Gatscharikieli?

Ensi kertaa törmään tuohon sanaan.
Lukemani mukaan Helsingissä puhuttiin gatscharikieltä ennen Stadin slangin muodostumista. Ajankohta on ainakin ollut aivan 1900-luvun alussa, mahdollisesti pitkällä ajalla ennen tuotakin.
Pystyisköhän tuota jotenkin kuvailemaan ja määrittelemään?
Mihin, miten ja miksi se on kadonnut?
Ps. Stadi on tarkoituksella isolla.;)
9367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Selvennykseksi mistä tuon monsterisanan löysin:


Lauri Malmberg, joka ei ymmärtänyt sanaakaan ruotsia, pantiin ruotsinkieliseen kansakouluun. Parempi väki pani lapsensa yksityiskouluihin, mutta Laurin isä oli sitä mieltä, ettei niiden opetus ollut riittävän hyvää.
Opetuksen seuraaminen oli aluksi vaikeaa. Mutta koulun pihalla löytyi yhteinen kieli, Helsingin katukieli, jota siihen aikaan kutsuttiin “gatscharikieleksi”. Kieli poikkesi huomattavasti Stadin slangista, joka tuli myöhemmin käyttöön.
Malmbergistä kasvoi aito paljasjalkainen Stadin kundi, jolla oli suvaitsevainen yhteiskuntanäkemys. Sen hän oli perinyt äidiltään.
Malmberg selvisi kielivaikeuksistaan huolimatta kansakoulusta ja pääsi Suomalaiseen normaalilyseoon, joka siihen aikaan oli hienoin ja tavoitelluin suomalainen poikakoulu. Mutta Lauri jäi neljännelle luokalle, keskiarvo oli 5,73. Kasvitieteessä oli nelonen, äidinkielessä, latinassa ja laskuopissa viitonen sekä uskonnossa ja historiassa kuutonen.

http://kotisivu.suomi.net/brantberg/Malmberg Lauri.htm

Äänestä

Erään 1800-luvulla kirjoitetun saksankielisen matkakertomuksen mukaan jossakin Kaukasian keskiosien vuoristossa, armenialaisten ja azerien asuttamalla alueella, nykyisin Azerbaidžanille kuuluvan, Gəncə-nimellä kutsutun kaupungin tienoilla on käytetty ratsuhevosen satulassa kirjailtua (kirjottua) peittoa, jota paikalliset ovat kutsuneet nimellä Gatschari.

”Das Pferd ist mit einem reich verzierten Zaum (Achwiri), viereckigen Bügeln (üsangoebi), Bauchriemen (Mosaschawi) , einer Filzunterlage (Sauple), einer gefärbten obem Filzlage (Takalto), einem breiten Sattel (Unagiri), einer gestickten Satteldecke (Jaheritschini oder Gatschari) und zuweilen einer
Pferdedecke (Tschuli) angeschirrt und nach der schon im Anfange dieses Werkes von mir beschriebenen asiatischen Art beschlagen.”

http://www.archive.org/stream/reiseerinnerung00kolegoog/reiseerinnerung00kolegoog_djvu.txt

http://fi.wikipedia.org/wiki/Gəncə

Olikohan liian kaukaa haettua?

Mistähän tulee sitten tietynmallisten saappaiden nimi jatsarit? Ainakaan jatsimusiikin (jazz-tyylilajin) kanssa niillä ei luulisi olevan paljoakaan tekemistä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jatsarit

Äänestä
  • Tuo äänneyhtymä sch (”es-tsee-haa”) on ominainen saksan kielelle. Sama, kaukasialaista alkuperää oleva sana translitteroitaisiin muissa kielissä eri tavoin (gatšari, gatshari, gatchari tms.)

    Brantbergin Roope panisi tuskin pahakseen, jos sanan alkuperän selvittämisestä kiinnostunut ottaisi yhteyttä suoraan häneen ja kyselisi, mistä lähteestä tuo gatschari-sana on hänen sivustolleen löytynyt.

    Äänestä

  • Goog Letinpahan kirjoitti:

    Tuo äänneyhtymä sch (”es-tsee-haa”) on ominainen saksan kielelle. Sama, kaukasialaista alkuperää oleva sana translitteroitaisiin muissa kielissä eri tavoin (gatšari, gatshari, gatchari tms.)

    Brantbergin Roope panisi tuskin pahakseen, jos sanan alkuperän selvittämisestä kiinnostunut ottaisi yhteyttä suoraan häneen ja kyselisi, mistä lähteestä tuo gatschari-sana on hänen sivustolleen löytynyt.

    Jos jollakulla on jatsareiden tarvetta, niin Taivalkosken Tavaratalosta niitä yhä löytyy. Löytyi sieltä yhtä sun toista muutakin kivaa, kun vuosi sitten käväisin. Ehdottoman suositeltava turistikohde – varsinkin jos ei osaa päättää, haluaako mieluummin museoon vai ostoksille!

    http://www.jalavankauppa.net/index_tiedostot/Page2327.htm
    http://www.jalavankauppa.net/index.htm

    Kaupanpitäjäsuvun nimi Jalava näyttää olevan suomalaistettu muoto taannoisen vienankarjalaisen laukkukauppiaan nimestä Jakowleff.

    Jatsarit-sanankin alkuperän uskoisin olevan jollakin tapaa itäistä perua, mutta tämän arvelemuksen tueksi minulla ei ole esittää mitään. Yhtä vähän kykenen osoittamaan mitään yhteyttä sanojen gatschari ja jatsarit välillä.

    Äänestä

siinä ,--siis" katuslangia"

Äänestä
  • Tarkoitatko gat-schari?

    Gata (ruots.) = katu

    Schar (saks.) = joukko, joukkio, jengi, sakki tms.

    Voisiko tuo sana siis mielestäsi olla synteesi kahdesta erikielisestä sanasta?

    Äänestä

Alkuosa "gat" viittaa katuun ja sitä kautta ruotsinkieleen ( ja käyttihän Malmberg sitä ruotsinkielisten kanssa ).
Aika läheltä liippaa s(c)haria-lakiin, heh-heh...
Kadun laki...

Äänestä

Oliko Helsingissä runsaslukuisina asuneilla tataareilla tai juutalaisilla osuutta g-kielen syntyyn?

Äänestä
  • Juutalaisilla kauppiailla oli ennen muinoin "jiddisch" kieli , mutta taitaa olla nykyään kuoleva kieli ,kun ei edes Wikipediassa ole kielinäytettä esitettävänä ,--
    mutta saksaa siinä oli ja hebreaa sekasi .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sukellusvene sammui kirjoitti:

Ensi kertaa törmään tuohon sanaan.
Lukemani mukaan Helsingissä puhuttiin gatscharikieltä ennen Stadin slangin muodostumista. Ajankohta on ainakin ollut aivan 1900-luvun alussa, mahdollisesti pitkällä ajalla ennen tuotakin.
Pystyisköhän tuota jotenkin kuvailemaan ja määrittelemään?
Mihin, miten ja miksi se on kadonnut?
Ps. Stadi on tarkoituksella isolla.;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu