Täällä olis taas eräs yksinäinen nuori mies...

...Odottelemassa sitä yhtä ainoaa ihmistä joka elämääni haluaisi tulla. Olen kova urheilemaan, osaan soittaa musikaalisia instrumenttejä, olen fiksu, kohtelias, en polta enkä juo... Listaa voisi jatkaa vaikka miten, mutta jo näillä luulisi jonkun löytävänsä. Eipä niin vaan ole käynyt, ja tuskin ilman tämän sivuston apua tulee käymäänkään. Olen periaatteellinen ihminen ja teen usein elämääni vain entisestään vaikeuttavia päätöksiä erottuakseni joukosta. Jos olen jotain luvannut, pidän lupaukseni vaikka minulla ei siihen olisi mahdollisuuksiakaan.

En tiedä mitä itse kukakin täällä hakee joten jos kertoisit sen minulle hyvin selvästi, olisi helpompi jatkaa. Pelkään eniten maailmassa itseni häpäisemistä ja epäonnistumista tilanteissa, joissa pitäisi onnistua. Tuntuu, että näillä sivustoilla minun ongelmanani on juuri, että siirrän aloitteentekemisen heti kättelyssä naiselle, joka niitä ei kaikesta huolimatta ala kuitenkaan tekemään. Tai sitten hänellä yhtäkkiä onkin jo poikaystävä ja en taas kerinnyt tekemään asialle yhtään mitään... Joten jos saan pyytää, kysykää itse minua vaikka lenkille tai jonnekin muualle, ettei nyt ihan kokonaan jää tutustumatta :)

Toivoisin sinun olevan normaalivartaloinen nätti, naisellinen nuori nainen/tyttö. En siis etsi itselleni miestä, vaan haluan ihmisen joka selkeästi on miellyttävän feminiininen. Sellainen kuin suurin osa nykyaikaisista nuorista naisista on... Toivoisin sinun myös ehdottomasti olevan aloitteellinen, puhelias ja iloinen, sillä en kaikesta huolimatta ole mikään tuppisuu tai sellainen joka tykkää puhua vain itsestään kun toinen vastaa ''mmm''. Jos en jostain syystä ole mieleisesi, saat sen minulle sanoa. Mutta jos yhtään tuntuu siltä, että voisit tutustua minuun edes kaverina, olisi se minulle ehdottoman tärkeä asia.

Olen siis 19-vuotias poika ja asun Pohjois-Savossa, tarkemmin kerron myöhemmin. Kuvia yms. saa kysellä sitten henkilökohtaisesti vaikkapa sähköpostin välityksellä ;)
6135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Naiset hakee rikasta ja hyvännäköistä miestä joka pitää naistaan tossun alla ja keittiön puolella.

Äänestä

Kuten edellä mainittiin naiset hakee rikasta ja komeaa.
Kolmeenkymmeneen ikävuoteen en ole saanut muutamaa kk pidempiä suhteita vaikka olenkin ollut samantyylinen heppu kuin sinä. Naista alkoi kaatumaan kun tein itsestäni rentun. Aloin polttamaan ja ryyppäämään. Kaato on varma ainakin baarissa mutta kun naiset tajuavat aamulla minkälainen pärstä vieressä makaa tuleekin kiitti ja hei.
Hae silti omana itsenäsi naista niin toivottavasti joskus natsaa! Se kantaa pidemmälle. Mä en kelpaa sellaisena kuin olen joten joudun vetämään roolia. Toimii edes hetken vaikka pidempää suhdetta ei tulisikaan.
Rumakin kaipaa naista mutta muulla toimeentulolla, tunteilla, lempeydellä jne ei ole naiselle merkitystä jollet omaa atleettista ulkonäköä se on fakta.
Onnea!

Äänestä

Juu. pil.lua saa jos on renttu, polttaa, ja ryyppää säännöllisesti. tää on niin totta. kiltti mies ei saa mitään ja ketään.

Äänestä

Opettele osoittamaan kiinnostustasi, kerta toisensa jälkeen, ei vain yhden kerran, jos tosiaan haluat jonkun tietyn tytön itsellesi. Tytöt tosiaan häipyvät paremmille vesille, kuten jo kirjoitit. Miten sä voisit muka epäonnistua, kun et ole edes yrittänyt. Tai toisinpäin, olet epäonnistunut jo, koska et ole saanut mitään aikaiseksi. Eli periaatteessa pelkäät jo sitä missä olet epäonnistunut useita kertoja. Jos olet 19 vuotias, voit odottaa huolella kymmenen vuotta ennen kuin olet oppinut ilmaisemaan itseäsi kyllin vahvasti, rohkeasti ja nopeasti. Kaikki täällä on niitä epäonnistumisia kohdannut, jos et ole henkisesti vahvoilla, et uskalla tehdä aloitetta. Ei sua kukaan halua ottaa, jos sä et osoita millään tavoin kiinnostusta, vaan pallo on koko ajan tytöllä. Tulisikohan siinä vastapuolelle sellainen olo että se on hieman kokematon tai ei vain ole kiinnostunut.

Äänestä

En pysty. Mitä jos käykin niin, että itse olen kiinnostunut mutta tyttö ei olekaan? Aika häpeällinen tilanne, menetän lopunkin ihmisarvoni siinä. Onnistuin löytämään tytön jonka kanssa lenkkeilin noin kahden viikon välein ja puolen vuoden ajan. Luulin hänen olevan oikeasti kiinnostunut kun teki aloitteen tapaamiseen netissä, mutta siihen se sitten jäikin vaikka hän toistuvasti sanoi haluavansa tavata uudelleenkin. Sitten tuli pieni sanaharkka ja välit menivät kokonaan poikki.

Äänestä
  • Miksi teet asiasta vaikeamman kuin se on, kyllä molemminpuolisen kiinnostumisen/ihastumisen vaistoaa.
    Siitä se alkaa hoitumaan sitten ihan omia aikojaa, kunhan ei tee asiasta mitään teatterinäytöstä.

    Monesti olen huomannut että "sinkuilla" on aina joku "rooli" päällä, ei olla rennon aitoja, sekä miehillä että naisilla.
    Tiedän tämän siksi koska olen erälle sinkkukaverilleni joutunut olemaan puhemiehenä useamman naisen kanssa, noo, onneksi lopulta tuli toimeen erään kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


62576275 kirjoitti:

...Odottelemassa sitä yhtä ainoaa ihmistä joka elämääni haluaisi tulla. Olen kova urheilemaan, osaan soittaa musikaalisia instrumenttejä, olen fiksu, kohtelias, en polta enkä juo... Listaa voisi jatkaa vaikka miten, mutta jo näillä luulisi jonkun löytävänsä. Eipä niin vaan ole käynyt, ja tuskin ilman tämän sivuston apua tulee käymäänkään. Olen periaatteellinen ihminen ja teen usein elämääni vain entisestään vaikeuttavia päätöksiä erottuakseni joukosta. Jos olen jotain luvannut, pidän lupaukseni vaikka minulla ei siihen olisi mahdollisuuksiakaan.

En tiedä mitä itse kukakin täällä hakee joten jos kertoisit sen minulle hyvin selvästi, olisi helpompi jatkaa. Pelkään eniten maailmassa itseni häpäisemistä ja epäonnistumista tilanteissa, joissa pitäisi onnistua. Tuntuu, että näillä sivustoilla minun ongelmanani on juuri, että siirrän aloitteentekemisen heti kättelyssä naiselle, joka niitä ei kaikesta huolimatta ala kuitenkaan tekemään. Tai sitten hänellä yhtäkkiä onkin jo poikaystävä ja en taas kerinnyt tekemään asialle yhtään mitään... Joten jos saan pyytää, kysykää itse minua vaikka lenkille tai jonnekin muualle, ettei nyt ihan kokonaan jää tutustumatta :)

Toivoisin sinun olevan normaalivartaloinen nätti, naisellinen nuori nainen/tyttö. En siis etsi itselleni miestä, vaan haluan ihmisen joka selkeästi on miellyttävän feminiininen. Sellainen kuin suurin osa nykyaikaisista nuorista naisista on... Toivoisin sinun myös ehdottomasti olevan aloitteellinen, puhelias ja iloinen, sillä en kaikesta huolimatta ole mikään tuppisuu tai sellainen joka tykkää puhua vain itsestään kun toinen vastaa ''mmm''. Jos en jostain syystä ole mieleisesi, saat sen minulle sanoa. Mutta jos yhtään tuntuu siltä, että voisit tutustua minuun edes kaverina, olisi se minulle ehdottoman tärkeä asia.

Olen siis 19-vuotias poika ja asun Pohjois-Savossa, tarkemmin kerron myöhemmin. Kuvia yms. saa kysellä sitten henkilökohtaisesti vaikkapa sähköpostin välityksellä ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu