parisuhteen naisen kanssa.

Niin ja rehellisyys, se vasta kauheaa on! Hui kauhistuksen kanahäkki!
0Äänestä
olettamatta
Eihän sitä niin tarvitse kysyäkään, voihan sitä kysyä ja udella asiaa muutakin kautta. Esim. mitä suunnitelmia ja toiveita on lähivuosille, haluaisiko seurustella (ylipäätään), tapaileeko ketään tällä hetkellä jne. Ylipäätäänkin miehet luulevat usein tietävänsä mitä nainen ajattelee, vaikka sitä eivät ole edes kysyneet eikä naisen antama vastaus kiinnosta.
0Äänestä
sillitrooli
Mies kysyy naiselta:
"Mitä toiveita sinulla on elämälle?" -> nainen näkee yhteyden miehen omiin ajatuksiin, jos ei ole ihan tyhmä nainen
"Haluaisitko seurustella jonkun miehen kanssa, noin ylipäätään?" -> nainen tajuaa, että tässä puhutaan siitä haluaisiko seurustella kysyjämiehen kanssa. tajuaa jopa silloin, vaikka olisi todella tyhmä nainen.
"Mitä elämääsi muuten kuuluu, tapailetko ketään?" -> Jos nainen ei ole aivokuollut, niin hän tajuaa, että kysyjämies kysyy omaa mahdollisuuttaan aloittaa tapailu naisen kanssa.

Me puhutaan kyllä näistä asioista koulukavereiden kanssa, miestenkin. Mutta sinänsä esitit juuri sen mitä ajattelinkin. Miestä kiinnostaa vain oma napa ja hän on kiinnostunut toisen asioista vain ja ainoastaan jos ne vaikuttavat hänen omaan elämään. Mutta ainakin kysymällä näitä antaa naiselle mahdollisuuden kertoa ajatuksistaan sen sijaan että tekee tuhat ja yksi oletusta.
0Äänestä
ihquu
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, ne hämmästyttää kummastuttaa pientä Siiliä.
0Äänestä
sillitrooli
Eikö sinua kummastuta ikinä mikään?
0Äänestä
>;,,,;<
sillitrooli kirjoitti:
Eikö sinua kummastuta ikinä mikään?
Siilin piikkien pörheys.
0Äänestä
sillitrooli
>;,,,;< kirjoitti:
Siilin piikkien pörheys.
Hiirelle on kasvanut lisää viiksiä.
0Äänestä
jopa-70%
"kamumies". Heh.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 97
Vanhimmat
Millähän tavalla ne tavisnaiset kamumiehiä kiduttavat?
Ei taida tähänkään aloituksen kannalta oleelliseen kysymykseen tulla vastausta. Yllättäen.
Nää siilitrollin oneliner -provot on samaa nollatasoa kuin älymiehen spämmit. Liekö sama kirjoittajakin.
En ole älymies. Ja onelinerit johtuvat siitä, että kukaan ei enää jaksa keskustella täällä kunnolla, niin miksi sitten kirjoittaa kunnollisia avauksiakaan.
Luulin, että tämä on niin päivänselvä juttu, että sitä ei tarvitse selittää. Ainakin useimmille miehille tuo juttu on ihan selkeä. Kyse on siis siitä, että nainen käyttäytyy kaverimiestään kohtaan hyvin läheisesti ja antaa vinkkejä ihastuksesta. Sitten, kun mies ottaa vinkistä vaarin, niin nainen joko loukkaantuu kaverimiehelle, tai tekee kaverimiehestä pilkkaa. Tai vetäytyy hetkeksi aikaa, mutta alkaa uudestaan antaa vinkkejä kaverimiehelle. Kidutusta yhtä kaikki, oli naisen toimintatapa sitten mikä tahansa näistä.
Sitten, jos nyt joku nainen aikoo tässä kiistää tämän asian, niin kannattaa muistaa, että tästä on tutkimuksellista todisteaineistoa. En jaksa etsiä, mutta täällä palstallakin on joskus linkattu tutkimukseen, jossa NAISET ITSE eivät tunnistaneet, milloin joku toinen nainen on eroottisesti ystävällinen miestä kohtaan, ja milloin vain tavanomaisesti ystävällinen.
Keimailu kuuluu naisen luontoon. Jo pikkutytöt oppivat että miehiltä saa huomiota kun vähän keimailee. Ihminen on lapsena opittujen käyttäytymismallien tulos. Kutsuvat tätä luonteeksi tai persoonaksi.
jos lähtökohtana on eroottisten vinkkien odottelu kamunaiselta, niin sillä ja aloituksen viitelinkkisi asialla on keskenään? Ei liene outoa, että joudut selittämään.
Artikkelissa käsitelty tutkimustulos sovellettuna naisiin: Tavisnaisen tarvitsee käyttää valtaansa pelaillen ja kiduttaen kamumiestään, koska tavisnaisella ei ole queen been asemaa, jossa nainen saisi ihailua joka puolelta ja jossa ympäriltä tuleva ihailu riittäisi naiselle vahvistamaan sen, että hänellä on valtaa.
Mitäs jos ottaisit naisten tekemiset vähemmän vakavissaan? Kyllähän ne kikkailee, mutta se tulee kai aika luonnostaan...
Kysymys 2, mikä on tavis? Se on jo selvinnyt, että lääkärit ovat alieneja, entä muut?
En ota niinkään naisten tekemisiä vakavasti, kuin sen, että ikuinen poikamieheys uhkaa. Tämän uhkaavan näyn takia on mukava pohtia miten ilkeitä naiset ovat, vaikka näyttelevätkin äiti teresoja.
ikuinen poikamieheys? älä höpötä! Kyllähän sulla on naisia ollut, ja koko ajan on yksi ellei useampi naisviritelmä työn alla. Ja mitä sitten haluaisit löytää? Hehkuttelet täällä videolla esiintyvien venäläisnaisten ihanuutta ja ihastut suomessa käymässä oleviin ulkomaalaisiin naisiin. Ihan varmasti sullekin löytyisi nainen pysyvään parisuhteeseen, jos vähän muuttaisit asennettasi. Nekin naiset jotka täällä vähän ovat empatiaa ja sympatiaa tunteneet sua kohtaan, tuskin tuntevat enää tänäpäivänä. Epäilenkin että pilaat itse mahdollisuutesi niihin naisiin joista olet kiinnostunut ja joiden kanssa voisi edes jollain järjellä olla mahdollista parisuhde rakentaa.
Ei ole mitään naisviritelmiä työn alla. Enkä mitään viritelmiä haluaisikaan, vaan tyttöystävän.
Aika tiuhaan sulla kiinnostuksen kohteet vaihtuu. Mutta kuten siellä kurssillasi huomasit, myös ulkomailla osataan. Eli nainen taisi vähän vetää sua höplästä. Kirjoitusten perusteella ei nyt ihan kuulosta siltä että haluaisit tyttöystävän, tai ainakaan tyttöystävän rooli ei ole sitä miten useimmat sen ymmärtävät.
Mitenkä niin tiuhaan vaihtuu kiinnostuksen kohteet? Ne pari juttua, joista kirjoitin kesällä, nehän olivat sellaisia, joissa nainen osoitti minua kohtaan jotain kiinnostusta, mutta itse en lähtenyt leikkiin mukaan, koska huomasin, että kiinnostus oli vääränlaista, tai nainen oli sellainen, ettei olisi oikeasti pitänyt minusta.
Syksyä se oli eikä kesää. Mutta jos naiset osoittavat kiinnostusta myös sinua kohtaan niin hyvä juttu. Sitten sulla on ihan hyvät mahdollisuudet löytää nainen, kun uskallat tehdä aloitteita ja naiset ovat aloitteellisia sinua kohtaan.
Ei kun kyllä se itäeurooppalainen nainen oli nyt syksyllä. Mutta miten se, että olen koko vuonna suudellut yhden naisen kanssa ja harrastanut seksiä nollan naisen kanssa, tekee minusta jonkun "naisviritelmiä pitävän miehen"? Tuosta voisi melkein loukkaantua, jos olisi herkempi loukkaantumaan.
Miksi keskustelu kääntyy usein sillin avauksesta sillin persoonaan?
Mielestäni syy on siinä, että joku tulee aina haukkumaan minua. Ehkä kysymykseni ovat niin vaikeita, että on kivempi vaan haukkua.
Onneksi me palstalla pysytään ajantasalla jos sulla alkaa ajantaju heittää. Sillin kirjoitukset on välillä (tai aika usein) kaksinaismoralistisia, kuten niin monen muunkin palstamiehen.
Oletkos Silli tavannut ketään naista tältä palstalta? Aika moni mukava ihminen on tavannut toisensa tätä kautta. Ymmärtänet mitä tarkoitan. Kirjoitat aktiivisesti, tuleeko yhteydenottoja? Mukavista ollaan kiinnostuneita...
En ole tavannut ketään palstalta.
Ketkä "moni" on tavannut palstan kautta?
Onhan niitä monia ja vielä enemmän niitä joita ei tiedä
Keitä esimerkiksi?
Kamumies
Esim. rkf a w3rawe gkt ja ..................
Itse sosiaalisena naisena, jolla on myös useita miespuolisia kavereita, olen huomannut, että miehet saattavat yllättävän helposti luulla, että ystävällisyys on flirttailua. Nuorempana juttelin ja hymyilin vapautuneesti ympäriinsä kaikille, mutta nykyään olen hieman varaantuneempi, koska pahimmillaan ystävällisyys tuntemattomia miehiä kohtaan on johtanut lääppimiseen, ahdistelemiseen ja jopa raiskausyritykseen. Ja siis mielestäni en ollut antanut mitään merkkejä siitä, että olisin kiinnostunut, vaan olin ihan vain ystävällinen.
Kolme kaverisuhdetta on pitänyt lopettaa, kun mies ei ole vain tajunnut siitä huolimatta, että olen ollut varattu. Ymmärrän asian ehkä joten kuten, kun olen kuullut sanottavan muutaman kerran, että tapani olla ja kommunikoida muiden kanssa on sellainen, että jotkut saattavat käsittää sen flirttailuna, vaikka en tarkoita mitään. Siitäkin huolimatta ihmisen pitäisi mielestäni ymmärtää, että toinen ei ole kiinnostunut, jos hän sen sanoo suoraan ihan selvällä suomen kielellä. Ja noiden kolmen pojan kanssa olin puhunut suoraan myös siitä, että jos vaikutankin flirttailevalta, niin se ei ole tietoista, koska se vain jotenkin kuuluu olemukseeni.
Yrität syyttää miehiä siitä että olet heikkomoraalinen ja huomionkipeä.
On paljon parempi olla tekemättä aloittetta tai antamatta miehelle mitään huomiota juuri tästä syystä. Tylyjä pakkeja vaan niin eipähän jää miehelle vääriä kuvitelmia.
Ekalle vastaajalle: en nyt sanoisi ihan noinkaan. Pidän ihmisten kanssa oleskelusta, mutta eroottinen tai romanttinen huomio muilta kuin aviomieheltäni ei ole minulle tärkeää. Olen nykyään pyrkinytkin vähentämään käytöksessäni sitä, mitä muut pitävät flirttailuna, sillä jopa yksi nainen luuli kerran, että olen lesbo, kun käytökseni oli kuulemma niin flirttailevaa. :)
Toiselle: Mielestäni on törkeää olla epäkohtelias tuntemattomille ilman mitään syytä, mutta toisaalta ymmärrän pointtisi. Jotkut miehet varmaan kokevat sen vain ajansäästönä, jos nainen heti töräyttää törkeästi, että miestä ei täällä kaivata. Olen pyrkinyt siihen, että sanon aina nätisti heti alussa, että olen sitten varattu. Se ei valitettavasti näytä riittävän kaikille.
Kerro ihmeessä miten voi olla ystävä heteromiehelle ilman että toinen kuvittelee jotain ihan muuta? Ei nimittäin aina auta edes suora puhe.
Kertoisitko muuten esimerkkejä tästä "antaa vinkkejä ihastuksesta"?
Joo, selväksi on tullut. Ei kannata ystävystyä miesten kanssa. Ei kannata kaveerata, ei kannata jutella. Ei kannata edes katsoa päin, ettei mies luule naisen "kiduttavan".
missään muualla noin väkinäisiä assosiaatioita kuin palstan miesväen joukossa?
"Juu, tottahan naisten kuuluu automaattisesti simpauttaa kun mahdollisuus on, kuin perinteen ylläpitämiseksi alikessut alokkaita ..."
Ilmeisesti kyseessä ei nyt ole ne "kaiken nuoruuden viehätysvoimansa menettäneet kaikille kelpaamattomat kurppa" -kamunaiset, vaan sillin himoitsemat naiset, jotka eivät hänen kanssaan tahdo kuitenkaan muuta kuin korkeintaan ystävyyttä, vain huomatakseen ettei sillistä ole edes siihen ystävyyteen.
ATM logiikkaa=Assburger logiikkaa=jargonia.
Tuskin ne yleensä "kiduttaa" haluavat, tykkäävät huomiosta kyllä, eivätkä hokaa, että miehiä heidän käytöksensä saattaa sapettaa.
Sori olen tällänen tyhmä ruma läski YH (siis silti uskaltaudun kirjoittelemaan tänne viisaiden ihmisten ketjuihin)... Hmm siis tavisnaisella ei saa olla miespuolisia ystäviä?
Tarkoitatko kiduttamisella kenties sitä, että kamumies haluaa seksiä eikä nyt sitä saa? Olen törmännyt tähän useita kertoja. Seksi kiinnostaa, seurustelu ei, ja kaveruuden varjolla miehet sitten pitävät yhteyttä siinä toivossa että joskus irtoaisi. Ja kun eivät saa haluamaansa, ja auta armias jos nainen vielä alkaakin seurustella jonkun toisen kanssa, sitten alkaa kauhea haukkuminen ja valitus siitä miten nainen oli paska ja hyväksikäyttäjä ja mitäs vielä. Moni näistä miehistä olisi kelvannut minulle seurustelukumppaniksi, ja sitten seksikin olisi tietysti tullut kuvioihin. Enää en uskallakaan kaveerata miesten kanssa vapaa-ajalla. Työ/opiskelukaverit ovat tietysti eri juttu.
Toki miehiä on moneksi, mutta löytyy myös näitä tarkoitusperän verhoajia myös.
Sen verran, että naisen on valppaana oltava
En tarkoita kaveriseksiä. En harrasta sellaista typeryyttä.
Tarkoitan sitä, että nainen huijaa kamumiehen luulemaan, että kaveruus voisi muuttua parisuhteeksi. Sitten kun huijaus onnistuu, niin nainen lyö kepillä sormille.
"Huijaa kamumiehen luulemaan..." Hyvänen aika.
Kannattaisiko kavereita pitää ihan kavereina, kunnes toisin todistetaan?
Ei kukaan tykkää olla joka hetki ystäviensä kanssa varuillaan, että mitä jos annan nyt aikomuksistani väärän kuvan. Toki kaveruussuhteista joskus kehittyy jotain muuta, mutta siinä toivossa ei kannata elää, ja on epäreilua jos mitään vilipitöntä kaveruutta ei sinun puoleltasi alunperin olekaan.
En minä mitään kaverisuhteita naisiin harrastakaan. Olen huomannut, ettei ole kiva tulla kidutetuksi. Niinpä en ikinä enää ala mihinkään kaverijuttuihin naisten kanssa. Miehen, joka ei ole mikään YT-mies, kannattaa muistaa naisten kanssa kaveeratessaan pari asiaa.
1) hyötysuhde on aina naiseen päin, mies näkee vaivaa ja nainen hyötyy
2) jos nainen on miehen kaveri, niin se useimmiten tarkoittaa sitä, että sisimmissään nainen halveksuu miestä eikä pidä tätä miehenä, vaan jonain sukupuolettomana matona, josta sattuu kuitenkin olemaan jotain hyötyä
Mistäs tuon viimeisen jutun olet päätellyt?
Sukupuolten välisissä kaverisuhteissa, jos molemmat ovat hetero- tai biseksuaalisia, on yleensä aina vähintäänkin jossain vaiheessa ollut jotain sellaista pientä "värinää", jota ei ole ainakaan kahden heteromiehen välisessä kaverisuhteessa (naisten välisestä kaveruudesta en sitten tiedä...). Sukupuolten väliset kaverisuhteet eivät siis ole luonnollinen kaveruuden tila. Nainen on päättävässä asemassa, joten suurin osa sukupuolten välisistä kaverisuhteista on alkanut niin, että on tutustuttu jossain yhteydessä, ja vähän kierrelty ja kaarreltu, mutta nainen on enemmän tai vähemmän aktiivisesti torjunut suhteen mahdollisuuden (yleensä vähemmän aktiivisesti ja enemmän tiedostamattomasti). Siitä on sitten luisuttu tilaan, joka nähdään kaverisuhteena.
Oletko Silli kaveri exiesi kanssa? Pidättekö siis yhteyttä? Onko sinulla muuten naispuolisia kavereita?
Seurustelin viime vuonna yhden naisen kanssa vajaa puoli vuotta. Sen kanssa olen jossain yhteydessä, mutta en läheisessä. Enemmän se liittyy yhteen harrastus-/työpuolen juttuihin, miksi olen yhteydessä.
Muihin exiin en ole missään yhteydessä.
Naispuolisia kavereita ei ole, tuttavia kylläkin. Kuten jo edellä mainitsin, en jaksa alkaa enää kaveeraamaan kenenkään naisen kanssa. Jos en poikaystäväksi kelpaa, niin turha luulo, että alan joksiksin olkapääksi tai kännikuskiksi.
Mulla on ainakin sellaisia, lähinnä opiskelukavereita, joiden kanssa ei ole ns. värinää. Syy on ehkä että ovat/olen seukannut kun ollaan tutustuttu, ja välit ovat vakiintuneet ikään kuin sisarellisiksi. Jos olisi tavattu toisissa merkeissä, asiat olisivat voineet mennä toisin.
Entä jos tilanne olisikin niin, että et edes haluaisi poikaystäväksi mutta nainen olisi kaverina mukava?
Yleensä jos nainen viehättää minua persoonana, niin olisin mieluummin poikaystävä kuin kaveri. Olen sen jo muutamaan ja vielä uudestaan muutamaan kertaan kertonutkin täällä palstalla, että en ole yhtä pinnallinen kuin naiset, jotka arvioivat miehen poikaystäväkelpoisuuden lähestulkoon ainoastaan ulkonäön, statuksen sekä varallisuuden perusteella.
Öö... etkös juuri eilen haukkunut salilla käyvät naiset PELKÄN ulkonäön ja olettamasi statuksen perusteella?
Sanotaan nyt sitten vaikka, että jos naisen _olemus_ viehättää minua, niin olisin mieluummin poikaystävä kuin kaveri.
Nojaa, siinä mielessä olet kyllä oikeassa tuossa salijutussa, että jos joku kokoomuslainen suorittajanainen olisi kaikinpuolin hyvää seuraa, mutta samalla myös olemukseltaan kaikinpuolin kokoomuslainen ja vallitsevaa elämäntapaa kannattava, ja suorittajuudesta poikkeavia ihmisiä halveksiva, niin olisin varmaankin mieluummin kaveri kuin poikaystävä. Nyt täytyy kuitenkin sanoa, että jos yhtään naisia tunnen, niin tämä on täysin teoreettista pohdiskelua. Todellisuudessa yksikään kokoomuslainen suorittajanainen ei haluaisi minua poikaystäväkseen.
No, sinunhan kanssa saisi sitten olla tyttöystäväkin tarkkana, ettet iske silmiäsi jokaiseen naiseen joka "viehättää sinua persoonana".
Jokainen vähänkin miellyttävä nainen, jonka kanssa tulee hyvin toimeen, on sinulle siis potentiaalinen kumppani. En kyllä enää yhtään ihmettele, miksi olet noin hukassa rakkauselämässäsi. Pidät naisia laskelmoivina, mutta tuo oma käytöksesi on paitsi epätoivoista myös erittäin laskelmoivaa. Tyttöystävätutka on koko ajan päällä, tunneside valinnainen ja persoonan yksilöllisyydestä viis.
Mistä olet päätellyt, että minusta kovinkaan moni nainen on miellyttävä? Mitä vanhemmaksi tulen, sitä harvempi nainen mielestäni vaikuttaa persoonaltaan/ olemukseltaan viehättävältä.
Sitä pahempi. Et kuitenkaan ole täällä kirjoittelusi aikana kertaakaan keskittynyt yhteen kerrallaan.
Siis mitä häh? Täällä kirjoittelun aikana? Tarkoitatko että olen kirjoittanut kahdesta eri naisesta samaan aikaan? En ymmärrä. Enkä mielestäni ole kirjoittanut mitään, että olisin yrittänyt tutustua kahteen naiseen samaan aikaan, kun en ole niin tehnyt.
"että en ole yhtä pinnallinen kuin naiset, jotka arvioivat miehen poikaystäväkelpoisuuden lähestulkoon ainoastaan ulkonäön, statuksen sekä varallisuuden perusteella."
Minä ainakin arvioin poikaystäväkelpoisuuden ensisijaisesti luonteen ja sosiaalisten taitojen perusteella. Ulkonäön toivon olevan normaali ja ennen kaikkea elämäntapojen normaalit. Ennemmin tuntuu siltä että miehet arvioivat naisen tyttöystäväkelpoisuuden pelkän ulkonäön perusteella. Miehillä on hirvittävän tarkat mitat ja kriteerit miltä naisen pitäisi näyttää. Joustetaanhan näistä tietysti vähän, mutta esim. nettitreffeillä jokainen yhteydenpito loppuu kun lähetän kuvan, vaikka olen aivan tavallinen nainen. Enkä edes lihava. Pidän huolta itsestäni, en ole mihinkään suuntaan ääripää, olen niin tavallinen kun nyt vaan nainen olla ja voi. Seksiseuraksi olisin kelvannut usealle miehelle, mutta tyttöystäväksi en.
En tarkoita, että olisit yrittänyt täsmälleen samaan aikaan kahta eri naista, vaan että tyttöystävätutkasi on koko ajan päällä vaikka joku kiinnostaisikin. En ole koskaan saanut sellaista kuvaa, että joku vaikuttaisi sinun näkökulmastasi erityiseltä, tai että olisit ihastunut juuri tuohon ihmiseen. Yhden kiinnostuksen tilalle tulee toinen kiinnostus eikä yksikään ole sen kummempi kuin toinenkaan. Pelkkää naismassaa, joka täyttää tietyt peruskiinnostavuuden kriteerit.
Jos et ole itse tätä huomannut, kurja juttu.
En sitten tiedä, millaisia miehiä olet nettitreffeiltä valinnut, mutta ainakin omista kavereistani vain harvat ovat ( tai olleet sinkkuna ollessaan) sellaisia, joilla vaikuttaisi olevan tiukkoja kriteereitä naisten ulkonäön suhteen. Nämä palstalla provoiluna heitetyt "rumalla naisella ei tee mitään" jutut ovat siis ainakin omaan, kaveriporukoista yleistettyyn kokemukseeni nähden aika erilaisia kuin tosielämä. Petollisien tai ilkeiden naisten haukkuminen on paljon yleisempää miesten suusta.
Ikävä sanoa, mutta harvat naiset ovat jotain muuta kuin massaa. Voi olla että sama pätee miehiin myös.
Vaikka en olekaan pahemmin näihin pelimiesjuttuihin tutustunut, niin nyt niistä löytyy tähän paikkaan juuri sopiva termi: one-itis.
Katsopas, en minä ole aina ollut sellainen kuin kuvaat. Naisten käytös on minusta sellaisen tehnyt. Olen kantapään kautta oppinut, että naisia ei kannata pitää kovin erityisinä. En edelleenkään pysty itseäni täysin estämään siinä, vaan tänäkin vuonna on ollut pari sellaista naista, joita olen pitänyt erityisinä. Osaan kuitenkin näin vanhemmiten nujertaa sen erityisyyden niin, että ehkä se jää hiukan kaihertamaan johonkin sydämen nurkkaan, mutta ei pahemmin vaivaa enää.
Toivottavasti osaat englantia, niin voit lukea siitä one-itiksesta. Sen jälkeen ymmärrät, mitä tarkoitan. Jos siis ymmärrät, onhan se tietenkin naisena vaikea käsittää millaista on olla mies.... Mutta voit yrittää kuitenkin, lukemalla tästä:
http://www.pualingo.com/pua-definitions/one-itis/
Ei tuo tilanne ole tullut vastaan edes pelkästään netin kautta. Miehet ovat haukkuneet ulkonäköäni ihan live-elämässäkin. Tosin on monia ystäviänikin haukuttu, ei kylläkään kaikkia. Joitain ystäviä on haukuttu baarissa, minua ei koskaan siellä, tosin harvoin siellä käynkään. Yleensä miehet ovat arvostelleet ulkonäköni treffeillä tai muutamien treffien jälkeen. Osa on kuitenkin tehnyt selväksi, että seksi kiinnostaa mutta mikään muu ei. Netissä yhteydenpito loppuu siihen kun vaihdetaan kuvia. Miehet on ensin innokkaita tapaamaan, mutta kuvan jälkeen lopettelevat yhteydenpidon pikkuhiljaa.
No aika sikamaisia miehiä sitten deittailet, jos ekaksi haukkuvat ulkonäköä, ja sitten ehdottavat pelkkää seksiä. Kun en miehiä deittaile, niin en osaa sanoa, kuinka moni noin tekee, mutta veikkaisin, ettei kovin suuri osuus miehistä.
Yhden miehen massa on toisen miehen se ainoa oikea. Tuohon kai rakkauskin perustuu.
Joo, no, ei voi mitään. Tässä tapauksessa sitten taas yhden miehen vammauttava one-itis on toisen tavallinen ihastuminen. Ethän sinä siis oikeastaan mitään rakkautta saatikka ystävyyttä etsikään, vaan järjestettyä avioliittoa, jotta saisit perheen perustettua.
Et varmaan itse huomaa, että pitkälti omalla käytökselläsi ajat ne erityisetkin pois, kun kokevat olevansa vain yksi muiden joukossa.
Sanopa muuta, kaipa minulla on käynyt huono tuuri, ja luulen että juuri se kiltti ulkonäkö ulkonäkö ja olemus kerää puoleensa tällaista. Eivät kaikki miehet ole tehneet noin, mutta osa kuitenkin. Tai sitten on tullut muita vähän kyseenalaisia kommentteja siinä tilanteessa. Esimerkiksi kerran tutustuin yksissä juhlissa mieheen, jonka kanssa kävimme myöhemmin treffeillä, juhlissa ei siis "tapahtunut" mitään, vaihdoimme vain numeroita ja molemmat suuntasivat omiin osoitteisiin. Treffeillä mies sitten ilmoitti minulle ettei oikeastaan pidä pitkiä naisia ollenkaan viehättävinä, ja VARSINKAAN yli 170 cm pitkät eivät ole alkuunkaan viehättäviä (olen siis sen 174cm itse) ja kaikkein mieluiten seurustelisi hyvin pienen naisen 150 cm kanssa. Hyvin selväksi tuli että mies oli lähtenyt kanssani treffeille ns. paremman puutteessa kun ei ollut muutakaan tarjolla, ja olikin sitten koko ajan todella tyly minua kohtaan kun en viehättänyt häntä ulkoisesti.
Se oikea -rakkaus ei synny muutamassa hetkessä. Eikä nuo siilin jutut ainakaan palstapostausten perusteella olleet ilmassa kovinkaan pitkään.
Tuskinpa haluaa minkään muunkaan aatesuunnan kannattaja.
"Ethän sinä siis oikeastaan mitään rakkautta saatikka ystävyyttä etsikään, vaan järjestettyä avioliittoa, jotta saisit perheen perustettua.
Et varmaan itse huomaa, että pitkälti omalla käytökselläsi ajat ne erityisetkin pois, kun kokevat olevansa vain yksi muiden joukossa."
Aika hassut tulkinnat vedit. Mutta et tietenkään halunnutkaan nähdä tuota one-itis -asiaa objektiivisesti.
"Miehillä on hirvittävän tarkat mitat ja kriteerit miltä naisen pitäisi näyttää. Joustetaanhan näistä tietysti vähän, mutta esim. nettitreffeillä jokainen yhteydenpito loppuu kun lähetän kuvan, vaikka olen aivan tavallinen nainen."
Voisin sanoa samaa naisista =) En minäkään mikään ruma ole (tai lihava), mutta vaatimukset ovat varsin korkealla kaikilla nettideiteissä ulkonäön suhteen. Itse on täytynyt vähän kunnostautua ulkonäön suhteen sen vuoksi, kasvojenkuorinta on hyvä tapa nuorentaa ihoa, ja ne hiukset täytyy olla tallessa, ei se näytä hyvältä, jos hiusraja on vetäynyt sivuilta. Onneksi hiuksetkin saa kasvamaan takaisin, kunhan tietää mitä tekee. Tämän jälkeen en tiedä mitä olisi tehtävissä enää ulkonäön suhteen.
"1) hyötysuhde on aina naiseen päin, mies näkee vaivaa ja nainen hyötyy"
Niin tai sitten nainen vain tykkää miehestä mutta he eivät vain ole suhteeseen sopivia.
"2) jos nainen on miehen kaveri, niin se useimmiten tarkoittaa sitä, että sisimmissään nainen halveksuu miestä eikä pidä tätä miehenä, vaan jonain sukupuolettomana matona, josta sattuu kuitenkin olemaan jotain hyötyä "
Toki ystävyydestä on aina hyötyä. Minä en halveksu miespuolisia ystäviäni, enkä hyödy heistä sen enempää kuin muistakaan ystävistäni.
Niinkun ketä esimerkiksi olen ajanut pois? Eihän täällä juurikaan muita kommentteja näe minulle paitsi haukkumisia.
Kai se oli sitten varsin täydellinen mies itse... En oikein osaa suhtautua näihin juttuihin, kun itselleni ei tulisi tuollaisia juttuja edes ajatuksen tasolla.
"Minä en halveksu miespuolisia ystäviäni, enkä hyödy heistä sen enempää kuin muistakaan ystävistäni."
Et ole ehkä kaikkein tyypillisin nainen tässä asiassa. Asiaan vaikuttaa sekin, jos hengaat mieskavereidesi kanssa porukassa, eikä kaverisuhteesi miehiin ole vain kahdenvälisiä. Hyväksikäyttö liittyy mielestäni yleensä niihin kahdenvälisiin nainen-mies kaverisuhteisiin.
Ehkä näkisit jos keskustelisit vuorovaikutteisesti inttämisen sijaan.
Mistä haluaisit keskustella? Keskustellaan siitä sitten.
Minä en ole oikea henkilö keskustelemaan kanssasi mutta ehkä joku muu on jos .... niin enkä minäkään usko että tiikeri pääsisi juovistaan ihan noin helposti.
Ekaksi sanotaan, että pitää olla vuorovaikutteinen, mutta sitten ei kelpaakaan.
Eikö siis ihastuksella ja one-itisilla ole muka mitään eroa? Käsitin, että one-itis on ihastus, johon on jämähdetty ihan liian pitkäksi aikaa, vaikka on selvää ettei siitä tule mitään.
Tuskin on one-itisia ihastua yhteen ihmiseen kerrallaan.
"Niinkun ketä esimerkiksi olen ajanut pois? Eihän täällä juurikaan muita kommentteja näe minulle paitsi haukkumisia."
Et kai sinä herrajumala sentään täältä ole etsimässä vaimoehdokkaita?
Itsehän tuo minulle vastannut vihjaili, että ajan pois jotain naisia. Tai nuo minulle vastanneet. En tiedä kuinka monen henkilön kanssa olen keskustellut, kun naiset ei voi käyttää samaa nimmaria edes yhdessä keskustelussa.
"Voi olla että sama pätee miehiin myös."
Sanoisin että erityisesti miehiin se pätee...
Minä en nähnyt siinä vihjailtavan, että ajaisit pelkästään TÄÄLLÄ ne naiset pois.
Ylempänä se kirjoittaja/ joku niistä kirjoittajista laittaa näin: "Nekin naiset jotka täällä vähän ovat empatiaa ja sympatiaa tunteneet sua kohtaan, tuskin tuntevat enää tänäpäivänä."
Ehkä siitä tuli ajatus, että puhutaan palstalla olevista naisista.
Voi kai ajatella niin, että on jämähdetty liian pitkäksi aikaa. Mutta varsinkin niin, että on antanut selkärankansa pois. Näistä miehistä naiset puhuvat kavereille epätoivoisina, nössöinä jne. Ihastuneena ei tarvitse käyttäytyä niin.
Niin en ole aito skotti....eiku...
Minulla on kyllä ihan kahdenkeskisiä mies kaverisuhteita. Pieni osa miehistä on kaveruksia keskenään ja saatamme hengailla isommassakin lössissä joskus. Jokaisen kanssa hengailen ja olen muuten yhteydessä myös kahdenkeskisesti.
"1) hyötysuhde on aina naiseen päin, mies näkee vaivaa ja nainen hyötyy
2) jos nainen on miehen kaveri, niin se useimmiten tarkoittaa sitä, että sisimmissään nainen halveksuu miestä eikä pidä tätä miehenä, vaan jonain sukupuolettomana matona, josta sattuu kuitenkin olemaan jotain hyötyä"
juuri näin mulle kävi.. laitoin välit poikki kokonaan ku ei se muuksi olis koskaan muuttunu. muutaman kerran piilotettiin lihaaki :)
Kerrotko tarkemmin miten tämä huijaus sitten tehdään? Ihmiset kun tuppaavat olettamaan asioita tarkastamatta niiden totuudenmukaisuutta. Rehellisesti sanottuna en muista koskaan kertaakaan kenenkään miehen kysyneen mitä minä haluan tai mitä ajattelen. Vaikka niitä kertoisi kysymättä, kaikuvat ne kuuroille korville. Miehillä tuntuu kummallisen usein olevan pitkä lista tuulesta tempaistuja ennakkoluuloja ja oletuksia ja jokaisen naisen pitää käyttäytyä juuri näiden oletusten mukaan, ja sitten kun näin ei käykään ollaan ihmeissään ja närkästyneitä.
Älä nyt hulluja puhu, nainen. Eihän naiselta (sen paremmin kaverinaiselta kuin hyvänpäiväntuttavaltakaan) voi kysyä mitään tyyliin "mitä sinä haluat meidän välillä olevan?". Tuollainen kysymys itsessäänhän tarkoittaa suoraan samaa kuin jos mies sanoisi haluavansa parisuhteen naisen kanssa.
Niin ja rehellisyys, se vasta kauheaa on! Hui kauhistuksen kanahäkki!
Eihän sitä niin tarvitse kysyäkään, voihan sitä kysyä ja udella asiaa muutakin kautta. Esim. mitä suunnitelmia ja toiveita on lähivuosille, haluaisiko seurustella (ylipäätään), tapaileeko ketään tällä hetkellä jne. Ylipäätäänkin miehet luulevat usein tietävänsä mitä nainen ajattelee, vaikka sitä eivät ole edes kysyneet eikä naisen antama vastaus kiinnosta.
Mies kysyy naiselta:
"Mitä toiveita sinulla on elämälle?" -> nainen näkee yhteyden miehen omiin ajatuksiin, jos ei ole ihan tyhmä nainen
"Haluaisitko seurustella jonkun miehen kanssa, noin ylipäätään?" -> nainen tajuaa, että tässä puhutaan siitä haluaisiko seurustella kysyjämiehen kanssa. tajuaa jopa silloin, vaikka olisi todella tyhmä nainen.
"Mitä elämääsi muuten kuuluu, tapailetko ketään?" -> Jos nainen ei ole aivokuollut, niin hän tajuaa, että kysyjämies kysyy omaa mahdollisuuttaan aloittaa tapailu naisen kanssa.
Me puhutaan kyllä näistä asioista koulukavereiden kanssa, miestenkin. Mutta sinänsä esitit juuri sen mitä ajattelinkin. Miestä kiinnostaa vain oma napa ja hän on kiinnostunut toisen asioista vain ja ainoastaan jos ne vaikuttavat hänen omaan elämään. Mutta ainakin kysymällä näitä antaa naiselle mahdollisuuden kertoa ajatuksistaan sen sijaan että tekee tuhat ja yksi oletusta.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
ne hämmästyttää kummastuttaa pientä Siiliä.
Eikö sinua kummastuta ikinä mikään?
Siilin piikkien pörheys.
Hiirelle on kasvanut lisää viiksiä.
"kamumies". Heh.