Olen 30 vuotias kahden lapsen äiti. Olen syönyt herkkuja, lähinnä karkkeja niin kauan kuin muistan. Pienenä vanhempani ostivat minulle paljon herkkuja ja ryyppäsivät itse viikonlopun. Muistan ainakin nuorempana syöväni henkiseen pahaan olooni (kotiolot) ja ehkä siitä muodostui huono tapa? Karkista saan sekä henkisen että fyysisen (raukea olo) hyvän olon ja en kertakaikkiaan pysty hillitsemään karamellin syöntiäni. Nykyään karkkia menee ehkä parisen kiloa viikossa muut herkut päälle (sipsiä, jäätelöä, suklaakeksejä yms..). Välillä tulee aikoja, etten syö paljon mitään ja jopa lenkkeily/sali kiinnostaa. Toisen lapsen syntymän jälkeen laihduin juoksemalla yli 10kg reilussa kahdessa kuukaudessa. Jostain syystä ei tehnyt edes herkkujakaan mieli. Sittenpä vahna ystäväni karkinhimo palasi kuvioihin. Voisiko olla jotain hormonaalista? Paino on noussut hitaasti mutta varmasti vuosien varrella ja näyttää nousevan koko ajan. Toki se nousee joka tapauksessa iän myötä, mutta tiedän että karkin takia monet kilot ovat turhia. Haluaisinkin saada vinkkejä (erittäin hyviä sellaisia), koska omat ideat/voimat alkaa olla vähissä. Haluan lopettaa karkin syönnin vaikka kokonaan (koska loppujen lopuksi siitä tulee vain paska olo) jos se niin vaatii. Tiedän että minulla on rahkeita, koska olen pystynyt olemaan pisimmillään 5 kk ilman karkkia ja toisen lapsen syntymän jälkeinen laihdutus oli niin mahtava! Miten saisin itsekurini/-kunnioitukseni takaisin??? Pitääkö tässä lähteä päätohtorille traumojaan selvittelemään???
Tunnesyöjä :(
Oksettaa
1
244
Vastaukset
- ihminen.
Kehottaisin miettimään mitä tarkoitusta karkit ja niiden syönti palvelevat - esimerkiksi: käsitteletkö niiden avulla jotakin tunnetta?
Jos tämä tarve, jota hoidat makeisilla, täyttyy jollakin toisella tapaa, esimerkiksi piilotettu tunnetila tulee kohdatuksi ja hyväksytyksi, karkinhimokin vähenee. Näin on käynyt itselleni.
Veriarvot kannattaa myös tarkastaa, alhainen hemoglobiini saa aikaan väsymystä, jota helposti alkaa kompensoimaan makealla, koska niistä saa pirteän, piristyneen olon hetkeksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kenellä oli ryppyinen paita, josta Halla-aho mielensä pahoitti?
Ei ollut Keskisarja, jonka paita vain repsotti housujen päällä puolittain. Muistatteko tapausta?82669Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1592567- 1832430
Miksi Halla-aho on niin hyvin menestynyt - mutta punavihreä ei?
Hyvin näkee kuinka punavihreää ottaa pahasti päähän kun Virta on taas töppäillyt pahasti. Ja kun punavihreä ei pärjää, n121969Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari181955Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa501793Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo691538Mitä ikävöit eniten ikäväsi kohteesta?
Rahaa, turvallisuutta, kauniita katseita,seksiä, läheisyyttä vai jotain muuta?681089Mika Poutala salasi osallistumisensa Erikoisjoukkoihin
Poutala ryhtyi ministeriksi 13.6.2025 ja 5.8.2025 ilmoitettiin hänen olevan seuraavalla Erikoisjoukot-kaudella. http101083Siis HYI OLKOON! Ihmiset, eikö enää ole mitään rajaa?
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/4142eeb2-a589-4109-a5d0-e8f341df585c "Susanna Penttilän seksibussi kauhistutta63940