Olen nettideiteissä kirjoitellut erään miehen kanssa ja meillä oli jo puhetta päivästä jolloin voitaisiin tavata. Ja nyt mies on poistanut profiilinsa, eikä hänestä ole kuulunut mitään. Olemme kirjoitelleen viimeaikoina maileja, joten minun siis perjaatteessa on mahdollista laittaa hänelle vielä viestiä.
Miksi ei voi ilmoittaa jos ei enää kiinnosta jatkaa tutustumista (varsinkin siinä vaiheessa kun ollaan jo suunniteltu tapaamista)? Mielestäni siinä vaiheessa on aika tökeröä vai lopettaa viestittely
Tapaamisen sopiminen ja katoaminen
14
611
Vastaukset
- miesmiesmisasasdsads
Melko tökeröähän tuollainen on, eikä mitenkään sukupuolesta riippuvaista.
Meitä ihmisiä on moneen lähtöön. :( - herrsultan
Sitä minäkin olen ihmetelly että miksei voi ilmoittaa jos ei kiinnosta.
Treffien jälkeen nainen kysyi mihin aikaan olen koneella, en tiennyt sanoo siinä vaiheessa, mutta laitoin myöhemmin viestiä, eikä enää mitään kuulunu.
No oltiin me niin erillaisia ettei meistä olis paria tullu, mutta kuitenkin.
Laita vaan viestiä mailin puolelle.- tittai
Olihan se tossakin tilanteessa ollu reilumpi sanoa, ettei kiinnosta. Miksi puhua uudesta tapaamisesta tai viestittelyn jatkamisesta, jos niin ei ole aikomustakaan tehdä? Miksi nettideitteissä ei tarvi noudattaa minkäänlaisia käytötapoja?
Ja jos ei treffien lopussa kasvokkain uskalla sanoa, ettei kiinnosta, niin voihan sitä laittaa viestin vaikka seuraavana päivänä.
- karutotuus_
Hän on ehkä löytänyt mielestään paremman naisen ja ei uskalla tai halua kertoa sitä sulle.
- tittai
No sehän mullekkin tuli mieleen, että mies on jo löytänyt jonkun. Mutta miksi ei voi asiasta kertoa. Luuleeko hän, että viestittelyn lopettaminen kuin seinään on parempi vaihtoehto.
- 14+16
Tuota tapahtuu kai paljon. Ei kannata pitkittää tapaamista muutenkaan, koska vasta sitten tietää haluaako ihmiseen ylipäänsä tutustua.
- tittai
Mies on kotoisin eri paikkakunnalta ja on nyt siellä joulunvietossa. Siinä vaiheessa kun alettiin kirjoittelemaan, hän oli jo lähtenyt kotipaikkakunnalleen. Ja meidän oli tarkoitus tavata heti kun hän palaa nykyiselle asuinpaikkakunnalleen, jossa myös minä asun. Joten ei meillä ole tapaamisen kanssa viivytelty.
- D69
tittai kirjoitti:
Mies on kotoisin eri paikkakunnalta ja on nyt siellä joulunvietossa. Siinä vaiheessa kun alettiin kirjoittelemaan, hän oli jo lähtenyt kotipaikkakunnalleen. Ja meidän oli tarkoitus tavata heti kun hän palaa nykyiselle asuinpaikkakunnalleen, jossa myös minä asun. Joten ei meillä ole tapaamisen kanssa viivytelty.
Todennäköisin vaihtoehto tietysti on että löysi naisen ja on niin onnessaan ettei voi vaivautua kertomaan muille joiden kanssa on ollut yhteyksissä että sori löysin elämäni rakkauden, mutta on olemassa sekin mahdollisuus jos tässä ei kovin montaa päivää ole kulunut että hän ei pääse koneelle.
Viimeaikaisten säiden ja tapahtumien valossahan on havaittu että viestintäyhteydet eivät ole niinkään itsestäänselvät. Ja joistain paikoista tässä maassa on kuulema vieläkin sähköt poikki!
Sinuna laittaisin s-postia kerran, kysyen että onko ollut ongelmia ja vieläkö ollaan yhteyksissä, ja jos ensi viikon sisällä ei kuulu mitään niin koko tyypin voinee unohtaa.
Jos se viikkokausien jälkeen pöllähtää postiin niin ei kannata enää antaa mahdollisuutta ja tavata, on kumminkin hömpöttänyt siinä välissä jotain toista naista ja jäänyt itse yksin, ja kuvittelee että ottaa tuosta noin vain varanaisen käyttöön...
Itse olen huomannut että jos ei 2 vrk kuluessa toisesta kuulu mitään ja hänellä ei ole ollut ylivoimaisia vaikeuksia päästä nettiin tai muuta järkevää syytä poistua yhteyksistä, niin se on heippa ja hyvästi sellaisen ihmisen taholta. - ????
D69 kirjoitti:
Todennäköisin vaihtoehto tietysti on että löysi naisen ja on niin onnessaan ettei voi vaivautua kertomaan muille joiden kanssa on ollut yhteyksissä että sori löysin elämäni rakkauden, mutta on olemassa sekin mahdollisuus jos tässä ei kovin montaa päivää ole kulunut että hän ei pääse koneelle.
Viimeaikaisten säiden ja tapahtumien valossahan on havaittu että viestintäyhteydet eivät ole niinkään itsestäänselvät. Ja joistain paikoista tässä maassa on kuulema vieläkin sähköt poikki!
Sinuna laittaisin s-postia kerran, kysyen että onko ollut ongelmia ja vieläkö ollaan yhteyksissä, ja jos ensi viikon sisällä ei kuulu mitään niin koko tyypin voinee unohtaa.
Jos se viikkokausien jälkeen pöllähtää postiin niin ei kannata enää antaa mahdollisuutta ja tavata, on kumminkin hömpöttänyt siinä välissä jotain toista naista ja jäänyt itse yksin, ja kuvittelee että ottaa tuosta noin vain varanaisen käyttöön...
Itse olen huomannut että jos ei 2 vrk kuluessa toisesta kuulu mitään ja hänellä ei ole ollut ylivoimaisia vaikeuksia päästä nettiin tai muuta järkevää syytä poistua yhteyksistä, niin se on heippa ja hyvästi sellaisen ihmisen taholta.No jos jonkun kanssa on jo tapaamis ajankohdasta ollut puhetta, niin olis kohtuullista muistaa ilmoittaa että ei enää kiinnostakkaan. Treffien sopiminen on siinä tapauksessa jo aloitettu, jos päivä on lyöty lukkoon. KO. mies toimii todella törkeästi.
- D69
???? kirjoitti:
No jos jonkun kanssa on jo tapaamis ajankohdasta ollut puhetta, niin olis kohtuullista muistaa ilmoittaa että ei enää kiinnostakkaan. Treffien sopiminen on siinä tapauksessa jo aloitettu, jos päivä on lyöty lukkoon. KO. mies toimii todella törkeästi.
"Puhetta päivästä" - voihan se tietysti olla tosiaan että päivä oli jo sovittu. Toisaalta sen voi käsittää niinkin että sopiminen eli suunnittelu on vielä kesken.
Niin tai näin, aina kannattaa varmistaa (jos on puhtaat jauhot pussissa) että molemmilla on identtinen käsitys siitä että missä mennään. Itselläni oli sellainen kokemus että miekkonen jonka kanssa viestittelin s-postissa yhtäkkiä heitti että tavataanko viikonpäivänä se ja se kellonaikaan X paikassa Z. Ihmetellen vastasin että eihän täällä edes ole sellaista paikkaa Z ja kävisikö vähän aikaisempi kellonaika. Mitään ei kuulunut ja se H-hetkikin sitten meni, parin päivän päästä mies palaili muina miehinä postiin ja totesi että pitäisi tässä kai alkaa jotain jo tapahtumaan ja sopia siitä tapaamisesta.
Olin aivan äimän käkenä. Vastasin sitten että antaa olla kun on näemmä noin paljon kiireitä (oli jo toinen kerta kun mitään selittämättä oli s-postista poissa). Tähän tämä että noinko vähällä annat periksi.
Tottavieköön annan. En jaksa mitään perkeleen kuurupiiloa ja pelailemista, ja jos se kellonaikaa ja paikkaa myöten tarkka tapaamisehdotus oli vaan pelkkä VITSI, niin ei se kyllä oikein minulle avautunut. Melkein tuli mieleen että tyyppi työstää siellä toista muijaa ja aina välillä käy aikansa kuluksi uunottamassa minua postissa. Aikuisten ihmisten pitäisi osata kommunikoida ymmärrettävällä tavalla ja niin ettei jää mitään ihmeellisiä fiiliksiä että missä tässä nyt mennään.
- ei miehet puhu
se pelkää et loukkaannut kun ei uskalla sanoa et ei haluakkaan tavata
- ....
Miksi jotkut kuvittelee, että viestittelyn lopettaminen loukkaa vähemmän kuin sen kertominen, ettei haluakkaan tavata? Kun ei laita viestiä niin toinen vaan joutuu turhaan odottamaan tuleeko sitä vastausta.
Nainenhan voisi vaikka sopia treffit jonkun toisen kanssa sille päivälle, jolloin piti tää viestettelyn ehkä lopettanut mies tavata. Mutta onhan se nolo, jos päivästä on sovitta ja joutuukin peruun sen toisten treffien takia, jos mies on sattuukin vielä ottaan yhteyttä.
- luottokaveri
Hei! Jos haluat jutella saman kokeneen miehen kanssa asiasta, niin laittele viestiä:
[email protected]
Tiedän miltä toi tuntuu, minulla ja naisella jonka kanssa kirjoittelin, oli homma jatkunut jo pitkään ja tapaamiset oli sovittu yms. kun hän teki saman tempun. I know the feeling.- tittai
Laitoin miehelle uudenvuoden aattona viestiä, jossa kyselin hänen uuden vuoden viettosuunnitelmista, kerroin hieman omistani ja toivotin hyvää uuta vuotta. Miehen edellisestä viestistä kun oli kulunut kuitenkin vain hieman alle viikko, joten päätin kokeilla vastaako vielä viesteihin. Ja tosiaan sain siihen uuden vuoden viestiin vastauksen, jossa hän puhui siittä tapaamisestamme. Joten ehkä voin lähteä miestä tapaamaan ja selvittämään millainen hän oikein on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672385- 661367
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww691130EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41097- 77803
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660- 43658
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe23615- 27581