ATM:n joulu, uusivuosi ja kaveripolicy

Nyt välipäivien ja uudenvuoden aikana tuli asioita vähän kelattua. Tämä aloitus korvaa siis aiemman, joulun tienoilla postatun.
En ole sosiaalinen ihminen, enkä todellakaan kaipaa kavereita ympärilleni MUTTA: joulua toivotti yksi henkilö, ja uuttavuotta kaksi joista toinen netissä ja toinen oli yläkerran naapuri seurueensa kanssa (minulle joksekin täysiä ventovieraita, ja äänestä päätelleen vähintään nousuhumalassa). FB:ssä pistin tervehdyksiä ja osalta sainkin vastaukset, mutta kukaan siellä ei ole koskaan toivottanut minulle oma-aloitteisesti mitään. Ei koskaan mitään, edes syntymäpäivää vaikka se on esillä ja kavereille tulee ilmoitus siitä.
Minulla on policyna etten pidä kaverilistan täytteitä, ja välipäivien aikana poistinkin sieltä puolisen tusinaa tyyppiä koska ne on kertakaikkiaan liian passiivisia. Muutama näytti laittaneen minut jo paskalistalle, eli pääsin katsomaan profiilista pitkälti täysin samoja asioita kun ei-kaverit. Yhdellä oli saman alan yhtiö kun minulla ja ihmettelinkin miksi minun yhtiön fb-fanisivu menee itsekseen julkaisemattomaksi aina alle vuorokaudessa. Nyt näyttäisi pysyvän kun sekin kolleega on poissa.
Messengerissä on tasan kuusi tyyppiä. Kolme nettipoliisia, naapuri, nainen jonka luulin jo poistaneeni koska alkoi vittuilemaan mutta jostain syystä halusi takaisin ja toinen nainen joka on jo osoittanut olevansa niin täyspäinen että voi olla siellä vaikka on linjoilla kerran-pari viikossa. Skypessä on neljä tyyppiä, äiti, pari perheenystävää ja yksi jonka kanssa tein tuttavuutta Travianin enkkuserverillä mutta joka ei vastannut yhteen kysymykseen sen jälkeen kun lopetin sen pelin joten tätä lausetta kirjoittaessa sekin kaverista kutistui kolmeen.
Nettitreffejä harrastan, mutta vaihtoehdot on "erityinen ystävyys" ja "vakava parisuhde", ja molempiin on rima. Kerron profiilissa yksinkertaisesti mitä naiseltani edellytän (tässä vaiheessa auttaisi huomattavasti jos profiilitekstiin saisi käyttää enemmän merkkejä), ja mitkä seikat viittaa siihen että on minulle naisystäväainesta. En pääsääntöisesti tee aloitteita, koska itsekunnioitus ei veny siihen että copy-pastaan massaposteja kymmenille naisille kerralla eikä aika siihen että laadin yksityiskohtaisen, räätälöidyn viestin jossa kerron miksi kiinnostuin juuri Neidistä saamatta lähestulkoot täydellisellä varmuudella vastausta saati sitten että siitä kehittyy mitään parin viestin kirjeenvaihtoa kummoisempaa. Vaikka kehittyisikin niin nainen käsittää harvoin että juttu on kertakaikkiaan pakko siirtää netistä tosielämän puolelle hyvinkin nopeasti jos aikoo olla mitään toivoa jatkaa sitä. Kyllä, tämä on tapani toimia nettitreffeillä. Etsin naisten profiileista yhteisiä asioita, esimerkiksi musiikkimaku, harrastus tai leffa mistä molemmat pidetään. Vähän laihaa, mutta sitä pidemmälle ei netissä oikein pääse.
3124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nyt sinun olisi sitten vain opeteltava hyväksymään vanhana poikana eläminen, vai mitä luulet?

Näiden postaustesi perustella vaikutat ihmiseltä, joka löytää toisista vikoja ja arvostelun aiheita alta aika yksikön. Arvostelevan ja vaativan ihmisen seuraa, ei kukaan kestä alkua pidemmälle.

Täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan. Sinä itse et ole täydellinen, etkä voi odottaa täydellisyyttä keneltäkään muultakaan. Suositut ihmiset ovat toisiin hyväksyvästi suhtautuvia. Heitä ei haittaa, eikä ärsytä toisten viat ja epätäydellisyydet ja siksi heistä pidetään.

Kovaa tekstiä? Kirjoitin tuon tekstin siksi, että tunnistin sinun tekstistäsi itseni.
Olen huomannut tulevani muiden kanssa sitä paremmin toimeen, mitä enemmän pystyn karsimaan itsestäni tuota inhottavaa arvostelunhalua. Luonnetyyppimme seuraa meitä hautaan asti, mutta vähän sitä voi tahtonsa avulla kouluttaakin. Aina kun petyn toisiin ihmisiin, yritän sanoa itselleni, ettei kukaan ole täydellinen, mutta silti hän on rakastamisen arvoinen.

Äänestä
  • Ei ollut täydellistä ihmistä olemassa ei...
    Kovaa tekstiä tai ei, niin sallin vikoja mutta se ei käy että kaveruus jää yksipuoliseksi tai nimelliseksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ehta ATM kirjoitti:

Nyt välipäivien ja uudenvuoden aikana tuli asioita vähän kelattua. Tämä aloitus korvaa siis aiemman, joulun tienoilla postatun.
En ole sosiaalinen ihminen, enkä todellakaan kaipaa kavereita ympärilleni MUTTA: joulua toivotti yksi henkilö, ja uuttavuotta kaksi joista toinen netissä ja toinen oli yläkerran naapuri seurueensa kanssa (minulle joksekin täysiä ventovieraita, ja äänestä päätelleen vähintään nousuhumalassa). FB:ssä pistin tervehdyksiä ja osalta sainkin vastaukset, mutta kukaan siellä ei ole koskaan toivottanut minulle oma-aloitteisesti mitään. Ei koskaan mitään, edes syntymäpäivää vaikka se on esillä ja kavereille tulee ilmoitus siitä.
Minulla on policyna etten pidä kaverilistan täytteitä, ja välipäivien aikana poistinkin sieltä puolisen tusinaa tyyppiä koska ne on kertakaikkiaan liian passiivisia. Muutama näytti laittaneen minut jo paskalistalle, eli pääsin katsomaan profiilista pitkälti täysin samoja asioita kun ei-kaverit. Yhdellä oli saman alan yhtiö kun minulla ja ihmettelinkin miksi minun yhtiön fb-fanisivu menee itsekseen julkaisemattomaksi aina alle vuorokaudessa. Nyt näyttäisi pysyvän kun sekin kolleega on poissa.
Messengerissä on tasan kuusi tyyppiä. Kolme nettipoliisia, naapuri, nainen jonka luulin jo poistaneeni koska alkoi vittuilemaan mutta jostain syystä halusi takaisin ja toinen nainen joka on jo osoittanut olevansa niin täyspäinen että voi olla siellä vaikka on linjoilla kerran-pari viikossa. Skypessä on neljä tyyppiä, äiti, pari perheenystävää ja yksi jonka kanssa tein tuttavuutta Travianin enkkuserverillä mutta joka ei vastannut yhteen kysymykseen sen jälkeen kun lopetin sen pelin joten tätä lausetta kirjoittaessa sekin kaverista kutistui kolmeen.
Nettitreffejä harrastan, mutta vaihtoehdot on "erityinen ystävyys" ja "vakava parisuhde", ja molempiin on rima. Kerron profiilissa yksinkertaisesti mitä naiseltani edellytän (tässä vaiheessa auttaisi huomattavasti jos profiilitekstiin saisi käyttää enemmän merkkejä), ja mitkä seikat viittaa siihen että on minulle naisystäväainesta. En pääsääntöisesti tee aloitteita, koska itsekunnioitus ei veny siihen että copy-pastaan massaposteja kymmenille naisille kerralla eikä aika siihen että laadin yksityiskohtaisen, räätälöidyn viestin jossa kerron miksi kiinnostuin juuri Neidistä saamatta lähestulkoot täydellisellä varmuudella vastausta saati sitten että siitä kehittyy mitään parin viestin kirjeenvaihtoa kummoisempaa. Vaikka kehittyisikin niin nainen käsittää harvoin että juttu on kertakaikkiaan pakko siirtää netistä tosielämän puolelle hyvinkin nopeasti jos aikoo olla mitään toivoa jatkaa sitä. Kyllä, tämä on tapani toimia nettitreffeillä. Etsin naisten profiileista yhteisiä asioita, esimerkiksi musiikkimaku, harrastus tai leffa mistä molemmat pidetään. Vähän laihaa, mutta sitä pidemmälle ei netissä oikein pääse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu