Kun ei jaksa

Totta kai sitä arvostaisi että on älykäs, mutta nyt on se käsitys alkanut rapista ja kunnolla. Tätä asiaa arvostaa kumppanini, joka kerran kiukkuisena meni sanomaan että olen ylittänyt sen rajan, millaisen kanssa hän voisi seurustella.
Eilen, jo hieman väsyneenä sain sitten ennen nukahtamista päähäni, että jospa olen kehittänyt päässäni koko illuusion älykkyydestä, jos en sitä olekaan, vaan tyhmä kuin saapas. Koitin jutella tästä aamulla, mutta toisella oli kiire. Sanoi kuitenkin olevani fiksu ja älykkyyttä voi aina kehittää, sanon vaan välillä tyhmiä. Totta kai älykkyyttä voi kehittää, mutta minen jaksanut välittää edes hänen lauseestaan, oli niin paha olla -ja on edelleen.
Toisella oli kiire, niin pistin perään viestiä että olen jopa välillä, jos vaan lähtis tästä paskasta maailmasta.

Ei vaan jaksa jos ihmiset näkee enemmän tyhmänä kun älykkäänä.
462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

verbaalisesti et osaa ilmaista itseäsi kovin selkeästi, tekstistäsi päätellen.

Äänestä

Piristystä vaan. On aivan turhaa miettiä jotakin kuvitelmaa älykkyydestä. Keskimäärin melkein kaikki ihmiset ovat yhtä älykkäitä. Älykkyyseroja ei normaalielämässä juuri huomaa. Paljon tärkeämpää on, että toimii viisaasti. Viisautta voi jokainen ihminen kehittää itsessään. Viisaus taas parisuhteessa kehittyy kokemuksen myötä: kuuntele kumppaniasi ja pyri toteuttamaan hänen kohtuullisia toiveitaan. Mitä tulee tuollaisiin ikäviin huomautuksiin, naisilla on tapana pitää älykkyytenä sellaisia asioita, joita mies ei pidä ja päinvastoin.

Äänestä

Itse olen (testien mukaan) älykkäämpi kuin yli yhdeksänkymmentä.. jotain prosenttia muista ihmisistä ja teen myös sellaista työtä mitä aika harva loputa edes kykenee tekemään, eli jossain määrin testit saattaa kai pitää paikkaansakin. Vaikkakin olen sitä mieltä että älykkyyttä on hyvin monenlaista ja testit mittaavat vain sitä yhdenlaista. Esimerkiksi muusikko on eri tavalla älykäs kuin matemaatikko.

Silti läheiset ovat huomanneet, että aliarvioin herkästi itseäni ja kyllä myönnän sen kyllä itsekin että asia on näin. Moni uusi tilanne tuntuu joskus epätoivoiselta ja siltä, etten siitä kuitenkaan selviä kunnialla. Sitten tilanteen tultua saatan suoriutua paremmin kuin kukaan muu. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset koulut ja kurssit.

Eli ainakin joillakin älyköillä on tosi heikko itsetunto. Tai ainakin minulla. Onnistumiset kuitenkin korjaavat itsetuntia, kun saa referenssiä siihen miten suoriutuu erilaisista tehtävistä verrattuna muihin.

Joten älä luovuta, vaikka joskus tuntuukin ettei enää jaksa...

Äänestä

Ihmiset ovat nähneet suuria nerojakin tyhminä. Se johtuu heidän omasta typeryydestään. Se minä ihmiset sinut näkevät ei määritä sitä, mikä todella olet. Jos olet yksinkertainen, sinulla on silti toivoa. Älykkyyttään voi todella kehittää. Tiedän sen nyt yhtä varmasti kuin tiedän Maan olevan pyöreä. Tsemppiä!
Ihminen, joka loukkaa toista verisesti tekee itse tyhmästi. Onneksi älykäs ihminen osaa myös pyytää anteeksi, tai vaihtoehtoisesti, antaa anteeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


BurnOut? kirjoitti:

Totta kai sitä arvostaisi että on älykäs, mutta nyt on se käsitys alkanut rapista ja kunnolla. Tätä asiaa arvostaa kumppanini, joka kerran kiukkuisena meni sanomaan että olen ylittänyt sen rajan, millaisen kanssa hän voisi seurustella.
Eilen, jo hieman väsyneenä sain sitten ennen nukahtamista päähäni, että jospa olen kehittänyt päässäni koko illuusion älykkyydestä, jos en sitä olekaan, vaan tyhmä kuin saapas. Koitin jutella tästä aamulla, mutta toisella oli kiire. Sanoi kuitenkin olevani fiksu ja älykkyyttä voi aina kehittää, sanon vaan välillä tyhmiä. Totta kai älykkyyttä voi kehittää, mutta minen jaksanut välittää edes hänen lauseestaan, oli niin paha olla -ja on edelleen.
Toisella oli kiire, niin pistin perään viestiä että olen jopa välillä, jos vaan lähtis tästä paskasta maailmasta.

Ei vaan jaksa jos ihmiset näkee enemmän tyhmänä kun älykkäänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu