Miksi mies ei halua ikinä mitään !

En jaksa enää! Se on ihan yksi ja sama, mitä ehdotan miehelleni, niin hänellä on aina jotain muuta tekemistä, tai sitten hän ei vaan jaksa. Ei edes tulla halimaan sängylle.
Seksiä saa anella ja jatkuva rukkasten saaminen tuntuu enemmän, kuin pahalta.
Olen laittanut rahaa ja aikaa itseni kunnossa pitämiseen, puunaamiseen ja hepeneiden ostoon, ja ihan varmaa on se, ettei ulkonäössäni tai puhtaudessani ole vikaa.
En todellakaan rohjusta virttyneissä verkkareissa kotona, vaan näteissä ja naisellisissa vaatteissa.
Pidän myös kodin kunnossa ja väännän ruuat ja herkut. Olen myös hyväntuulinen ja joustava. Ehkä jopa liiankin helppo kumppani.
Muut miehet kyllä katselee minua, ja muilta saan kehuja ulkonäöstäni sekä iloisesta ja mukavasta luonteestani, mutta en kaipaa muiden huomiota, vain oman mieheni.
Olisi kiva kuulla olevansa seksikäs ja rakastettu. Haluttu.
Tässä on oltu kimpassa jo kuutisen vuotta, ja sama tyyli on ollut aina.
Tietysti tässä vielä kävi niin, että satuin löytämään mieheni pornot, ja siinä kun silmille pomppasi isoja pulleita naisia jätti rintoineen ja leveine lantioineen, niin tajusin, etten normaalivartaloisena sitten vissiin olekkaan hänen makuunsa, tarpeeksi uhkea ja iso.
Tuon löydöksen jäkeen itsetuntoni sai ison kolauksen ja nyt mietin koko ajan, olenko liian pieni tai jotain. Vaikka en haluaisi, niin huomaan vertaavani itseäni noiden kuvien naisiin.
Kuvittelen nyt, että kaikki nämä vuodet mies on ollut kanssani vain, koska se ehkä on niin helppoa, mutta että hän ei ehkä tunnekaan himoa ja halua minun näköistäni naista kohtaan. Että C-kuppi ei riitä, pitäisi olla jotain jalkapallon kokoista. Ainakin niiden kuvien perusteella.
Itse haluan miestäni ja vielä koskaan en ole sanonut mitään negtiivista hänen ulkonäöstään enkä teoistaan.
En kertakaikkiaan enää tiedä, mikä tässä on vialla.
En tiedä, kuinka monta vuotta enää jaksan uhrata elämästäni antamalla kaiken, kun saan itse vain pieniä rippeitä.
Olen tästä puhunut nätisti, ja mies vaan toteaa, että hän yrittää parantaa tapansa, mutta eipä ole mikään muuttunut.

Sitä tässä mietin että onko tälläinen yleensä normaalia parisuhteissa, ja mitä ihmettä voisin tehdä, että mieheni näkisi minut?
Se vaan kävelee katse kohti seiniä, kun minä keikistelen punaisessa mekossani, hiukset avoimena, suihkun raikkaana. Halukkaana ja odottavana.
14617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kelpaisit mulle oikein mainiosti. En tie mitä miehes päässä liikkuu mut taidat olla liian hyvä nainen sille kun se ei tee mitään, halaa edes. Ehkäpä sä tuhlaat elämääsi. Jotkut ovat vaan sellasii ettei läheisyys kiinnosta paljoo ja kuitenkin haluaa olla jonkun kanssa ettei olis yksin.

Äänestä

Auttaisiko, jos luet tekstisi niin kuin lukisit jonkun vieraan kertomuksen ? Sillä sinä vastaat siinä itse omaan kysymykseesi.

Sinä olet varma tapaus, liian kiltti, liian 'tavallinen', liian steriili, liian tuttu ... Unohda jätkä hetkeksi ja lähde liitämään ja etsimään elämää. Kyllä sille hätä tulee käteen alta aikayksikön ja sen jälkeen on hyvä esittää omat vaateensa.

Äänestä
  • moi. entäpä jos miehelläsi on toinen nainen? Et tosin arvellut sellaista. Minulla on samantapainen huoli. Kuten sinä, tiedän aviomieheni ihailevan erilaisia naisia kuin minä. Varmasti kurvikkaampia. Varmasti siten pukeutuvia, kuin en itse ulkonäköni takia voi. Tiedän, että mieheni tahtoisi, että kuljeskelisin kotona paljastavissa "naisten" vaatteissa tai puolialasti.En kykene. Saan mieheltäni kuvailemaasi käytöstä. Mieheni ei keskustele mieltymyksistään kanssani. En tiedä miksi hän on kanssani. Mielestäni hän ei voi rakastaa minua.

    Äänestä

  • erinlainen kirjoitti:

    moi. entäpä jos miehelläsi on toinen nainen? Et tosin arvellut sellaista. Minulla on samantapainen huoli. Kuten sinä, tiedän aviomieheni ihailevan erilaisia naisia kuin minä. Varmasti kurvikkaampia. Varmasti siten pukeutuvia, kuin en itse ulkonäköni takia voi. Tiedän, että mieheni tahtoisi, että kuljeskelisin kotona paljastavissa "naisten" vaatteissa tai puolialasti.En kykene. Saan mieheltäni kuvailemaasi käytöstä. Mieheni ei keskustele mieltymyksistään kanssani. En tiedä miksi hän on kanssani. Mielestäni hän ei voi rakastaa minua.

    Miksi et kykene ?

    Äänestä

Sama tuli mieleeni, että oletko liian "helppo", siis että teet kaikki kotityöt ja olet mieliksi jne. Hienoa että haluat olla miehesi kanssa, mutta todella ikävää, jos olet muuttunut hänelle itsestäänselvyydeksi.

Minun mieheni itse sanoo minulle, että käyttäisin kotioloissa rennompia vaatteita, häntä ei haittaa tippaakaan jos esim. lähden ilman meikkiä ruokakauppaan hänen kanssaan, hän sanoo minulle että pidä edes joskus piilariton päivä ja käytä silmälaseja jne. Toisaalta mieheni taas ei kovin oma-aloitteisesti tee kotitöitä, joten joudun usein sanomaan hänelle, että "laitatko töistä tullessasi astianpesukoneen/pyykinpesukoneen päälle" tai jos pitää imuroida, niin sanon että minä imuroin nämä ja nämä huoneet ja imuroi sinä loput. Älä totuta miestäsi siihen, että hoidat kaikki hommat kotona!

Ja minulla on sama juttu, että vertaan itseäni niihin pornosivujen naisiin... mieheni käy ehkä kerran viikossa pornosivuilla, mutta silti otan siitä aina itseeni ja tuntuu pahalta olla tällainen persjalkainen ja muutenkin ihan eri näköinen kuin nämä silikonia täyteen pumpatut typykät. Silti mieheni jaksaa aina muistuttaa siitä kuinka ihana ja nätti olen jne. Haluan tällä sanoa sinulle sen, että myös sinun miehesi tulisi kertoa sinulle tällaisia asioita, jos sinusta tuntuu pahalta nämä pornosivujen naiset!

Mitä jos lähtisitte yhdessä johonkin matkalle? Ei tarvitse lähteä mihinkään kahden viikon Thaikkumatkalle, mutta edes hotelliyö johonkin Suomen kaupunkiin missä ette ole ikinä olleet, tai kylpylä tms. Silloin olisitte molemmat pois tutuista ympyröistä ja saisitte keskittyä pelkästään toisiinne, miehesi myös. Monesti juuri muualla kuin kotona ollessa myös halut heräävät enemmän, toivottavasti niin kävisi miehesi kohdalla myös! Muista puhuminen, eli kerro miltä sinusta tuntuu.

Hyvää joulun odotusta :)

Äänestä
  • idiootteja kaikki! Siis jokaisen mies katsoo pornoa ja se on muijien mielestä "ok" vaikka ärsyttääkin. Ero siitä tulee ennen pitkää. Minä en katselisi päivääkään säälittävää runkkaria saman katon alla!!!!!! Ikävää ettei normaaleja miehiä riitä kaikille naisille. Kyllä on sairaaksi mennyt maailma jokaiselta osa-alueelta. Säälin kaikkia lapsia!

    Äänestä

  • olette kirjoitti:

    idiootteja kaikki! Siis jokaisen mies katsoo pornoa ja se on muijien mielestä "ok" vaikka ärsyttääkin. Ero siitä tulee ennen pitkää. Minä en katselisi päivääkään säälittävää runkkaria saman katon alla!!!!!! Ikävää ettei normaaleja miehiä riitä kaikille naisille. Kyllä on sairaaksi mennyt maailma jokaiselta osa-alueelta. Säälin kaikkia lapsia!

    "Ikävää ettei normaaleja miehiä riitä kaikille naisille."

    Ikävää, ettei normaaleja miehiä ole olemassakaan.

    Äänestä

  • olette kirjoitti:

    idiootteja kaikki! Siis jokaisen mies katsoo pornoa ja se on muijien mielestä "ok" vaikka ärsyttääkin. Ero siitä tulee ennen pitkää. Minä en katselisi päivääkään säälittävää runkkaria saman katon alla!!!!!! Ikävää ettei normaaleja miehiä riitä kaikille naisille. Kyllä on sairaaksi mennyt maailma jokaiselta osa-alueelta. Säälin kaikkia lapsia!

    Olipa kollektiivinen lausunto!!

    "Säälin kaikkia lapsia!"

    Miksi säälit kaikkia lapsia?

    Äänestä

En jaksa enää.... voi kuinka tutulta ajatukselta kuulostaa. Ja tällä kertaa miesnäkökulmasta. Se on niin tuttua, että ei seksiä, ei läheisyyttä(myös miehet voivat kaivata sitä), eikä ystävällisestä kumppanista enää tietoakaan. Käskyjä ja valitusta kyllä tulee, ihan tarpeeksi. Perhe on kuitenkin niin iso ja tärkeä asia, että en aio ihan helpolla luovuttaa, kyllä sitä kestää ja pärjää vähemmälläkin...
Kertomuksesi kuitenkin jotenkin osui ja upposi, joten kun kestämäsi vuodet tulevat täyteen, niin olen valmis lähtemään matkaasi, ennemmin tai myöhemmin. Ja voin taata, että et pääsisi kävelemään ohitseni, ilman täydelistä huomiotani !

Äänestä

Miehesi on vain kyllästynyt sinuun. Vika ei ole sinussa, eikä tavallaan hänessäkään. Se on vain sellainen piilevä ominaisuus monissa ihmisissä, mikä sitten myöhemmin aiheuttaa tämänkaltaisia ongelmia. Parannuskonstia siihen ei vaan ole.

Äänestä

Ehkäpä miehelläsi onkin sitten vaan jokin "pullea (lihava) nainen" fetissi? Jos nainen ei ole sopivasti ylipainoinen, niin miehessä ei herää minkäänlaisia tuntemuksia.

Suosittelen että puhut hänen kanssaan. Yrität käydä kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat läpi. Jos mikään ei näytä tuottavan tulosta, niin voisit ehdottaa vaikka mietiskely taukoa erillänne.

Äänestä

Itsellä sama ongelma mutta olen mies. Itse pistän suhteen poikki kohta jos ei huomiota ala tippua. Mitä sitä vellomaan jokapäiväisessä tuskassa, kun ei saa ansaitsemaansa huomiota. Tottakai siitä kannattaa puhua kunnolla ennenkun iskee hanskat tiskiin.

Äänestä

Voihan se olla niinkin, että parisuhde on vain laaksovaiheessa. Ehkä sinun pitäisi keskittyä hetkeksi johonkin muuhun asiaan ja katsoa, josko tilanne itsestään korjaantuu. Taustalla saattaa olla työstressiä ja väsymystä. Kesällä kaikki voi olla toisin, esim. yhteinen ulkomaanmatka voisi auttaa.

Äänestä

Sä oot ämmä tyhmä ku siedät tollasta! Turha tulla tänne itkemään, jätä se ukkos ja ota parempi tilalle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Neiti punahuuli kirjoitti:

En jaksa enää! Se on ihan yksi ja sama, mitä ehdotan miehelleni, niin hänellä on aina jotain muuta tekemistä, tai sitten hän ei vaan jaksa. Ei edes tulla halimaan sängylle.
Seksiä saa anella ja jatkuva rukkasten saaminen tuntuu enemmän, kuin pahalta.
Olen laittanut rahaa ja aikaa itseni kunnossa pitämiseen, puunaamiseen ja hepeneiden ostoon, ja ihan varmaa on se, ettei ulkonäössäni tai puhtaudessani ole vikaa.
En todellakaan rohjusta virttyneissä verkkareissa kotona, vaan näteissä ja naisellisissa vaatteissa.
Pidän myös kodin kunnossa ja väännän ruuat ja herkut. Olen myös hyväntuulinen ja joustava. Ehkä jopa liiankin helppo kumppani.
Muut miehet kyllä katselee minua, ja muilta saan kehuja ulkonäöstäni sekä iloisesta ja mukavasta luonteestani, mutta en kaipaa muiden huomiota, vain oman mieheni.
Olisi kiva kuulla olevansa seksikäs ja rakastettu. Haluttu.
Tässä on oltu kimpassa jo kuutisen vuotta, ja sama tyyli on ollut aina.
Tietysti tässä vielä kävi niin, että satuin löytämään mieheni pornot, ja siinä kun silmille pomppasi isoja pulleita naisia jätti rintoineen ja leveine lantioineen, niin tajusin, etten normaalivartaloisena sitten vissiin olekkaan hänen makuunsa, tarpeeksi uhkea ja iso.
Tuon löydöksen jäkeen itsetuntoni sai ison kolauksen ja nyt mietin koko ajan, olenko liian pieni tai jotain. Vaikka en haluaisi, niin huomaan vertaavani itseäni noiden kuvien naisiin.
Kuvittelen nyt, että kaikki nämä vuodet mies on ollut kanssani vain, koska se ehkä on niin helppoa, mutta että hän ei ehkä tunnekaan himoa ja halua minun näköistäni naista kohtaan. Että C-kuppi ei riitä, pitäisi olla jotain jalkapallon kokoista. Ainakin niiden kuvien perusteella.
Itse haluan miestäni ja vielä koskaan en ole sanonut mitään negtiivista hänen ulkonäöstään enkä teoistaan.
En kertakaikkiaan enää tiedä, mikä tässä on vialla.
En tiedä, kuinka monta vuotta enää jaksan uhrata elämästäni antamalla kaiken, kun saan itse vain pieniä rippeitä.
Olen tästä puhunut nätisti, ja mies vaan toteaa, että hän yrittää parantaa tapansa, mutta eipä ole mikään muuttunut.

Sitä tässä mietin että onko tälläinen yleensä normaalia parisuhteissa, ja mitä ihmettä voisin tehdä, että mieheni näkisi minut?
Se vaan kävelee katse kohti seiniä, kun minä keikistelen punaisessa mekossani, hiukset avoimena, suihkun raikkaana. Halukkaana ja odottavana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu