Siis mikä on, kun miehelle ei kertakaikkiaan tunnu kelpaavan seurani missään yleisillä paikoilla!!? Jos johonkin lähtee, niin aina ilman minua, kavereiden kanssa ja jos jossain nähdään sitten sattumalta (eim. baarissa) kun hän on omien ja minä omien kavereiden kanssa, niin hän saattaa jopa lähteä kesken illan pois, koska minä olen siellä!!!
Enkä tosiaan ole mikään kovaääninen kaakattava akka, enemminkin aina tulee juttu seuraa ja tanssiin kutsuja, mutta haluisin joskus nauttia miehenikin seurasta muuallakin kuin neljän seinän sisällä!!!!
Enkä tosiaan ole mikään kovaääninen kaakattava akka, enemminkin aina tulee juttu seuraa ja tanssiin kutsuja, mutta haluisin joskus nauttia miehenikin seurasta muuallakin kuin neljän seinän sisällä!!!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Senkun tietäis mitä miesten päässä liikkuu! Jospa joku mies vois kertoa. Mun entinen mies(erottiin muutama kuukausi sitten) käyttäyty ihan samalla tavalla. Ja kolme vuotta sitä kesti.Yleensä oltiin vaan mieheni kotona ja kyllä hän usein huomioi mua, kun oltiin kahden. Yhdessä harvemmin lähettiin minnekään. Baarissa nähtiin jossain vaiheessa, mutta monesti kävi niin että mieheni oli koko illan eri paikassa kuin minä. Ihan kuin ei olisi halunnut olla seurassani ja näyttää että seurustelee kanssani. Monesti ajattelin, että häpeskö se mua. En ole ruma, päinvastoin. Mies kyllä sanoikin mua hyvännäköiseksi. Enkä ole mitenkään tyhmä, kikattava bimbo tms.vaan ihan normaali ja keskustelutaitoinen. Jossakin seurassa ehkä hiljainen. Joidenkin miehen kavereiden seuraan kelpasinkin, mutta sitten oli niitä kavereita, joiden en. En kai sitten kuulunut niihin "piireihin". Mieheni oli muutenkin itsekäs eikä tajunnut miksi mulle olisi ollut tärkeää enempi yhdessäolo ja esim. yhteinen matka. Koskaan emme käyneet yhdessä matkoilla. Loppu sitten tuli, kun kyllästyin miehen käytökseen. No hetihän tällä miehellä oli uusi kainalossa ja se nainen on kelvannut seuraksi joka paikkaan,vaikka on suoraan sanoen aika ruma.
Kyseiset miehet eivät ole tarpeeksi tosissaan suhteessa.
Miksi sitten miehet saattavat olla monta vuotta suhteessa eivätkä halua erota?? Parempihan heidän olisi olla sinkkuna!
että on joku joka hoitaa kokinhommat, pyykit ja siivouksen ja antaa säännöllisesti edes vähän...
Leppoisat oltavat sillävälin kun katsastaa uutta ja parempaa...
Ei uskalla näyttää sua missään kavereilleen jos ne vaikka olis vienyt sut?? ;)
Sitä rumaa uskaltaakin näytellä kun ei pelkää mitä..
Olit liian hyvännäkönen ja se aiheuttaa paineita!
Seurustellaankohan me saman miehen kanssa? =)
Mäkään en kelpaa mihinkään mukaan, juhannuskin istuttiin äijän sohvalla telkkaria katsellen. En mä nyt mielestäni niin ruma ole...
että seurustellaan saman miehenkaa :) Oletko sinä sanonu siitä miehellesi? Minä oon, mutta se ei se ota kantaa asiaan.. Meillä on kolme vuotias poika mutta, jos ei olisi olisin varmaan jo lähtenyt, sillä välillä tää asia rasittaa tosi kovin!!
Jos sinulla ei vielä ole perhettä, niin mieti vielä viis kertaa, ennen ku alat rakentaa mitää pysyvämpää miehesi kanssa!! Itse vain mietin, että olis pitäny miettiä sillo joskus vähä tarkemmin..
Aikoinaan mies oli tosi mustasukkainen, mutta luulin sen jo hellittäneen, vaan muuttiko se vain muotoaan?
... onneksi. Olen tosissani harkinnut suhteen lopettamista, koska tunnen että mies ei ole kanssani tosissaan, pitää vaan hollilla, kunnes löytää parempaa.
Vuoden seurustelun jälkeenkään minua ei ole esitelty hänen vanhemmilleen. Eikö tämä ole aika selvää? Olen koko aikana tavannut vain pari hänen kaveriaan, ja nämäkin ohi mennen. Asiasta on puhuttu, rauhallisesti ja huutamalla, mutta mikään ei auta. Hän käy kavereiden kanssa ulkona, eikä huoli minua mukaan. Minä en saisi mennä kavereidenikaan kanssa ulos, saati yksin...
Mustasukkainen tämäkin tapaus on. Tutkii työkännykän, tarkastaa finderilla kaikki miesten numerot, että ovatko ne todella työkavereita...
On aika selvä tapaus. Hän haluaa ns. kerätä rusinat pullasta, eli ei halua sitoutua mutta kuitenkin varmistaa että sinä olet tarvittaessa hänen käytettävissään. Itsekästä.