Vanha nainen ryöstettiin Kemissä

Utelias?

Vanha nainen ryöstettiin Kemissä
Vuonna 1935 syntynyt nainen joutui ryöstön uhriksi Kemin Kirkkopuistokadulla jouluaattona kello 17:n aikaan.

Nainen oli avaamassa asuintalonsa pyörävaraston ovea, kun yksin liikkunut ryöstäjä anasti naisen olkahihnalla varustetun, tumman sini-harmaakankaisen laukun.

Laukussa oli vähäinen määrä rahaa, kaksi mustaa lompakkoa ja asiapapereita

Tekijä oli noin 20-30 vuotias, hoikka ja noin 180 cm pitkä. Tekijä oli pukeutunut mustiin housuihin ja valkoiseen yli vyötärön ulottuvaan takkiin sekä mahdollisesti tummaan pipoon.

Tapahtumapaikan ympäristössä oli tapahtuma-aikaan liikkunut tumma isohko henkilöauto, jossa olivat olleet ruotsalaiset rekisteritunnuskilvet.

Poliisin mukaan nainen oli liikkunut hetkistä aikaisemmin ESLA-kelkalla Valtakadulla ja Kauppakadulla.

Tapauksen mahdollisia silminnäkijöitä sekä henkilöitä, jotka ovat tehneet jotain tapaukseen liittyviä havaintoja tai havaintoja alueella liikkuneesta isohkosta henkilöautosta, pyydetään ottamaan yhteyttä Peräpohjolan poliisilaitoksen rikostorjuntayksikköön Kemin poliisiasemalle puh. 071 8766154 tai 071 8766473.

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/vanha-nainen-ryostettiin-kemissa/923423

5

445

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ¤ws4fg

      Jos tuon tyypin saisin kiinni, niin ripustaisin sen munista roikkumaan lähinpään lyhtytolppaan joulukoristeeksi !

      • Euroja

        Minä se olin hih.


    • jokutolokku

      kyllä jos moisen tapahtuman näkisin niin ryöstäjä ei aivan vähällä pakkoon pääsis!!!!!!!

    • kysyn vain.

      Oliko Suomalainen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      820
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      615
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      595
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      540
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      537
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      532
    Aihe