KANSALAISALOITE KÄRSIVIEN LÄHIMMÄISTEMME PUOLESTA: ALLEKIRJOITA!

MarkoLind

KRISTITTYINÄ MEIDÄN VELVOLLISUUS ON AUTTAA HÄDÄNALAISIA IHMISIÄ:
KANSALAISALOITE NIIDEN PUOLESTA, JOTKA OVAT YLISUUREN SUSIKANNAN UHREJA - ALLEKIRJOITA KANSALAISALOITE

* HISTORIA TODISTAA, ETTÄ SUSI EI OLE VAARATON ELÄIN - RAAMATTU ON SAMOILLA LINJOILLA:
Monien vuosituhansien aikana ihmiskunta on oppinut, että susi on vaarallinen eläin - sen ovat kokemuksien kautta jo aikoja sitten eläneet esi-isämme todenneet. Luotettava historiallinen teos (kin) - Raamattu - käsitellessään pahuutta vertaa sitä susiin. Näin teki myös Vapahtajamme Jeesus Kristus viitatessaan pahuuteen sekä salakavaluuteen: "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat RAATELEVAISIA SUSIA." (Matt.7:15). Tuntuu siis varsin oudolta - että jopa itseään kristityiksi kutsuvat ihmiset - vähättelevät suden pahuutta ja tahtovat niitä lisää Suomeen; siitäkin huolimatta, vaikka lukemattomissa paikoin maatamme sudet ovat alkaneet käyttäytymään yhä röyhkeämmin vieden lemmikkejä pihapiiristä ja uhkailevalla käytöksellä pelottaneet lukemattomia lasten vanhempia niin, että monissa paikoin lapset joudutaan viemään erilliskyydillä kouluun (koska pelätään lasten turvallisuuden puolesta). Sen minkä historia (myös Raamatun historia) on osoittanut todeksi - sen ylifanaattiset susiensuojelijat pyrkivät vesittämään väittämällä valheellisesti sutta täysin vaarattomaksi eläimeksi.

YLISUURI SUSIKANTA ON MUODOSTUNUT TODELLISEKSI UHKAKSI MONIN PAIKOIN SUOMEA:

Monet kansalaiset maassamme pelkäävät ylisuuren susikannan takia: he pelkäävät lemmikkiensä, karjansa sekä lastensa puolesta - kristittyinä meidän velvollisuutemme on puolustaa niitä jotka pelkäävät: SIKSI PYYDÄMME ALLEKIRJOITTAMAAN KANSALAISALOITTEEN SUSIEN PYYNTILUPIEN LISÄÄMISEN PUOLESTA os. http://www.adressit.com/vaadimme_muutosta_susipolitiikkaan_kansalaisaloite

mm. Presidenttiehdokas Paavo Väyrynen on asiamme takana
http://www.voittajakennel.com/PAAVOVAYRYNENLOGO.jpg
... samoin monet kansanedustajat:
http://www.voittajakennel.com/KYSELYKANSANEDUSTAJILLE.htm

RAAMATTU KERTOO meille, että Kuningas Daavid nuoruudessaan puolusti isänsä lammaslaumaa pedoilta (susilta, leijonilta, karhuilta jne.) - oman karjan sekä lemmikkien puolustaminen ei ole siis väärin saatikka Raamatunvastaista; päinvastoin - se on erittäin Raamatunmukaista ja kertoo ihmisen vastuusta sekä rakkaudesta karjaansa sekä lemmikkiänsä kohtaan. Koko "pointti" tässä kansalaisaloitteessa siis kulminoituu kysymykseen: rakastatko enemmän vaarallisia susia kuin lemmikkejäsi tai karjaasi - rakastatko enemmän vaarallisia susia kuin niitä lähimmäisiäsi jotka pelkäävät ylisuuren susikannan takia. Jos olet todellinen kristitty - todellinen Jeesuksen opetuslapsi - niin rakastat enemmän niitä lähimmäisiäsi jotka pelkäävät kuin susia jotka saavat tuon pelon aikaiseksi - JA SIKSI ALLEKIRJOITAT KÄRSIVIEN IHMISTEN PUOLESTA KANSALAISALOITTEEN. Kansalaisaloitteen, jonka tarkoitus on ajaa niiden asiaa, jotka ovat joutuneet ylisuuren susikannan uhreiksi.

* Lisää faktatietoa sivustollamme: http://www.voittajakennel.com/SUSIPROJEKTI.htm

PYYDÄMME NÖYRÄSTI ETTÄ ALLEKIRJOITAT KANSALAISALOITTEEN - ja tiedotat tästä aloitteesta ystävillesi ja muistat Vapahtajamme Jeesuksen sanat:
" 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle." (Matt.25:40)

8

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suden lapsi

      No kerroppas, että kuinka monta prosenttia ihmisistä joutuu suden surmaamaksi?

      Ja vertaa sitten, että kuinka paljon toisten ihmisten surmaamiksi?

      Susi ei ole ihmiselle vaarallinen, mutta voi nälissään käydä kotieläinten, kuten lampaiten ja poronvasojen kimppuun, tai koiran kimpuun suojellakseen omaa reviriään.

      Minä näin suden lapsena. Olin hyvin pieni ja hentoinen ikäisekseni, olin 7v ekaluokkalainen kun keskellä kolmenkilometrin korpista koulumatkaa näin suden istuvan tienlaidalla.

      Se oli kuin harmahtava suurikokoinen koira. Pysähtyin kohdalle ja katselin hämmästyneenä, että miten tuo "iso kora" voi olla täällä, kun kenenkään taloja ei ollut monien kilometrien säteellä, eikä näkynyt kaulapantaakaan.

      Siinä katselimme toisiamme silmiin, kun sanoin sille rauhallisella, mutta varmalla äänellä, että: "Kiltti koira, mene metsään!"Ja kuin ihmeen kaupalla susi kääntyi, painoi häntänsä jalkojensä väliin ja lähti hiljakseen lönkyttelemään korpea kohden.

      Olisikohan suojelus enkeli ollut takanani, jota se pelästyi? Varmaa on kuitenkin että Juma varjeli, eikä tahtonut minun kuolevan silloin.

      Kun kerroin äidille tapauksen, niin äiti oitis sanoi, että se on ollut susi, eikä mikään koira, sillä ei meidän koko kylällä ollut sellaista koiraa ja siinä ei ollut yhtäkään taloa läheisyydessä.


      Mutta en kyllä tiedä yhtään tapausta että susi olisi syönyt ihmisen. Siellä meidän kotikyllällä oli varmaankin paljon susia ja myöskin ilveksiä, mutta kertaakaan ne eivät hyökkänneet ihmisten kimppuun.

      Kyllä susi kuuluu luontoon siinä kuin ihminenkin.

    • suden lapsi

      Marko Lindille:

      Oletkohan sinä itse se susi lammasten vaatteissa?

      >>"Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat RAATELEVAISIA SUSIA."

    • Susi kuuluu Suomen luontoon, toisin kuin amerikkalaiset lahkot ja niiden oudot opit. Ja kun Marko Lindin juttuja lukee, näkee näiden amerikkalaisten outojen lahkojen oppien surulliset seuraukset liiankin hyvin.

      Susi on erittäin uhanalainen eläin ja Suomessa elää enää 150-160 yksilöä.

      Suomessa suden ei tiedetä tappaneen tai vahingoittaneen ihmistä vuoden 1882 jälkeen. Vertailuna mainittakoon, että vuosina 1998-2005 kuoli yhdeksän ihmistä ampiaisen, herhiläisen tai mehiläisen pistoon.

      Hirvikolareissa on viimeisen 50 vuoden aikana kuollut satoja suomalaisia.

      Tilastokeskuksen mukaan vuosien 1998-2005 aikana lehmä surmasi kolme, hevonen kolme, sonni yhden ja pässi yhden ihmisen.

      Kesytetyn suden, eli koiran, jonka ihminen kesytti itselleen seuralaiseksi noin 40 000 vuotta sitten, hyökkäyksen seurauksena on menehtynyt ainakin kymmenen ihmistä vuosien 1998-2006 aikana. Valtaosa vakuutusyhtiöiden korvaamista, eläinten ihmisiin kohdistamista vahingoista on ollut koirien aiheuttamia.

      Joten jos Marko Lind on jostain huolissaan, niin ehkäpä kannattaisi laatia adressi ampiaisia vastaan, tai lehmiä, koska ne ovat ihmiselle huomattavasti vaarallisempia kuin sudet.

      • älä kivitä

        Erehtyväisiä olemme kaikki tyyni, älä enää lyö lyötyä, hän itse vastatkoon teoistaan niin Jumalan kuin maallisen tuomio istuimenkin edessä, sillä Jeesus sanoi;

        ...joka on synnitön, niin se heittäköön ensimäisen kiven!

        Sinäkö Annti olet synnitön?


      • tavalla tai toisella
        älä kivitä kirjoitti:

        Erehtyväisiä olemme kaikki tyyni, älä enää lyö lyötyä, hän itse vastatkoon teoistaan niin Jumalan kuin maallisen tuomio istuimenkin edessä, sillä Jeesus sanoi;

        ...joka on synnitön, niin se heittäköön ensimäisen kiven!

        Sinäkö Annti olet synnitön?

        Jumala tuomitsee henkilön, joka ei tee elämässään parannusta synneistään...
        En henkilökohtaisesti ymmärrä, mitä susijahti liittyy helluntailaisuuteen?
        Olen päätynyt siihen, että tässä tahdotaan vain hakea huomiota.
        Tavalla tai toisella.
        Tahdotaan olla valokeilassa.
        Tavalla tai toisella.
        Tahdotaan tuoda oma nimi esille.
        Tavalla tai toisella.
        Kohta kaikki keinot jo käytetty.
        Mitähän seuraavaksi?
        Jäämme mielenkiinnolla odottamaan...
        Tavalla tai toisella...


      • tavalla tai toisella
        tavalla tai toisella kirjoitti:

        Jumala tuomitsee henkilön, joka ei tee elämässään parannusta synneistään...
        En henkilökohtaisesti ymmärrä, mitä susijahti liittyy helluntailaisuuteen?
        Olen päätynyt siihen, että tässä tahdotaan vain hakea huomiota.
        Tavalla tai toisella.
        Tahdotaan olla valokeilassa.
        Tavalla tai toisella.
        Tahdotaan tuoda oma nimi esille.
        Tavalla tai toisella.
        Kohta kaikki keinot jo käytetty.
        Mitähän seuraavaksi?
        Jäämme mielenkiinnolla odottamaan...
        Tavalla tai toisella...

        ..tai edes Adventismiin...?


    • karhumäki

      Jos Kaakkoiskulmilla susi liikkuu, niin eiköhän naapurin karhu pijä siitä hyvvää huolta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      401
      1158
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1096
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      842
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      60
      779
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      99
      698
    6. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      15
      670
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      71
      664
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      661
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      653
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      58
      623
    Aihe